Yksityiskohtia

[ja niiden välisiä suhteita]

                                                                                                    Kyösti Salovaara, 2017.
Liejukana, Puerto Banús.

Kirjoitan pakinaa hiekkarannalla, kuulakärkikynällä ruutuvihkoon.

    Vihkoni alla on Yrsa Steniuksen muistelmateos.

    Mainingit huokailevat kun murtuvat hiekkaan.

    Aaltojen harjalla rantaan livahtaa viileitä henkäyksiä. Ei oikein tiedä onko kuuma ilma vai kylmä vai jotakin siltä väliltä. Ilmeisesti jotakin siltä väliltä; niin lienee osuvinta sanoa.

    Steniuksen muistelmat eivät ole tässä yhteydessä merkittävä tieto.

    Merkittävää ovat teoksen kovat kannet. Niitä vasten on hyvä kirjoittaa. Alusta ei taivu kynän painosta.

    Näkyvissä ei ole yhtään purjetta.

Maailma rakennetaan yksityiskohdista, mutta yksityiskohdista ei voi päätellä maailman rakennetta. Merkityksiä pitää etsiä suhteista.

    Asioiden ja esineiden, eläimien ja ihmisten suhde toisiinsa on merkittävää. Tämä pätee mikromaailmaan ja isoon universumiin. Paljon on näkyvissä. Monet asiat ovat piilossa. Kun haluaa korostaa jonkin seikan merkitystä, myös sillä on vaikutus mikä jää sanomatta, mikä rajataan pois. Pois rajattu on kuitenkin olemassa. Se täytyy ymmärtää.

    Tämä pätee myös tarinoihin. Myös se vaikuttaa mitä ei kerrota. Ainakin näin väitetään.

    Väittävät ne jotka tietävät.

    Kummallista on, ettei ihminen näe koskaan koko maisemaa vaan yhden kohdan kerrallaan. Katseen voi tarkentaa vain yhteen pisteeseen. Ja sitten toiseen. Ei molempiin yhtä aikaa.

    Siksipä epäilen ettei robottiauto selviä koskaan liikenteen moninaisessa ympäristössä. Ei riitä, että robotti ”näkee” kaiken. Sen pitäisi nähdä oleellinen, maisemasta rajattu merkittävä kohde. Yksityiskohtien välisissä suhteissa esineellä tai oliolla on merkittävämpi rooli kuin toisella.

    Elokuvaajat innostuivat takavuosina syvätarkasta kuvasta. Valkokankaalle ei heijastettu ohjaajan eikä kuvaajan valitsemaa yksityiskohtaa vaan ”näyttämö”, jossa kuvan kaikilla osilla oli sama painoarvo.

    Koska ihminen ei kuitenkaan näe koko kuvaa kerrallaan, katsojan piti valita se mitä halusi katsoa. Jotakin tärkeää saattoi jäädä näkemättä.

    Ehkä se olikin tarkoitus.

    Mitä jos dekkarin sanat sekoittaisi sattumanvaraisesti. Olisiko yksittäisistä sanoista luettavissa kuka murhattiin ja miksi, siitä puhumattakaan kuka murhan teki?
    Tuskinpa. Suhteistaan irroitetut sanat eivät kerro tarinaa.

    Kirjoitetun tekstin merkitys perustuu suhteisiin, ei yksittäisiin sanoihin. Suhteet ilmenevät lauseissa ja lauseiden suhteissa toisiinsa. 

                                                                                                    Kyösti Salovaara, 2017.
Räystäspääskyset Guadalquivirin päällä.
Marmolejo.

Liitän huhtikuiseen pakinaan kuvia linnuista.

    Kuvat eivät ole alkuperäisessä muodossaan, koossaan. Jos olisivat, ei lintuja juuri näkyisi, koska ne olisivat mitättömiä yksityiskohtia, joita katse ei tavoita.

    Olen rajannut oleellisen esille. Sen mukaan mitä haluan kuvan esittävän. Joku toinen rajaus olisi mahdollinen.

    Kuvat eivät kuitenkaan ole ”fiktiota”, sillä pois rajattu on olemassa, vaikuttaa asiaan, siihen mitä näkyy. Sekin mikä jää pois, vaikuttaa, koska kysymys on suhteista.

    Koska en jaksa kuljettaa mukana järjestelmäkameraa raskaine objektiiveineen (eikä minulla enää sellaista olekaan) otan kuvia kohtuullisen hyvälaatuisella digipokkarilla, joka ei tietenkään sovi yksittäisten lintujen kuvaamiseen. Digikamerani ”zoom” yltää vain 100 mm:n kinovastaavuuteen.

    Tällaisella kameralla ei kuvata kaukana olevia pieniä kohteita, vaan pelkästään maisemia ja lähellä olevia kasveja ja taloja ja jopa ihmisiä. Ihmisiä jos uskaltaa mennä viereen.

    Oheisissa kuvissa on kuitenkin pääosassa lintu maisemassa. Kuvaa on rajattu rankasti, niin että voisi kuvitella, että lintu on kuvattu sellaisenaan. Mutta kuvaa ottaessani tuskin näin kameran etsimestä mitä kuvasin; lintu hukkui maisemaan olemattoman pienenä pisteenä.

    Onneksi valoa piisasi ja kennossa on pikseleitä, joten rajaus mahdollistaa yksityiskohdan poimimisen lopulliseen kuvaan.

