torstai 17. syyskuuta 2015

Kassiopeian alapuolella

[Tähdet tähtiä, valon aikaa]

                                                              Kyösti Salovaara 2015.
Kaupungin valo:
filosofiaa vai fysiikkaa?

Ihminen on pieni.
    Sitä ei oivalla asuessaan ihmisten keskellä, kuunnellessaan ihmisiä, miettiessään mitä ihmiset tekevät.
    Kaupungin valokuplassa kaikkivoipa ihminen säätää ja päättää. Kaupunki ilmaisee sivistystä ja järjen valoa. Se on kulttuurin synteesi, keinotekoinen mutta tosi. Kun kaupungissa menee pihalle ja katsoo taivaalle, näkee haaleita reikiä Linnunradassa ja hyvässä lykyssä muutaman tunnistettavan tähtikuvion.
    Kaupungissa loistaa järjen valo ja se peittää luonnon valon. Ei tarvitse etsiä ylhäältä Pohjantähteä osatakseen mennä; riittää kun näpäyttää navigaattorin päälle ja seuraa ohjeita. Tekokuiden varassa polku urkenee. Tukiasema Kassiopeian tähtikuviossa on pelkkää unelmaa.
    Kaupungin valokuplassa ihminen menettää ajan tajun. Oma itse tuntuu ikuiselta, minun tarpeeni ehdottomilta ja loukkaamattomilta.
    Sopimuksista pitää kiinni pitää, hokevat ay-pomot näinä päivinä kaupungin valokuplassa.


Viime viikonloppuna pääsin tai jouduin valokuplasta melkein yön täydelliseen pimeyteen.
    Pihalle astuessa pää osui Linnunradan miljooniin tähtiin. Tunnistin Kassiopeian W-kuvion taivaan laella eikä ollut vaikea etsiä Pohjantähteä suuntaa osoittamaan.
    Taivasta katsellessa tajuaa ikuisuuden merkityksen, valon joka syntyi kauan sitten ja kuljettaa maailmankaíkkeuden olemassaolon sanomaa. Se ei ole mielenosoitus hallitusta vastaan.
    Maailmankaikkeus ei keskustele mitättömistä aiheista. Ei edes itsekseen.
    Mitä kauemmaksi näet, sitä pienemmäksi tulet.
    Nykyisenkaltainen maailmankaikkeus syntyi jotain 14 miljardia vuotta sitten. Silloin myös valo syntyi. Järkeä piti odottaa aika monta vuotta. Joskus olen pohtinut, että miksi puhutaan ”valosaasteesta”, sillä ilman valoa myös järki puuttuu. Valo ja öljy – ihmiskunnan tiedollisen kehityksen raaka-aineet!
    Universuminen mittakaava ajassa ja paikassa on valtava, siis valtavan vaikea tajuta.
    Muutaman vuoden päästä tulee 100 vuotta Albert Einsteinin suhteellisuusteorian julkaisemisesta. Vasta sen jälkeen oli mahdollista päästä jyvälle maailmankaikkeuden rakenteesta ja historiasta.
    Kolmetoista vuotta myöhemmin, 1930, Edwin Hubble osoitti että galaksit erkanevat toisistaan. Maailma ei ole staattinen tila jossa tähdet ja tähtijoukot kelluvat kuin uimari lammessa.
    Tiedemiehet ryhtyivät laatimaan teoriaa maailman synnystä. Hyviä esityksiä oli pöydällä jo sodan jälkeisinä vuosina, mutta vasta 1960-luvun puolivälissä tiedemaailma hyväksyi peruuttamattomasti ajatuksen alkuräjähdyksestä. Tieto maailman synnystä on näin ollen vasta viidenkymmenen vuoden ikäinen.
    Melkein samaan aikaan Suomessa solmittiin ensimmäinen tulopoliittinen sopimus. Keijo Liinamaan johdolla päästiin keväällä 1968 kolmikantaan, jossa valtiovalta sopi työmarkkinajärjestöjen kanssa muustakin kuin palkoista.
    Kun siihen päästiin, aikaa oli kulunut melkein 14 miljardia vuotta maailman synnystä. Pitkä aika harjoitella sivistystä, valon aikaa.


