Montalbano ja Morse

Sisiliaa. KS 2011.

”JOKAISEN IHMISEN TÄYTYY”, Raymond Chandler kirjoittii esseessään Se murhaa joka osaa (The Simple Art of Murder).

     Siis: ”Jokaisen ihmisen täytyy joskus paeta pois omien ajatustensa kuolettavasta kehästä.”

     Se kuuluu elämänkulkuun. Ja niinpä minäkin ryhdyin joulun molemmin puolin katsomaan DVD:ltä italialaista Montalbano-sarjaa, ties monettako kertaa. Kahdeksantoista elokuvaa tuli katsotuksi.

     Asiaan vaikutti myös samaan aikaan Ylellä pyörinyt kuusiosainen sarja nuoren Montalbanon tarinoita. Tässä rinnalla yhtenä säikeenä kiemurteli nuoresta Morsesta kertova Endeavour, ja sen päälle viime lauantaina alkanut ”vanhan” Morsen elokuvien uusintaesitysten sarja.

     Jotta fiktiivinen, tai fiktiivisen fiktiivinen todellisuus näyttäisi tätäkin kummallisemmalta, ensi sunnuntaina Yle ryhtyy näyttämään ”vanhemman” Montalbanon uusinta tuotantokautta, joka valmistui viime vuonna.

     Kummallista.

     Kiehtovaa että fiktion päälle voi rakentaa uuden fiktion ja saada katsoja, kokija mukaan tällaiseen leikkiin. 

     Vai ihanko totista totta?

EN OSAA SANOA muistuttavatko Andrea Camillerin (s.1925) poliisimies, sisilialainen Salvo Montalbano ja Colin Dexterin (s.1930) oxfordilainen (Endeavour) Morse toisiaan. Jotakin yhteistä heissä on, siitä huolimatta että kirjailijoiden kirjoitustyyli on aika lailla erilainen, jos kohta, nyt huomaan, molemmilla kirjailijoilla on aikamoinen taipumus hieman outoon huumoriin. TV-elokuvissa ei tuo huumori pääse kummankaan kohdalla täysin esille.

     Yhteistä on Montalbanon ja Morsen piittaamattomuus lainkäytön normeista, pykälistä ja proseduureista. Molemmat poliisimiehet selvittelevät rikoksia satunnaiselta näyttävän, melkeinpä kaaosmaisesti poukkoilevan intuitionsa avulla, tosin käyttäen hyväkseen poliisiorganisaatiota rutiinityöhön. Montalbanoa ja Morsea yhdistää se etteivät he usko ensisilmäyksellä näkemäänsä.

     Sekin näitä miehiä yhdistää, että nautinnonhalu ohjattelee heidän arkipäiväänsä. Montalbano ei voi vastustaa hyvää ruokaa eikä kävellä meren antimista valmistetun pastalounaan ohi. Morse pystyy ajattelemaan vasta saatuan tuopin tai pari ja juotuaan viskiä sen päälle.

     Oikeassa elämässä Montalbano ja Morse istuisivat elinkautista rikottuaan lukemattoman monia lakipykäliä rikoksia ratkaistessaan. Mutta jos he olisivat käyttäytyneet niin kuin lainkuuliaisen poliisin pitää käyttäytyä, moni rikos olisi jäänyt selvittämättä.

     Tässä kohdataan fiktion ja todellisuuden välinen ristiriita, paradoksi johon ei liene ratkaisua. Sen minkä sallimme fiktion poliiseille, kiellämme jyrkästi todellisen poliisityön tekijöiltä.

ENSIMMÄINEN MONTALBANO-ELOKUVA esitettiin keväällä 1999. Se perustui vuonna 1996 ilmestyneeseen romaaniin Il ladro di merendine . Ensimäinen Morse tuli vuonna 1987 ja se perustui vuonna kuusi vuotta aikaisemmin julkaistuun romaaniin The Dead of Jericho.

     On vaikea, mahdoton (ja epäoleellista?) miettiä olisiko kummastakaan sarjasta tullut niin suosittua, jos Montalbanoksi ja Morseksi olisi valikoitunut vähemmän karismaattiset näyttelijät kuin Luca Zingaretti (s. 1961) ja John Thaw (1942-2002). Yhtä merkittävää oli Zingarettia ja Thawta sparraavien sympaattisten sivuosanäyttelijöiden katras, sekä Sisialiassa että Oxfordissa. Eipä Nuoresta Montalbanosta eikä Endeavourista tavoittanut tuollaista karismaa, ei ainakaan vielä.