    Eiväthän nämä ole lintukuvia, tiedän toki, mutta kuvia linnuista kuitenkin.

    Lintumaisemia?

                                                                                                     Kyösti Salovaara, 2017.
Merimetso pakenee Guadalquiviria pitkin alavirtaan.
Cordoba.

Kaksi matkustajakonetta lentää taivaan laella, kohtaavat toisensa kohteliaan etäisyyden päässä. Piirtävät valkeita viivoja siniseen.

    Mainingit huokailevat, meri värjyy vihreän ja sinisen sävyissä.

    Yksi purje on ilmestynyt horisonttiin.

    Käytin digikameraa ensimmäisen kerran Roomassa kesällä 2003. Siihen asti piti matkoilla laskea oliko varaa ottaa kaksi vai kolme rullaa värifilmejä.

    Sitten Roomassa oli toisin. Nyt maailmassa kaikki on toisin.

    Roomassa oli mukana lainakamera, kennossa jotain 3 megapikseliä.

    Rooman helteisessä kesässä luin Dan Brownin Enkeleitä ja demoneja -romaania, ja ostin pokkarina juuri silloin ilmestyneen Da Vinci -koodin. Koska Dan Brown tuntui kiinnostavalta kirjailijalta ja tarinat kiehtovilta, kiertelin pienen digikameran kanssa Enkeleitä ja demoneja -romaanin tapahtumapaikoilla ottaen niistä valokuvia, siltä varalta että teen jossain välissä jutun Dan Brownista.

    Esseen Dan Brownista kirjoitin Ruumiin kulttuuri -lehteen sitten kun Da Vinci -koodi suomennettiin. Essee koristeltiin Roomasta ottamillani valokuvilla. 
    Tuolloisenkin digipokkarin tekninen laatu oli riittävä kohtuullisen kunnollisiin lehtikuviin.

    Kuvien sisällöstä voi tietenkin keskustella.

    Ainahan siitä voi.

                                                                                                      Kyösti Salovaara, 2017.
Harmaahaikara Guadalquivirissa.
Cordoba.

Harmaahaikara seisoo keskellä Guadalquiviria. Ei ihan polvia myöten virrassa.

    Katson haikaraa roomalaisten rakentamalta sillalta. Matkaa lienee 70-100 metriä.

    Suuntaan kameran joen keskelle, sinne missä kuvittelen haikaran seisovan. Tietenkään en voimakkaassa auringonpaisteessa pysty olemaan varma osuuko haikara kuvaan, mutta... todennäköisyys on suuri koska lintu seisoo paikallaan.

    Hetkeä myöhemmin merimetso hypähtää rantakiveltä lentoon. Yritän saada senkin kuvaan. Luulen onnistuneeni.

    Kun sitten otan haikaran kuvan esille läppärissä, saan voimakkaalla rajauksella haikaran tyypilliseen asentoon maisemassaan. Vesi virtaa ja haikara seisoo elinpiirissään, myös pois rajattu on läsnä. Toisessa kuvassa merimetso liihoittelee pois kuvasta. Sekin onnistuu rajaamalla, lennon tunnelma. Tunnelmaa kannattaa tavoiteilla. Impressioita.

    Seuraavana päivänä ylempänä Guadalquivir-joella, lähellä Marmojelon pikkukaupunkia, Jaénin provinsissa, 1500-luvulla rakennetun sillan vieressä valtavan innokas räystäspääskysten parvi ruokailee joen pinnassa, ja etsii ehkä tarvikkeita rakenteilla oleviin pesiin.

    Pääskysparvi näyttää mahtavalta veden pintaa vasten.

    Suuntaan kameran sinne. Tietenkään ei ole mitään yksittäistä kohdetta johon voisi tarkentaa.

    Klix.

    Tietokoneella pääskysparvi erottuu Guadalquivirin virtaavaa vettä vasten. Lentävien lintujen suhde toisiinsa paljastuu rajaamalla kuvaa, rennosti, jopa rohkeasti.

    Etsitään yksityiskohtia. Löydetään kokonainen maisema.

                                                                                                    Jaakko Salovaara, 2017.
Järjestelmäkameran teleobjektiivilla otettua kuvaa ei tarvitse paljon rajata.
Räystäspääskysten pesiä 1500-luvulla rakennetun sillan kaaressa.
Marmojelo.

Mainingit huokailevat murtuessaan rannan hiekkaan.

    Purjevene katosi horistontin taakse.

    Siellä on siis jotakin.

    Valkoinen haikara lentää rantaviivaa seuraten Malagaan päin.

    Sinisellä taivaalla hentoinen hattara. Suihkoneet ovat tiessään. Ihmiset matkalla jonnekin – tullen jostakin.

    En ota puhelimella kuvaa aalloista. Puhelimeen puhun tai kirjoitan tekstiviestin.

    Katson puhelimesta kelloa.

    Se on 15:06.

    Eräänä päivänä, huhtikuussa, kuluvana vuonna 2017, jolloin otin valokuvia linnuista ja niiden maisemasta.

                                                                                                    Kyösti Salovaara, 2017.
Merimetso ja Välimeri.
Kuva otettu n. 100 metrin päästä merimetsosta.
Carvajal.

________________________

Vihje: kun klikkaat kuvaa, saat sen koko ruudun kokoiseksi. Tosin kaikissa selaimissa ja käyttöjärjestelmissä tämä ei toimi.