torstai 21. helmikuuta 2019

Eikä mikään


[ole niin kuin ennen]


Kyösti Salovaara, 2019.


Einari Stylmanin kappale Berlin Parkplatz Disco aloitti viime lauantaina Yle Radio Suomessa Tarja Närhen juontaman Levylautakunnan.
    Stylmanin laulu muistelee noin 30 vuotta sitten koettua kansainvälisen politiikan maanjäristystä. Stylman laulaa kuinka vetoisan Trabantin autoradio kertoo muurin murtuvan. Laulun minä nappaa vanhaan olkalaukkuun shampanjaa ja vasaran ja ajaa U-Bahnin asemalle. Länteen mennään paljain jaloin. Kohta joen molemmin puolin tanssitaan samaa vapauden tanssia yhteisellä maankamaralla diskopallon alla.
    Levylautakunnassa kappaletta arvioivat Arttu Wiskari, Mikko Kuustonen ja Minna Joenniemi.
    Arttu Wiskari sanoi, ettei hän ymmärtänyt laulua; että muuri ja Trabant eivät kerro hänelle mitään.
    Oliko Wiskari tosissaan, vuonna 1984 syntynyt laulaja ja lauluntekijä, jonka omissa lauluissa vedetään historian laajoja kaaria? Vai teeskentelikö hän? Nykyään poseeraus on melkein muotia – ollaan olevinaan joko itseä fiksumpia tai tyhmempiä, harvoin siltä väliltä.
    Onko historian tuntemisella ja tajuamisella muutenkaan väliä? Jos Wiskari ei tiennyt Länsi-Saksaa ja DDR:ää erottavasta rautaesiripusta ja konkreettisesta muurista mitään, so what? Toisaalta: voiko nykyhetkeä ymmärtää tietämättä mitä tapahtui 30 vuotta sitten?
    Yleissivistys on hieno asia, mutta mitä muuta se on?
    Historiantutkimuksen – historiaa koskevan tiedon – hyödyntäminen nykyhetkessä vallitsevien ongelmien ratkaisemisessa ja tulevaisuutta koskevissa päätöksissä on erinomaisen vaikeaa, koska historiassa jotkut asiat toistuvat ja toiset taas ovat ainutkertaisia. ”Etukäteen on mahdoton tietää, kummasta on kyse”, sanoo Heikki Ylikangas teoksessa Mitä on historia ja millaista sen tutkiminen.
    Vain toistuvaa voi käyttää hyödyksi, mutta jos et tiedä mikä juuri nyt on toistuvaa, olet heitteillä. Pitää arvailla. Historian opettamaan ”totuuteen” on melkein mahdoton vedota.


