Hyvä tavaton!

 [pidetään silmällä]

Kyösti Salovaara, 2020.

Sekö nyt on tärkeintä, että jouluna voidaan syödä kinkkua yhdessä?… Talous on todella heikoilla, mutta joulu pelastetaan. Onpa kiva!

    - Drag-artisti Marko Vainio Taloussanomissa 20.11.2020.

Roland Barthesin mielestä… kaikki kirjoitus kantaa mukanaan kulttuurikoodeja, joiden alaisuudessa se on tuotettu – se on tehty niistä… Kuten strukturalistit myös jälkistrukturalistit hylkäsivät humanismin ja pitivät kiinni siitä, että kielijärjestelmä toimii itsenäisesti ja riippumattomana puhujan tarkoituksista. Puhujat saattavat vaikuttaa siltä, että he hallitsevat kielen merkityksiä, mutta todellisuudessa he eivät täysin tiedosta kielijärjestelmää, jonka sisällä heidän puheensa tapahtuu. Siksi he eivät ole tietoisia suuresta osasta niistä asioista, joita tapahtuu heidän puhuessaan.

    - Damien Lecarpentier teoksessa 1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria. Gaudeamus, 2015.

Suomen kehittyminen kestäväksi yhteiskunnaksi edellyttää hallintoa, jossa tarvittaviin toimenpiteisiin panostetaan kaikilla tasoilla ja toiminnan osissa. Hyvän hallinnon on kestävyyden peruspilareina katettava valtion, alueiden ja kuntien hallinto, jotta yhteinen suunnittelu toteutuu.

    - Tarja Halonen ja Jari Niemelä Helsingin Sanomissa 23.11.2020.

Kulttuuri on.

    Sitä ei voi juosta pakoon.

    Se ei katoa kun sammutan valot illalla.

    Se on aineessa. Sen löytää hengestä. Kultuuri on valintoja. Turvallinen pesä. Pelottava erämaa.

    Kulttuuri on tapoja, tavataan sanoa. Yksillä on yhdenlaisia tapoja, toisilla toisenlaisia. Yksi kuuntelee Verdiä, toinen Veikko Lavia. Joku syö makkaraa, toinen litkii kaurasta valmistettua terveysjuomaa.

    Tavat ilmaistaan kielellä, sanoilla ja lauseilla.

    Ovatko sanat puolueettomia, neutraaleja?

    Siinäpä kysymys.

Iloisuus ei taida kuulua suomalaiseen perinteeseen.

    Monet tavat leviävät globaalisti. Sisäisiä tuntoja tunnetaan sisäisesti, ei kansainvälisesti.

    En tiedä mistä jouluvalot, kausivalot, iloiset valot ovat rantautuneet Suomeen. Vai ovatko ne edes rantautuneet?

    Äskettäin Madridin kaupunki ilmoitti lisäävänsä julkisten aukioiden jouluvaloja piristääkseen kansalaisten mielialaa. Suomessa en ole havainnut julkisen vallan iloittelevan valoilla. Julkinen rakennus tai torni valaistaan vain silloin, kun halutaan ottaa kantaa ”hyvän” asian puolesta. Pelkän ilon tuottaminen kuulostaa epäilyttävältä, Suomessa. Sen puolesta ei valoja sytytellä.

    Luterilaiskalvinistinen perinne lyö leimansa meihin.

    Tästä huolimatta ostin tuhannen led-lampun valoketjun ja virittelin sen pikkuiseen puutarhaani. Ainoa tarkoitukseni on luoda esteettistä iloa.

    Maksan itse sähkölaskuni.

 

Tapojen globalisoituminen pehmentää maailmaa. Kansallistunteesta hurmaantuneiden mielestä se on huono juttu. Tavat tulisi pitää puhtaina, vieraita vaikutteita pitäisi välttää. Mutta onko vieraasta vaikutuksesta puhtaita tapoja olemassakaan?

    Espanjalaisessa As-urheilulehdessä oli pieni juttu KTP:stä, Kotkan Työväen Palloilijoiden futisjoukkueen noususta divarista liigaan. As on madridilaisen Prisa-mediakonsernin julkaisema lehti. Sama konserni julkaisee sopivasti vasemmistolaista laatulehteä El Paísia.

    Miksi madrilainen lehti kiinnittää huomionsa pienen suomalaisen satamakaupungin jalkapallojoukkueeseen?

    No, tietenkin siksi että KTP:n nousua siivitti kolme espanjalaista futaajaa ja yksi apuvalmentaja. Pelaajat kertoivat kuinka mukavaa oli pelata Kotkassa, missä 1500 katsojaa kannusti pelaajia. Espanjassa pelataan yhä tyhjille katsomoille.

    Mutta on outoa, että Espanjasta tullaan Kotkaan.

    KTP:n espanjalaisfutareilla on tausta suurien seurojen nuorisoakatemioissa. Sieltä vain harva pääsee eturintamaan, La Ligaan. Kotkaan saapuneet pelaajat pelasivat kotimaassaan kolmos- ja nelostasolla. Suomessa heidän taitonsa riittää ykköstasolle. Sitä paitsi, menestyminen Suomessa voi auttaa eteenpäin. Ilmeisesti Kotkassa pelanneetkin ovat ensi kaudella jossain muualla, suuremmissa seuroissa, joissa saa parempaa palkkaa.

