[ja
niiden välisiä suhteita]
Kyösti Salovaara, 2017. Liejukana, Puerto Banús. |
Kirjoitan pakinaa hiekkarannalla, kuulakärkikynällä ruutuvihkoon.
Vihkoni
alla on Yrsa Steniuksen muistelmateos.
Mainingit
huokailevat kun murtuvat hiekkaan.
Aaltojen
harjalla rantaan livahtaa viileitä henkäyksiä. Ei oikein tiedä
onko kuuma ilma vai kylmä vai jotakin siltä väliltä. Ilmeisesti
jotakin siltä väliltä; niin lienee osuvinta sanoa.
Steniuksen
muistelmat eivät ole tässä yhteydessä merkittävä tieto.
Merkittävää
ovat teoksen kovat kannet. Niitä vasten on hyvä kirjoittaa. Alusta
ei taivu kynän painosta.
Näkyvissä
ei ole yhtään purjetta.
Maailma
rakennetaan yksityiskohdista, mutta yksityiskohdista ei voi päätellä
maailman rakennetta. Merkityksiä pitää etsiä suhteista.
Asioiden
ja esineiden, eläimien ja ihmisten suhde toisiinsa on merkittävää.
Tämä pätee mikromaailmaan ja isoon universumiin. Paljon on
näkyvissä. Monet asiat ovat piilossa. Kun haluaa korostaa jonkin
seikan merkitystä, myös sillä on vaikutus mikä jää sanomatta,
mikä rajataan pois. Pois rajattu on kuitenkin olemassa. Se täytyy
ymmärtää.
Tämä
pätee myös tarinoihin. Myös se vaikuttaa mitä ei kerrota. Ainakin
näin väitetään.
Väittävät
ne jotka tietävät.
Kummallista
on, ettei ihminen näe koskaan koko maisemaa vaan yhden kohdan
kerrallaan. Katseen voi tarkentaa vain yhteen pisteeseen. Ja sitten
toiseen. Ei molempiin yhtä aikaa.
Siksipä
epäilen ettei robottiauto selviä koskaan liikenteen moninaisessa
ympäristössä. Ei riitä, että robotti ”näkee” kaiken. Sen
pitäisi nähdä oleellinen, maisemasta rajattu merkittävä kohde. Yksityiskohtien välisissä suhteissa esineellä tai oliolla on
merkittävämpi rooli kuin toisella.
Elokuvaajat
innostuivat takavuosina syvätarkasta kuvasta. Valkokankaalle ei
heijastettu ohjaajan eikä kuvaajan valitsemaa yksityiskohtaa vaan
”näyttämö”, jossa kuvan kaikilla osilla oli sama painoarvo.
Koska
ihminen ei kuitenkaan näe koko kuvaa kerrallaan, katsojan piti
valita se mitä halusi katsoa. Jotakin tärkeää saattoi jäädä
näkemättä.
Ehkä
se olikin tarkoitus.
Mitä
jos dekkarin sanat sekoittaisi sattumanvaraisesti. Olisiko
yksittäisistä sanoista luettavissa kuka murhattiin ja miksi, siitä
puhumattakaan kuka murhan teki?
Tuskinpa. Suhteistaan irroitetut sanat eivät kerro tarinaa.
Tuskinpa. Suhteistaan irroitetut sanat eivät kerro tarinaa.
Kirjoitetun tekstin merkitys perustuu suhteisiin, ei yksittäisiin sanoihin. Suhteet ilmenevät lauseissa ja lauseiden suhteissa toisiinsa.
Kyösti Salovaara, 2017. Räystäspääskyset Guadalquivirin päällä. Marmolejo. |
Liitän huhtikuiseen pakinaan kuvia linnuista.
Kuvat
eivät ole alkuperäisessä muodossaan, koossaan. Jos olisivat, ei lintuja juuri näkyisi, koska ne olisivat mitättömiä yksityiskohtia,
joita katse ei tavoita.
Olen
rajannut oleellisen esille. Sen mukaan mitä haluan kuvan esittävän.
Joku toinen rajaus olisi mahdollinen.
Kuvat
eivät kuitenkaan ole ”fiktiota”, sillä pois rajattu on
olemassa, vaikuttaa asiaan, siihen mitä näkyy. Sekin mikä jää
pois, vaikuttaa, koska kysymys on suhteista.