Tarja Närhi soitti toisena Levylautakunnan kappaleena hieman Bob Dylanilta kuulostavan (tämä on jälkiviisautta) amerikkalaisen laulajan kappaleen, jossa persoonallinen ääni kertoi sydämensä murtumisesta, synnittömästä tytöstä, joka ei olisi lainkaan kuin Ipaneman tyttö, soihdusta jota ei kannata sytyttää auringossa. Sitten laulaja havahtui: hän koki olevansa Israelin lapsi, joka sydämen murtuessa tarttuu viskipulloon.
    Ylen toimittaja Minna Joenniemi kuuli laulusta viittauksen Israeliin ja antoi kappaleelle 4 pistettä (asteikolla 1-10). 
    Se saattoi olla vahinko, harkitsematon primitiivireaktio, mutta olin aistivinani Joenniemen kritiikissä peiteltyä antisemitismiä.
    J.S. Ondara ei kuitenkaan ole valkoinen juutalainen, vaan Keniasta, Nairobista Yhdysvaltoihin, Minnesotan talveen kaksikymmentävuotiaana (2013) muuttanut lauluntekijä, joka anekdootin mukaan lähti USA:han idolinsa Bob Dylanin innoittamana. Levylautakunnassa soitettu Torch Song tulee hänen esikoiskokoelmaltaan Tales of America, jossa nuori maahanmuuttaja kertoo lyriikan keinoin tuntemuksistaan uudessa maailmassa.
    Niinpä Israelin lapset viitannee Vanhaan Testamenttiin, luvatun maan löytämiseen. Ehkäpä Ondaran teksti on monitulkinnaista; ehkä ”soihtu” on Vapaudenpatsaan kädessä eikä laulajan kokemus vapaudesta ja rakkaudesta ole lainkaan yksiselitteinen - miksi sydän muuten olisi murtumaisillaan?
    Miksi vasemmistolaiselta kuulostava (en tietenkään tiedä asian oikeaa tolaa) Joenniemi ilmaisi Ondaran Torch Songin kuultuaan juutalaisvastaisen kannanoton?
    The Guardian kertoi pari päivää sitten, että juutalaisiin kohdistuvat vihamieliset tapaukset lisääntyivät viime vuonna Ranskassa 74 % ja Saksassa 60%. Antisemitismi kasvaa hurjaa vauhtia. Guardian kertoi myös CNN:n teetättämästä tutkimuksesta, jossa haasteltiin 7000 ihmistä seitsemässä maassa. Tutkimuksen tulos: 20 prosenttia vastaajista syytti juutalaisia siitä, että juutalaisilla on liian vahva asema sekä talouselämässä että politiikassa; 34 prosenttia vastaajista piti holokaustia valheena tai melkein valheena. Toisen tutkimuksen mukaan 20 % briteistä ei usko juutalaisten kansanmurhaan.
    Vanhat rasistiset kliseet elävät vahvoina sekä oikealla että vasemmalla.
    Kuluneella viikolla kahdeksan Britannian työväenpuolueen kansanedustajaa erosi Jeremy Corbynin johtamasta puolueesta vastalauseena puolueen ja Corbynin Brexit-asenteelle ja sille, että puolueessa esiintyvää antisemitismiä ei ole kitketty pois. Viime kesänä Corbyniä syytettiin juutalaisvastaisuudesta, koska hän käytti sanaa ”siionismi” etnisessä merkityksessä.
    Mitä historiasta pitäisi tietää? Voiko siitä oppia? Jos voi, niin mitä?


Kyösti Salovaara, 2012.
Trabant - Itäsaksan menneisyyttä.
Museosafari Berliinissä syksyllä 2012.



Marko Junkkari vaati viime lauantaina Helsingin Sanomissa, että aikuistenkin pitää ahdistua ilmastomuutoksesta, koska lapset ovat jo ahdistuneet. Junkkari ihmetteli, miksi päättäjät eivät päätä toimenpiteistä ja että miksi nämä ovat erimielisiä, kun lapsikin (ja toimittaja) tietää mitä pitäisi tehdä.
    Kuluvan viikon maanantaina Maria Säkö arvioi Hesarissa Teatterikoulun esityksen Elinvoima ja kirjoitti kuin ”totuutena”: Olemme kadottaneet orgaanisen luontoyhteyden, minkä vuoksi kohtelemme luontoa ja muita ihmisiä epäinhimillisesti, konemaisesti.”
    Onko luonnolla muka joku ”moraali”, jota ihminen tulisi jäljitellä? Onko luonto muka jotenkin sosiaalisesti pehmeää? Miten luonnosta voi opetella inhimilliseksi?
    Teatteriesityksen jälkeen järjestettiin aiheesta paneelikeskustelu. ”Tutkija-taiteilija Antti Majava painotti taiteen tehtävää siinä, miten taide auttaa pääsemään käsiksi totuuteen”, Säkö raportoi Hesarissa.
    Lapset, toimittajat ja taiteilijat siis tietävät totuuden. John Carey on tosin muistuttanut, ettei esimerkiksi yhdessäkään Picasson  tauluista ole sen enempää ”totuutta” kuin perunalastupussissa tai astianpesukoneessa, mutta se onkin toinen juttu. Fiktio ei ole tiedettä, siis totuus sellaisenaan.
    No, lapset uskovat satuihin, taiteilijat myös.
    Pitäisikö myös aikuisten uskoa satuihin?
    Saduista oppii.