                                                                                                    Kyösti Salovaara 2007.
Woody Allen ohjaa "tähtiä" Barcelonassa.
Oikealla Scarlett Johansson, keskellä lippalakissa
Vicky Cristina Barcelonan kuvaaja
Javier Aguirresarobe.


No, mikä tässä ärsyttää?
                      Salovaara 2007.

Woody Allen -
tähtien ohjaaja!
    Ei mikään, paitsi että en kestä kun joku sanoo vaikkapa, että Ingrid Bergman ja Humphrey Bogart ”tähdittivät” Michael Curtizin elokuvaa Casablanca. En sittenkään vaikka tänä vuonna, elokuun 29. tuli kuluneeksi 100 vuotta Bergmanin syntymästä.
    ”Tähdittäminen” on tekovitsikästä kielenkäyttöä, joka sopii naistenlehtiin ja iltapäivälehden hömppätoimittajalle, mutta ei vakavasti otettavaan kirjoittamiseen. Herra ties olenko itsekin käyttänyt hätäpäissäni joskus tuota ilmaisua.
    Jos olen, häpeän!
    Tähdittäminen on tietysti suora käännöslaina englannista, johon se sopii paremmin, vaikka liittyykiin Hollywoodin loistovuosiin. En tiedä tähdittävätkö nykynäyttelijät edes Hollywood-elokuvia, suomalaisista puhumattakaan.
    Mutta täytyy myöntää, että suomenkielestä puuttuu hyvä verbi kuvaamaan pääosan näyttelemistä. Melkein aina joutuu käyttämään apuna ”olla”-verbiä ja sekin on velttoa kieltä, melkein kuin ei sanoisi mitään. Pitäisi julistaa tähdittäminen ja olla-verbi pannaan. Mutta jos ei voi olla, miten sitten pitää ”olla”?
    Sikäli kuin ”tähdittäminen” on sallittua kieltä elokuvista ja teatterista puhuttaessa, minäpä ryhdyn puhumaan ”tädittämisestä” kun tarkkailen suomalaista tiukkapipoista mutta hyvää tarkoittavaa moraali-ilmastoa.
    Onko muuten hyvää kieltä sanoa, että viime lauantaina Savossa Kassiopeia tähditti Linnunradan keskustaa?


Jos galaksit pakenevat toisiaan, mihin ne lopulta päätyvät?
    En tiedä.
    Sekin on mahdollista, että maailmankaikkeus romahtaa kasaan, alkupisteeseensä. Riippuu massasta ja liikkeen vauhdista.
                                               Kyösti Salovaara 2015.
Vueltan 1. etappi -
vauhtia Marbellassa.
    Monet ikuiselta näyttävät asiat ovat väliaikaisia. Kolmikanta horjuu, jos se ei kestä ajan painetta, sillä vain Huittisissa hullu mies syö enemmän kuin tienaa. Kun kuuntelee tämän päivän ay-pomoja, ei tiedä kuunteleeko aikuisia ihmisiä vai kiukuttelevia lapsia joille isä sanoi: Karkki pois ja nukkumaan!
    Jokainen meistä elää laina-aikaa lainavalossa. Se on lainattu tähdiltä, jotka pakenevat toisiaan. Sitä miettiessä huimaa päätä.
    Valo kulkee noin 300 000 km sekunnissa. Miten on mahdollista, että sen saa kiinni valokuvaan? Järjenvastainen ajatus sillä eihän Vueltan pyöräilijöitäkään oikein ehtinyt kuvaan napata.
    Sekin on järjenvastaista, että huomenna perjantaina bussit seisovat ja junat ruostuvat varikolla eikä laivaa lastata puulla ja paperilla. Olisiko niin, että ihminen on harjoitellut 14 miljardia vuotta viisastumista ja toteaa: Ei onnistu, olen vasta lapsi, apua!
    Aina kun ahdistaa, kannattaa mennä pihalle ja etsiä Kassiopeia taivaan laelta:

Et osannut laskea tähtien määrää
lammen pinta valon reikiä täynnä
ja yhdestä kasvoi kaisla korkeuksiin.

