[maaliskuun
ensimmäisen
mietteitä]
Bermejales,
Granada, maanantaina.
Sääennusteet
lupasivat vesisadetta. Aurinko paistaa Bermejalesin tekoaltaan
pintaan niin, että turkoosi vesi hehkuu kuin smaragdi.
Vettä
on vähän, hiekkaiset pohjasärkät muodostavat graafisia kuvioita,
kuin taiteilijan suunnittelemana. Hiekkasärkän reunassa kahlaajat
etsivät syötävää, koikkelehtivat ja räpyttelevät siipiään.
Katsoja
ei tajua seisovansa korkean padon reunalla. Veden vähyys luo oudon
mittakaavan.
Kauneus
pettää. Vettä tarvittaisiin enemmän kuin pari espressokupillista.
Ihminen
on viisaudessaan tyhmä. Ahneus hyvään tuottaa pahaa.
Aikoinaan
lampaat olivat aatelistolle arvon mitta. Niitä ei edes syöty,
kunhan kasvatettiin ja niiden annettiin pureskella maankamara karrelle,
niin että eroosio vei mullan mereen. Samaan aikaan puut hakattiin
laivojen rakentamiseksi ja Sahara kuivui autiomaaksi.
Keskiviikkoillaksi
luvattiin varmaa sadetta, enemmän kuin kaksi kuppia café soloa.
Lämmin sade alkoi iltapäivällä ja jatkui Malaga-Sevilla futismatsin puoliajalle. Sevilla voitti pelin. Vettä saatiin ainakin kolme kahvipannullista.
Lämmin sade alkoi iltapäivällä ja jatkui Malaga-Sevilla futismatsin puoliajalle. Sevilla voitti pelin. Vettä saatiin ainakin kolme kahvipannullista.
La
Tabacalera, Malaga, tiistaina.
Pietarin
venäläisen taiteen ”haarakonttori” Malagassa, Colección del
Museo Ruso, sijaitsee entisessä tupakkatehtaassa. Nyt siellä on
esillä sosialistisen realismin komeita maalauksia, joissa työ ja
toveruus iskevät kättä toisilleen.
Sosialistinen
realismi – romanttinen itsepetos!
Näissä
tauluissa uhkeat venäläisnaiset poraavat metrotunnelia,
tukevajalkaiset viljankorjaajat laulavat onnellisina saadessaan tehdä
kolhoosille työtä, Lenin-setä seisoo, istuu ja kuuntelee kansan
huolia, eräässä taulussa Lenin istuskelee nuotiolla erämaassa,
kahvipannu porisee ja laukussa on evästä miehen miettiä maailman
menoa. On myös suuren johtajan, Stalinin isällinen hahmo kansan
parissa ja maailmanpolitiikan huippukokouksissa. Kuva on realistinen,
valheellinen, toiveen ajatus.
Oliko
neuvostotaide poikkeus taiteen historiassa? Onko jossakin
”realistisempaa” taidetta kuin mitä sosialistinen realismi oli
ollakseen? Mitä länsimainen moderni taide kertoo maailmasta ja
ihmisistä – realistisen kuvan vai täysin vinoon vääristetyn?
Jos vääristetyn, mikä sen sanoma ihmisen ahneudesta on?
Sosialismista
haaveileva neuvostomaa loi totalitaarisen diktatuurin. Yhteinen
”hyvä” oli tärkeämpää kuin yksilön hyvä, juhlapuheista ja
poliittisista sloganeista huolimatta.
Neuvostoliitossa
suunniteltiin, että Siperian joet käännetään juoksemaan toiseen
suuntaan, kolhoosien peltojen kastelemiseksi. Espanjassa Francon
aikana keskisen maan suuri, Atlantiin laskeva Tajo-joki kanavoitiin,
jaettiin kahdeksi ja ohjattiin kastelemaan Murcian peltoja Välimeren
rannalla. Nyt tuo joki Madridin lähellä on melkein kuivunut.
Yhteinen
ahneus tuottaa pahaa pyrkiessään hyvään.
Lenin seisoo, Lenin haaveilee, Lenin kuuntelee! Colección del Museo Ruso. |
Hyvinvointivaltio,
Suomi, näinä päivinä.
Hyvinvointivaltiossa
yksilön ei tarvitse välittää muista ihmisistä, koska julkinen
säästäminen (verot) vapauttaa hänet elämään ikiomaa elämäänsä.
Hyvinvointivaltion kansalaisella on oma asia ajettavanaan, oma hyvä
vaalittavanaan.
Rusinoita
kannattaa kerätä pullasta vaikka niitä ei löytäisikään.
Kummallisia
uutisia suomalaisessa hyvinvointivaltiossa.