Kimmo Lapintie vastasi Helsingin Sanomissa kymmenvuotiaan Olgan kysymykseen, miksi kauppakeskuksia rakennetaan vaikka ilmastomuutos on tulossa.
    Lapintie - joka toimii Aalto-yliopistossa yhdyskuntasuunnittelun professorina – piti asenteellisessa vastauksessaan syypäänä autoilua, kauppiaitten rahanahneutta ja ihmisten mukavuudenhalua moiseen (pahaan) kehitykseen ja muisteli kaihoisena vanhoja hyviä aikoja, jolloin kaupat olivat pieniä ja sijaitsivat lähellä kotia eikä tarvittu autoa niissä käymiseen. 
    Voiko tiedepalstalla satuilla mitä tahansa? Jos voi, onko se edelleen ”tiedettä”?
    Lapintie pyyhkäisi historian pois mielestä ollakseen mieliksi ”tiedostavalle” lapselle.
    Totta on, että kaupunki oli esimerkiksi 1950-luvulla toisenlainen. Meillä oli Kotkassa Museokadulla neljä ruokakauppaa n. 100 metrin päässä. Kun tarvitsit jotakin muuta, sinun piti kävellä kauemmaksi, esimerkiksi ostamaan housut, pipon, vasaran ja nauloja tai hehkulampun kattolamppuun (se muuten olikin ainoa sähköllä toimiva laite radion lisäksi).
    Tuohon aikaan kaupassakäyminen oli ”kokopäivätyötä”. Se ei onnistunut yhdellä autoreissulla niin kuin nykyään. Eihän autoja silloin ollutkaan. Museokadulla yhteisössämme asui 32 perhettä - kenelläkään ei ollut autoa. Vain yhden perheen äiti kävi palkkatyössä. Sitä paitsi kaupat sulkeutuivat viiden kieppeillä.
    Siihen aikaan naiset olivat kotona, miehet töissä. Äideillä oli aikaa kiertää kaupoissa pitkin kaupunkia. Sähkölasku piti käydä maksamassa sähkölaitoksella. Nykyään myös naiset käyvät töissä, niin kuin tiedät Olga. Ja kaupassa käydään yhdessä koko perheen kesken, koska ostoskeskuksissa on niin paljon kaikenlaista kivaa.
    Pikkukauppa oli 50-luvulla ujolle pikkupojalle maanpäällinen helvetti.      Seisoit siellä pihan muijien kanssa odottamassa vuoroasi. Muijat kertoivat juoruja siitä tai tästä naapurista. Kun tuli vuorosi lukea äidin kirjoittamalta lapulta ostoksesi, akat vaikenivat kuuntelemaan mitä Salovaaran perheessä tänään syödään. Punaisin poskin poistuit kaupasta. Muijat jäivät hihitellen arvioimaan Salovaarojen ruokalistaa.
    Valintamyymälä vapautti ihmisen!
    Banaaneja tai tomaatteja ei 50-luvulla myyty helmikuussa. Eikä ollut ilmaista peruskoulua eikä terveydenhoitoa, työeläkejärjestelmä syntyi vasta seuraavalla vuosikymmenellä, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ei kukaan osannut nähdä unta eikä kännyköitä tai läppäreitä osannut kuvitella edes tieteiskirjailija. Ulkomailla reissasivat viikkokaupalla taiteilijat ja professorit, ei tavallinen kansa.


