Vaikeneeko sellun laulu Tanssi-Kuusisessa?

[Rooman tuho – ja Suomen]

Kyösti Salovaara, 11.10.2018.
Kotkalainen  perinnemaisema, työn ja tuotannon piiri.

Viime torstaina ajoin Helsingistä Kotkaan. Ruska hehkui moottoritien reunoilla. Auto kulki vaivattomasti punakeltaisten värisävyjen vipevöimässä luonnontunnelissa.

    Autoa ajaessa pystyy keskittymään ajatteluun. Vähän kuin kävellessä tai astioita tiskatessa.

    David Logde kuvasi eräässä romaanissaan johtajaa, jonka ainoa oma hetki päivässä oli matka autolla töihin kehätietä pitkin. Kun Virginia Woolf vaati, että naisen (naiskirjailijan) pitää saada ikioma työhuone ollakseen täysivoimainen nainen, miehet ovat useimmiten joutuneet tyytymään henkilöauton luomaan tilaan: auto on miehen oma ”työhuone”.

    Ajoin hautausmaalle. Sieltä menin Sapokkaan kahville. Söin croissantin. Sitten kävelin Juha Vainion katua pitkin aallonmurtajan ylittäen Luotsi-Kuusiseen. Kiipesin kalliolle ja siellä kököttävään näköalatorniin. Otin valokuvia kotkalaisesta maisemasta: edessä Kotkamillsin tehdaskombinaatio, missä tehdään myös kartonkia, joka sopii elintarvikkeiden säilytykseen ilman että kartonki pinnoitetaan muovilla. Taaempana oikealla: Sunilan sellutehdas, jota StoraEnso oli jo lopettamassa, mutta joka nyt tekee rahaa ennen näkemättömällä voimalla.

    Piipuista nousevat savut kertoivat, että puunjalostusteollisuus on muutakin kuin pelkkää historiaa Kymijoen suistossa.

    Mutta Kotkaan ajellessa mietin edellisenä maanantaina julkistettua ilmastopaneelin (IPCC) uhkaavaa raporttia. Tai en miettinyt itse raporttia vaan sen hermostunutta vastaanottoa Suomessa.

    Toisin kuin muualla, pinnallisesti seurattuna, sekä media että poliitikot näyttävät Suomessa olevan paniikissa. Järki sumenee. Päivästä toiseen julkisuuteen lähetetään vaatimuksia toimenpiteistä, joilla suomalaista kuluttajaa aiotaan kurittaa, ilmaston pelastamiseksi.

    Suomi on pieni kansakunta. Yhteisön homogeenisuus auttaa monessa vaikeassa asiassa. Päättäjät ovat kavereita keskenään. Median sana kuuluu, se otetaan huomioon.

    Mutta paniikkitilanteessa yhteisön pienuus ja kavereiden kaveruus on yliherkkä alusta. Yhteisessä paniikissa suhteellisuudentaju hämärtyy. Paniikki vie mennessään.

Kyösti Salovaara, 11.10.2018.
Kotkan Sahara. Kotkamillsin purukasojen dyynit ja
kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen ideoima keidas
saksalaisesta leikkikalukaupasta hankittuine kuvineen.

Mittakaavan ymmärtäminen ja suhteellisuudentaju ovat matematiikkaa. Suomessa matematiikka on huonossa huudossa. Media pelaa yksityiskohdilla. Poliitikot vetoavat tunteisiin.

    Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka kirjoitti säikähtyneenä kolumnissaan (14.10.2018), että ilmastomuutokselle pitää heti tehdä jotakin radikaalia, jotta hänen nyt 3-vuotias lapsensa voisi elää hyvää elämää vuonna 2050.

    Mukka yritti nähdä nykyhetken yli. Hänelle 32 vuotta eteenpäin edusti pitkäjänteisyyttä, tulevaisuuden huomioimista.

    Mutta entä jos mittakaavan laventaa?

