torstai 12. marraskuuta 2015

Sananvapaus 1200 eurolla

[Maailma muuttuu,jo vain]


                                                                                                    Kyösti Salovaara 2015.


Ollakseni triviaali: helppoihin kysymyksiin on helpompi vastata kuin vaikeisiin.
    Jos esimerkiksi tiedustellaan, että kauanko päivä tästä vielä lyhenee ja ilta pimenee, niin vastaan että runsaan kuukauden tai että katsopa almanakasta, kyllä se siellä kerrotaan.
    Mutta jos kysyt miten demokratia liittyy sananvapauteen ja päinvastoin, ja että voiko demokratiaa olla ilman sananvapautta ja päinvastoin, kehotan kääntymään asiantuntijoiden puoleen ja muistutan, että asiantuntijoita on monenlaisia, joten kannattaa epäillä vastausta, jos sellaisen saa.
    Arkipäivän viisastelija saattaa tuhahtaa kysymyksen asettelulle: yhtä hyvin voisit kysyä miksi yöllä on pimeämpää kuin päivällä ja että onko kauas pidempi matka kuin lähelle ja jos on, niin miksi.
    Sanoilla voi leikkiä, vaikka ajatus on hölynpölyä.
    Tuon pellon... takana auringon väistyvät säteet. Kävelijä pysähtyy ja siristää silmiään ja aprikoi kynnöspellon reunassa, että mitäköhän tuohon ensi keväänä istutetaan, kauraa vai sananvapautta, vehnää vai demokratiaa.


Jos kaikki olisi ennalta määrättyä tai jos kaikki toistuisi samanlaisena yhä uudestaan ja uudestaan, ei kai tarvitsisi miettiä demokratiaa eikä sananvapaudellekaan olisi käyttöä, kysyntää.
    Ludwig Wittgensteinilla on tästä (tai siis jostakin samansuuntaisesta) hieno lause, jota en väistä olkaa kohauttamalla: ”Tahdonvapaus on siinä, ettemme voi tällä hetkellä tietää tulevia tekojamme.”
    Jos tietäisimme tulevaisuuden täsmällisesti, meillä ei olisi tahdon eikä sitä mukaa edes sanan vapautta. Edelleen ajatusta kehitellen: jos tietäisimme tulevaisuuden täydellisesti, meillä ei voisi olla demokratiaa, sillä demokratia liittyy tiedolliseen epävarmuuteen ja siitä tehtäviin johtopäätöksiin. Utopiayhteiskunnassa ei demokratiaa tarvita eikä se siihen mahdu, koska utopian pitää olla täydellinen.
    Demokratiaa ei kukaan esitäkään utopiana, koska se toisaalta on jo ja toisaalta se on täynnä ristiriitoja mitä tulee ”oikeisiin tekoihin”, ”tietoihin” ja ”arvoihin”.
    Kielipeliä ei ehkä kannata viedä pidemmälle, semminkään kun me emme ole wittgensteineja, ainakaan minä en ole, joten totean tylysti Ralf Dahrendorfia lainaten, että demokratia on vain eräs hallitsemisen muoto eikä mikään kansan tunteiden kylpylä. Tarvitaan päättäjiä johtamaan ja niitä jotka äänestävät päättäjät pallilta takaisin todellisuuteen.
    Informaatio ja sananvapaus – vapaus sanoa ja kuunnella, oikeus olla sanomatta ja kuuntelematta – kaikesta päätellen mahdollistavat hallitsemisen ja hallittuna olemisen, mutta hallitseminen tiettävästi onnistuu myös muuten, vaikka sana ei olisikaan vapaa eikä informaatiota olisi tarjolla, tiedossa.


Ennen kuin menen sananvapauden hintaan, pari tuoretta lainausta sananvapaudesta.
    Helsingin Sanomat haastatteli 4.11 Elina Grundströmiä, josta tulee Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja ensi vuoden alussa.
    Grundström oli huolestunut sananvapaudesta. Siihen kohdistuu monia uhkia. Laadukas journalismi on vaarassa. Väärää tietoa jaetaan tarkoituksella. Piilevästi kaupallinen informaatio syö journalismin uskottavuutta.
    Media on murroksessa. Ilmainen ei ole ilmaista.
    ”Hieman toivoisin suomalaisilta sellaista ajattelua”, Grundström sanoi, ”että jos näin pienellä kielialueella halutaan turvata median toimintaedellytykset, niin silloin siitä suomenkielisestä mediasta kannattaa maksaa.”
    Grundströmin mielestä laadukas journalismi on yksi tae demokratian toimivuudelle.
    Muutamaa päivää myöhemmin (9.11) samassa lehdessä harmiteltiin mainoseurojen valumista ulkomaisille nettitoimijoille; puolet netin mainostuloista menee Googlen ja Facebookin kaltaisille yrityksille. Sitä paitsi journalismia rahoittavan mainonnan osuus on kaikkineen selvässä laskussa.
    Jos journalismia tarvitaan esimerkiksi poliittisen ja taloudellisen vallan vastavoimana, siitä pitää olla valmis maksamaan, sanoi Alman toimitusjohtaja Kai Telanne ja jatkoi: ”Median pitää säilyttää oma auktoriteettinsa yhteiskunnassa. Se tapahtuu vain niin, että tehdään sellaista laadukasta journalismia, että kuluttajat ovat valmiita siitä maksamaan.”
    Laatu maksaa, ei ole ilmaista.