Mirkka Rekola kirjoittaa eräässä runossa aurikoisesta päivästä, jona kuunsirppi näkyy taivaalla.
    Silloin: ”Meissä on ikävä entiseen. / Haluamme takaisin / sinisenmustat yöt ja tähdet.”
    Soihtua ei kannata sytyttää auringonpaisteessa.
    Ilmaston muuttuminen on tosiasia. Sen totuus voidaan mitata ja laskea, se on matemaattinen tehtävä. Sille löytyy toistuva sääntö.
    Ihmisten toimeliaisuus, hyvinvointivaltio markkinatalouksineen vaikuttaa ilmaston muuttumiseen. Yhteiskunta on erittäin monimutkainen systeemi, jossa vuorovaikutussuhteita on (melkein) mahdoton kuvata dynaamisella matemaattisella mallilla, siitä puhumattakaan miten systeemin eri osien muuttaminen vaikuttaa toisiin osiin ja kokonaisuuteen. Systeemi on kehittynyt vuosisatojen myötä, ideana vapauttaa ihminen luonnon ja tuotantovoimien kahleesta. Primitiivinen ihminen oli enemmän ”kone” kuin modernin yhteiskunnan sosiaali-humanistinen yksilö.
    Systeemin muuttamisen ongelma johtuu siitä, että emme tiedä mitä on yhteiskunnallisessa mielessä toistuvaa, mikä ainutkertaista. Rooman valtakunta tuhoutui, kun taloudellinen toimeliaisuus hiipui. Käykö hyvinvointivaltiolle samalla tavalla, jos ilmastomuutoksen hillitsemiseksi vedetään ”hätäjarrua”, niin kuin ahdistuneet lapset vaativat?
    Kukaan ei tiedä varmasti, koska emme tiedä mikä on toistuvaa, mikä ainutkertaista. Kannattaako riskeerata? Tekemättä jättäminenkin on riski. Ironista on, että Sanomalehtien Liitto liioittelee kaupallisten radioiden mainoksessa  - vaatiessaan valehtelun lopettamista -  tietävänsä totuuden, kuinka ilmaston lämpeneminen estetään demokratiaa ja hyvinvointia vaurioittamatta. Kunpa tietäisikin!
    Mitä enemmän "totuudesta" melskataan, sitä epäilyttävämmältä se kuulostaa.
    Poliitikkojen pitää päättää toimenpiteistä, mutta miten he osaavat kun tieteellisesti yhtä oikeaa yhteiskunnallista tekoa on mahdoton määritellä? Väärän rattaan vaihtaminen tai poistaminen kokonaan voi suistaa ihmisten enemmistön kurjuuteen ja todelliseen ahdistukseen.
    Mutta myös saavutettujen etujen puolustaminen saattaa tuhota yhteiskunnan kehityksen, niin kuin kävi Espanjassa 1700-luvulla, kun suurtilallisten annettiin jatkaa vapaata oikeuttaan laiduntaa "tarpeettomia" lampaita (joita ei käytetty ravinnoksi) pitkin Espanjaa muun maatalouden kustannuksella - ja koko yhteiskunta taantui keskiajalle pitkäksi aikaa. Samalla edistettiin Välimeren ilmastopiirin kuivumista.


Kyösti Salovaara, 2019.

9 kommenttia:

  1. Tämä on hyvä kirjoitus! Ongelmien korjaaminen ei ole koskaan yksinkertaista, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, kuten tässä seikkaperäisesti ja osuvin esimerkein selität.
    Vanhaan palaaminen ei minusta ole vaihtoehto. Edistyksen tuomia haittoja (niitä ei voi vain unohtaa) on sen sijaan korjattava nykyajan - ja tulevaisuuden keinoin.

    Jännästi sivusimme samaa teemaa eri kanteilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisesti joo: ehkäpä nämä aiheet ovat niin tiivisti läsnä, että niiden ohi ei pääse (eikä kai tarvitsekaan päästä) ja siksi katselemme niitä yhtä aikaa, kuin yhdessä. Sekin vaikuttaa, luulen, että kun olemme eläneet aika kauan ja kun tänä aikana on tapahtunut niin valtava muutos yhteiskunnassa, on pakko katsoa hieman yli nykyhetken ja yrittää perspektiivistä ymmärtää erilaisia virtauksia (jopa muodin vs. ihmisen olemuksen muutos, kuten itse kirjoitat) jotka ajassa esille nousevat, ja tutkailla myös median aika päiväperhomaisia näkemyksiä ja väitteitä.

      Poista
  2. Olen samaa mieltä, ettei ilmastonmutosta ratkaista yksinkertaistamalla asioita ja nimeämällä autot ja kauppakeskukset yksiselitteisesti pahoiksi. Yhteiskunta ja ongelmat ovat paljon monisyisempiä.

