torstai 15. kesäkuuta 2017

Shortsit ja Alma-Tadema

[makuasioita, nami nami]

                                                                                                   Kyösti Salovaara, 2016.
Torilla erilaiset maut
kohtaavat julkisesti.
Ei ole oikeaa, ei väärää makua.


Viisastellaan.
    Laitetaan shortsit jalkaan ja mennään ulos.
    Jos palelee, taitaa olla talvi. Jos ei palele, sitten on kai kesä.
    Tästä ei voi olla varma Suomessa.
    Yritin etsiä netistä kuvaa missä Ludwig Wittgenstein kävelee shortseissa Cambridgen kampuksella tai maaseudulla Itävallassa.
    En löytänyt.
    Shortsit tulivat muotiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Mutta miten Wittgenstein liittyy tähän?
    Ei mitenkään, paitsi siinä kun hän kirjoitti, että ”kaikki filosofia on ’kielen kriitiikkiä’”.


Ellei ole vastausta, ei ole kysymystäkään.
    Näin Wittgenstein mietti.
    ”Jos jokin kysymys voidaan ylipäänsä asettaa, siihen voidaan myös vastata.”
    Jos väitän jotain, se voidaan myös kiistää.
    Vai onko jotakin mistä kaikki ovat yhtä mieltä?
    Onko tuoli aina tuoli ja kissa kissa?
    Telkkarissa haastateltiin äskettäin tekoälytutkijaa Timo Honkelaa. Hän rakentaa (suunnittelee) rauhankonetta, joka ratkaisee ihmisten väliset ongelmat. Tunteiden hallinnan ja taloudellisen optimoinnin lisäksi rauhankoneen peruspilarina on Honkelan huomio, että eri ihmiset eivät juuri koskaan ymmärrä käyttämiään sanoja samalla tavalla.
    Koska kieli ei ole yksikäsitteistä, ihmiset päätyvät yhteisestä todellisuudesta ristiriitaisiin tulkintoihin. Pahimmillaan se johtaa väkivaltaan ja sotaan.
    Honkelan rauhankoneeseen tulee miljoonia ja miljardeja ”tietokoneita” (sovelluksia), jotka vähitellen pistävät ihmiset ymmärtämään sanat yksikäsitteisellä tavalla. Unelma on että sanojen erilaisesta tulkinnasta johtuvat erimielisyydet katoavat.
    Oliko Wittgenstein sittenkin oikeassa? Onko todellisuus melkein pelkästään kieltä? Ja poliitiikka pelkästään sanoilla viisastelua?