Koska
en jaksa kuljettaa mukana järjestelmäkameraa raskaine objektiiveineen (eikä minulla enää sellaista olekaan) otan
kuvia kohtuullisen hyvälaatuisella digipokkarilla, joka ei
tietenkään sovi yksittäisten lintujen kuvaamiseen. Digikamerani ”zoom” yltää vain 100 mm:n kinovastaavuuteen.
Tällaisella
kameralla ei kuvata kaukana olevia pieniä kohteita, vaan pelkästään
maisemia ja lähellä olevia kasveja ja taloja ja jopa ihmisiä. Ihmisiä
jos uskaltaa mennä viereen.
Oheisissa kuvissa on kuitenkin pääosassa lintu maisemassa. Kuvaa on rajattu
rankasti, niin että voisi kuvitella, että lintu on kuvattu sellaisenaan.
Mutta kuvaa ottaessani tuskin näin kameran etsimestä mitä kuvasin; lintu hukkui maisemaan olemattoman pienenä pisteenä.
Onneksi
valoa piisasi ja kennossa on pikseleitä, joten rajaus mahdollistaa
yksityiskohdan poimimisen lopulliseen kuvaan.
Eiväthän
nämä ole lintukuvia, tiedän toki, mutta kuvia linnuista kuitenkin.
Lintumaisemia?
Kyösti Salovaara, 2017. Merimetso pakenee Guadalquiviria pitkin alavirtaan. Cordoba. |
Kaksi
matkustajakonetta lentää taivaan laella, kohtaavat toisensa
kohteliaan etäisyyden päässä. Piirtävät valkeita viivoja
siniseen.
Mainingit
huokailevat, meri värjyy vihreän ja sinisen sävyissä.
Yksi
purje on ilmestynyt horisonttiin.
Käytin
digikameraa ensimmäisen kerran Roomassa kesällä 2003. Siihen asti
piti matkoilla laskea oliko varaa ottaa kaksi vai kolme rullaa
värifilmejä.
Sitten
Roomassa oli toisin. Nyt maailmassa kaikki on toisin.
Roomassa
oli mukana lainakamera, kennossa jotain 3 megapikseliä.
Rooman
helteisessä kesässä luin Dan Brownin Enkeleitä ja
demoneja -romaania, ja ostin pokkarina juuri silloin ilmestyneen
Da Vinci -koodin. Koska Dan Brown tuntui kiinnostavalta
kirjailijalta ja tarinat kiehtovilta, kiertelin pienen digikameran
kanssa Enkeleitä ja demoneja -romaanin tapahtumapaikoilla ottaen niistä valokuvia, siltä varalta että teen jossain välissä
jutun Dan Brownista.
Esseen Dan Brownista kirjoitin Ruumiin kulttuuri -lehteen sitten kun Da Vinci -koodi
suomennettiin. Essee koristeltiin Roomasta ottamillani valokuvilla.
Tuolloisenkin digipokkarin tekninen laatu oli riittävä kohtuullisen kunnollisiin lehtikuviin.
Tuolloisenkin digipokkarin tekninen laatu oli riittävä kohtuullisen kunnollisiin lehtikuviin.
Kuvien
sisällöstä voi tietenkin keskustella.
Ainahan
siitä voi.
Kyösti Salovaara, 2017. Harmaahaikara Guadalquivirissa. Cordoba. |
Harmaahaikara
seisoo keskellä Guadalquiviria. Ei ihan polvia myöten virrassa.
Katson
haikaraa roomalaisten rakentamalta sillalta. Matkaa lienee 70-100
metriä.
Suuntaan
kameran joen keskelle, sinne missä kuvittelen haikaran seisovan.
Tietenkään en voimakkaassa auringonpaisteessa pysty olemaan varma
osuuko haikara kuvaan, mutta... todennäköisyys on suuri koska lintu
seisoo paikallaan.
Hetkeä
myöhemmin merimetso hypähtää rantakiveltä lentoon. Yritän saada
senkin kuvaan. Luulen onnistuneeni.
Kun
sitten otan haikaran kuvan esille läppärissä, saan voimakkaalla rajauksella haikaran tyypilliseen asentoon maisemassaan. Vesi virtaa
ja haikara seisoo elinpiirissään, myös pois rajattu on läsnä.
Toisessa kuvassa merimetso liihoittelee pois kuvasta. Sekin onnistuu
rajaamalla, lennon tunnelma. Tunnelmaa kannattaa tavoiteilla.
Impressioita.
Seuraavana
päivänä ylempänä Guadalquivir-joella, lähellä Marmojelon pikkukaupunkia, Jaénin provinsissa, 1500-luvulla rakennetun sillan
vieressä valtavan innokas räystäspääskysten parvi ruokailee joen pinnassa, ja etsii ehkä tarvikkeita rakenteilla oleviin pesiin.