    Ehkä on myös hieman liian yksinkertaista vetää viiva Minna Joenniemen biisille antamista pisteistä antisemitismiin. En ole kyseistä ohjelmaa kuullut, joten en oikeastaan tiedä mistä puhun, heh heh, mutta... Alkajaisiksi sanon, että olen huolestunut kasvavasta antisemitismistä, enkä hyväksy antisemitismiä. Voin myös yhtyä arvioosi Minna J:n mahdollisesta vasemmistolaisuudesta. Mutta tuo oletettu negativiisuus Israelia kohtaan voi olla arvostelua Israelin politiikkaa kohtaan: Netanjahu, oikeistolainen politiikka + Palestiinan tilanne. Israelin politiikkaa saa arvostella siinä missä minkä tahansa muun valtion politiikkaa, eikä se tee vielä kenestäkään antisemitistiä. Mielikuvaan Joenniemestä voisi
    myös
    yhdistää monien taiteilijoiden Isreaelboikotit, mitkä liittyvät (usemmiten?) Palestiinaan, ei juutalaisuuteen. Onko nämä boikotit sitten tehokkaita tai hyviä on asia erikseen. Se että näistä syistä sana "Israel" nostaa vaistomaisesti karvat pystyyn, on ehkä enemmänkin naiiviutta kuin antisemitismiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit olla oikeassa tai oikeammassa kuin minä tuossa pakinassa. Niin kuin sanon, olin "aistivinani"... Joenniemen ääni ja se että Israelin lapset jotenkin refleksinomaisesti sanottuna johti tuohon ajatukseen piilevästä antisemitismistä. Asiahan on kaikinpuolin delikaatti, semminkin kun Israel noudattaa aika kovaa oikeistolaista politiikkaa. Kenties koko Israel on monelle vasemmistolaiselle jonkinlainen tabu, jota on mahdoton käsitellä. Tuo labourin Corbynkin väittää, ettei ole käyttänyt antisemitistisiä ilmaisuja. Ehkä on, ehkä ei, mutta jotkut kansanedustajat siellä ovat vakaasti sitä mieltä, että juutalaisvastaisuus on työväenpuolueessa ja sen johtajan puheissa ja ajatuksissa ongelma.

      Macron kuuluu sanoneen, että toisen maailmansodan jälkeen ei ole kertaakaan ollut niin voimakasta juutalaisvastaisuutta kuin tänään.

      Tietysti se leimautuu enemmän oikealle kuin vasemmalle, mutta...

      Poista
  3. Kyösti: kun siis edelleen hypnotisoituna seuraan mitä Yhdysvalloissa tapahtuu, niin huomasin ja monet sikäläiset ystäväni huomasivat attentaatin Pittsburghin synagoogaa vastaan. Taisi olla ensimmäinen selvä juutalaisvastainen teko pitkään aikaan siinä maassa. Amerikassa on paljon juutalaisia jotka pakenivat Saksasta ja myöhemmin sen miehittämistä maista 1930-40-luvuilla. Ei ollut alunperin selvää, että Yhdysvallat ottaisi heidät vastaan. Ei ehkä kaikkia ottanutkaan.

    Eurooppa ei ollut juutalaisille silloin turvallinen. Mutta tuo Israelin perustaminen palestiinalaisten asuttamaan valtioon taisi olla virhe. Sitähän propagoi Britannia, jonka protektoraatti Palestiina silloin on, juutalaisia alkoi muuttaa sinne jo 1920-luvulla ja 1930-luvulla muutto kiihtyi.

    Luulen että suurin osa ihmisiä on ihmetellyt nykyistä militaristista Israelia. Yhdistyneet kansakunnat on tuominnut esimerkiksi siirtokuntien perustamisen monta kertaa. Mutta iskujen ja vastaiskujen kierre senkun jatkuu.

    Siellähän on se kamala muuri. Olen ihmetellyt mielessäni onko Trump mahdollisesti ottanut Israelista oppia kun tahtoo itsekin suuren muurin? Ylipäänsä luulen kaikkien vähän surevan sitä, että Amerikka vetäytyy taas kansainvälisestä yhteisöstä. Kai tämmöiset muuttajaisovanhempien lapsenlapset surevat sitä, että semmoinen perintö hassataan nyt. Ehkä vetäytymisestä seuraa sitten ajattelua ja pohdintaa?

    Militarismi ei ole kiva ideologia. Se on vaarallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vaikeaa on erottaa mikä on antisemitismiä ja mikä Israelin militarismin arvostelua, mutta sekään ei kai oikeuta etniseen vihaan eli juutalaisvastaisuuteen? Guardianissa oli juuri mielipideartikkeli siitä kuinka toisiinsa sotkeutuneita ovat antisemitismi ja antisiionismi ja kuinka vaikeaa puolin ja toisin on pitää etninen nationalismi eroteltuna etnisesta vihasta. Ja kaikkea käytetään hyväksi poliittisessa taistelussa.