Aina kun puhutaan demokratiasta ja journalismista, oletetaan että ihmiset haluavat niitä hintaan mihin hyvänsä tai ainakin halpuutettuna.
    Oletetaan että politiikka kiinnostaa ja että laatujournalismi on kivempaa kuin hölynpöly. Ajatellaan että ihmisyksilöllä on melkein pakonomainen ja vähintäänkin synnynnäinen tarve viisastua ja sivistyä.
    Todellisuus saattaa olla raadollisempi.
    Ilmaisen netin makuun päässeet kuluttajat eivät ehkä haluakaan enää maksaa ns. laatujournalismista. Kenties he eivät usko, että sellaista on olemassakaan. Miksi pitäisi vaivata päätään jos helpommallakin pääsee? Eikö myös koululaitos ole menossa siihen suuntaan ettei mitään tarvitse oppia pakolla? Riittää kun koulussa viihtyy, että siellä on kivaa ja yhteisöllisyyden tunne kehittyy ja voimistuu. Laskeminen ja pänttääminen on vanhanaikaista, lukutaidollakaan ei ole niin väliä kunhan otsikot tabletin ruudulta ”havaitsee”.
    Em. Dahrendorf kirjoitti vuonna 1990 kirjeen puolalaiselle ystävälleen yrittäen selittää tälle mitä tapahtuu kun siirrytään totalitaarisesta järjestelmästä länsimaiseen demokratiaan. Ystävä oli surun vallassa huomattuaan, että siinä missä kommunistisessa järjestelmässä arvostettiin hyvää taidetta ja korkealaatuisia elokuvia, länsimaista kapitalismia ei näytä moinen kiinnostavan lainkaan.
    ”Pidän näkemystänne arvossa”, Dahrendorf sanoi, ”mutten silti voi yhtyä päätelmiinne. Tiettyyn rajaan saakka totalitaaristen hallitusten alaisina elävien ihmisten mieltymys kulttuuriin oli korviketta muille haluille, joiden noudattaminen oli heiltä kielletty. Kun paine hellittää, he innostuivat roskalehdistä ja hampurilaisista ja tiskikoneista ja kiiltävistä moottoripyöristä ja aurinkolomista Espanjassa.... Vaikka hallituksenne jatkaisikin 'hyvien' filmien tuotannon ja 'klassikkokirjojen' tukemista, ihmiset taitaisivat silti katsella mieluummin romanttisia nyyhkyfilmejä tai lukea roskaa tai luopua lukemisesta kokonaan.”
    Nyt 25 vuotta myöhemmin, Dahrendorfin ajatuksen voisi lähettää Suomessa Grundströmille ja Telanteella ja haikeana todeta, että ehkä hekin kaipaavat sellaista ”yhtenäisyyden ajan” yhteiskuntaa jota ei enää ole, johon ei enää ole mahdollisuutta palata, vaikka Suomi ei Puolan tavoin olekaan koskaan ollut totalitaarinen epädemokratia.


Haluan kuitenkin uskoa, että Grundström ja Telanne ovat oikealla asialla; että sananvapaus liittyy demokratiaan, että jälkimmäistä ei voi olla ilman edellistä ja että sananvapaus edellyttää korkeatasoista, kriittistä ja laadukasta journalismia.
    Journalismista pitää siis maksaa.
    Niinpä laskin omat ”mediakuluni”.

                                                       Kyösti Salovaara 2015.
Demokratia pursuaa
kohta lattialle.

   Melko tarkalleen maksan vuodessa lehtien ja sähköisen median tilausmaksuja noin 1200 euroa, oikeastaan enemmän, sillä tuohon summaan pitäisi (ainakin filosofisesti) lisätä n. 480 euroa "inframaksuja" joita tarvitaan, että voin tehokkaan laajakaistan kautta katsella mm. maksukanavan jalkapalloa ja Eurosportin pyöräilyä HD-lähetyksinä. 
    Riittääkö "mediamaksuni" takaamaan laadukkaan journalismin tulevaisuuden? Kuinka monta vähintään tällaista tilaajaa tarvitaan? Pitäisikö minun ja muiden tilata enemmän turvataksemme sananvapauden edellytykset? Mihin tuota pulittamaani mediamaksua tulisi verrata? Onko se paljon vai vähän? Jos muistelen keväällä kuollutta äitiäni, niin hänen eläkkeensä oli kuukaudessa 250 euroa vähemmän kuin mitä maksan (vuodessa) lehtien lukemisesta ja telkkarin katsomisesta.
    Mitä sitten saan 1200 eurolla?
    Maksan näistä: Helsingin Sanomat, Demokraatti, Suomen Kuvalehti, Kanava, Parnasso, Ruumiin kulttuuri, Yle (pakkovero) ja MTV:n urheilukanava. ”Ilmaiseksi” seuraan päivittäin netissä mm. Ilta-Sanomia, The Guardiania, BBC:tä, The New York Timesiä (maksumuurin takaa) ja El Paisia. 