Pääskysparvi
näyttää mahtavalta veden pintaa vasten.
Suuntaan
kameran sinne. Tietenkään ei ole mitään yksittäistä kohdetta
johon voisi tarkentaa.
Klix.
Tietokoneella
pääskysparvi erottuu Guadalquivirin virtaavaa vettä vasten.
Lentävien lintujen suhde toisiinsa paljastuu rajaamalla kuvaa,
rennosti, jopa rohkeasti.
Etsitään
yksityiskohtia. Löydetään kokonainen maisema.
Jaakko Salovaara, 2017. Järjestelmäkameran teleobjektiivilla otettua kuvaa ei tarvitse paljon rajata. Räystäspääskysten pesiä 1500-luvulla rakennetun sillan kaaressa. Marmojelo. |
Mainingit
huokailevat murtuessaan rannan hiekkaan.
Purjevene
katosi horistontin taakse.
Siellä
on siis jotakin.
Valkoinen
haikara lentää rantaviivaa seuraten Malagaan päin.
Sinisellä
taivaalla hentoinen hattara. Suihkoneet ovat tiessään. Ihmiset
matkalla jonnekin – tullen jostakin.
En
ota puhelimella kuvaa aalloista. Puhelimeen puhun tai kirjoitan
tekstiviestin.
Katson
puhelimesta kelloa.
Se
on 15:06.
Eräänä
päivänä, huhtikuussa, kuluvana vuonna 2017, jolloin otin valokuvia
linnuista ja niiden maisemasta.
Kyösti Salovaara, 2017. Merimetso ja Välimeri. Kuva otettu n. 100 metrin päästä merimetsosta. Carvajal. |
________________________
Vihje: kun klikkaat kuvaa, saat sen koko ruudun kokoiseksi. Tosin kaikissa selaimissa ja käyttöjärjestelmissä tämä ei toimi.
Guadalquivir! Mitähän se sana tarkoittaa? Tiedätkö?
VastaaPoistaMuistan vieläkin hyvin kun meillä oli keskikoulussa maantiedon, kasviopin (ne kasvienkeruukesät!) ja semmoisen opettajana nuorimies, joka tuli välillä yhteiskoulun opettajaksi, kun rahat opintoihin loppuivat. Oli jatkamassa tohtoriksi. Hän lausui joen nimen hitaasti ja jotenkin aivan hirveän runollisesti ja rupesin harjoittelemaan sen sanomista. Tykkäsin sen ihmisen opettamisesta paljon. Siitä näki että se piti oikeasti kasveista ja sammalista ja kivistä ja kaikesta semmoisesta.
En ole koskaan käynyt Espanjassa. Lähinnä on kyse siitä, että en osaa olla turisti. Minulla pitäisi olla vähintään apuraha tai muuten vain rahaa mennä jonnekin muuten vain, mutta en osaisi kyllä sitäkään. Kirjoittaa matkakirja! Voisin osata, mutta lukevatko turistit matkakirjoja?
Kirjoita sinä! Tykkäsin noista lintujen kuvista ihan hirveästi. Merimetson kuva on otettu paikassa nimeltä Carvajal. Muistaakseni Mika Waltarin kirjassa Mikael Karvajalasta tuli Carvajal. Se tuskin tarkoittaa karvajalkaa, vai mitä?
Hola!
VastaaPoistaEn tietenkään ihan tarkasti muistanut - joten piti tsekata. Guadalquivir on muslimiajan peruja, tarkoittaa "isoa jokea". Tuohon Malagan lähelle laskee Guadalhorce-joki ja se tarkoittaa "hiljaista jokea".
Kulttuurien ja aikakausien sekoitelma tämä Espanja. Niin kuin paella, jota kenenkään maha ei sulata kunnolla.
Pari vuotta sitten istuin paikallisjunalla matkalla kohti Malagaa. Lähellä istui suomalainen pariskunta, nainen vaikutti opettajalta. Hän sanoi miehelleen, kun juna tuli Carvajaliin, että Mika Waltari sai tästä idean päähenkilöönsä.