    Juha Pekka Lunkka – Oulun yliopiston geotietieteiden laitoksen professori ja Helsingin yliopiston geologian ja paleontologian dosentti – huomautti teoksessaan Maapallon ilmastohistoria. Kasvihuoneista jääkausiin (Gaudeamus, 2008), että ”poikkeuksellisen leudon ilmastovaiheen hetkellä on paikallaan muistaa, että elämme geologisesti ajatellen jääkautta eli kylmää ilmastovaihetta, jota on kestänyt 52 miljoonaa vuotta.”

    Maapallon kylmeneminen johtuu luonnontieteen nykyisen käsityksen mukaan maannerlaattojen liikkeistä ja törmäyksistä. Laattatektoniset tapahtumat ovat vähentäneet ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. ”Näyttää siltä, että ilmaston vakaus on hyvin harvinaista, kun taas epävakaat, lähes kaoottiset ilmasto-olot ovat todennäköisesti vallinneet pitkien kylmien ilmastovaiheiden aikana.”

    Lunkka totesi johtopäätöksenä, että elämän historia on opettanut, että luonto ei sopeudu nopeisiin ilmastomuutoksiin. ”On lähes mahdoton ennustaa tarkasti, miten maapallon ilmasto kehittyy lähitulevaisuudessa ja miten nopeaa tämä kehitys on. Varmaa on ainoastaan se, että ilmasto muuttuu. Olennaista ihmiskunnan kannalta on kuitenkin se, että kykeneekö ihminen muuttumaan.”

    Ihmisestä riippumatta luonto ja ilmasto voivat yllättää.

    Nyt, viime päivinä, katse on kohdistettu luontoon. Miten luonnolle käy, kysytään.

    Mutta ihminen on rakentanut myös toisen todellisuuden, taloudellisen ja henkisen yhteisön, joka monimutkaisuudessaan muistuttaa luonnon moninaisuutta ja monimutkaisuutta. Onko tuo kokonaisuus – jota usein kutsumme markkinataloutta hyödyntäväksi hyvinvointivaltioksi – yhtä herkkä ja haavoittuva äkillisille muutoksille kuin biologinen elämä maapallolla? 

    Pitääkö luontoa pilaavasta ja ilmastoa haittaavasta toimeliaisuudesta luopuessa, löytää yhtä suuri toimeliaisuus jostakin muualta?

Miksi Rooman mahtava imperiumi tuhoutui?

    Jyväskylän yliopiston taloushistorian ja strategian professori Juha-Antti Lamberg vastasi toimittaja Niko Vartiaiselle Helsingin Sanomien haastattelussa (9.7.2017), että se johtui talouskasvun loppumisesta, kansantalouden supistumisesta.

    Roomassa kaikki alkoi väestön vähenemisestä. Imperiumi menetti alueita ja niiden mukana väestöä. Samalla syntyvyys laski ja kuolleisuus kasvoi sotien ja tautien myötä. Väestön vähetessä myös kauppaa käytiin vähemmän ja verokertymä pieneni. Keskusvallan pienentyneet resurssit alkoivat näkyä kaikkialla. Paikat niin sanotusti repsottivat.

    ”Ensin vähenee taloudellinen aktiivisuus, tulee vähemmän verotuloja, ja sen jälkeen alkavat instituutiot ja säännöt rapautumaan. Meille oli hätkähdyttävintä ymmärtää se, että talouden alamäki oli järkyttävän dramaattinen. Palattiin pronssikauden tasolle 50–100 vuodessa.”

    Lamberg tiivisti: ”Taloudellinen aktiivisuus on riippuvainen siitä, kuinka paljon on ihmisiä käymässä kauppaa, myymässä ja ostamassa. Ei ole mallia hallitusta alaspäin menemisestä. Sen takia esimerkiksi degrowth-keskustelu on mielenkiintoista. Siinä sanotaan, että pitäisi olla vähemmän, mutta ei sitä, että mitä sitten, kun on vähemmän.”

    Edellä lainattu tyrkkii miettimään.

    Säilyykö hyvinvointivaltio (yksilönvapaus, aineellinen ja henkinen tasa-arvo, sosiaalinen turvallisuus jne.) jos maapallo yritetään pelastaa vähentämällä kulutusta kaikkialta? Jos kulutusta vähennetään merkittävästi, ajaudutaanko samanlaisen negatiivisen kasvun kierteeseen mikä tuhosi Rooman imperiumin?