Maailma muuttuu – entä sitten?


PS:
Journalismin paino (kg) ja vetoisuus (l)

Edellä esitettyä, mediaan käyttämääni euromäärää katsellessa tulee väistämättä mieleen kysymys: Olenko vähän vai paljon hullu? Pitäisikö ryhtyä säästämään - journalismin tulevaisuudesta piittaamatta?

Jos tarkastelee pelkästään tuota tilausmaksujen osuutta, 1200 euroa, niin sillähän saisi esimerkiksi:

Noin 171 oluttuoppia Helsingin keskustan baareista tai 240 Malmilta TAI
Vähintään 600 kg marinoituja broilerin reisikopia supermarketista TAI
Noin 850 litraa bensaa jolla ajan autollani noin 14 200 km TAI
Lennot edestakaisin Malagaan vähintään neljä kertaa vuodessa.


_________________________________________________________________

Ralf  Dahrendorf: Huomisen Eurooppaan. (Reflections on the Revolution in Europe, 1990.) Suom. Anna Salo. Kirjayhtymä, 1991.)
Ludwig Wittgenstein: Tractatus Logico-Philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma. (1922.) Suom. Heikki Nyman. WSOY, 1971.

18 kommenttia:

  1. Huomenta Kyösti! Vietin juuri pitkän tuokion Hesarin, Kouvolan Sanomien ja Keskilaakson (pieni paikallislehti) parissa ja tulin sitten tänne. Mentulan residenssin mediamaksu saattaa olla suhtkoht samansuuruinen kuin sinulla, vaikkakin siihen sisältyy minun osaltani myös vähemmän laadukkaita naistenlehtiä.
    Sanomalehdissä on se hyvä puoli, että ne tuntuvat antavan elämään laatua joka aamu. Ei niistä osaa mitenkään luopua. Vaikka kyllä tuo yhteishinta pistää miettimään.

    Luin juuri paikallisen ns uusisänmaallisen henkilön kirjoituksen yleisönosastolta. Hän paasaa siinä, että media-ihmiset on ostettu palvelemaan vain tiettyä linjaa ja somessa on se oikea tieto. Se vanha virsi! Elina Grundström taas sanoi, että kenelläkään ei ole oikeuksia "omiin faktoihin", on vain faktoja, valesivustot uhkaavat oikeaa tietoa ja meillä on kasvamassa sukupolvi, joka ei todellakaan tiedä, mikä on totta.
    Kuulostaa demokratialta kyllä tämä!
    Utopiassa ei uskota tieteeseen, koska se on itseäänkorjaavaa, on vain yksi tieto ja totuus. Utopia on vaarallisempi kuin demokratia, vaikka demokratia on ärsyttävän vaikeaa.

    Aina kun olen klikannut johonkin somessa kohkattuun videoon, olen törmännyt kömpelösti vääristeltyihin videoihin turvapaikanhkijoista. On mm. käännetty väärin arabiankielestä. On muka menossa hirveä irakilaisten mielenosoitus Helsingissä (Mitä ne oikein tahtoo..?), ja kun vien videon otsikon google-kääntäjään, niin siinä on kulkue kuolleen imaamin muistoksi. Maahanmuuttajan esitellessä ruoka-annosta, josta naiset eivät pidä, not good for women, se suomennettiin, että tämä kelpaa vain naisille ja koirille, niin että saataisiin irakilaismiehistä naisten sortajia.
    Tällainen ei ainakaan lisää somen uskottavuutta. Uskon edelleen enemmän valtamediaan.

    Toimittajana työskentelevä poikani sanoi, että epäluulo ja toimittajan epäily on lisääntynyt häiritsevästi. Edes numerotietoja ei tahdota uskoa, vaan ne kuitataan yleensä sanalla "propagandaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, huomenta vaan Marjatta! Mummolleni tuli aikanaan Anjalassa Keskilaakso - jos tuo nyt sitten on se saman lehden jatkumoa.

      Kun Some asettaa laatujournalismin ja ylipäänsä toimitetun journalismin kritiikin (ja epäluulon) kohteeksi siinä on osittain, luulen, kysymys ihan terveestä itsenäistymisestä - ollaan päästy irti ylhäältä tulevasta ohjauksesta. Vakiintuneet mediatkin katsotaan ikään kuin osaksi "valtiota" ja hallintokoneistoa.

      Sehän tavallaan pitää paikkansa, mutta ei siinä mielessä kuin somen pölkkypäisimmät julistavat. Minusta on aika hienosti sanottu kun tuo pakinassa lainattu Telanne ajattelee että sanomalehdillä (tai medialla) pitää olla oma, saavutettu "auktoriteettinsa" jotta se voisi olla vallankäytön yms kriittinen vastapaino. Kun sillä sellainen on, niin tietysti se silloin on tahtomattaankin osa kokonaiskoneistoa, mikä ei tarkoita että se veisi eteenpäin hallituksen tai opposition tai teollisuuspamppujen tai ammattiyhdistyliikkeen sanomaa sellaisenaan.