6 kommenttia:

  1. Tulee mieleen Helsingin Sanomissa taannoin julkaistu tanskalainen sarjakuva Valtiaat. Siinähän pääministeri, joka kai oli pilakuva Anker Jörgensenistä, ja tähtitieteilijä katselivat öiselle tähtitaivaalle. "Onkohan jossain muuallakin älykästä elämää?", pohti pääministeri. "Muualla kuin missä?", vastasi tähtitieteilijä.

    Kaikkea tulee mieleen kuin ihmettelee tähtitaivasta ja pohtii tätä ihmisen elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaa, hyvin sanottu, tähtitieteilijältäkin.

      Tietysti tässä sfäärien vetäisyssä kompastun omaan nokkeluuteen; juuri kilahti sähköpostiin puhelinlasku eikä siitä taida selvitä tähtiä katselemalla.

      Nyt taivas pimenee melkein kuin yöllä - onkohan tässä jokin vertauskuva?

      Poista
  2. Jos haluaisi olla niuho Hollywoodin astronomiasta niin pitäisi kai sanoa että tähteys on olemista johon kuuluu mm. elokuvissa esiintyminen (en sano "näytteleminen", se ei ole välttämätöntä). Tähdittäminen olisi kai sitten casting-prosessi ja castingin tekijät harvemmin pääsevät esille, Bergman ja Bogart sen sijaan ovat tähtiä Casablanca-elokuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, elokuva on niin monen henkilön ja teamin "tuotos" että ei ole ihme, että monet tekijöistä jäävät "tähtien" ja usein myös ohjaajan varjoon.

      Otin tuon Casablancan esimerkiksi siinä mielessä että siinä ei oikeastaan, niin kuin missään todella hyvässä elokuvassa, ole "tähtiä" tai että sen olemus ei perustu tähdille vaan kokonaisuudelle, pikkuasioillekin. Tuon elokuvan kohdalla kaikki saattoi olla jumalien suosimaa sattumaa, mutta ehkä niin on usein kun loistavista elokuvista puhutaan.

      Katselin ennen Tabernasin autiomaahan menoa Segion Leonen filmejä ja niiden "selityksiä": esim. Huuliharppukostajaan Ennio Morricone oli säveltänyt musiikin ennen kuin yhtäkään otosta oli kuvattu ja kuvauksissa Leone soitti taustalla Morriconen musiikkia. Kysymys tietysti kuuluu: mikä sitten vaikutti mihinkin elokuvan kokonaisuutta ajatellessa?

      Em. filmiä ajatellessa sen pääsosien esittäjistä Charles Bronson ja Jason Robards eivät olleet "tähtiä" vaan erinomaisia elokuvanäyttelijöitä, kun taas Claudia Cardinale ja Henry Fonda kenties olivat "tähtiä" mutta molempien tähteyttä ohjaaja käytti hyväksi negatiivisena yllätysmomenttina, tähteyden alastomaksi riisuen.

      Poista
  3. Luin nautiskellen tämän kirjoituksesi. Tuntuu että se oli myös nautiskellen kirjoitettu. Tuttuja asioita, mutta sävy kirjoituksessa oli se jokin, joka kantoi lukijaa. Ihminen on pieni, kovin pieni, ja aisteiltaan vajavainen, jos vertaa esim joihinkin eläimiin.

    Kaiken tämän nykyisen elämän tohinan aikana, on minunkin mielessä usein käväissyt, miten pienet ihmiset saavat niin paljon melua ja räiskettä ja stressaavaa tunnetta aikaan. Ihan kuin maailmankaikkeus olisi maapalolla, ja vieläpä Suomessa.

    Tämä oli eräänlainen lepohetki kaikesta tohinasta. Kirjoitat rauhallisesti, valoisasti, kiireettömästi ja siirrät ne tunteet lukijaan. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksesta, Liisu!

      Jos maailman menoa tarkkailisi joku toinenkin "eläin" kuin ihminen ja kommentoisi sitä, ehkä meillä olisi helpompaa tajuta mikä on mitäkin. Toisaalta, mitäpä muutakaan ihminen voisi ajatella kuin että hän (me) on kaiken napa ja keskiö.

      Vain hetkittäin tajuaa että niin ei kuitenkaan ole - kokonaisuuden näkökulmasta. Ja niinä hetkinä pystyy rauhoittumaan, hetkeksi.

      Poista