Filosofian sietämätön keveys

[pari merkintää kadun pinnasta ja torin reunalta]

                                                                            Kyösti Salovaara 2015.
Kauneuden filosofinen ristiriita.
Maisema Andalusiassa.

Muuan ystävä lähetti viestin, että viime viikolla pakinassa oli turhan paljon filosofiaa, kun taas sitä edeltävä ”narsistinen” omakuva oli parempi juttu.

    Lukija on oikeassa. Kirjoittaja vastaa hämärästä filosofiasta.

    Nykyajan maailmassa ”filosofialle” tuntuu jäävän mitätön osa maailman menon selittämisessä. Luonnontieteilijät ja talousviisaat tietävät paremmin ja enemmän – kaikesta. Jos joku filosofi kutsutaan telkkariin kertomaan mitä Suomen talouspulmille pitää tehdä, hän ehkä osaa sanoa että ”leppoistetaan”, otetaan lungisti, kyllä se siitä.

    Kyllä se siitä...

    Eiköhän se ollut Karl Marx joka totesi, että kun aikaisemmin filosofit olivat selittäneet maailmaa, uudessa yhteiskunnassa heidän tehtävänsä oli muuttaa sitä. Olipa Marx oikeassa tai väärässä, hänen ajatuksensa todella muuttivat ”maailmaa”.

    Muutama vuosi sitten Stephen Hawking sanoi jotakin sellaista, että filosofit ovat kykenemättömiä selittämään maailman rakenteita, sitä mikä on ja miksi on, ja se tehtävä jää maailmankaikkeuden ja atomien rakenteita tutkiville luonnontieteilijöille. Jos pieni ja suuri pystytään selittämään yhdellä ”kaavalla”, kenties silloin tiedämme heittikö Jumala noppaa luodessaan maailman.

    Vaatimattomampi ”filosofi” jalkautuu kadun pintaan ja torin reunalle seuraamaan arkielämää. Ehkäpä otsikon pitäisi kuulua: ”Filosofian haikea keveys.”

Olen kantanut Björn Wahlroosin teosta Markkinat ja demokratia matkalukemisena jo monesti enkä ole päässyt alkua pidemmälle eikä se välttämättä ole Wahlroosin vika vaan kirjan painajan, joka on vetäissyt tekstin tihkupetiitillä joten sitä on hankala lukea.

    Vaikka Wahlroos on markkinafilosofi ja upporikas kapitalisti, hänenkin ajatuksiaan kannattaa kuunnella. Jos ei muuten, niin ollakseen jyrkästi eri mieltä. Aina kannattaa olla – eri mieltä.

    Wahlroosin kirjan mottona on hieman kyyninen lainaus Ayn Randilta. Siinä todetaan, että maailman sivu on käyty moraalista taistelua kahdella rintamalla, yhtäällä niiden kesken jotka väittävät että elämä kuuluu Jumalalle ja toisaalla niiden välillä joiden mielestä se kuuluu naapurillemme. Rand puhuu uhrautumisesta taivaalle tai maalliselle avuttomuudelle.

    Mutta mitäpä muuta yhteinen elämä voisi olla kuin moraalinen kannanotto yhteisen elämän puolesta, silläkin uhalla että se tarkoittaa heikomman auttamista ja huonommin pärjäävän tukemista. Menestyjä haluaa sulkea silmänsä tosiasialta: moraali on aina kollektiivinen tunne tai teko, eikä sitä voi perustella egoistisella tarpeella.

    Iltana muutamana istuimme rantakahvilassa ja naapuripöydässä sattui istumaan suomalaisia nuoria. Oli vahinko että niin pääsi käymään, mutta niin kävi. Nuorten jutustelua kuunneltuani ”parahdin” ystävälleni: ”Ja suomalaiset ovat maailman pisa-valioita! Eipä uskoisi kun noita kuuntelee!”

    Aloittelevalle matkailijalle ohje: kun kuulet suomenkieltä, väistä heti vasempaan ja jätä ainakin kaksi pöytää väliin. Jos se ei onnistu, vaihda ravintolaa.

    Sitäkin olen aprikoinut, että kun suomalaiset ovat niin hemmetin fiksuja, siis niitä pisa-kunkkuja, niin miksi Suomessa tarvitaan niin kauheasti valvontaa? Miksi kukkahattutädeillä on virastonsa, jotka määräilevät ja komentelevat tekemään sitä ja välttämään tätä?

    Täällä etelässä, Välimeren piirissä ihmisiä ei karsinoida eikä luokitella vaan kaikki kokoontuvat kahviloihin yömyöhään asti, lapset, vanhukset, keski-ikäiset ja nuoret, lihavat ja laihat, rumat ja kauniit. Miten se, tämä leppoisa kollektiivinen elämä näiltä ”tyhmemmiltä” onnistuu?

    Jotenkin tuntuu että Suomi on rakenteellisesti ”rasistinen” yhteiskunta enkä tarkoita suhtautumista maahanmuuttajiin vaan meihin itseemme. Slaavilaisesta perinteestäkö johtuu, että meillä jokainen tietää paikkansa ja pysyy siinä.

                                                                                               Kyösti Salovaara 2015.
Cabo Trafalgar - meritaistelun
näyttämö.

