Onko USA fiktio

[vai kovaa faktaa?]

Kyösti Salovaara, 2015.

Pitkin kaiteita näkyi kasvoja; lastiruuman aukossa ja ikkunoissa näkyi kasvoja. Eltaantunut tuoksu lehahti aluksesta, joka hiukan toiselle kyljelle kallistuneena yritti ankkuroida kellertävän karanteenilipun liehuessa mastossa…… .. …

    ”Antaisin miljoonan”, sanoi vanha mies antaen airojen levätä, ”jos vain tietäisin, miksi he tulevat tänne.”

    ”Juuri rahan takia”, vastasi nuori mies, joka istui veneen perässä. ”Eikö tämä ole kaikkien mahdollisuuksien maa?”

    ”Tiedän vain”, vanhus vastasi, ”että minun nuoruudessani tänne saapui keväisin irlantilaisia, ensimmäisten silliparvien keralla… Nyt ei enää ole silliä, ja nuo ihmiset, Jumala sen yksin tietää, mistä he oikein tulevat.”

    ”Tämähän on kaikkien mahdollisuuksien maa.” 

- John Dos Passos: Suurkaupungin kasvot (Manhattan Transfer, 1925). Suom. Toini Aaltonen. Tammi, 1945.

Yhdysvaltain 47. presidentti Donald Trump piti maanantaina myyttejä, uhkauksia ja lupauksia viljelevän puheen heti kun oli vannonut valan alkavaan toiseen kauteensa.

    Trump lupasi kultaista aikakautta. Uhkasi Panamaa, Meksikon kartelleja ja Grönlantia. Kertoi että hänen retkikuntansa matkustaa Marsiin kuin muina miehinä. Tehdään Amerikasta suuri, suurempi kuin koskaan. Tähtiin ulottuva.

    En ryhdy analysoimaan Trumpia sen enempää. Asiantuntijat ja media ja muut kynnelle kykenevät huutokuorot sekä Suomessa että Euroopassa ovat pitäneet huolen öykkäri Trumpin arvioimisesta ja arvostelemisesta. Jos uskoo kaiken mitä Trump päästää suustaan, maailman järjestys murskataan eikä mikään ei ole neljän vuoden päästä samalla tolalla kuin tänään.

    Monet asiantuntijat sanovat, että USA:n presidentti noudattaa ”hullun miehen” taktiikkaa. Mieletön puhe peittää kovan ytimen: pyrkimyksen diileihin. Tai sitten puhe onkin mies itse.

Kyösti Salovaara, 2015.

Kyösti Salovaara, 2015.

Merkille pantavaa on, että eurooppalaiset suhtautuvat kaikkineen Trumpin toimiin hyvin pessimistisesti, mutta muualla - latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa - uuden hallinnon aikomuksia maailman järjestykseen liittyen odotellaan melkein optimistisesti.

    Miksi Eurooppa käpertyy tuolin taakse kun Trump astuu näyttämölle?

    Ei se kuitenkaan Marsiin pääse, asiantuntija sanoo totisena. Ei se onnistu.

   Tiistaina, uuden valtakautensa toisena päivänä Donald Trump julkisti mahtavan ja konkreettisen projektin. 500 miljardia dollaria maksavalla hankkeella Yhdysvaltoihin luodaan valtava tekoälyinfrastruktuuri. Julkistamistilaisuudessa Trumpin vieressä seisoivat suuren japanilaisen rahoitusyhtiön SoftBankin toimitusjohtaja, tietokanta- ja pilvipalveluohjelmistoja rakentavan Oraclen perustaja Larry Ellison ja tekoälyfirma Open AI:n toimitusjohtaja. 

    Larry Ellisonin mainitsen nimeltä, koska 1990-luvulla olin Cannesissa, samassa kongressitalossa jossa elokuvajuhlat pidetään, Oraclen järjestämillä käyttäjäpäivillä, ja siellä Ellison piti kiehtovan puheen IT-alan tulevaisuudesta. Muutaman päivän aikana opin miten amerikkalaiset huippuesiintyjät rakentavat esitelmänsä. Otetaan kolme pointtia ja käydään ne läpi!

Mistä me tiedämme millainen USA on?

    Mistä amerikkalaiset itse tietävät sen? Vai tietävätkö? 