Korkeakulttuurista intoilevat eivät pidä kun joku sanoo, että Reino Helismaa kirjoitti yhtä painavia säkeitä kuin Eino Leino tai että Unto Monosen tangot kertovat Suomesta yhtä paljon kuin kuin Jean Sibeliuksen musiikki.
    Jos unohtaa sen, että musiikki ei sinällään kerrokaan mistään, niin kulttuuriväen on vaikea tunnustaa, että pääsiassa puhutaan makuasioista, ei taideteoksien universaalista totuudesta. Ei ole universaalia asteikkoa jolle taideteoksen (romaanin, runon, sävellyksen, maalauksen) voi sijoittaa. Makutuomareilla sitä vastoin on asteikkoja moneen lähtöön.
    John Careyn lainaama Edward Tenner on kuvannut tätä makuasiaa lierihatun ja jenkkilippiksen (baseball lippahattu) suhteella.
    Toiseen maailmansotaan asti miehet käyttivät lierihattua. Se oli universaali ”totuus”, ainoa etiketin mukainen kauneusarvo.
    Sodan jälkeen lierihatut vähitelen katosivat ja tilalle tuli jenkkilippis, joka ilmensi uudenlaista, vapaampaa pukeutumista, vähemmän virallista suhtautumista vaatteisiin, muodon etikettiin.
    Tätä muutosta voidaan sitten verrata, niin kuin John Carey vertasi, taidemaailman muutokseen. Lierihattu on kuin viktorianajan maalarin Lawrence Alma-Tademan maiseman ja yläluokan elintapojen huolellisen elegantti kuvakieli verrattuna vaikkapa Jackson Pollockin ”jenkkilippikseen” eli värikylläiseen abstraktiin ekspressionismiin.
    Meistä saattaa tuntua, että Pollockin taulut ovat merkittävämpiä ja parempia kuin Alma-Tademan ”esteettisesti säädylliset” kuvat, mutta sellaista vertailua ei voi tehdä, yhtä vähän kuin universaalisti voisi sanoa, että lierihatun käyttäminen osoitti parempaa tai huonompaa makua kuin jenkkilippiksen käyttäminen.
    Muuten, jos kielen kiemurat kiinnostavat, on jännittävää huomata, kuinka vähän suomenkielessä on sanoja erilaisille lippahatuille, joille englanninkielestä löytyy kymmeniä sanoja, erilaisia merkityksiä kuvaten.
    Sanojen takaa paljastuu sosiaalinen todellisuus. Kauan sitten lättälippalakki (flat cap), lätsä, kuvasti kantajansa sosiaalista asemaa yhteiskunnassa, ainakin Englannissa ja Ranskassa. Tänään jenkkilippis käy yhtä hyvin presidentin kuin työttömän päähän.

                                                                                         Kyösti Salovaara, 2012.
Karitsanpotka -
hyvänmakuista ravintoa vai
pahanmakuista  filosofiaa?


Sanoilla on merkitys. Ne eivät ole pelkästään jono kirjaimia.
    Muutama viikko sitten hätkähdin kun Ilta-Sanomissa kerrottiin, että mies ei saa käyttää polven alapuolelle ylettyviä shortseja - juuri sellaisia joita itse käytän jos shortseja käytän.
    Pitkät shortsit (miehen cargot ja caprit) on Ilta-Sanomien muotitoimituksen mielestä pahin tyylivirhe mihin mies voi syyllistyä.
    Asiaa perusteltiin harmonialla.
    Pitkät shortsit luovat mielikuvan, että miehellä on lyhyet jalat ja pitkä yläruumis. Tällainen mies näyttää naurettavalta – jos ei jo muutenkin näytä.
    Uskon selitykseen.
    Mutta, onhan maailmassa todella monia, joilla on lyhyet jalat suhteessa muuhun kehoon. Onko siis epäluonnollista tunnustaa totuus?
    Osoittaako ”realismi” huonoa makua?
    Oleellista tämänkertaisen juttuni kannalta on, että sanojen merkitys on tässäkin esimerkissä niiden kuvaamaa asiaa suurempi.
    Universaali maku on ehkä kaunis ajatus, mutta sen takana väijyy ylimielisen arjalainen ja totalitaarinen käsitys todellisuudesta. Helismaan kehuminen osoittaa (osoitti hänen elinaikanaan) huonoa makua, Sibeliuksen ei.
    Ironista tietysti on, että tänään Helismaan säkeet ja Monosen musiikki saattavat olla paremmassa huudossa kuin Sibelius, siis sellaisen makutuomarin silmissä joka haluaa esiintyä kulttuuriradikaalina, ihan partasemmoisena.