    Hyvinvointivaltio ei ole graniittia vaan prosessi.

Kotkassa oli kaksi Kuusista, kaksi saarta.

    Toinen, ns. Luotsi-Kuusinen sijaitsi Kotkansaaren kupeessa, kapean salmen erottamana. Se oli vanha luotsien tukikohta. Nyt saareen vie pengertie, entinen sisäväylä on katkaistu. Luotsi-Kuusisesta on tullut osa Kotkansaarta.

    Toinen Kuusinen sijaitsi Mussalon saaren lähellä. Kuusisessa oli tanssilava, jossa musiikki ja iloinen mieli raikuivat kesäiltoina. Niinpä sitä kutsuttiin Tanssi-Kuusiseksi.

    Kun Kotkan satama siirrettiin Mussaloon, satama rakennettiin Tanssi-Kuusisen ”päälle”, siitä tuli osa Mussalon modernia satamaa.

    Voiko Mussalon satamaa pitää hyvinvointivaltion atavistisena Tanssi-Kuusisena?

    No, Hamina-Kotka-sataman toimitusjohtaja Kimmo Naski kertoi muutama päivä sitten Ylelle (13.10.2018) Mussalon sataman laajennuksesta. Urakka maksaa 55 miljoonaa euroa. EU maksaa siitä viidenneksen. 

    ”Sellu on uusi Nokia”, Naski visioi, ”metsäteollisuuden kovin hittituote. Sen maailmanmarkkinahinta on noussut kovasti, ja sille etsitään uusia tarkoituksia, kuten muovin korvaamista.”

    ”Mussalon satamasta on tarkoitus tulla Itämeren johtava sellusatama!”

Kyösti Salovaara, 11.10.2018.
Helen tekee "puhdasta sähköä"
 Kymijoen suussa Ahvenkoskella.
Nousulohi ei kiitä.

Säilyykö hyvinvointiyhteiskunta kun taloudellista toimintaa vähennetään?

    Tuleeko Mussalosta johtava sellusatama, jos Eurooppa tai ainakin Suomi muutetaan metsäksi, johon ei saa koskea? Jos metsäteollisuus ajetaan alas, Suomessa riittää puita halattavaksi, mutta kuka maksaa puidenhalaajien elämän jos yhteiskunnassa ei ole vaihdantaa eikä yrityksiä, jotka maksaisivat palkat?

    Oletko koskaan kysynyt itseltäsi, miten on mahdollista, että suomalaiset käyvät kouluja noin 25 vuotta ja lepäilevät eläkkeellä noin 20 vuotta ja tekevät työtä vain 40 vuotta? Kuka tai mikä maksaa ”joutenolon”?

    Suomi on yksi harvoista maista, joissa hiilipäästöt ovat reilusti vähentyneet. Sähköntuotannosta n. 90 % on pian päästötöntä. Miksi Suomi on paniikissa? Mallioppilas!

    Ilmastoraportti tuli taivaan lahjana ihmisille, jotka ovat aikaisemmin, ennen ilmastomuutoksen painetta, vastustaneet muista syistä  ”turhaa” kulutusta: autoilua, matkustamista ja eläinperäisten ruoka-aineiden syömistä. IPCC:n raportti on voimaannuttanut erilaiset yhden asian ajattelijat, joille kaikki näyttäytyy mustavalkoisena, ehdottomana. Rahvasta kovistellaan; eliitti toki säilyttää privileegionsa matkailuun ja hyvin syömiseen.

    Oireellista on, että julkisessa keskustelussa vaaditaan ”pahan” lopettamista kertaiskulla, eikä lainkaan pohdita miten erilaisia prosesseja kehitettäisin vähäpäästöisiksi tai päästöttömiksi. Ideologia on järkeä vahvempi.

    ”Pitäisikö valtion jotakin tehdä ruokavaliolle?” kysyi sisäministeri Kai Mykkänen Uuden-Suomen blogissa (15.10.2018.). ”Aihe on aika lailla tabu. Mutta voi toki kysyä, miksi pidämme luonnollisena päästöjen mukaan verottamista liikenteessä, lämmössä ja sähkössä, mutta emme ruoassa?”