Vaikka
työllisyys paranee kohisten, nuoret miehet eivät työllisty. Ilmeisesti kotona on kivempi loikoilla valtion ja kunnan tuella kuin
liikaa pyrkiä omahyväiseen hyvinvointiin. Pieni rusina on makeampaa
kuin korillinen kauraleipää.
Vakiintunutta
oikeudentajua koetellaan. Vakaumuksellaan kiihkoilevat saavat
oikeudelta tukea. Ei tarvitse osallistua hyvinvointivaltion
”puolustamiseen”, ei edes hyvään sosiaalipalvelukseen. Saa
makailla kotona ja toivoa tekopyhästi, että joku toinen estää
vihulaista nousemasta maihin ja polttamasta kyliä ja kaupunkeja maan
tasalle.
Itsekäs,
omahyväinen ahneus on käsittämätöntä, se on eräänlainen
peilikuva neuvostoliittolaisen sosialistisen realismin
itsepetoksesta.
Hyvinvointivaltio
lähestyy jonkinlaista nurinkurista totaalista
järjestelmää.
Yksilöt ostavat ”hyvinvointivaltion ajatuksen” ja käyttäyvät
niin kuin he eivät olisi mitään velkaa tuolle ajatukselle.
Samaan
aikaan jo kaksivuotiaat lapset halutaan viedä ”yhteiskunnan”
kasvatettavaksi. Myös 1930-luvulla kansallissosialistit
yrittivät tehdä saksalaisista poikalapsista yhteiskunnan
kasvattamia arjalaisia. Hyvinvointivaltio Suomessa ollaan toki
tasapuolisempia, sillä täällä yhteiskunnan kasvatettavaksi
halutaan sekä pojat että tytöt.
Yhteinen
ja yksityinen ahneus hyvään tuottaa jotakin pahaa, jota on mahdoton
kuvailla.
Mutta
Granadan lähellä Bermejalesin tekoaltaan turkoosi vesi hehkuu kuin
timantti ja Malagan venäläisessä museossa sosialistisen realismin
värit kuuluttavat lujaa uskoa itsepetokseen, hyvään ajatukseen jota
on mahdoton tavoittaa.
Kuppi
kahvia, kiitos!
Kyösti Salovaara, 2018. Embalse de los Bermejales. |
Onpas hieno! :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOli pakko poistaa tuo kommentti, sillä siinä oli virhe, jota en voinut muuten korjata kuin kirjoittaa se uudestaan. Siis:
PoistaIhmisen ahneus hyvään, on kaksipiippuinen juttu. Jos siihen ahneuteen liittyy kateus, tai se kohdistuu materiaan, aiheuttaa se useimmiten pahaa. Mutta jos se ahneus liittyy ihmisen itsensä kehittämiseen, se tietää pelkkää hyvää. Teki mitä tahansa, oli rakennusmies tai taiteilija tms. ja yrittää parantaa työtään ja itseään siinä samalla, on se kunnioitettavaa, vaikka tekisi sitä kuinka ahneesti tahansa.
Kaikki tuo, mitä kirjoitit, Kyösti, on oikeaa puhetta ja totta. Olen samaa mieltä. Mutta niin kuin tiedämme, valtio, puolueet ja hallitus suunnittelevat puitteet siihen, miten elämme, eli miten voimme elää. Jos järjestetään niin, että meidän ei tarvitse tehdä mitään, kun valtio tekee sen puolestamme, niin miksi me turhaan hikoilisimme. Otsansa hiessä on työtä tehtävä, menettää merkityksensä.
Valtio voi myös estää ihmistä tekemästä työtään niin hyvin kuin hän haluaisi tehdä. Yksi lääkäri huokaili minulle: "On tämä kumma homma kun ei voi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisi. Aika on rajoitettu, sitä ei saa ylittää. Tutkimukset joihin pitäisi ihminen lähettää ei saa tulla liian kalliiksi, määrärahoja ei saa ylittää."
Kuuntelin tänään Schostakovitschin 5. sinfonian. Se on hieno. Mutta tämän säveltäjän on ollut pakko juksata hallitusta, sillä hän olisi menettänyt henkensä pahimmassa tapauksessa, jos hän olisi tehnyt työtänsä niin kuin halusi. Häntä syytettiin että hän teki musiikkia, jota kansa ei ymmärtänyt.
"Oikeassa olette", hän kehuu hallintoa, "minun pitää parantaa tapani." Sitten hän sävelsi tämän 5:nen sinfoniansa sellaiseksi, että se oli kaikkien ymmärrettäväksi tehty.
Kannattaa kuunnella kuinka hyvin hän siinä onnistui. Kukaan ei ainakaan ole siitä koskaan valittanut.
Yksilön ja valtion keskinäinen ja keskeinen suhde lienee asia jota ei koskaan pysty käsittelemään loppuun, täydellisesti. Lueskelen juuri Ruurik Holmin mainiota teosta Yksilönvapaus - tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi, joten pohdinta jatkuu.
VastaaPoista