      Somesta kuulee/näkee paljon mielipiteitä joista voisi päätellä etteivät mielipiteen esittäjät elä lainkaan samassa maailmassa kuin missä oikeasti elävät ja paljastuu että asioiden yhteyksistä toisiinsa ei ole pienintäkään tajua.

      Parhaimmillaan laatujournalismi, luuulen, tuottaa aina jonkinlaisen suhteellisen järkevän kokonaisnäkemyksen ympärillä olevaan todellisuuteen, siitä riippumatta millaisia yksittäiset artikkelit, jutut, uutiset ovat. Sitähän "toimittamisen" voisi ajatella tarkoittavankin: näkemyksen hahmottamista. Eikä tuo tarkoita etteikö "näkemyksessä" voisi olla kosolti ristiriitaisuuksia ja epävarmuuksia, sillä onhan todellisuuskin niitä täynnään.

      Nykysuomessahan ilmeisesti väheksytään matemaattisia aineita (esim. ylioppilaskirjoituksissa kokeiden vaativuutta on laskettu) ja kuitenkin juuri suhteellisuuden ja todennäköisyyksien (=mitä luvut oikein tarkoittavat) ymmärtämiseksi pitäisi nimenmaan modernissa yhteiskunnassa osata enemmän matemattiikkaa kuin vaikkapa joskus kauan sitten yksinkertaisemmassa yhteiskunnassa. Koska tietoa on nykyään paljon enemmän saavavilla, sen oleelliset osat tulisi jotenkin osata seuloa esille eikä se voi eikä saa olla pelkkä mielipidekysymys.

      Poista
    2. Sama lehti, siis Keskilaakso,mutta ilmestyy nykyään vain kerran viikossa. Tilaamme sitä vuorotellen Kuhmolainen-lehden kanssa, johon on nostalginen suhde. Kaksi pojistamme oli siellä töissä lyhyen aikaa. Eihän näillä pikkulehdillä ole paljon mitään virkaa nykymaailmassa, söpöjä kuvia erikoisista porkkanoista yms. Ilmaislehdissäkin on tietoja tapahtumista ja ihan samanlaisia juttuja, lyhyitä teatteriarvosteluja, kuvauksia tapahtumista ja henkilöhaastatteluja kuin maksetussa lehdessä.

      Poista
  2. Oma suora rahallinen kontribuutioni taitaa rajoittua aika lailla YLE-maksuun, kun se väkisin riistetään. En tosin tiedä olisiko ottajiakaan, jotkut erikoislehdet ehkä.

    Hesarin lukemisen lopetin jokunen vuosi sitten kyllästyneenä nähtyäni ihan tarpeeksi tarkoitushakuista vääristelyä, nykyään aika ajoin kuulee mainintoja sen journalistisesta tasosta mutta ei siitä jaksa enää edes hermostua tai vaatia oikaisuja, huokaa vain että se on Hesari.
    Ei Ylekään aina onnistu mutta siellä tuntuu menevän enemmän asiantuntemattomuuden piikkiin kuin puhtaan propagandan.
    Vahvimmin peukutan ilmaisjakelulehti Metroa, koska juttunsa ovat niin usein STT:n tiedotteita ja niitä kohtaan tunnen lievää luottamusta.

    En tosin tiedä onko Aamulehti, Turun Sanomat, Kaleva, HBL yms sen kummempia.

    Sananvapauden teoreettisesta ja reaalisesta toteutumisesta tai toteutumisen mahdollisuudesta olen kirjoittanut aiemminkin, ei siitä sen enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on tottunut sanomalehteen vuosikymmeniä sitten, siitä ei pysty erkanemaan vaikka taso laskisi kuinka ja vaikka minkälaisia nettivirityksiä syntyisi. Lehtien tai sanotaan journalismin luotettavuus on luku sinänsä, ja ainahan jokainen kirjoitus, jopa pikku-uutinenkin, on jonkun valitsema isosta mahdollisten joukosta ja siinä mielessä vain osa totuutta. Se että nykyään uutisenkaltaisiin juttuihin aivan häpeilemättä sotketaan kirjoittajan mielipiteitä (laitetaan jopa kirjoittajan kuva viereen tätä korostamaan) on todella huonoa kehitystä.

      Objektiivisemman kuvan todellisuudesta tietysti saisi, jos lehtiä ilmestyisi useita, niin kuin ennen ilmestyi eikä silloin haitannut että Demarissa oltiin yhdellä asialla, Uudessa Suomessa toisella ja Hesarissa jossain siellä neutraalissa keskustassa.

      Jos taas somen tolkuttomasta moninaisuudesta yrittää ottaa selvää - siis että mitä maailmassa todella tapahtuu - saa kyllä panna selvittelyyn tunteja ja taas tunteja ja saattaa silti jäädä ihan ymmälle.