    Lainaus amerikkalaisen, madeiralaiset sukujuuret omaavan John Dos Passosin modernista, 100-vuotiaasta romaanista Suurkaupungin kasvot kertoo miten USA on syntynyt, miten se on kasvanut ja miten se edelleen sulattaa kaikenlaisia, kaikenvärisiä, kaikenlaisiin uskomuksiin, uskontoihin ja maailmanselityksiin luottavia ihmisiä yhteen. 

    Rahan perässä? Vapauden perässä? Pakoon jostakin?

    Amerikkalainen unelma saattaa olla myytti, mutta se kiehtoo ihmisiä ja saa heidät pakkaamaan kamppeensa paremman huomisen toivossa. 

    Me eurooppalaiset, me hemmetin sivistyneet hyvinvointivaltioiden kasvatit, katsomme Yhdysvaltoja nenän pieltä pitkin. Mokomat nousukkaat! Imperialistit? Pyssynheiluttajat? Vapaudesta saarnaavat lännenmiehet jotka eivät tiedä aidosta vapaudesta mitään! Kapitalistit! Poratkaa vaan öljyänne, me sivistyneet ajelemme sähköllä! (Toki Teslalla mutta siitä viis!)

    Kaikenlaista kohinaa atmosfääri sakeana.

    Tuo 500 miljardin dollarin tekoälyprojekti kertoo, kuinka amerikkalaiset skaalaavat tulevaisuutta. Samaan aikaan Eurooppa voivottelee miten tekoälyn vaikutuksia saisi säädellyksi ja vartioiduksi, tekoälyn haittoja minimoiden.

   Amerikkalainen USA tekee, Eurooppa puhuu tai vaikenee tykkänään.

Olen käynyt Yhdysvalloissa vain kerran. Kahden viikon matkalla Miamissa, Naplesissa ja Key Westissä kohtasin vauraan ja kimaltavan Amerikan. Varjoja ei näkynyt. Pakinani kuvitus ei väitä, että uskoisin näkemääni. Kuvat kertovat vain sen vähän mitä kertovat.

    Minun ”Amerikkani” perustuu kirjallisuuteen, elokuviin, musiikkiin. Minulle fiktion USA on kovaa ”faktaa”, siis kuvitelmaa eikä arkipäivän kokemusta. Luulen että useimmille eurooppalaisille USA on samalla tavalla fiktiosta syntynyt. Ehkä se on sitä myös monelle amerikkalaiselle.

    Mutta myös fiktio on "totta", siis olemassa.

    Nykyisiä vaalikampanjoita käydään ennen kaikkea somessa. Tai siltä tuntuu. TikTok ja Elon Muskin X ovat keskeisemmässä asemassa kuin USA:n mahtava kulttuuriperintö kirjoineen, elokuvineen, musiikkikappaleineen. Osallistuiko kirjallisuus ja musiikki vielä 1960-luvulla USA:n presidenttiehdokkaiden vaalityöhön voimalla, jota nykyään on vaikea kuvitella? Oliko amerikkalaisella fiktiolla silloin vielä väliä?

    En tiedä.

Kyösti Salovaara, 2015.

Kyösti Salovaara, 2015.

Monet asiat, hyvä asiat, sivistykseen liittyvät asiat, tasa-arvoon ja edistykseen liittyvät asiat on ”keksitty” Euroopassa, otettu täällä käytäntöön.

    Melkein kaikki on Euroopasta kotoisin!

    Mutta melkein kaikki on kaupallistettu, skaalattu laveampaan käyttöön ja muutettu tuotteiksi kaikille sopivaksi Yhdysvalloissa.

    Kävin muutama vuosi sitten saksalaisessa panssarimuseossa. Museo esitteli konkreettisesti miten eri tavalla toisen maailmansodan Saksa valmisti ”sotakaluja” kuin Yhdysvallat.

    Saksalaiset tekivät yhä uusia ”keksintöjä” panssarivaunuihin ja aseisiin. Valmistettiin pieniä eriä tuota mallia, tätä mallia ja suunniteltiin taas jokin uusi malli. Samaan aikaan USA:ssa ryhdyttiin valmistamaan sotakoneita massatuotannolla, kuin liukuhihnalla. Malleja oli vähemmän mutta tuhovoimaa valmistui suunnattomasti enemmän kuin saksalaisissa tehtaissa. Määrät ratkaisevat sodan kulun, yleensä.