Makuasioista ei pidä kiistellä, sanotaan. Mutta juuri niistä kiistellään henkeen ja vereen.
    Tämän kiistelyn voima palautuu kieleen, sanoihin, siihen mikä näyttää samalta mutta ymmärretään eri tavalla, itse kunkin elämään sopien ja sovittaen.
    Mikä on terveellistä ruokaa? Liha vai salaatti? Kumpi on parempaa, potka vai pizza? Onko sanalla ”terveellinen” jokin yksikäsitteinen merkitys? Jos on, niin miksi kiistelemme siitä mikä on terveellistä?
    On traagista että ”terveellinen” on saanut uusia, poliittisia merkityssisältöjä siitäkin kuinka jonkun ruoka-aineen syöminen ja kasvattaminen liittyy sekä maailman ekologisen perustan muutoksen että yhteiskunnan kestokykyyn. Jokainen suupalasi on moraalinen kannanotto sekä itsesi että koko maailman fyysiseen ilmaisuun. Vääränlaista ruokaa syömällä "varastat" yhteisestä kassasta. Harmi että elääkseen ihmisen pitää syödä, saada ravintoa.
    Käyttikö Wittgenstein shortseja miettiessään kielen ja maailman logiikkaa? Kulkiko Alma-Tadema lippis päässä vai lierihatunko alta hänen terävä katseensa tutki maailmaa, maisemaa ja viehättävien naisten ihoa? Jos Wittgensteinilla oli shortsit, kuinka pitkät ne olivat?
    Universaalin hyvää makua pitää etsiä kuin neulaa heinäsuovasta. Toivottavasti sitä ei pitkään löydy.
    Katsot taivaalle taitolentäjien huimia kaaria, uhkarohkeaa lähestymistä, kieppiä lentäjän oman elämän ympäri moottorien mylviessä, ja kaikki mitä näkyy ja kuuluu on kuin komea audiovisuaalinen taideteoes.
    Mutta jos naapurisi sitten vetää sinut pilvistä maan kamaralle ja alkaa soimata ekologiasta, tuhlaamisesta, ilmastosta, maankuoren alle haudattujen aineiden väärinkäytöstä ja sotakoneiden hirveästä tuhovoimasta, mitä sanoja sinulle jää?
    Mitä ovat rohkeus ja kauneus?
    Onko rauha voimaa vai tyyni järvenpinta?
    Johanna Sinisalo riemuitsi Parnassossa, että kirjallisuuden feminismi on musertanut poikakirjojen maailman. Oliko tuo maailma meille poikakirjojen lukijoille siis kauhea ja väärä maailma? Olisiko pitänyt lukea ”tyttökirjoja”? Vai tarkoittaako Sinisalo, että lippiksen kauneus riippuu sen suunnittelijan sukupuolesta? Että jokaisella sanalla on myös telaketjufeministinen merkitys? Että nykyään sana ”poikakirja” on yhtä sopimaton sana kuin vaikkapa ”neekeri”?
    Lierihattua ei ehkä sovi käyttää, mutta miksi amerikkalainen lippis on muka esteettisesti oikeampi päähine kuin perinteinen lätsä? Ketä vahingoitan jos käytän pitkiä shortseja ja sääreni näyttävät lyhyeltä?
    Saako mielikuvituksen kahlita sanoilla?


                                                                                                  Jaakko Salovaara, 2017.
Red Arrows Helsingin taivaalla
on
 dynaaminen taideteos.

______________________________

John Carey: What Good Are the Arts? Faber and Faber, 2005.
Ilta-Sanomat: Näin aikuinen mies näyttää tyylikkäältä shortseissa - yksi malli on täysin kielletty. 22.5.2017.
Juho-Pekka Rantala: Itse asiassa kuultuna: Timo Honkela. Yle TV1, 1.6.2017.
Jani Saxell: Näkijä. Parnasso, 3/2017.
Ludwig Wittgenstein: Tractatus Logico-Philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma. Suom. Heikki Nyman. WSOY, 1971.

12 kommenttia:

  1. Ei kieli koskaan voi olla yksikäsitteistä. Hyvänen aika - ne kaikki sävyt ja vivahteethan ovat juuri kielen rikkaus!

    Miesten muodista väitetään myös, ettei sandaalien kanssa saa käyttä sukkia, sillä se on kuulemma tyylitöntä. Minun iässäni tuollaisen "tyylittömyyden" kantaa ylpeänä!