      No, tietysti voi kysyä että so what - miksi kaikesta pitäisikään tolkkua saada.

      Poista
    2. Ihan uutisiakin saa jännittävästä väritettyä kun esim. valikoidaan tarkasti keneltä asiantuntijoilta tai "asiantuntijoilta" pyydetään kommenttia, sopivilla valinnoilla ja sivuutuksilla saadaan hyvinkin tarkoituksenmukaisesti esitettyä mielipiteet niin että ne näyttävät neutraalilta journalismilta.

      Samoin valikointia voi harrastaa esim. taustoituksessa, mitä jätetään mainitsematta, mitä mainitaan (ja mainittujen asioidenhan ei tietenkään tarvitse oikeasti liittyä mitenkään aiheeseen).
      Ja olen ihan tarpeeksi opiskellut tilastotiedettä tietääkseni että numerot valehtelevat kun ne laittaa valehtelemaan.

      Näistä kaikista on nähnyt aivan liikaa esimerkkejä sellaisissa tapauksissa joissa oikeasti itse tuntee uutisoituja tapahtumia, että voisi suhtautua Hesariin yhtään sen suurempana auktoriteettina kuin MV-lehteen. Säätiedotkin katson YLEn ja TV-ohjelmatiedot MTV:n nettisivuilta.

      Joukko suunnilleen samanarvoisia lehtiä tasapainottaisi kyllä hieman toisiaan, kukaan tuskin olisi aivan oikeassa mutta pahimmat väärinkäytökset eivät enää menisi niin hyvin läpi.

      Toimittajien on turha itkeä jostain auktoriteettiudesta ja neljännestä valtiomahdista: kunnioitusta ei vaadita, se ansaitaan.

      Poista
    3. Joo, usein noin on. Pari viikkoa sitten kirjoitin pakinassa siitä kuinka Erkki Liikasen haastattely Ylellä "pahoinpideltiin" uutisissa - tai siis siitä jätettiin oleellisin asia kertomatta jälkijutuissa, jopa Ylen omalla nettisivulla.

      Eiköhän tuo Telanteen kommentti juuri ollutkin siitä, että lukijat pitää ansaita ja saada sitä mukaa se auktoriteetti jota kaivataan.

      Minä vaan epäilen etteivät lukijat pääsääntöisesti nykyään haluakaan mitään "laatujournalismia" vaan hölynpölyä mieluummin. Ja tämä on sitten kuolettava kierre, joka vaikuttaa sekä lehtiin että niiden lukijoihin.

      Ehkä olen vanhanaikainen kun ajattelen ettei miljoona ja miljoona "faktaa" jossakin (vaikkapa netissä) ole vielä tietoa; tietoa syntyy vasta kun näistä miljoonista faktoista ja niiden suhteesta toisiinsa esitetään joku "näkemys". Ja tietysti tämä näkemys on aina enempi vähempi tulkintaa ja yhteiskunnasta puhuttaessa mikään esitetyistä näkemyksistä ei ole ehdottomasti "totta" tai "absoluuttisesti oikein".

      Poista
    4. Luin tämän päivän HS:sta kirjoituksen kohtuuvuokrista. Kirjoituksesta huomaa selvästi, ettei näin kirjoitettaisi vaikkapa Demariin (vaikka mielestäni olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä).

      Toinen asia on, mikä on totta, mikä julkaisijan motiiveihin (mahdollisesti maksettuihin) perustuvaa, aivan sama pätee tämän päivän kuohuviin keskusteluihin sotesta ja vaikkapa turvapaikanhakijoista. Jokainen media ohjaa mielipiteitä haluamallaan tavalla.

      Kaikkeen kirjoitettuun pitäisi osata asennoitua varauksella, voi kun sen taidon oppisikin, mikä on ollut julkaisijan motiivi, raha, omistajat, uskonto, suvaitsemattomuus tai sinisilmäisen suvaitsevuus.

      Poista
    5. Niinpä - tämän tietäen miten tiedonvälitykseen pitäisi suhtautua: kyynisesti vai murheen murtamana vai optimistina että kyllä se "oikea" tieto lopulta jostakin tihkuu esiin.

      Kuuntelin iltapäivällä yhtä Ylen ajankohtaisohjelmaa, jossa juontaja ja kaksi vierasta (musiikkikoulujen rehtoria) silmittömästi haukkuivat hallitusta semmoisesta mitä hallitus ei edes ole esittänyt. Tuli mieleen tuo hdcaniksen toteamus että sopivilla valinnoilla saadaan esitettyä oma mielipiede jolla ei välttämättä ole juuri mitään tekemistä "totuuden" kanssa.

      Miksi Ylessäkin subjektiivisuus käy objektiivisuuden ylitse, on tietysti mielenkiintoinen kysymys koska jokainen suomalainen, noin periaatteessa maksaa Ylen kustannukset. Miksi se ottaa kantaa vain jonkin osapuolen puolesta? Eikö sen pitäisi olla kaikkien suomalaisten radio ja tv?

