Mestaroidaan

[luontoa jumalaksi tekeytymällä]

Kyösti Salovaara, 2018.
Ovatko niityllä makailevat naudat pelkästään
ihmisen elinpiiriä vai
atavistinen linkki luonnonvalintaan?

Koskaan et muuttua saa, lauloi Pasi Kaunisto 1960-luvun lopulla.

    Lauloi viikkokausia iskelmälistoilla.

    Inhosin kappaletta. Pidin sitä taantumuksellisena julistuksena. Koskaan et muuttua saa, helkkari sentään! Voiko pikkuporvarillisen elämänkäsityksen selkeämmin paljastaa?

    Laulussa ei kuitenkaan kerrota yhteiskunnasta vaan laulajan nuoruudesta ja onnesta, jonka ei haluta kaikkoavan. Vaikka aika vaihtuu ja jos haaveetkin haihtuu, ”niin koskaan et muuttua saa”, sillä ihminen tarrautuu nuoruuden muistoon. Kunpa nuoruuden saisi takaisin: "aika on aikaa / mut taika on taikaa / sä koskaan et muuttua saa".

    Ihminen on kummallinen olento. Se muuttaa maailmaa, mutta ei halua minkään muuttuvan.

Silmälaseista huolimatta ihminen on likinäköinen eläin.

    Tämä on filosofinen toteamus.

    Ihminen tajuaa muuttaneensa yhteiskuntaa, tehneensä luonnon aineista tekniikkaa, kyntäneensä peltoja, lentäneensä jopa kuuhun.

    Mutta ihmisen mielestä luonto pysyy sellaisenaan. Se on valmis, kerran rakennettu ja pysyvä, muuttumaton, paitsi sen suhteen että puuhun tulee lehdet keväällä ja ne putoavat syksyllä.

    Kun jossakin ryhdytään kaatamaan vanhaa puuta, siitä syntyy kansanliike ja Helsingin Sanomat kertoo, että kohta puu kaadetaan ellei kansa saa estetyksi sitä.

    Aika ei pysähdy, paitsi ihmisen mielessä hänen katsellessaan metsää, peltoa, kukkivaa niittyä, juoksevaa puroa. Kyynel silmässä hän kuuntelee saarnaajaa: Varpunen katosi, hömötiainen hävisi – voi meitä ihmisparkoja luojan luomia!

Kummallisia uutisia.

   Merikotkien kanta on rannikoillamme kasvanut niin isoksi, että ne tappavat jo toisiaan, koska tila ei riitä. Sen lisäsi ne käyvät haahkojen kimppuun. Nyt ovat viisaat neuvot kalliita, jälleen kerran. Miten haahkat saadaan pelastetuksi? Ihminen auttoi merikotkia. Pitääkö niiden kantaa harventaa, jotta haahka pelastuu?

    Naalin kantojen kerrotaan vahvistuneen Ruotsin puolella. Kehitys on niin hyvää, että nyt mietitään, pitäisikö siellä kettuja tappaa enemmän, jotta napaketulla menisi vielä paremmin.

    Jossakin vaiheessa Itämeren hylje uiskenteli sukupuuton partaalla. Nyt hylkeet ja merimetsot aiheuttavat kalastajille 8 miljoonan euron kustannukset vuosittain. Vielä pahempaa on, ettei hylkeiden ”terrorisoima” kalastaminen kiinnosta nuorempia sukupolvia, vaikka kalaa syömällä pitäisi pelastaa koko maapallo.

    Calahonda sijaitsee Gibraltariin vievän rantatien (N-340) varrella, melkein puolivälissä Fuengirolasta Marbellaan ajettaessa. Nyt siellä pelätään villisikalaumoja, jotka kuumina kesäpäivinä hiipivät auringon laskettua asutuskeskukseen etsimään ruokaa ja kylpemään uima-altaissa.

    Ihminen mestaroi luontoa aivan kuin olisi jumala, joka tietää miten luonto suunnitellaan ja rakennetaan. Likinäköinen ei näe kauas. Ihminen ei tajua, että luonto ei pysy paikallaan. Se muuttuu, halusitpa tai et. Tehdessään hyviä tekoja luonnon puolesta ihminen saattaa tehdä pahaa luonnolle, evoluutiolle. 

    Sivilisaatioiden historiaa ei tietenkään voi irrottaa luonnon ja evoluution historiasta. Ne ovat toisiaan.

    Joidenkin mielestä ihmisen elämä sellaisenaan on paha teko.