Hieman myöhemmin luin Panu Rajalan hienon Waltari-elämäkerran eikä siitä käy mitenkään ilmi että Waltari olisi matkaillut näillä main, siis Malagan seudulla. Tosin, Waltarilla oli humalapäissään tapa matkustaa ex-tempore minne tahansa - ja siksi hän pitikin passiaan pankkilokerossa ettei syöksyisi minne sattuu milloin sattuu. Joten ehkä... tosin, jos muistan oikein, Madridissakin on Carvajal niminen esikaupunki. Ja nykyään on sen nimisiä mainioita jalkapalloilijoita. Mikan jalkkapallointoilusta en tiedä.
Netti tuhoaa matkakirjat, sehän on selvää.
Mutta kaipa niitä yhä luetaan. Olen itse tukeutunut, ja tukeudun yhä, englantilaiseen Rough Guide - sarjaan. Sääli etteivät hekään enää pysty tekemään ravintola-arvioita. Netissä on niin paljon huuhaata, että pahaa tekee. Eilen syötiin (yritettiin) yhdessä cordoblaisessa paikallisessa raflassa, jonka piti olla huippuluokkaa (melkein micheliniä) nettiin kirjoitettujen arvioiden perusteella. Toinen sapuska oli syöntikelvotonta - tosin ravintola antoi sen sitten ilmaiseksi.
Toimitettu kirja ei erehdy koskaan moiseen soopaan.
En malta olta kommentoimatta tuota huomiota pullollaan huuhaata olevasta netistä. Se on totta, niin paljon kuin nettiä hehkutetaankin. Emme (mukamas) enää tarvitse tietokirjoa, kun kaikki löytyy netistä.
PoistaNetissä on valtavasti hyviä puolia ja sieltä löytyy paljon sellaista hyödyllistä tietoa, jota en aikaisemmin löytänyt mistään. Silti sieltä myös puuttuu paljon tietoa ja siellä oleva tieto ei ole aina kovin luotettavaa. Nettiä on osattava tulkita ja käyttää.
Niinpä - ja netistä puuttuu "toimituspäällikkö", siis se joka panee asiat suhteisiinsa, etsii esille merkitykset ja panee pieneen tilaan sen joka on ehkä kiinnostavaa mutta sinänsä olematonta.
PoistaTähän voisi tietysti joku kritisoida, että eikö ole lukijan asia pistää asiat suhteisiinsa. Ehkä olisi jos lukija sen osaisi tehdä. Usein ei osaa. Ja siksi maailma tuntuu kummallisemmalta kuin se onkaan.
Eikös kuitenkin ole niin että ihmisenä, kansalaisena joudun valitsemaan sen seuran jossa viihdyn? Tuolla ulkonahan on loputon määrä porukoita joihin en halua. Toimin, itse kukin toimimme, sitä juuri ajattelematta, "toimituspäällikkönä", vaihtelevalla menestyksellä. Huuhaata riittää reaalimaailmassakin. Heidät jätämme omiin oloihinsa tai sanomme kohteliaasti päivää ja jatkamme matkaa.
PoistaOlisiko kyse vain asian uutuudesta ettemme vielä osaa, reaalimaailman tavoin, ohittaa netin 'cornucopiaa' vaan sorrumme ahmimaan ja saatu maistuukin pahalta?
Ulkopuolista "Toimituspäällikköä" kavahdan.
Onnekasta vaalipäivää toivottaen, hh
Tai sitten sekä... että. Siis että ainahan ei voi ohittaa kun etsii ihan oikeasti jotakin tietoa ja se pitäisi löytää ja kun on löytävinään, pitää vielä varmistaa että mitä tuli löydetyksi. Vanhanajan tietokirjassa "toimituspäällikkö kumppaneineen" oli tiedon tarkistanut.
PoistaMutta tiedon meressä porskuttamista rakastavalle, tämä uusi uljas maailma tietysti on ihana.
Vaalit ja Santa Semana - suuria asioita, pienelle ihmiselle!
Kaikkein pahinta on se, että digihurmiossa lapsillekaan ei "toimiteta" tietoa, vaan lykätään tabletti käteen, etsi sieltä.
PoistaOppikirjan tekijät ovat suorittaneet seulonnan ja keränneet ytimen, mutta nyt se ei kelpaa. Annetaan aihe ja tabletit, se on jostain syystä parempaa. Uskon, että siinä projektien purkuvaiheessa on opettajalla kova työ - ja aikaa kuluu puolet enemmän kuin silloin jos olisi heti lähdetty oikeasta tiedosta. On hyvä vaihdella metodeja, mutta jos koko päivä on tätä, niin kyllä siinä digiloikassa väsyy sekä opettaja että oppilas.