      Poista
    6. En osaa olla ihan noin pessimistinen kuin arvon herrat :).
      Suuntaus valtamediassa on kyllä tuo keventyminen ja subjektivisoituminen, mutta on siellä muutakin. Olen seurannut nuoria toimittajia ja todennut, että pyrkimys on se sama mitä ennenkin, hyvä tiedotus ja vallan vahtikoiruus.

      Hdcanis, otit varmaan porovosoiden esiin MV-sivut auktoriteettina! Siinä on kyllä seulomista, jos sieltä alkaa etsiä ns totuutta. En epäile, ettetkö sinä löytäisi sitä, mutta sitten on näitä, jotka omaksuvat sieltä sen asenteen, että kaikki, siis aivan kaikki, mitä asiantuntijat kertovat, tilastot ja tutkimustuloksetkin, ovat propagandaa.
      Se ei ole fiksua kriittisyyttä ja kyseenalaistamista, vaan tyhmyyttä. Siinä on vähän sama maku kuin uusnatseilla, jotka sanovat, että keskitysleirit on lavastettu juttu.

      Poista
    7. Täsmentääkseni omaa "pessimistiäni". En ole pessimisti enkä epäluuloinen sen suhteen etteivätkö journalistit useimmissa (ainakin monissa) julkaisuissa pyrkisi rehtiin ja avoimeen ja kohtuullisen kriittiseen kirjoittamiseen ja näyttämiseen.

      Olen pessimistinen sen suhteen kaipaavatko ihmiset, se enemmistö jonka pitäisi maksaa tuollainen journalismi, vakavaa ja rehtiä journalismia. Ja jos eivät maksa, media taipuu vähitellen hölynpölyn puoleen jos "kansa" sitä haluaa.

      Tahallaan vääristely lienee suuressä mitassa uusi ilmiö ja liittynee aika paljon nettiin, koska se siellä on helpointa (julkaiseminen, levittäminen, vastuun pakoilu eli ei oikeastaan jää "juridisesti" eikä moraalisesti kiinni mistään). Ja tätä "tahallaan vääristelyä" vastaan laatujournalismi on heikoimmillaan, sillä jostakin syystä puppu ja kaikenlaisten salaliittojen viehätys on melkein myyttistä, ihmisen ikiperimään vetoavaa.

      Hdcanis taisi todeta jotain sinne päin että tilastot "valehtelevat" aina. Eiväthän ne valehtele jos ovat asianmukaisesti laadittu, mutta koska tilasto on aina "otos" todellisuudesta, eikä koko todellisuus, sen voi tulkita tahallaan tai tahtomattaan väärin ja tarkoitushakuisesti.

      En ole koskaan nähnyt yhtään MV-julkaisua, mutta oletan, että se pelaa juuri sillä etteivät ihmiset osaa tai halua ymmärtää mikä on faktaa ja tietoa sen suhteen mikä on pelkkää pahantastoista kuvittelua ja vääristelyä.

      Poista
    8. Juu, totta! Ihmiset esimerkiksi haluavat kaikkeen mukaan henkilökohtaisuutta, joten pakinat ja kolumnit, joissa ennen ei ilmeisesti ollut edes suvaittavaa kertoilla omasta itsestä ja perheestä, ovat alkaneet muuttua päiväkirjansivuiksi. Lehdissä on paljon - liikaa - kaikkea höpöä ja söpöä, ja sehän on asia-artikkelien kustannuksella.

      MV on ilmainen nettilehti. Laita vain hakusanaksi mv. Katso myös, mitä Wikipedia sanoo tästä julkaisusta. Hyviä lukutuokioita Kyösti.

      Poista
    9. Kiitos. Katsoin etusivua - huh! Parista hemaisevasta tyttökuvasta huolimatta taitaapi jäädä lukematta.

      Poista
    10. Okei, MV-lehti-vertaus oli provo, joskin Hesariin suhtaudun ärtyneemmin juuri siksi että sillä on enemmän auktoriteettia myös silloin kun on hillittömän piilosubjektiivinen ja propagandistinen (tosin tämä ei näy olevan uusi ilmiö, olen tässä viime kuukausina lueskellut läpi toisen lehden vanhoja vuosikertoja ja Hesarin virheistä ja tarkoitushakuisesta vääristelystä on näköjään valitettu tasaisesti useita vuosikymmeniä...)

      Tilastot eivät suinkaan aina valehtele (tai, no, ainahan ne ovat yksinkertaistuksia mutta se on eri asia) mutta niiden kanssa pitää olla hyvin tarkkana että miten ne on laadittu ja mitä niissä oikeasti käsitellään ja mitä ei käsitellä. Ja niiden kanssa on myös hyvin helppo valehdella, metodi tai otos voi olla pielessä tai kunnollakin kerätystä datasta vedetään sitten outoja johtopäätöksiä.
      Jos havaitaan että tänään on suunnilleen samanlainen sää kuin eilen, niin sehän tarkoittaa että globaali ilmastonmuutos on huuhaata, vai mitä?
      Ja kun journalistit laittavat tilastoja medioihin niin harvemmin sisällyttävät kaikkea metadataa että mistä siinä tilastossa oikeasti on kyse, koska eihän se nyt ketään kiinnosta, tässä on valmis tulkinta.