    Italialainen pankkimies ja entinen pääministeri Mario Draghi analysoi jokin aika sitten mistä Euroopassa kiikastaa kun tänne ei saada sijoituksia, kun täällä valmistettu ei ole kilpailukykyistä, kun kaikki raha näyttää valuvan Atlantin yli USA:han.

    Yksi keskeinen eurooppalainen ongelma on samankaltainen pirstoutuminen kuin tapahtui saksalaisessa panssarivaunutehtaassa kauan sitten. EU ei ole juhlapuheista huolimatta yksi markkina vaan erilaisilla säätelykeinoilla toimiva erillisten alueiden yhteisö. Täällä ei tuotanto skaalaudu, koska näkymättömät valtiolliset rajat ja kulttuuriset rajat estävät sen. Eurooppa on tulvillaan yliopistoja, jotka nyhertävät tahoillaan. Tietokaan ei aidosti skaalaudu eikä kumuloidu, kulje rajojen yli.

    Periaatteessa Eurooppa on vähintään yhtä vahva teollinen, tekninen, tieteellinen ja sivistyksellinen voima kuin USA, mutta se ei osaa tai tahdo olla sitä käytännössä. Euroopallakin on (ehkä) unelma, mutta se ei uskalla kertoa mikä se on.

Väitän että USA skaalasi aikoinaan myös kirjallisuuden ja elokuvan kaupalliseksi ja maailmanlaajuiseksi tuotannoksi. Ideat tulivat ehkä Euroopasta, mutta toteutus, kirjojen kirjoittaminen, painaminen ja levitys tehtiin Yhdysvalloissa. Sama koskee elokuvaa - olihan sekin alkuaan eurooppalainen keksintö.

    Mitä kaikkea olenkaan lukenut ja katsonut luodakseni oman, fiktiivisen Amerikkani! 

    Työväenkirjallisuutta, sosialistisia romaaneja: Jack London, Upton Sinclair.

    Amerikkalaisen unelman loistoa ja urbaanin keskiluokan tuskaa: F. Scott Fitzgerald, John Cheever, Sherwood Anderson, John Updike, John Irving.

    Amerikan juuria: Sinclair Lewis, John Steinbeck, Fenimore Cooper.

    Kulttuurin kauhukakaroita: Norman Mailer, Charles Bukowski, Jack Kerouac, Ken Kesey.

    Vähemmistökulttuurien riemua ja kritiikkiä: Saul Bellow, Philip Roth, James Baldwin, Richard Wright, Ralph Ellison.

    Kadotettujen sukupolvien tuskaa: Ernest Hemingway, John Dos Passos, William Faulkner, Gertrude Stein.

    Listaa voi jatkaa loputtomiin.

    En mene nyt dekkareihin, scifiin enkä sarjakuviin. Nekin USA skaalasi uudella tavalla, ja niissä toistuivat kaikki vakavan kirjallisuuden keskeiset ja erityiset aihepiirit. Toisin kuin eurooppalaisessa perinteessä Yhdysvalloissa taide koskettaa usein viihdettä ja päinvastoin.

     Entäpä feministinen kaunokirjallisuus? Eikö sekin syntynyt Englannissa ja Euroopassa: Virginia Woolf tai Simone de Beauvoir? Ehkä, mutta esimerkiksi Beauvoiria suomennettiin vasta 1980-luvulla sen jälkeen kun feministinen kaunokirjallisuus oli kukoistanut Yhdysvalloissa runsaana ja monipuolisena 1960- ja 1970-luvuilla ja valloittanut myös vanhan mantereen.

    Sen minkä Eurooppa aloittaa, sen USA tekee sen mahdolliseksi laajoille kansanjoukoille.

    Mutta huomaako Eurooppa ylimielisyyden ja itsetyytyväisyyden komerossa nyhjöttäessään, sääntöjä ja rajoituksia rakentaessaan, että uusia unelmia tehtaillaan jo ja varsinkin kohta totalitaarisissa valtakunnissa Aasiassa ja Tyynenmeren läntisillä rannoilla.

    Herää, Eurooppa!

Kyösti Salovaara, 2015.