    En ole (vielä) lukennut Parnassosta Johanna Sinisalon kirjoitusta, joten en tiedä mistä hän tarkkaan ottaen riemuitsi. Kuulostaa kuitenkin vanhana poikakirjojen ystävänä niin kauhealta, että se herättää torjuntaa moista eliitin ylimielistä arvottamista vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, sukatkin sandaaleissa! Rohkea veto. Tänään jommassakummassa iltapäivälehdessä varoiteltiin naisia täticapreista - nekin kun lyhentävät vaikutelmaa pitkistä sääristä!

      Tämä taitaa olla joillekin ihmisille kauhea asia, nämä yli polven ylettyvät shortsit.

      Viittaus Sinisaloon on Jani Saxellin tekemästä haastattelusta - ei Sinisalon kirjoituksesta. En oikeastaan saa selville jutusta mitä Sinisalo ajattelee ja mikä on haastattelijan ajatusta. Juttu on ristiriitainen, välillä siinä kritisoidaan ylinipottamista ja sitten taas ihaillaan Sinisalon askeesia (kävelyretkillä rinkka selässä) ja otetaan se, uudenlainen askeesi uuden ihmisen malliksi.

      Tuo viittaus poikakirjojen maailmaan on sekin tulkinnallinen (minä nyt vaan tapani mukaan kärjistin mutkan oikaisten) kun puheena on Trumpin yms maailma, ja Sinisalo viittaa scifin parissa käytävään kulttuurisotaan. "Aina on löydettävä syyllinen", Sinisalo sanoo, "jos meillä on paha olo. Ehkä nyt koetaan,että kantaaottavat ja korkeakirjalliset naiset ovat menneet pilaamaan heidän genrelinnakkeensa, viimeisten poikakirjojen luolan."

      Ehkä tuossa tarkoitetaan jotakin muuta...

      Mutta kun kieli ei ole yksikäsitteistä, kuinka sitä voidaan käyttää vakavaan poliittiseen dialogiaan? Tämä lienee Honkelan ajatus kun hän yrittää saada ihmiset ymmärtämään toisiaan tekoälyn avulla.

      Honkelan ajattelussa saattaa olla toki perimmänlaatuinen virhe sen suhteen, että hänen rauhankoneensa perustuu idealle, että on aina, jokaisessa tilanteessa olemassa ja löydettävissä kaikkia toimijoita (ihmisiä, yrityksiä jne) koskevia win-win ratkaisuja; ts. ei ole olemassa ehdottomia eturistiriitoja, joten kun asioita selvitellään riittävän syvällisesti ja otetaan kaikkien osapuolien vaatimukset ja edut huomioon, kaikki voittavat.

      Onko tuo pelkkää idealismia?

      Bengt Holmströn on paljon realistisempi ajatellessaan, että eturistiriidat ovat tosiasia ja niiden ratkaisemiseksi pitää tehdä jatkuvasti kompromisseja ja, niin kuin hän sanoi Kultarannassa, järkeviä "lehmänkauppoja".

      Nythän Suomen politiikassa tehtiin valtava "lehmänkauppa" jatkuvuuden nimessä - vasta myöhemminen historiantutkijat ja taloustieteilijät tulevat kertomaan oliko se "isänmaan" etu vai pelkän oman edun tavoittelun tragedia. Mutta hekään eivät pysty koskaan sanomaan varmasti, mitä olisi tapahtunut, jos olisi jouduttu uusiin vaaleihin ja koko Sote-rumba olisi aloitettu niiden jälkeen alusta uusien voittajien pillin mukaisesti. Kuinka paljon se olisi maksanut? Vai onko sillä mitään merkitystä että Iisakin kirkkoa rakennetaan kymmeniä vuosia?

      Poista
  2. Kyösti, Pekka: kyllä sote-rumba - hyvänen aika (Sipilän lestadiolaiseksi mieltämäni huudahdus) - tähtää siihen, että köyhä ja tyhmistyvä kansa joutuu päästään pyörälle ja sitten ryntää ostamaan sandaalisukkia, kun niitä saa halvalla. Ehkä ihminen elää terveemmin, jos ei kylmety paljasjalkasandaaleissa, eikä siis enää tarvitse terveyskeskuksia.