    Onko ihmisen elämä haitta? Pitääkö sillekin laittaa haittavero?

    Helsingin seudun liikennepäästöt ovat maailman mittakakaavassa niin pienet, että kahdella desimaalilla ilmaistuna luku on 0,00. Siitä huolimatta päättäjät ovat ärtyneitä kun eivät saa aikaiseksi tietulleja Helsingin kehäteille.

    Kun Mykkänen - ja monet muut – harkitsevat ruoan laittamista haittaverolle, eikö vielä tehokkaampaa olisi muuttaa lapsilisät negatiiviseksi? Mitä enemmän lapsia, sitä rankemman veron perhe joutuisi maksamaan?

    Tämä tarkoittaisi, että Suomi uhrautuu maapallon puolesta. Kansallinen itsemurha tapahtuisi hyvässä globaalissa tarkoituksessa.

Ajatuksilla voi leikkiä.

    Ikävämpää on, jos ne muuttuvat todeksi.

    Ottaen huomioon Juha-Antti Lambergin analyysin taloudellisen toimeliaisuuden merkityksestä yhteiskunnan säilymiselle elinvoimaisena, mietitäänpä mitä ehdotetut kulutuksen vähentämisvaatimukset tarkoittavat pahimmillaan, sokeasti toteutettuina.

    Hallitus ja eduskunta pystynee ilman perustuslakivaliokunnan lupaa rankkoihin veronkorotuksiin. Oletetaan että jonakin yönä pannaan toimeksi ”turhan kulutuksen” mittava haittavero. Sen piirissä ovat mm: yksityisautot, lentomatkustaminen, eläinperäiset tuotteet. Mutta haittaveron piiriin tulee myös edellä mainittujen tuotteiden mainostaminen, koska se lisää ”turhaa kulutusta.”

    Jonkin ajan päästä kaupallinen media kuolee, kuihtuu pois mainostulojen loppuessa.

    Maatalouselinkeino romahtaa nopeasti.

    Kauppoja suljetaan, suurin osa kulutuksesta loppuu ja sitä mukaan syntyy tuhansia ja tuhansia työttömiä. Lentokentät hiljenevät. Miljoonien tai miljardien investoinnit Helsinki-Vantaalle alkavat ruostua ja rapistua. Lapin matkailu hiipuu. Tuntureilla kuulee vain tuulen huminan.

    Jos jättiläismäinen haittavero tulee voimaan myös muualla Euroopassa, metsäteollisuuden tuotanto seisahtaa. Kotkan satama hiljenee. Kohta työttömyys ylittää miljoonan maagisen rajan. Antero Mukan lapsi täyttää 50 vuotta ja kysyy eläkkeellä olevalta isältään, voiko työttömyyden potutukseen kuolla.

    Ihmiset menettävät työpaikkansa. Kulttuurilaitoksien ylläpitoon ei ole rahaa. Helsingin kaupunginorkesteri lakkautetaan, Oodi suljetaan ja kirjat poltetaan Vantaalla jotta saadaan vähän lämpöä aikaiseksi, Finlandiatalo puretaan ja tontti metsitetään.

    Kun ei ole enää veronmaksajia, sairaaloita suljetaan, ovet pannaan kiinni. Yliopistojen opiskelijamäärät vähennetään murto-osaan nykyisestä, koska koulutukselle ei ole mitään käyttöä eikä ole rahaa maksaa opettajien palkkoja. Rautatie- ja maantiesillat romahtavat. Ikkunoista vetää eivätkä patterit lämpiä kunnolla.

    Toimeentulotukea voi hakea, mutta valtion kassassa ei ole senttiäkään. Lainaa ei saa, koska markkinatalous seisoo kuin härkä uuden veräjän edessä. Ei ole mitään mitä antaa takuiksi, ei mitään mihin lainan vaihtaa.

    Kiittääkö luonto?

Kyösti Salovaara, 11.10.2018.
Tanssi-Kuusisen atavistinen haamu:
Mussalon satama.