      Poista
    11. Unto Hämäläisen innoittamana riensin katsomaan uusinta blogiasi, jonka aihe onkin tärkeä kuin mikä. Laskin kahden hengen perheemme mediasta maksaman vuosihinnan ja pääsin päälle 1800 euron. Tuossa on mm. Hesa, Yle, Kl, Te ja DNA Mix 8 kanavapaketti, josta seuraan muun ohessa oleelliset ulkomaan uutiskanavat. Kielitaitoni ei ole hääppöinen, mutta se tulee selväksi, että käsitys maailman tapahtumista tulee kokolailla laajemmaksi kuin vain kotimaisia medioita seuraamalla.

      Vakavasti ei ole tullut mieleen, että yhdestäkään maksetusta mediasta luopuisin. Yksinkertaisesti koen saavani jokaisesta vastiketta rahalle. Oli se sitten faktaa, fiktiota, oikeaa tai väärää tietoa mutta kuitenkin juuri minulle niin mielenkiintoista, että ilman sitä elämä olisi todella köyhää.

      Olen kai sen verran tapoihini urautunut etten jaksa somea paljonkaan seurata. Olen samaa mieltä, että kokonaiskuvaa taustatietoineen siitä on vaikea muodostaa minun haluamalla tavalla. Ulkomaanlehtiä seuraan kyllä maksutta netistä, mutta en koe niiden antavan samaa käsitystä yhtä tiivistetysti kuin BBC:n, Euonewsin, DW:n tai France 24:n uutislähetysten ja keskusteluohjelmien. Varsinkin France 24:n debattiohjelma siinä kahdeksan uutisten jälkeen on usein todella mielenkiintoinen. (F24 on kyllä ilmaismedia tai siis rahoitus tulee Ranskan valtion alijäämäisestä budjetista, eikä tämä haittaa minua lainkaan.)

      Enpä ole moisesta mvlehdestä koskaan kuullutkaan. Piti siis vilkaista miltä se näyttää. Ihan oikeasti miten joku voi pitää tätä vaikka Hesarin tai Ylen veroisena uutiskanavana? Huh! Ihan mielelläni Hesasta ja Ylestä maksan ettei tarvitse tällaista lokajournalismia seurata.

      Ehkä olen niin maksetun median kyllästämä ettei päähän mahdu miksi joku jaksaa mvlehden tapaista lukea ja seurata. Mutta tietysti meitä on moneksi. Omalta osaltani olen onnellinen kun sellaista mediaa on tarjolla, joka vastaa minun käsitystäni järkevästä tiedonvälityksestä ja jota haluan päivittäin seurata.

      Poista
    12. Kiitos hdcanis ja J.S kommenteista.

      Kaikkien tilastojen lukeminen "oikein" on vaikeaa ja kaikkein vaikkeinta on sellaisten joissa yritetään jotakin syy-seuraussuhdetta ilmentää. Nykylukijalta - tarkoittaa myös että nimenomaan toimittajilta - edellytetään aika lailla kykyä ymmärtää lukuja, suhteita ja aika usein todennäköisyyksiä. Ja aika usein nykyään kuulee sanottavan, että ihmisiltä puuttuu juuri tuollaisia perustaitoja.

      Säätilaesimerkki on hyvä, yhteen suuntaan. Toisen hyvän esimerkin antoi Kari Enqvist radiossa päivänä muutamana, kertoessaan kuinka nykyajan luonnontiede (esim. kvanttitutkimus,sen ilmaisema tosiasiat) aika pitkälti on todennäköisyyslaskelmia, ja jos ei tuota tajua, voi esittää melkein mitä vaan relatiivista. Jos esimerkiksi kaikkea epäilee eikä usko mihinkään tieteelliseen selitykseen, voi kysyä oletko varmasti tänään se ihminen, joka oli eilen. Sitä sitten todistamaan että olet (tai et)! Muutama kaava kaiketi tarvitaan.

      Enpä minäkään vähällä luovu lehdistä jne. Se voi tietysti vaan olla laiska tapa kuluttaa aikaa, en väitä että olisi jotakin suurenmoista tai korkealentoista.

      Kun vertasin muutamaan "hyödykkeeseen" tuota "mediamaksuani", niin sillä 1200 eurolla saisi broileria enemmän kuin tarvitsee (joten se vaihto "taloudellisesti" kannattaisi, mutta mitä sitten palstalla "kotkottaisin?) kun taas olutta saa tolkuttoman vähän, sillä ei juuri montaa tuntia elämästään hukkaisi. Neljä-viisi kertaa Malagassa olisi kiva mutta ei siitä oikein vaihtoehdoksi ole, ottaen huomioon kuinka paljon lehtien ja Ylen ohjelmien parissa tulee vietetyksi aikaa. Korostan edelleen: vietetyksi aikaa.

