torstai 17. maaliskuuta 2022

Mielipide on faktaa

[Ovatko faktat mielipide?]



Kyösti Salovaara, 2017.



Colonna, kuvailkaapa ystävillemme, kuinka voi noudattaa tai olla noudattavinaan demokraattisen journalismin erästä keskeistä periaatetta: faktojen ja mielipiteiden erottamista toisistaan. Lehteen tulee paljon mielipiteitä, jotka myös esitetään mielipiteinä, mutta kuinka osoitetaan, että muissa artikkeleissa on vain tosiasioita.

- Umberto Eco: Numero Zeron tapaus. Suom. Helinä Kangas. WSOY, 2015


Älyllinen integriteetti on juuri sitä: että antaa itselleen aikaa ajatella omilla aivoillaan. Mutta ennen kaikkea älyllinen integriteetti tarkoittaa, ettei osta sitä, mikä menee parhaiten kaupaksi näkemysten markkinoilla.

- Yrsa Stenius: Sanojen valtias. Suom. Laura Jänisniemi. Teos & Förlaget, 2016.



Integriteetti: Koskemattomuus, loukkaamattomuus.

- Nykysuomen sivistyssanakirja – Vierasperäiset sanat. WSOY, kuudes painos, 1980.


Faktum(i): (lat. Factum < facere = tehdä), mon faktat, tapahtunut seikka; tosiasia, todellinen tapahtuma.

- Sivistyssanakirja. Otava, kymmenes painos, 1960.



Näinä aikoina puhe sanoista ja merkityksistä kuulostaa ylellisyydeltä.

    Hapuilevasti yritän pohtia sitä, että ovatko faktat pelkästään faktaa vai muuttuvatko ne ”mielipiteeksi” kun niitä sopivasti yhdistellään ja kun niistä osa tarkoituksella jätetään kertomatta.
    Mitä fakta tarkoittaa?
    ”Tapahtunut seikka, tosiasia, todellinen tapahtuma”, selittää sanakirja, joka ei tunnista sanaa ”fakta”, koska latinan kielessä yksikkömuoto on factum. Mutta sanan alkuperäinen merkitys on kiehtova johtolanka aiheeseen: facere = tehdä.
    Joo, tiedän, että sanojen ja merkityksien pohtiminen juuri tänään kuulostaa ylellisyydeltä. Se on vähän samaa kuin runsaan lounaan jälkeen kaivelisi hammastikulla hampaiden välejä samaan aikaan kun ravintolan toisessa päässä ihmisiltä katkotaan päitä suruttomasti – ja päiden katkojat ovat antaneet sanoille uudenlaisia merkityksiä, joiden tarkoituksena on estää todellisuuden ymmärtäminen.


Sanojen, lauseiden ja sitä mukaa todellisuuden ymmärtämiseen tarvitaan älyllistä integriteetiä ja älyllistä kunniallisuutta, niin kuin Yrsa Stenius kirjoitti teoksessaan Sanojen valtias.

    Ei pidä ostaa sitä, mikä menee näkemysten markkinoilla parhaiten kaupaksi.
    Steniuksen muistutus panee tarkkailemaan uutisvirtaa kriittisesti, hieman etäältä. Faktoja käytetään myös mielipiteiden myymiseen.
    Älyllinen kunniallisuus on melkein sama asia. ”Älyllinen kunniallisuus on sitä, ettei anna minkään asiaankuulumattoman vaikuttaa käsitykseen, jonka muodostaa ja jonka ilmaisee itselleen ja muille”, sanoo Stenius. ”Jos joku, josta en lainkaan pidä, kirjoittaa loistavan artikkelin aiheesta, jonka itsekin hallitsen, vaatii älyllistä kunniallisuutta myöntää, että artikkeli on oikein hyvä, ja etenkin myöntää se itselleen.”
    Jos älyllisen kunniallisuuden suhteen pettää itseään, eksyy pahasti ja tekee itselleen enemmän pahaa kuin muille.
    Takin kääntäminen ei näin ollen ole kohtalokas synti, ei varsinkaan silloin jos takkia on pitänyt yllään väärinpäin.


Mutta miten toimittaja Colonna vastasi esitettyyn kysymykseen Umberto Econ journalismia satiirisesti käsittelevässä teoksessa Numero Zeron tapaus?

