Maata näkyvissä!

[kulttuuri on merkkejä]

                                                                                                  Kyösti Salovaara, 2016.

Eilen, 524 vuotta sitten espanjalainen merimies Rodrigo de Triana huusi La Pintan väelle: ”Maata! Maata!”

    Kolumbus löysi Amerikan.

    Ihminen ei ole saari, koska asuu maalla.

    Mutta löytääkseen toisia ihmisiä pitää joskus purjehtia karikkoisten vesien läpi. Kaikenlaisissa keleissä, tuulessa ja tyynessä.

    Tyynellä auttaa polttomoottori. Navigaattorikin on hyödyllinen. Muuten voi löytää Amerikan kun etsii Intiaa.

    Kukapa haluaisi löytää muuta kuin mitä etsii?

Neljännesvuosisata sitten Suomi purjehti karikkoisten vesien läpi, tyrskyissä ja tuulessa. Eurooppaan aiottiin matkustaa paikallisjunalla mutta yht'äkkiä piti hypätä pikajunaan. Etsittiin jotakin... turvallista satamaa yhtä kaikki.

    Toimitin, tai "tuotin" niin kuin Kalevi Sorsa roolini määritteli, tuolloin Sorsan toista esseekokoelmaa, jolle tuli nimeksi Uusi itsenäisyys. Se julkaistiin vuonna 1992.

    Uusi itsenäisyys pelotti vanhaan tottunutta. Tai ainakin se pakotti ajattelemaan. Muuttuuko mikään vai muuttuuko kaikki? Onko pysyvää tilaa edes olemassa?

    Kirjaan etsittiin kulttuurin tunnusmerkkejä. Niitä löydettiin.

    En muista kumpi löysi, molemmat etsivät. Enkä tiedä mistä löydettiin, siis en muista, mutta sehän on ilmeistä ettei Wikipediasta voinut vielä 1991 etsiä mitään.

    Lainattiin Raymond Williamsia, joka oli sanonut että englannin kielessä kulttuurilla on kolme yleisesti käytettyä merkitystä.

    Sillä tarkoitetaan älyllisen, henkisen ja esteettisen kehityksen kulkua.

    Toiseksi se on elämäntapa, tapoja. T.S. Eliot määritteli englantilaisen kulttuurin tunnusmerkkejä: ratsastuskilpailut Derbyssä, Henleyn soutukilpailut, Cowesin purjehduskilpailut, jalkapallocupin loppuottelu, elokuun kahdestoista, koirakilpailut, kuulapelipöytä, tikkataulu, Wensleydale-juusto, lohkoina keitetyt kaalinpäät, punajuuret etikkaliemessä, 1800-luvun uusgoottilaiset kirkot ja Elgarin musiikki (*).

    Kolmanneksi, kulttuuri tarkoittaa taiteita. Kulttuuri on kirjallisuutta, elokuvaa, maalaustaidetta, musiikkia ja teatteria. Myös tiede ja tutkimus ovat tässä mielessä kulttuuria, henkisen viljelyn peltoa.

Kulttuuri on tapoja. Kulttuuri on sanoja. Kulttuuri on merkkejä.

    Kulttuuri on... ihmisiä tekemässä jotakin.

    Eliotin luetteloa voi soveltaa suomalaiseen kulttuuriin eikä tarvitse miettiä pitkään saadakseen luettelosta kattavan ja lavean. Samalla tavalla ranskalainen, saksalainen ja espanjalainen voivat täydentää ja muokata Eliotin listaa omilla juustoillaan ja kilpailuillaan, musiikillaan ja kirjoillaan.

    Tiedämme että näin laadituista listoista tulee suuressa määrin filosofisesti samanlaisia, mutta vivahteita toki piisaa. Karjalanpiirakalla ja brie-juustolla ei ole niin suurta eroa kuin miltä ensin maistuu. Pesäpallopeli ei lopulta ole niin kaukana baskien pelote-mailapelistä kuin aluksi tuntuu.

    Tapoja on kuitenkin vaikea vertailla jos haluaa selittää niillä ihmisen käyttäytymistä, kulttuurin vaikutusta siihen. Ei voi luetella kaikki tapoja (kaikkia juustoja, kaikkia pelejä, kaikki kirjoja jne.) tehdäkseen vertailua. Arvoarvostelmia ei pysty esittämään moninaisuudesta käsin. Ja se mikä on yhteistä, liukuu arvostelman yläpuolelle. Ei kiveäkään voi asettaa toista kiveä arvokkaammaksi, paitsi timantteja jotka ovat typsykän paras kaveri, mutta se on toinen juttu.

Liikennekulttuuri on melkein ainoa yhteinen asia, jossa kaikki toimii globaalisti suunnilleen samoilla periaatteilla ja jossa eri maiden kokemus on selvästi erilainen.

    Liikenteessä säännöt ovat samanlaiset, yhteiset. Liikennemerkit ovat suunnilleen samanlaisia ja ymmärrettäviä, vaikka Itä-Saksassa (DDR) liikennevaloihin piti saada sosialismin kosketus.

                                              Kyösti Salovaara, 2012.
Ampelmann, valoukko Berliinissä.