Kyösti Salovaara, 2019.
Kultivoidun luonnon luonnollisuus?

Mestaroidaan kun ei muuta osata.

    Tätä sanaa ei nykyään käytetä positiivisessa mielessä.

    Tarkistin sanan vivahteita Nykysuomen sanakirjasta.

    Jossakin vaiheessa mestarointi on tarkoittanut myös hyvää tekemistä, nikkarointia, omin neuvoin pärjäämistä.

    Mutta aikojen saatossa sanan kielteinen merkitys on tullut vallitsevaksi.

    Mestarointi: yrittää korjata tai parannella jotakin siihen kuitenkaan pystymättä, asiantuntemattomasti, tökerösti.

    Arvostellaan jotakin pedanttisesti, pikkumaisesti ja samalla asiantuntemattomasti - mestaroidaan. Peukaloidaan ja repostellaan, räävitään kuin oltaisiin mestari sellaisenaan, tietämättä asian oikeaa tolaa.

    Miten merikotkien tilanne pitäisi ratkaista mestaroimatta luontoa? Kenen kannalta sitä tulisi tarkastella: haahkan vai merikotkan? Entä kalan asema: pitäisikö hylkeet tappaa vai jättää rauhaan? Kumpi on tärkeämpää: terveellinen, ilmastomuutosta ehkäisevä sapuska ihmiselle vai perushyvää ravintoa harmaahylkeille?

    Entäpä calahondalaisessa uima-altaassa polskutteleva villisika: Mitä hemmettiä sille tulisi tehdä mestaroimatta luontoa?

Kelloseppä päättää ennalta mitä tekee: hän suunnittelee jouset ja rattaat ja hahmottelee niiden keskinäiset yhteydet sen mukaan millaisen lopputuloksen hän haluaa.

    ”Darwinin löytämä luonnonvalinta on sokea, tiedostamaton automaatti”, selvensi Richard Dawkins evoluutiota kirjassaan Sokea kelloseppä (1986, suom. 1989). Tällä automaatilla ei ole tietoista tavoitetta, sillä ei ole tietoisuutta eikä tiettyjä päämääriä: ”Se ei suunnittele tulevaisuutta. Se ei päätä ennalta mitään; sillä ei ole lainkaan mielikuvaa siitä, millainen tulevaisuuden pitäisi olla.”

    Luonnonvalinta on sokea kelloseppä.

    Se ei näe tulevaisuutta. Se ei pohdi tekojensa seurauksia. Se ei tavoittele mitään.

    Luontoa mestaroiva ihminen unohtaa evoluution periaatteettoman prosessin ja yrittää kytkeä ”automaatin” sokeaan toimintatapaan omat mieltymyksensä, oman moraalifilosofiansa, oman suunnitelmallisuutensa, joka ei välttämättä istu luonnon evoluutioon, vaan vaurioittaa automaatin toimintaa niin että sitä pitää jatkuvasti mestaroida.

Minulla on kaksi vuokrakämppää.

    Tai ei niistä vuokraa tarvitse maksaa.

    Ensimmäisenä paikalle ehtinyt saa omakseen.

    Viime päivinä talitiainen, sinitiainen ja kirjosieppo ovat kierrelleet pihlajiin asetettuja pönttöjä ja toisiaan kuin kissa kuumaa puuroa. Sinitiainen on luonteeltaan kiukkuinen tappelupukari. Se näyttää vallanneen toisen pöntön omakseen.

    Toisesta pöntöstä kilpaillaan vielä. Ehkä talitiainen ehti ensin ja puolustaa nyt kotiaan. Kirjosieppoa potuttaa, mutta kenties… kannattaa vielä yrittää heittää talitiainen ulos pöntöstä keväänkolealle nurmikolle.

    Ihmisen ei parane mestaroida lintujen kamppailua elintilasta. Jokainen niistä ansaitsee ”kodin”, mutta vahvempi ja viekkaampi sen lopulta saa. Tämä ei ole kauneuskilpailu vaan luonnonvalintaa kiukkuisimmillaan.

    En ole tyhjentänyt ja siivonnut pönttöjä kertaakaan. Ei kolopesijöiden pesiä kukaan luonnossakaan siivoa, paitsi linnut itse, jos itse siivoavat. Olisi luonnon mestaroimista puuttua pesien hygieniaan.

    Tästä ei voi sulkea pois ajatusta, että olen pelkästään laiska.

Kyösti Salovaara, 2019.
Vuokralainen?