    Minulla on sandaalit ja siitä seurauksena jalkoja kutittaa hirveästi, kun aurinko polttaa niihin ihottumaa. Mutta sukat ovat liian kuumat juuri nyt. Sateita on onneksi tulossa.

    En ole lukenut Parnassoa aikoihin, minulle tulee Kaltio. Olen tykännyt Sinisalon kirjoista kovasti. Pohjois-Suomessa on kulttuuriväkeä, joka ei ainakaan siinä lehdessä tunnu niin poispilatulta ja menestyksen laineilla lautailevalta kuin etelän kulttuuriväki. On siellä tietenkin toisenlaisiakin ihmisiä, onneksi. Mutta pidän oululaisen kulttuurilehden näkökulmaa hirveän tärkeänä. Ei Oulu edes ole pikkukaupunki.

    Olen lapsena joutunut lukemaan poikakirjoja, Tex Willereitä ja Korkkareita (Korkeajännityssarja), isän omistamat 20-30-luvun kirjat olivat jännittäviä ja pidin niistä paljon enemmän kuin kanadalaisesta Anna-sarjasta, joka oli ohutta yläpilveä. Oli sielläkin kyllä elämänohjeita, joita noudatan vieläkin: en koskaan ruvennut tavoittelemaan materiaalista hyvää, ellei siksi lasketa kirjoja ja äänilevyjä. Sittemmin luin Betty Friedanin kirjan nimeltä "Naisellisuuden harhat" ja sanoin itsekseni että ahaa. On kivaa olla oikeassa jo ennen kuin muutkin ovat. Tämän päivän lasten ja nuorten kirjallisuus on kyllä aika lailla erilaista, minusta hyvällä tavalla kun muistan lapsenlasten naurun ja oivallusten hetket kun luin ääneen uusia kirjoja. Ehkä niissä on tasa-arvo oletettuna, ainakaan ihan hirveitä stereotyyppejä ei ole.

    "Elämme pahoja aikoja, ystävä hyvä!", repliikki on jostain 1950-luvun Aku Ankka-lehdestä, varmaan Carl Barksin piirtämästä. Kyösti: ei kai oman edun tavoittelu ole tragediaa? Muistan jostain lukeneeni että bisnesmies-pääministeri ymmärtää taloudellisen edistyksen aika yksioikoisesti vain bisnesten rahoittamisena. Kun en ymmärrä bisneksistä mitään, niin en tiedä onko väite totta. Enkä ymmärrä mitä ovat miljoonat ja miljardit. Mutta käsitän että pääministeri ei ole voinut luopua siviiliminästään niin kuin olisi ehkä pitänyt.

    Olen huomannut että sekä Yhdysvalloissa että Suomessa nyt samaan aikaan huijataan aika pahasti maiden köyhiä, sorrettuja, sairaita ja muuten vain heikossa asemassa olevia. Jostain syystä kummassakin maassa kärkihankkeena on terveys/sairaanhoito saatettu niin vaikeasti saatavaksi, että sillä on sitten ruvettava tekemään bisnestä.

    Tuo ministereiden lausumaton tavoite on kertakaikkiaan ruma, elettiin ja asuttiin missä tahansa. Mutta kyllä tuosta päättelystäni voi ehkä päätellä senkin, että politiikan kieli on muuttunut, enkä todennäköisesti ymmärrä näitä uusia poliitikkoja. Mutta onko kysymys kielioppivirheistä vai tyyliseikoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ajattele että oman edun tavoittelu olisi tragedia sinänsä, sillä jokainen omaa etuaan ajattelee ja niin pitääkin, miten tämä elämä ja yhteisö muuten kehittyisi tai tulisi toimeen.