Kun ajaa Cádizista noin 60 kilometriä etelään ja kääntyy Atlantin rannalle, päätyy Cabo Trafalgarin lähelle, missä huikeat tuulet nostavat luonnontilaisten dyynien hiekan ilmaan sakeaksi myrskyksi, jonka hiekanjyvät pistelevät paljasta ihoa kuin pirun neulat.

    Trafalgarin niemen majakka on niin hiekkamyrskyjen valkaisema, ettei sitä edes kameran valotusmittari kunnolla noteeraa, vaikka se seisoo jyhkeänä ja tuijottaa merelle, jossa kohtapuolin 210 vuotta sitten Horatio Nelson löi espanjalais-ranskalaisen laivaston ja pelasti Englannille merten herruuden. Taistelussa Nelson kuoli tarkka-ampujan luotiin.

    Tänään seudulla vallitsee rento ilmapiiri. Majakalta hiekkapilvessä takaisin käveltyään, voi istahtaa terassille, jonka reunalla muutama 60-luvulta henkiin jäänyt hippi loikoilee silmät viiruina ja jossa salskeat Sevillan miehet juttelevat baaritiskillä. Hippiajoista muistuttaa terassin aitaan kiinnitetty ohje: Tupakkaa saa polttaa, huumausaineita ei!

    Jos Nelson olisi hävinnyt Trafalgarin taistelun, puhuisimmeko nyt pitkin maailmaa englannin sijasta ranskaa vai kenties espanjaa?

    Kadunmiehen filosofinen ote herpaantuu nauruun, kun hänen käteensä osuu kirjanen Matkustamme Espanjaan vuodelta 1959 (WSOY) jossa matkailijaa neuvotaan näin:

    ”Chiclana de la Frontera. Siihen kohtaan, missä pieni sivutie johtaa päätieltä pieneen Conilin kylään, näkyy edestäpäin Cabo Trafalgar, jonka mukaan sai nimensä se valtava meritaistelu, jossa amiraali Nelson kaatui. Sivuutetaan kaukaa.”

                                                                                             Kyösti Salovaara 2015.
Taidetta maan alla -
Pompidou-keskus Malagassa.

Taidetta voi tehdä näkyvästi tai piilossa, ja sitä sopii myös esittää.

    Malagan komeassa satamassa on uusi, maaliskuussa avattu underground-museo.

    Tai ei se ole underground-taiteelle omistettu museo vaan maan alle rakennettu Pompidou-museon etäispesäke jossa esitetään parasta modernia taidetta. Eikä mikään sovi paremmin tähän kaupunkiin, jossa Pablo Picasso syntyi ja josta hänen piti monen muun taiteilijan tavoin paeta Ranskaan Francon ja kumppanien ahdistamana, kuin maan alle tehty wau-museo mistä kadun päälle näkyy vain hieman kioskia isompi taideteos.

    Nykytaiteesta sopii olla montaa mieltä, ja ehkä sillä ei olekaan muuta sanomaa kuin pistää kadunmies ihmettelemään ja kummastelemaan. Picasso, Miro, Chagall ja kaltaisensa nauravat partaansa kun kadunmies nyhtää partaansa miettiessään, että mitä tästä nyt pitäisi ajatella.

    Ahdistavimmillaankin nykytaide on lapsellisen optimistista.

    Samaa ei voi sanoa pohjoismaisesta dekkarista, joka mässäilee ihmisen pahuudella ja siitä kumpuavalla väkivallalla. Luettuani sinänsä mainion Jussi Adler-Olsonin dekkarin Tapaus 64, esitin kysymyksen: Mistä johtuu että Pohjoismaissa, joita pidetään yhteiskunnallisesti maailman mallimaina, kirjoitetaan niin paljon ihmisen perimmäistä pahuutta (ei yhteiskunnallista pahuutta) korostavia romaaneja?

    Mistä johtuu, kuuluu jatkokysymys, että Pohjoismaissa asuvat malli-ihmiset, pisa-keisarit ja -prinsessat, lukevat niin innokkaasti ahdistavaa ja masentavaa jännityskirjallisuutta?

                                 Kyösti Salovaara 2015.
Kunnianosoitus
Luis Buñuelille.

Ajat muuttuvat – tai jos eivät ajat, maailma kuitenkin.

    Ohje Espanjaan matkustavalle, vuodelta 1959:

    ”Vaatevaraston tulee olla kevyt – Espanjassa on melkein aina lämmintä. On kuitenkin otettava huomioon, etteivät espanjalaiset ole vaatetuksen suhteen yhtä vapaamielisiä kuin mihin meillä on totuttu. Miehet eivät kulje kadulla ilman takkia ja naisten on oltava säädyllisesti puettuja... Miehet sen paremmin kuin naisetkaan eivät saa esiintyä kadulla shortseissa. Kaksiosaisten uimapukujen käyttö on naisilta suorastaan laissa kielletty. Miehet voivat käyttää lahkeellisia uimahousuja, mutta eivät lahkeettomia.”

    Edellä parjattu Franco suostui 60-luvulla Benidormin pormestarin pyyntöön ja salli bikinit Benidormin rannalla.

    Se päätös muutti maailman!

_____________________________________________________________________

Torreblanca, Fuengirola, Malaga, Espanja

Editoitu ja ajastettu C2C kahvilassa.