    Moottoritiet ja kantaväylät, sivutiet ja kylänraitit ovat melkein samanlaisia joka puolelle. Myös autot ovat samanlaisia, suuria ja pieniä ja siltä väliltä. Ja niitä ajaa kaikissa maissa suunnilleen samanlainen otos kansasta, siis rikkaita ja köyhiä ja siltä välin. Moottoriväylällä ja paikallistiellä liikkuu kattava ja edustava joukko suomalaisia, espanjalaisia ja saksalaisia – ranskalaisia unohtamatta.

    Kaikkialla jalankulkijan pitää ylittää katu, yleensä suojatietä myöten. Ja kaikkialla autoilijat ovat hetken ratissa ja toisen hetken suojatiellä kävelijöinä.

    Näin ollen liikennekulttuuri lienee hedelmällisin tapa tutkia kansan luonnetta, siis sitä että onko sellainen olemassa. Koska fyysinen liikenneympäristö on kaikkialla suunnilleen samanlainen, erot liikennekäyttäytymisessä johtunevat jostain muusta kuin tiestä ja autosta. Kansanluonteesta, kenties.

Suomessa suojatielle astuva jalankulkija ei koskaan tiedä pysähtyykö lähestyvä auto.

    Muualla on toisin. Olitpa Madridissa tai Barcelonassa (esimerkiksi) kaikki autoilijat pysähtyvät kun näkevät suojatielle aikovan jalankulkijan. Myös bussit ja pitkät rekat noudattavat tätä kohteliasta sääntöä. Liikennekulttuuri saattaa Espanjassa (tai Portugalissa) olla muuten aika luovaa, mutta jalankulkijan ei tarvitse pelätä suojatiellä, toisin kuin Suomessa.

    Itse koin eräänlaisen herätyksen liikennekulttuurista Madeiralla seitsemän vuotta sitten. Viikon oleskelun aikana vain yksi (1) auto kymmenistä ja sadoista jätti pysähtymättä havaitessaan suojatien ylitystä odottavan jalankulkijan.

    Päätin ottaa opiksi ja ryhtyä ajamaan samalla tavalla Suomessa.

    Koska en ole pyhimys, se on vaikeaa, mutta onnistuu kyllä kun jatkuvasti keskittyy ja ajattelee mitä pitää tehdä suojatietä lähestyttäessä. Välillä keskittyminen herpaantuu. Silloin epäkohtelias ja itsekäs suomalainen ajokulttuuri nappaa mukaansa: pois alta jalankulkijat, pois alta kivet ja kannot, pois alta risut ja männynkävyt!

    Viime vuonna meinasin jalankulkijana jäädä sininokkaisen bussin alle Malmin sairaalan kieppeillä. Bussilla oli hyvää aikaa hiljentää ja pysähtyä kun astuin suojatielle. Mutta se pysähtyi vasta noin puolen metrin päässä kasvoistani ja kiukkuinen naiskuski mulkoili minua silmästä silmään. Vihan tikarit puhkoivat reikiä bussin tuulilasiin. Olin aiheuttanut haittaa ”julkiselle liikenteelle” astuessani suojatielle.

    Sydän pamppaili vielä kun pääsiin baariin ja sain oluen eteeni.

    Mutu-tiedolla väitän, että maahanmuuttajabussikuskit antavat jalankulkijalle paremmin tietä kuin kantasuomalaiset, mutta tämä voi olla toiveajattelua.

Suomalainen (liikenne)kulttuuri on siis erilaista, omansa kaltaista. Se on töykeää, itsekästä, toisista piittaamatonta jos kohta omista oikeuksista kiinni pitävää. Suomalainen autoilija omistaa kaistan jolla ajaa, joten sinne ei ole toiselta kaistalta pyrkiminen.

    Suomalainen autoilija myös tietää minne on menossa, sitä ei tarvitse kysyä kaverilta eikä siitä tarvitse kertoa naapurille, joten auton vilkut ovat tarpeeton lisävarustus. Voi toki olla, että koska isot autot ovat kalliita, monet autoilijat ovat tinkineet vilkuvaloista, sillä varsinkin bemareista ja audeista ne näyttävät puuttuvan.

    Kysymys tietysti kuuluu, että muuttuuko suomalainen toiseksi ihmiseksi ajaessaan autoa vai paljastuuko suomalainen kulttuuri nimenomaan auton ratissa. Juopot ja lapset kertovat totuuden; ehkä myös liikennekulttuuri paljastaa sen.

    Jos näin on, ja kun näin on, ei liene kummallista miksi Suomessa on vaikea tehdä rakennemuutoksia. Suomalainen sissi sopeutuu kaikenlaiseen, mutta rakenteiden muutosta hän ei hyväksy. Itsekkyys on rakenne! Joustavuus (maailmassa, maantiellä) edellyttäisi yhteistä liikettä ja naapurin kunnioittamista. Muutos on aina "jostakin" luopumista.

    Onkohan missään maailman kolkassa allekirjoitettu niin montaa addressia jotakin ”vastaan” kuin Suomessa?

    Kun meillä puhutaan ”muutosjohtajista”, joita yksityiset ja julkiset organisaatiot palkkaavat, ulkomainen tarkkailija ei voi mitenkään tietää, että kysymys on suomalaisesta vitsistä.

                                                       Kyösti Salovaara, 2016.
Suomessa liikennemerkit ovat vinossa.
Metafora?

_________________________________________________________________

(*) Lainaus näyttäisi olevan T.S.Eliotin esseestä Notes Towards the Definition of Culture, 1948.