      Yksi tahtoo yhtä, toinen toista, ja se mitä syntyy, on jotakin mitä kukaan ei tahtonut, kirjoitti Engels kuvatessaan yhteiskunnallista prosessia - tai jotakin sinne päin.

      Tuossa aikaisemmin tarkoitin vain sitä, että koska voittajat ja voitot jälkeenpäin määrittelevät ihmisten ja ryhmien onnistumisen, niin jos hallitus nyt perussuomalaisista irrottautuneiden avulla saa projektinsa hoidetuksi, heitä voidaan pitää pelastajina ja uhrautumista arvokkaana, mutta jos kaikki kuitenkin menee päin honkia, heitä kutsutaan lopun elämäänsä "seteliselkarankaisiksi" siitä riippumatta millaisin motiivein he puolueestaan erosivat.

      Poista
  3. Ajattelin ennemminkin että jokainen ihmisryhmä, esim. perhe, suku ja yhteiskuntaluokka ajavat omaa asiaansa. Ihminen on aika sosiaalinen eläin, mikä voi olla onneksikin.

    Kuuntelin juuri Maailmanpolitiikan arkipäivää ja kolmannen maailman (?) puheenvuoroja radiosta. Ajattelin, että tuosta oman edun hakemisesta kumuloituu hirveä meteli ja sekasorto, kun päästään kansojen väliseen eturistiriitatilanteeseen.

    Jostain syystä Suomi ei ole mukana ydinaseiden riisumiseen tähtäävässä neuvottelussa YK:ssa. Haastateltiin Hiroshiman henkiinjääneitä ja heidän sukulaisiaan. Sitten mietittiin Qatarin boikottia, jonka aloitti Saudi-Arabia, jolle Yhdysvaltain presidentti juuri antoi lisää aseita. Itse asia, eli shia-sunni -tappelu maustettuna saudien wahhabiiteillä on niin kamala soppa että sen soisi nyt häviävän aavikoihin.

    No, se on liian lähellä Eurooppaa.

    VastaaPoista
  4. Tuommoisen rauhan koneen käyttö johtaisi aika tylsään maailmaan. Makuasioista kiistely on just parasta, harmitonta ja hauskaa kommunikointia.

    No voi yhden kerran, pitäiskö taas ruveta hotpantseissä kulkemaan?
    Miehen veli käytti Espanjan asunnollaan seitkytluvun havaijikuvioisia minipituisia uimahousumaisia shortseja, aika kaameat kahdeksankymppisen ohuissa vitivalkoisissa reisissä.
    Satuimme kerran Sitgesin kaupunkiin Barcelonan lähellä kun siellä oli suuri gaytapahtuma. Oi miten söpöjä pikku shortseja! Nuorilla pojilla lyhyt malli on kiva, mutta ei muilla.

    Jatkaaksesi kevyellä tyylilläni, niin oletteko, Kyösti ja muut,
    kuulleet uudesta manspreading-kiellosta? Madridissa ja Nykissä on ainakin jo metroissa kieltotauluja, ettei miesväki saa retkottaa haarat levällään.
    Hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuinka sattuikaan... Marjatta, ostin tänään kaksi havaijipaitaa Dressmannista, ja poikani sanoi että siinä sitten nauraa saatte, ei tyyliä moneen jakoon.

      Pukeutumiseeni ei ole koskaan kukaan sanonut mitään, paitsi kaksi tai kolme kertaa Espanjassa, jossa havaijipaitojani on kehuttu suoraan ja kiertelemättä, siis esimerkiksi ravintolan tarjoilijan suulla.

      Olen meikäläisten kylmien ilmojen saatossa menossa Välimerelle parin viikon päästä joten... moiset paidat sinne sopivat. Naurattaa kaikkia, tietty. Myös minua, onnetonta.

      No, nyt on kyllä lämmin, jopa tervaqpääskyt kirkuu.