    Erään tutkimuksen mukaan vain yksi 1800:sta nuorena aloittaneesta espanjalaisjalkapalloilijasta pääsee La Ligaan pelaamaan. Muiden pitää etsiytyä - jos haluavat ammattilaisiksi - muualle, jopa pieneen satamakaupunkiin Suomenlahden rannalla.

Kuvakaappaus C More -kanavalta 21.11.2020
ottelusta Atlético Madrid vs FC Barcelona.
Atléticon belgialainen Yannick Carrasco
riistää pallon Barcan saksalaiselta maalivahdilta
Marc-André ter Stegeniltä ja ampuu tyhjään maalin
pelin voittomaalin. 

Tavat ovat yhteisiä, erilaisia, henkilökohtaisia, luokkaan tai heimoon tai sosiaaliseen kuplaan ripustettuja.

    Tavat ovat tavattomia.

    Kansainvälistä jalkapalloa voi tarkastella hyötyjen ja haittojen näkökulmasta. Molempi parempi. Liikkuminen maasta toiseen on sekä hyödyllistä että haitallista. Katsokaapa Barcelonan futisjoukkueen kokoonpanoa. Sieltä ei juuri löydy oman nuorisoakatemian La Masian  pelaajia, vaikka La Masia on kuuluisa tuottamistaan pelaajista. Nykyään Iniestan, Xavin ja (argentiinalaisen) Messin  - jotka nousivat ykköstasolle La Masiasta - kaltaisten pelaajien pitää etsiytyä muualle pelaamaan.

    KTP hyötyi taitavista espanjalaisista. Mutta haittaako keskinkertaisten (Euroopan tasolla keskinkertaisten) pelaajien palkkaaminen seuran omien nuorten eteenpäinmenoa? Jos se haittaa, niin onko hyöty kuitenkin suurempi, koska nouseminen liigaan auttaa (ehkä) pitkän päälle myös omien nuorten pelaamista ja pinnalle pääsyä.

    Maahanmuutto auttaa, mutta voi myös haitata.

    Sanoilla ei ole puolta; ne kertovat todellisuudesta ja sen tulkitsemisesta.

Sallassa syntynyt kielentutkija Vesa Heikkinen on toista mieltä. Ainakin jos on uskominen Suomen Kuvalehdessä (20.11.2020) julkaistua haastattelua, missä Heikkinen ihmettelee, miksi Suomessa saa vapaasti (neutraalisti) puhua ”maahanmuuttokriittisyydestä” ja ”haittamaahanmuutosta”. Heikkisen mielestä nuo sanat eivät ole puolueettomia vaan poliittiseen tarkoitukseen valjastettuja.

    Vasemmistolaisena Heikkinen ei hyväksy oikeistolaisten kielenkäyttöä, sanojen ”omimista” Heikkisen oman, ideologisen asenteen vastaiseen käyttöön.

    Heikkinen on tietysti oikeassa ja väärässä.

   Objektiivisessa todellisuudessa maahanmuutto voi olla hyödyllistä tai haitallista. Olisi naiivia väittää muuta. Ja koska se voi olla hyödyllistä tai haitallista, eivät nuo adjektiivit ole ”myrkyllisiä”, vaikka niitä kuinka yrittäisi syvätutkia. Sanoilla vatulointi on tietysti hauskaa.

    Jos jotakin ilmiötä ei saa kutsua haitalliseksi, ei sitä voi hyödylliseksikään sanoa. Sanojen myrkyttäminen kaventaa kielen mahdollisuutta ilmaista todellisuuden sävyjä, erilaisuuksia, jopa vastakohtaisuuksia. Sanat eivät ole rikkaruohoa, joka pitää kitkeä hyötykasvien tieltä.

    On ikävää, että sanoja pelätään.

    Muutama päivä sitten El País lehti kertoi, että Kanariansaarille on tänä vuonna tullut noin 18 000 venepakolaista Marokosta. Viranomaiset ovat hätää kärsimässä. Ensi vuodeksi rakennetaan 7000 telttapaikkaa saarille saapuville.

   Tuossa El Paísin artikkelissa kerrottiin, että 10 % prosenttia saarille saapuneista saa turvapaikkaluokituksen. Muut ovat liikkeellä parantaakseen elämänolosuhteitaan, vaurastuakseen, saadakseen työtä ja turvaa.

   Elämän onnen etsiminen ei ole kiellettyä eikä tuomittavaa. Sitähän espanjalaiset futaajatkin hakivat Kotkasta.

    Mielenkiintoista - ja vähän pelottavaa – kuitenkin on, että kun Helsingin Sanomat El Paísiin nojautuen kertoi Kanariansaarten huonosta tilanteesta, se ei sanallakaan maininnut artikkelin kärkeä, sitä että vain 10 % maahantulijoista on humanitaarisen avun tarpeessa.

