Amiraali

[syksyllä ennen talvea]

Kyösti Salovaara, 2025.

Nykyhetkeä ei voi johtaa menneisyydestä eikä tulevaisuudesta ja jokainen hetki luo jotakin uutta.

- Ivar Ekeland, matemaatikko

Eikö laiva, joka kerran on lähtenyt matkaan,

                        kerran myös palaa?

- Po Chü-i, runoilija

                  

1. Maailma on

Alussa puuttui Jussi.

    Oli valoa vain ja sitten pamahti. Yhtä aikaa kaikkialla.

    Kukaan ei tiedä mitä ”kaikkialla” tarkoittaa.

    Meni miljoonia vuosia ja Jussi otti kuokan ja käveli suon laitaan.

    Sen jälkeen mikään ei ollut ennallaan.

Maailma syntyi kummallisesti. 

    Sillä on outo tulevaisuus: joko hyytävän loputon kylmyys tai helvetillinen kuumuus aamusta iltaan.

    Arkipäivän opportunistille riittää manuaaliksi: carpe diem!

Suomalainen kosmologi Kari Enqvist sanoi ettei hänen tutkimuksillaan ole mitään hyödyllistä tavoitetta. Pelkkää humanismia, hän jatkoi. Taisi olla understatement.

    Amerikkalaisen kosmologin mielestä tarkoituksettomuudesta voi löytää vähän tarkoitustakin Jussille ja kuokalle.

    ”Yritys ymmärtää maailmankaikkeutta on yksi niistä harvoista asioista, jotka nostavat ihmiselämän hiukan farssin yläpuolelle ja antavat sille vähän tragedian arvokkuutta”, kirjoitti Steven Weinberg kuvatessaan maailman kolmea ensimmäistä minuuttia.

    Kumpi maistuu: farssi vai tragedia?

2. Journalismin tyyliä

Urheilujournalismi tonkii elämää.

    Helsingin Sanomat nostaa ”urheiluosastossaan” nuoria pelaajia, juoksijoita ynnä kaikkialle hyppääviä tähteyteen, jonne on matkaa miljoona kilometriä.

    Lehdessä kerrotaan oleellinen: nuoren urheilijan mummo haki vettä kaivosta ja kompastui.

    Nuori pää ei kestä isoja ajatuksia. Se ei Hesaria huoleta.

    Julkisuus ja huoli eivät mahdu samaan astiaan.

Puhuimme tyylistä.

    Onko sitä vai ei? Jos takki on tyylikäs, mitä muuta se on? Lämmin?

    Jos romaanissa on tyyliä, niin mitä se sitten on? Kylmää nihilismiä vai lämmin myötätunto? 

    Onko ”koira paskoi ruohikolle” sama asia kuin ”ruohikolle paskonut koira”?

    Voiko subjekti olla objekti?

Saksalainen sosialidemokraatti Wilhelm Liebknecht muisteli ystäväänsä Karl Marxia kuvailemalla, että jos kehenkään niin Marxiin osuu mainiosti sanonta ”tyyli on ihminen” joten ”Marxin tyyli on Marx”.

    Liebknechtin mukaan tyyli tarkoitti alkuaan roomalaisille stilusta, terävää teräskärkeä kirjoittamista ja pistämistä varten: ”Tyyli on tikari, joka varmasti tunkeutuu sydämeen.”

    Tämä metafora ei ole understatement!

Runot eivät ole journalismia.

    Ne yrittävät sanoa enemmän kuin sanoista irtoaa. Journalismi päinvastoin vähättelee sanoja.

    Noin 1100 vuotta sitten kiinalainen runoilija ja virkamies Po Chü-i luki taolaista filosofia Chuangtsea, joka eli noin 1100 vuotta ennen Po Chü-ita.

    Kun Chuangtse kirjoitti, että kaikki oliot ovat yhtä, Po Chü-i oli toista mieltä. Hänen mielestään oliot ovat samuudessaan erilaisia. ”Saman lain alaisenakin kukin seuraa omaa luontoaan: feeniks on matoa ylväämpi kaikesta huolimatta.” (Suom. Pertti Nieminen.)