Olen kuullut sellaisenkin mielipiteen, että jonkun äidin mielestä hänen lapsensa ei tarvitse englannin opetusta, koska hän Sex in the City, Sinkkuelämää -boxin katsottuaan (äiti ostanut lahjaksi) osaa enemmän kuin ope. Tämä muutama vuosi sitten, kun vielä ostettiin videoita esineinä. Eräs tuoreemmpi mielipide oli kotiopetusta lapselleen antavalta äidiltä, joka sanoi, että englannin voi unohtaa, koska poika keskustelee englanniksi somessa ja katsoo youtube-videoita.
Onkohan käymässä niin, että kun tietoon (sanoihin ja niiden merkitykseen) ei enää suhtauduta yhtä vakavasti kuin aikaisemmin, ei niitä sanoja oikein edes haluta kohdatakaan?
PoistaTässä on se ristiriita, että nimenomaan nykyään sanoihin ja merkityksiin pitäisi suhtautua tosissaan. (Saa toki nauraa naurettaville sanoille.)
Juu, Lockheed Super Constellation jostain Kummisedän versiosta jäi kummittelemaan!! Nyt sen saa kaartamaan pitkää lähestymislentoansa haluamassansa configuraatiossa, any time! hh
VastaaPoistaEn missään nimessä halua tämän ihan just alkamassa olevan kevään taivaalle yhtäkään sotalentokonetta. Aivan tarpeeksi olen jo ehtinyt kuvitella inhimillisen kärsimyksen Syyriassa. Ja vielä kaasua. Ja kuolleita lapsia. Hannu mikä se oli tuo Lockheed ja missä Kummisedässä? Joku sotapeli vai?
VastaaPoistaRipsa, pakko nauraa :-) Tämä on "poikien" juttuja. Lockheed Consellation oli eka suuri, Atlantin ylitykseen pystyvä matkustajakone. Se teki aikoinaan 4-50-luvuilla suuren vaikutuksen yleisöön erikoisen ulkonäkönsä, kauniin liikehdintänsä ja glamourin tähden. "Tähdet" sitä vain pystyivät käyttämäänkin eiväkä lennot siis eivät olleet halpalentoja :-) Lennoilla koettiin myös traagisia hetkiä, tunnettu on Edith Piafin suuren rakkauden, nyrkkeilijä Marcel Cerdanin kuolema Atlantiin päätyneessä lento-onnettomuudessa.
PoistaKummisetä oli Francis Coppolan kulttifilmiksi kasvanut, mm Brandon tähdittämä mafiaelokuva.
Minua nämä lentämisasiat ovat aina kiinnostaneet, Malmin vieressä kun asun ja setäni jopa kuului alan pioneereihin. Mutta juu, Lockheed on nykyisin suuri ja varmaan häikäilemätön asevalmistaja. Hannu
Muistan kyllä että pojat tekivät lentokoneiden pienoismalleja. Myös lapseni ja hänen isänsä. Niitä roikkuu vieläkin keittiön kaappien nauloista.
VastaaPoistaMikähän siinä on, että tytöt eivät innostuneet noista pienoismalleista? Kyllä minä lintuja olen katsellut aina. Sain meidän perheen pienoismalliväkertäjiltä kerran syntymäpäivälahjaksi lintukiikarit. Käytin niitä viimeksi eilen, kun halusin nähdä mitkä linnut touhuavat pihan Terijoen salavissa. Pikkuiset siniset linnut osoittautuivat sinitiaisiksi. Saattavat olla pariskunta, kun yhdessä lensivät siihen puuhun ja siitä pois.
Lentokoneet eivät leiki, linnut leikkivät. Minun linnuillani saattaa olla kyllä totinen homma, pesänrakennus, edessä.
Juu, Ripsa, sisäeritysjuttu. Poikia kiinnostaa systeemiajattelu ja lentokoneet, tyttöjä pesänrakennus ja, no … tulipa mieleeni: silloin kauan sitten, ennen sotia tuo aiemmin mainittu setäni yritti tehdä vaikutuksen neitoiässä olevaan äitiini rakentamalla sen hetken hienoimman lennokin mitä Suomesta löytyi. Sen sai lentämään tässä tuvassamme 7 kierrosta ennen kuin veto loppui. Äidille se oli kuitenkin liikaa. Toivolla oli turhan kovat kierrokset! Isälläni oli pehmeämmät konstit ja niinpä olen nyt tässä kertomassa tapauksesta.
PoistaSama taisto, (ei leikki), käy tosiaan pienessä puutarhassamme, kierroksilla sielläkin. hh