      Luin miesten levittelystä El Paisista joku aika sitten. Muutama päivä myöhemmin Guardian tarttui asiaan. Sitten Suomen lehdet. Tästä voi päätellä että suomalainen media ei suoraan seuraa edes espanjalaista mediaa. Niin hemmetin kapeaa kansainvälisyyttä.

      No, nythän täällä keskustellaan ämmälevittelystä, siis siitä että naiset laittavat viereiselle penkille ostoskassinsa.

      Mieslevittely huvitti, en muista oliko siitä silloin jo suomalaisia juttuja, Kultarannassa missä Sauli Niinistö keskusteltuaan Bengt Homströmin kanssa veti haaransa levilleen ja toivotti kutsuvierailleen hyvää kesää. Tähän haarojen levittelyyn iltapäivälehdet eivät osanneet tarttua.

      Vakavampi juttu on tuo rauhankone... se kyllä aiheuttaa mietintää. Olen itsekin tällä hetkellä sitä mieltä, että se saattaa johtaa todella totalitaarisen systeemiin mutta en halaua tuomiota hienoa ideaa, nyt.

      Poista
    2. Kyösti, havaijipaidat on minusta tosi hienoja. Housut saa olla yksiväriset ja alle polven vanhemmilla herrasmiehillä.

      Minä olen parhaillaan Turkissa. Olin tänäänkin rannalla seitsemän tuntia ja puljasin meressä vähän väliä, varastoon, niin jaksan taas sitä Suomen säätä. Syksyllä menemme Unton kanssa Espanjaan.

      Tutustuin puistossa turkkilaispariskuntaan. Vähän aikaa juteltuamme he kutsuivat minut heille kotiin virvokkeille. Turkkilaiset ovat kyllä maailman ystävällisimpiä ihmisiä. Otin pariskunnasta kuvia. Joka kuvassa mies Hamid on haarat levällään ja vaimo Amina jalat supussa.
      Pitääkö kaikkeen puuttua! Minä antaisin miesten istua, kuten haluavat, ja naisten levitellä laukkujaan, jos on tilaa. Ja jos ei ymmärrä ruuhkassa tehdä tilaa, niin ei se nyt ole niin vaikeaa sanoa "excuse me", vai pitääkö sekin aika säästää kännykkäviestinnälle? (Minäkin tässä kännykkäni kimpussa, vaikka aioin pitää somelomaa.)

      Poista
    3. Lämmintä lomaa!

      Täällä taas pilvistyy; johan yksi aurinkoinen päivä olikin.

      Poista
  5. Marjatta, Kyösti: Vai lomaa? En usko että olen ikinä ollut lomalla.

    En ole varma miten selviytyisin siitä. Nyt pitää mennä siivoamaan työhuonetta. Kissakin jo aivastelee.

    Viettäkää nyt hyvää aikaa siellä missä ikinänsä paossa olettekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli sana "loma" on myös noita Honkelan tarkoittamia sanoja, joiden merkitys on moninainen. Ehkäpä elämästä ei tosiaan voi ottaa lomaa.

      Olenko paossa kotonani? Jos niin mitä?

      Poista
  6. Kyösti: hmm. Nainen tarvitsee rahaa ja oman (työ)huoneen, jonne paeta metelöivää perhettä. Miehillä tuo on perinteisesti tarkoittanut kellaria, jossa voi tehdä puutöitä tai korjailla auton osia. Olen lukenut kyllä että miesten tilanne on surkeampi kuin naisten, koska kaikkialla on kaupan kaikennäköisiä valmiita masiinoita tai vaikka puutarhatuoleja. Että ei olisi niin selvää (teko)syytä vetäytyä meteliltä.

    Niin että syy on vain suojautuminen liian tiiviiltä yhteiselolta, luulisin. Eläimiin tuota ei voi kyllä soveltaa, ne löytävät ihmisensä vaikka se olisi lukinnut ovensa.

    VastaaPoista