      En väitä sitäkään, että jos syventyisi pelkästään esim. kirjallisuuteen eikä avaisi koskaan telkkaria eikä lukisi yhtään sanomalehteä eikä nettisivustoa, ihminen eksyisi täysin, sillä tässä hetkessä liikkuva tieto on kuitenkin hyvin pieni murto-osa kaikesta olemassaolevasta (ja kirjoista löytyvästä) tiedosta.

      Poista
  3. Kyösti, tämä kirjoituksesi on luonnollisista syistä saanut monet ajattelemaan, miten maksullista kaikki on. Vaikka luulee, että elää vaatimattomasti, liikaa uhraamatta rahaa ravintoon, asumiseen, yleensä elämäänsä, se tulee kalliiksi. Sitä ei vain aina ajattele.
    Minä perheen "kassanhoitajana" maksan, maksan laskuja, joita riittää, vaikka juoksevat menot ovatkin e-laskuina, jotka automaattisesti lankeavat. Inhoan laskujen maksamista. Inhoan kaupassa käyntiä, inhoan pankkiasioiden hoitamista. Melkein oksettaa kun pankista tulee viesti: Pitäisiköhän teidän käydä juttelemassa pankkiavustajanne kanssa...
    Toivoisin, ettei raha-asioita olisi olemassakaan. Ne vääntävät ja kääntävät mieltä ihan väärään suuntaan.

    Kulttuuri. Olisi se edes ilmaista. Mutta jos laskee kuluja sinun ja kommentoijiesi tapaa, huomaa, miten suuria summia siitä joutuu maksamaan. Kulttuuri on ilmaa, jota hengitämme, onhan se myös esinneellistettyjä ilmaisumuotoja, kuten kirjat, lehdet, konsertit, elokuvat tms. joita maksetaan paperilappusella. Mutta sitä mieltä olen, että edes ilma olisi ilmaista hengittää. Kulttuurin täyttämä ilma, joka on ehdottomasti yhtä tärkeää kuin hapekas, raikas ulkoilma ja vesi, jotka ovat elinehtoja.

    Onko mitään ilmaista? Kirjastolaitos? Muuta en keksikään. Mutta onko sekään ilmaista?Jossain muodossa sekin maksaa (verovaroista se maksetaan, ja veroja maksamme kaikki). Kirkollisveroja maksamme myös, vaikkei käydä kirkossa.
    Jos pidät näyttelyn jossain galleriassa, maksat suuria summia, jos pidät oman konsertin, kannattaa se pitää kotona, mutta ei sekään tule ilmaiseksi. Jos menet muiden järjestämiin konsertteihin, maksat rahassa ellet ole saanut vapaalippua. Gallereihin pääsee vapaasti, yleisö. Mutta esim museoissa on sisäänpääsymaksu (näyttelyn maksaa siellä museo, eli sen ylläpitäjä).

    Tämä sinun kirjoituksesi on ilmaista kulttuuri-imaisua, niin kuin kaikki muukin täällä netissä, mutta täytyy hankkia välineet joilla nettiin pääsee. ja maksaa kuukausittain niiden käyttömaksua.

    Ai niin. Tässä yhteydessä voinkin kertoa, että nyt on käyty Mäntässä katsomassa se Kiefer, josta olet kirjoittanut. Siihen käyntiin kului koko päivä. Matka oli pitkä, Meitä oli yli 40 henkeä, joten juttuseuraa riitti. Kaiken kaikkiaan, matka kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin että sitä alkaa masentua kun asiaa miettii riittävästi ja huomaa ettei mitään ilmaista ole ja kaikki maksaa?

      Toisaalta, ja asian voi kääntää toisinkin päin. Raha on vain yhteinen sopimus jolla vaihdamme itse kukin oman elämämme vahvuuksia toisten ihmisten elämien vahvuuksiin, ja siitäpä johtuukin ettei tämän sopimuksen ilmaisumuotoa - seteleitä - voi eikä kannata viedä viimeiselle matkalle mukaansa. Sovittu yhteinen "vaihtokauppa" katsotaan päättyneeksi sillä hetkellä kun...

      Raha (olipa se seteleinä tai digitaalisena tai... ) on hyvinkin puolueeton, hajuton ja mauton sopimuspaperi; kun köyhä tai rikas menee kauppaan ja ostaa vaikkapa kirjan tai kahvinkeittiminen kukaan ei kysy mitä ostaja on tehnyt saadakseen tuon sopimuspaperin. Myyjä luottaa että yhteinen sopimus on voimassa.

      Toista oli ennen kun elettiin luontaistaloudessa; silloin piti silmästä silmään käydä vaihtokauppaa konkreettisilla, itse tekemillään tavaroilla tai palveluilla eikä sellaisessa heikompi pärjää.

      Niin että tämän kiemurtelun jälkeen saattaisi ottaa sellaisen asennon, että onhan kaikki ilmaista ja se vaan esitetetään sillä sopimuspaperilla jota rahaksi sanotaan.

      Edellä esitetty markkinatalouden "periaate" sopisi kenties Kieferin jonkin taulun absurdiksi aiheeksi.

      Poista