    Tietääkö kalastaja tuon laskiessaan pitkää siimaa selkävesille?

     

Kyösti Salovaara, 2025.

3. Moottorifiktio ja bio

Moottorisepitettä kirjoitetaan minämuodossa. Elämäkertafiktiota sen sijaan kaikkitietävänä tietäjänä.

   Millä tavalla biofiktio poikkeaa historiankirjoituksesta? Tietääkö se enemmän vai kuvitteleeko? 

    Miten se saattaisikaan enemmän tietää? 

    (Tyhmä kysymys joka pitää esittää aina kun puhutaan elämäkertafiktiosta.)

    Siis: miten?

Ostin ja luin biofiktiota.

    Daniel Kehlmannin teos Ohjaaja (Lichtspiel, 2023. Suom. 2025.) on mukavan hieno romaani.

    Se kertoo Weimarin Saksan elokuvaohjaajasta G.W. Pabstista, joka epäonnistuneen Hollywoodin reissun jälkeen palasi Natsi-Saksaan valtion elokuvamieheksi. Hollywoodissa Pabst ei saanut tehdä mieleisiään filmejä. Natsi-Saksassa hän luuli saavansa.

    Onko kirja totta?

    Sehän voisi olla vaan miksi kirjailija ”keksii” ohjaajalle olemattoman pojan, jonka suulla hän esittää Pabstin ajatuksia? Ja miksi hän keksii Pabstille olemattoman apulaisohjaajan, joka muka tietää mitä tapahtui Pabstin ”mestariteokselle”, joka katosi ja jonka olinpaikasta tai olemuksesta kukaan ei tiedä mitään, ei edes Pabst?

   Tänällään Ohjaaja on leppoisaa valhetta, siis fiktiota.

   Mitä tästä opimme, sanopa se!

4. Amiraalin kangastus

Hänellä oli paljon valtaa ja monta purjetta.

    Kun hän käski nostamaan purjeet, hän teki matruusin virheen.

    Olisi pitänyt katsoa kompassia eikä tuulessa liehuvia viirejä.

    GPS:ää ei ollut käytettävissä. Eikä kukaan nähnyt unta.

    Asiavirheitä ei parane oikoa. Aika tekee sen.

Pienet asiat vaikuttavat suuriin.

    Joskus myös päinvastoin.

    Melkein kliseenä toistetaan, että perhosen siivenisku Tapaninvainiolla voi aiheuttaa ylihuomenna hirmumyrskyn Sydneyssä. Ivar Ekelandin sanoin: ”Nykyhetkeä ei voi johtaa menneisyydestä eikä tulevaisuudesta ja jokainen hetki luo jotakin uutta.” 

    Kaunis, vähän elämän koskettama nainen räpäyttää pitkiä silmäripsiään Harryn baarissa Cannesissa (Port Canto / Boulevard de la Croissette). 

    Voiko siitä seurata hallituskriisi Suomen eduskunnassa?

    Kyllä voi, sillä nykyhetkeä ei voi johtaa menneisyydestä eikä tulevaisuudesta ja jokainen hetki luo jotakin uutta. 

    Sitä paitsi kauniin naisen silmänisku viehättää. 

Rannalla ollaan viisaampia kuin ulapalla.

    Eivätkä tilastot valehtele.

    Suomessa.

5. Kolmas pointti

Tasavallan presidentillä on kolme pointtia.

    Minullakin on: teesi, antiteesi, synteesi.

    (Hegel-Marx-Engels!)

    Mutta nyt olen jo viidennessä. Ajatus kiertää silmukassa.

    Ja/tai laskuvirhe.

    Mutta eihän Trumpkaan ymmärrä miten Venäjälle sanotaan Stop tykkänään.

Sitä ei voi sanoa, minkä unohti.

Kyösti Salovaara, 2025.