    Faktojen ja mielipiteiden erottaminen toisistaan on aivan yksinkertaista, Colonna vastasi.
    Jos uutinen on esimerkiksi tulipalo tai auto-onnettomuus, toimittajat eivät voi tietenkään kirjoittaa mitä he itse ajattelevat tapauksesta. ”Niinpä he ottavat artikkeliin jonkun todistajan, kadunmiehen, julkisen mielipiteeen edustajan lausunnon.” Kun tuo lausunto pannaan lainausmerkkeihin, siitä tulee tosiasia, fakta. Se on fakta siinä mielessä, että noinhan haastateltu on vastannut. Facere = tehdä - ja tehty on!
    Mutta jos toimittaja ottaa mukaan vain yhden haastatellun mielipiteen, joku voi pitää sitä toimittajan omana ajatuksena. Tämän estämiseksi toimittaja haastattelee kahta ihmistä, joilla on tapahtuneesta eri näkemys, vastakkainen. Näin lukija tajuaa, että lehti ottaa kiistämättömän tosiseikan huomioon.
    ”Oveluus piilee siinä”, Colonna selittää, ”että ensiksi lainausmerkeissä kerrotaan hyvin banaali mielipide, sitten toinen järkevämpi, joka lähenee toimittajan omaa näkemystä. Näin lukijalle syntyy mielikuva, että häntä on informoitu kahdesta eri asiasta, vaikka todellisuudessa hänet johdatellaan hyväksymään uskottavana vain toinen niistä.”
    Ikään kuin lukijan huomaamatta fakta muuttuu mielipiteeksi, mutta koska vaihtoehtoisista mielipiteistä vain yksi tuntuu uskottavalta, mielipiteestä tuleekin faktaa.
    ”Uutiset eivät tee lehteä vaan lehti tekee uutiset”, Umberto Eco piruilee.


Helsingin Sanomien kulttuuriosaston
"etusivu" tiistaina 8.3.2022
johdattaen Suvi Aholan kirjoittamaan artikkeliin.


Otan toisenlaisen esimerkin. Se tuntunee rohkealta, mutta suhtaudun esimerkkiini enemmän huvittuneena kuin journalismiin pettyneenä. Tai niin kuin Stenius sanoi: älyllinen kunniallisuus tarkoittaa erilaisten mielipiteiden hyväksymistä, joskus jopa niiden kannalle siirtymistä.

    Helsingin Sanominen kulttuuriosasto avautuu joka päivä johtoartikkelilla, jolla on oma etusivunsa. Tällä etusivulla iso kuva tai piirros johdattaa artikkelin aiheeseen ja/tai sen väitteisiin. Yleensä artikkelissa haastatellaan jotakuta taiteilijaa, joka syystä tai toisesta on juuri tänään ”uutinen”. Facere = tehdä.
    Tunnustan että nämä Hesarin kulttuurin pääartikkelit ovat enemmän tai vähemmän ärsyttäneet minua ja aika harvoin viitsin lukea niitä perinpohjaisesti. Ne eivät puhuttele minua, koska liikkuvat niin usein kummallisessa voimaannuttavan tyttöenergian tai sukupuolettomuuden kulttuurimiljöössä.
    Niinpä melkein repesin riemusta, kun viime viikolla tajusin, että aikavälillä 3.3 – 12.3.2022 kultuuriosaston pääartikkelien pääosassa oli pelkästään naisia, naistaitelijoita, ja vain yhdessä artikkelissa oli mukana myös toista sukupuolta edustava haastateltava.
    Oliko kysymys vahingosta vai lehden linjasta? Tarkoitettiinko sanoa, että vain naisilla on vuonna 2020 merkitystä taiteessa ja kulttuurissa? Tai jos ei tarkoitettu, mihin sitten pyrittiin?
    Jopa Umberto Econ toimittaja Colonnalla olisi haastetta yrittäessään selittää, miten Hesarin kulttuuriosasto valitsee aiheensa.
    Jotta esimerkkini ei jäisi uskon varaan, listaan tähän Hesarin kulttuurin pääartikkelien taiteilijat aikavälillä 3.3. - 12.3.2022: Hanna Bergholm, Siiri Solalinna, Saila Kivelä, Rauha Kyyrö, E.L. Karhu, Tatiana Elf, Henna Karppinen-Kummunmäki, Viivi Korhonen, Tuukka Leppänen, Emma Klingenberg, Vesta Burman, Emmi-Liia Sjöholm.
    Kulttuuriuutiset eivät tee lehteä vaan lehti tekee kulttuuriuutiset. Se mitä ei sanota, jää kertomatta.


Edellä sanottua ei pidä käsittää väärin.