     Montalbanoja katsoessa huomaa, että Zingaretti ikään kuin ”varasti” muutaman ensi jakson kuluessa koko elokuvan; tarina alkaa muotoutua hänen (ja kanssanäyttelijöiden) personallisuutensa ympärille. Sama taitaa käydä Morselle, sillä viime lauantaina esitetty The Dead of Jericho (Rantakadun surmat) alkoi mitäänsanomattomasti ja sotkuisesti, vaikka filmin käsikirjoituksen oli laatinut Anthony Minghella, sittemmin elokuvantekijänä kovasti mainetta luonut ohjaaja. Mutta jo tämän ensimmäisen Morse-elokuvan loppupuolella John Thaw otti koko ruudun hallintaansa.

     En tiedä onko ihmisiä, jotka eivät pitäisi Montalbanon ja Morsen ihmiskuvasta, persoonasta. Varmaankin on. Itseäni kuitenkin molemmissa miehissä kiehtoo oikukas älykkyys, hieman eksyksissä olo arkipäivän todellisuudessa ja jopa intellekti öykkärimäisyys, joka peittää syvällä virtaavan inhimillisyyden.

ANDREA CAMILLERIN TARINOISSA on monia teemoja ja yksityiskohtia, joita voisi vetää esille ja ryhtyä analysoimaan.

     Yksi semmoinen ja kovasti inhimillinen on iäkkäiden ihmisten, vanhusten osallistuminen rikosten selvittämiseen. Yleensä he ovat syrjässä ja heitä pidetään kummajaisina, joiden luokse poliisin ei kannattaisi mennä; joiden toisinaan sekavia puheita tai havaintoja poliisien en kannattaisi noteerata.

     Mutta Montalbano menee heidän luokseen ja uskoo heitä. Syrjässäkin elämä näkyy ja sieltäkin voi tehdä oikeita havaintoja.

CAMILLERIN ROMAANIEN VILLIN huumorin uskaltaa kai sanoa kumpuavan sisilialaisesta maaperästä, karun ja rehevän vaihtelusta, toki muistaen että Camilleri on intellektuaalinen kirjoittaja.

     Tv-elokuvissa Camillerin ”villiä” ja roisia ilmaisuja hyödyntävää puheenpartta on hieman siloiteltu.

     Siksi, siksipä juuri ja ensi sunnuntaita odotellessa, laitan tähän pienen lainauksen romaanista Yön tuoksu (WSOY 2010. Alkuteos 2001. Suom. Helinä Kangas.) Tässä kohtauksessa vihainen poliisipäällikkö on yrittänyt tavoittaa Montalbanoa, ja puhelimeen vastannut Catarella kertoo Montalbanolle, millaisin sanankääntein poliisipäällikkö tavoitteli Catarellan ”esikoismiestä”:

”Esimiestä, Cataré.”

     ”No, sama se, herra komisario, kunhan päästään ymmyrkäisyyteen. Minä valkaisin asiaa, että apulaiskomisario Augello aikoo avioon ja on nyt levossa sen takia. Ja tiedättekö, mitä herra ja poliisipäällikkö siihen vastasi? 'Vitut minä siitä!' Ihan sanaseltaan niin se sanoi, komisario! No minä siihen, että kun kerran Faziokin on ulostettuna, niin minua esikoisempaa miestä ei nyt ole. Sitten se kysyi, mikä minun nimeni on, ja minä vastasin että Catarella ja se sanoi. 'Kuulehan, Santarella', ja minä korjaamaan että 'ei kun Catarella'. Ja arvatkaapa, mitä herra ja poliisipäällikkö siihen tuumasi? 'Vitut minä sinun nimestäsi!' Noin vain. Ihan poissa Jumalan armosta se oli, herra ja poliisipäällikkö.”

Luca Zingaretti ensimmäisessä Montalbanossa.
RAI. Ohjaus Alberto Sironi.

John Thaw ensimmäisessä Morsessa.
ITV. Ohjaus Alastair Reid.

__________________________________________________________________

Komisario Montalbano, 9. tuotantokausi: Angelikan hymy. YLE TV1 sunnuntaina 12.1.2014 klo 21.50

Ylikomisario Morse, 1. tuotantokausi, uusinta: Nicholas Quinnin hiljainen maailma. YLE TV1 lauantaina 11.1.2014 klo 22.00.