    Hesarin toimittaja pelkäsi sanoja ja niiden tulkintaa. Pelätessään ”väärien ihmisten” mielipiteitä, toimittaja jätti oleellisen kertomatta. Julkaisiko Hesari siis valeuutisen? Ehkä ei, mutta ei se totuuttakaan kertonut.

    Ironista silti on, että muutamaa viikkoa aikaisemmin Kanariansaarten hallinto ilmoitti aloittavansa mainoskampanjan, jolla pyritään houkuttelemaan muualta Euroopasta 30 000 etätyöntekijää saarille.

    On eri asia lentää "kutsuvieraana" Kanarialle töihin kuin soutaa sinne salaa meren ylitse.

Kyösti Salovaara, 2020.
Vanha vitsi mutta ajankohtainen:
onko lasi puoliksi täysi vai puolityhjä?

Jotkut sanat hämärtävät todellisuutta. Tästä olen Heikkisen kanssa samaa mieltä.

    SK:n jutussa Heikkinen ottaa esimerkiksi ”kestävyysvajeen”. Mitä se tarkoittaa? Mihin poliittiseen päämäärään sanalla pyritään?

    Heikkinen ei pidä kestävyysvaje-sanasta, jolla kerrotaan verhoillusti, että velkaantuvalla, ukkoutuvalla, akkautuvalla ja lapsettomalla Suomella ei ole vuosikymmenen päästä varaa nykyisenkaltaisiin hyvinvointivaltion palveluihin. Heikkisen mielestä (ehkä) riittäisi, että verotetaan rikkaita ja keskituloisia rankemmin eikä yritetäkään kasvattaa työllisten osuutta passiiviväestön kustannuksella. Ennen laulettiin, että ”työstä ja taistelusta, on syntyvä solidaarisuus”. Nykyään solidaarisuutta lienee niin paljon, että riittää kun oleilee hyvinvointivaltiossa.

    Kestävyysvaje on Heikkiselle myrkyllinen ilmaisu.

    Pakinani alussa on lainaus Hesarista, missä tasavallan presidentti Tarja Halonen puhuu kapulakielellä hölynpölyä kestävästä kehityksestä. Oletan että kyseessä on tasavallan presidentti eikä joku toinen Halonen. Yritin selvittää mikä tämä Agenda 2030 (kestävän kehityksen agenda) oikein on, ja että missä Halonen on puheenjohtajana (niin kuin mielipidekirjoituksen lopussa sanotaan), mutta Agenda 2030:n ”hölynpölyä” löytyy komeissa raameissa ulkoministeriön, ympäristöministeriön ja YK-liiton kotisivuilta niin epämääräisesti esitettynä, että luovutin. Mitä enemmän kiertoilmaisuja, sitä vähemmän informaatiota.

    Sanaa ”kestävä kehitys” ei pääse karkuun. Se on geneerinen ilmaisu, joka ennustaa kovia aikoja tavalliselle kansalaiselle. Kun sanalla kestävyysvaje piilotetaan rankka vaatimus, että ihmisten pitää tehdä enemmän töitä, niin ilmaisulla kestävä kehitys ohjataan huomio pois siitä, että yksilöiden vapautta ja nykyisenkaltaista vaurautta aiotaan (ehkä) supistaa. Juhlapuheessa kestävä kehitys luo uudenlaista vaurautta ja säästää luonnonvaroja, mutta täysin hakusessa on millaista politiikkaa tarvitaan ettei hyvällä pyrkimyksellä särjetä vapauden ja vaurauden yhteiskuntia.

    Kestävyysvaje patistaa yksilöitä töihin. Kestävä kehitys vaatii yksilöitä uhrautumaan systeemin puolesta. Kumpi tulee ensin: systeemi vai ihmispolo?

Sanoilla on merkityksiä.

    Se ei kuitenkaan tarkoita, että arkipäiväiset sanat olisivat myrkyllisiä; että niitä tulisi kitkeä "moraalisesti parempien" sanojen kasvattamiseksi.

    Kun sanoja aletaan kieltää, tien päässä odottaa totalitaarinen diktatuuri. Kielen politisoiminen oli aikaisemmin äärivasemmiston ja äärioikeiston työkalu vallankumouksiin. Huolestuttavaa on, jos ja kun kielen ja sanojen politisoimisesta tulee ns. liberaalin porukan ”ase” edistää hyvää.

    On kummallinen paradoksi, että suvaitsevaisuutta yritetään lisätä suvaitsemattomuudella. En ymmärrä.

    Yhtä kaikki, marraskuinen päivä hämärtyy Euroopan laidalla. Kohta valot syttyvät ikkunan takana, tuhat lamppua, heiveröistä iloa julistaakseen.

Kyösti Salovaara, Tarifa 2019.
Kun muslimit tulivat Gibraltarinsalmen yli v. 711 ja
valloittivat Hispanian, he antoivat niemimaalle
uuden nimen Al-Andalus.
Nyt tuolta Afrikan suuresta tuntemattomuudesta saapuu
meren yli ihmisiä, jotka etsivät työtä ja turvaa.
 Kun yksi reitti sulkeutuu, toisia löytyy tilalle.