    Tarkoituksenani ei ole vaatia, että lehdet eivät julkaisisi mielipiteitä. Päinvastoin, yhteiskunnallinen ja kulttuurinen kehitys edellyttää mielipiteitä asioista, joihin ei ole selvää ja yhtä oikeaa ratkaisua. Myös makuasiat ovat mielipiteitä, joiden ”materiaalina” ovat faktat. Kyllä viininmaistaja juo viiniä, ennen kuin arvioi sitä, ja kyllä kriitikko lukee romaanin, ennen kuin suhteuttaa sen sisällön tietämäänsä todellisuuteen. Mitä kriitikko todellisuudesta ja faktoista tietää, on sitten toinen juttu.
    Mutta kirjaa lukiessa tai dokumenttia katsoessa täytyy osata ”lukea” faktoja. Joskus, tai melkein aina, esityksestä pois jätetyt faktat ovat tärkeämpi kuin esitetyt.
    Niinpä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Hesarin kulttuuriosasto hekumoi päivästä toiseen tyttöenergian pauloissa. Sanon vain että se ei kovasti kiinnosta minua.
    Kuunnelkaapa joskus miten Aalto-yliopiston professori Peter Lund perustelee jyrkän kielteisen ydinvoimakantansa vetoamalla ”faktoihin”. Hän muistuttaa aina, kuinka ankeissa tai epäinhimillisissä oloissa uraania kaivetaan ties missä. Lund ei koskaan kerro kuinka epäinhimillisissä, epädemokraattisissa ja kauheissa oloissa tuulimyllyjen, aurinkopaneelien ja sähköautojen akkujen erilaisia materiaaleja kaivetaan maaperästä, ja kaivetaan paljon enemmän kuin uraania. Älykäs professori hallitsee kielen kiemurat: sen miten faktoja pois jättämällä mielipide tulee esitetyksi ikään kuin faktana! Mutta miten Lund selviäisi älyllisen kunniallisuuden testissä?
    Lopuksi: suurin osa informaatiosta on vaikuttamista kanssaihmisiin. Suuri osa siitä tehdään hyvässä tarkoituksessa. Lukijan ja katsojan tulisi kuitenkin ymmärtää, että informaatio on aina myös vaikuttamista, ei pelkästään puolueetonta faktaa.
    ”Vaikuttamaan pyrkivälle viestinnälle annetaan joskus ’paha’ maine”, kirjoitti Osmo A. Wiio 1970-luvulla kirjassaan Viestinnän perusteet (Weilin + Göös, uudistettu laitos, 1978), ”se olisi siis jotenkin kieroa tai alhaista. Käsitys on kuitenkin omituinen, sillä silloin suurin osa inhimillistä viestintää olisi eettisesti arveluttavaa. Pelkkä tietojen saaminenkin voi vaikuttaa ratkaisevasti käyttäytymiseemme.”
    Miten tuo menikään: Faktum(i): (lat. Factum < facere = tehdä), mon faktat, tapahtunut seikka; tosiasia, todellinen tapahtuma.


Kyösti Salovaara, 2003.
Kävisikö tämä kuva satiiriseksi metaforaksi journalisteista
etsimässä päivän uutisia?


2 kommenttia:

  1. Hesarin kulttuurisivujen naispainotuksesta tulee mieleen, että siinä on samaa hybridivaikuttamista kuin Putinin harjoittamassa lännen mustamaalaamisessa ja sellaisen viholliskuvan luomisessa venäläisille, että länsi uhkaa Venäjän ollessa puolustautuva uhri.
    Ihmiset jopa meillä tasa-arvoisessa Suomessa saadaan uskomaan, että miehet alistavat naisia ja siksi vain heitä, uhreja, on pidettävä esillä ja sortajat siirrettävä taka-alalle.
    Oli virkistävää lukea eilisen Helsingin Sanomien mielipidesivuilta Saara-Maria Jurvan hämmästelevä ja korjausta tilanteeseen vaativa kirjoitus siitä, miten päiväkodissa oli puhuttu sukupuolten valta-asetelmasta naistenpäivänä: naistenpäivää on tärkeää juhlia ja tytöt saavat tehdä kaikki pääätökset siitä, mitä leikitään, koska pojat ja miehet tekevät päätökset kaikkina muina päivinä. Joskus aiemmin luin pikku uutisen siitä, miten jossain muualla pojat oli päiväkodissa laitettu pyytämään tytöiltä anteeksi sukupuoltaan. Ajattelin, että tuo nyt on disinformaatiota, mutta nyt epäilen, että sellaista on oikeasti taphtunut. Nuoret naiset on saatu aivopestyksi siitä, että heillä on asiat huonosti ja miehet ovat este heidän menestymiselleen, vaikka meillä on naisvaltainen hallitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - ollaan pitkällä jos/kun miesten pitää pyytää anteeksi olemassaoloaan! Ottaen siitä vaarin: Anteeksi!

      Mutta yleisesti ottaen on mielenkiintoista ja vähän masentavaa, että mediassa on aina kerrallaan yksi tai kaksi "sallittua" yhteiskunnallista keskustelua ja keskustelun kärkeä.

      Aluksi liikkeellä on joukku avantgardisteja, jotka kirjoittavat tuoreesti jostakin uudesta. Sitten vähitellen kaikki nekin, jotka eivät oikeastaan ole mitään mieltä, yhtyvät avantagarden rintamaan eikä poikkeavia näkemyksiä juurikaan esiinny. Kun kaikki ovat "samaa mieltä" homma on kypsä ja alkaa eri mieltä olevien karsastaminen... kunnes taas aikanaan tulee uusi kulttuurihype tai yhteiskunnallisen keskustelun hype.

      Poista