      No, DDR rakensi muurin länttä vastaan 1960-luvun vaihteessa; se oli aika väkivaltainen teko oman maan kansalaisia kohtaan, ja toisin kuin Trump nyt tai edes Israel, DDR yritti muurilla vangita itäsakalaiset DDR:n sisälle. Trump ja Israel taas yrittävät estää ulkopuolelta tulevia pääsemästä maahan.

      Poista
  4. Kyösti: luulen että aika monille suomalaisille ei oikein valkene se mitä tarkoittaa etninen viha. Meillä on ollut iät ja ajat syrjinnän kohteena mustalaisväestö. Mutta se on pieni vähemmistö eikä sitäpaitsi alkaapäätä tullut itse tänne muuttaneeksi. Kuningatar Kristiina oli sitä mieltä että Ruotsinmaan mustalaiset muuttavat Suomeen. Samalla hän oli sitä mieltä että suomalaisista Satakunnassa ja Savossa asuvista muuttaa alueelle jonka nimi oli Ingermansland, jolloin venäläiset eivät voi rakentaa siihen hyökkäysmasiinoitaan ja satamiaan. Ja suomalaiset menivät.

    En ole varma siitä mitä on etninen viha. En ymmärrä miksi ihonväriä pitää vihata. Minulla oli lapsena mustalaisia ystävinä. Jos asuivat naapurissa ja olivat samanikäisiä, niin mikä estää. Ehkä estää jos äiti sanoo että mustalaisten kans ei leikitä. Ettäkö olisivat likaisia, minusta me kaikki olimme hirveitä sottapyttyjä, aina kengät ja sukat kurassa ja paidat myös! Meidän talossa ei pidetty mustalaisia outoina. Enkä käsitä rotu ym. kahakoita missään päin maailmaa.

    Jos on sitten etnistä eri kieli? Mutta Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin oli tullut ihmisiä kaikkialta maailmasta. Jostain syystä siellä suurimman vihan kohteena ovat orjien jälkeläiset. Se taitaa kertoa pitkästä traumasta. Trump ja Israel yrittävät blokata ulkopuoliset? Trump ja Israel ovat itse ulkopuolisia. Juutalaiset tulivat mielestään tyhjään maahan ja niin tulivat eurooppalaisetkin Amerikkaan.

    Jotakin omituista ihmisissä on. Olisi täysin mahdollista elää rinta rinnan kaikennäköisten ja -kielisten kanssa ja tehdä työtä ja rakentaa tulevaisuutta. Olen miettinyt isoja apinalajeja. Olen kuullut että heillä on ollut aivan sodalta näyttäviä tappeluja, jotka ovat kestäneet kauan.

    Sitten meillä on Jane Goodall, joka jo aikoinaan teki tutkimustyötä yhdessä Konrad Lorenzin kanssa. Ja on sitä mieltä että yrmeät gorillat ja simpanssit ovat ystävällisiä olentoja. Joutuvat sitten perääntymään vihamielisten ihmisten tieltä.

    Kun nyt päästäisiin tämänhetkisestä vaarallisesta tilanteesta eteenpäin! Myös Eurooppa. Pakolaisten on eurooppalaisten mielestä mieluummin hukuttava Välimereen kuin päästävä elämään rauhassa Eurooppaan niine eväineen mitä heillä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en pysty tajuamaan viime aikoina noussutta juutalaisvihaa läntisesä Euroopassa ja USA:ssa, en sitten millään. Itä-Euroopassa on maita, joissa se ei ole koskaan loppunutkaan, mutta lännessähän tilanne on ollut pitkään aivan toinen. On tehty holokaustielokuvia ja julkaistu keskitysleiriltä selviytyneiden muistelmia. On pikemminkin ylistetty kuin alistettu.

      Monesti on vielä niin, että ne jotka ihailevat Israelin valtiota ja sen sotaisuutta arabeja vastaan, ovat rasistisia oman maansa juutalaistaustaisia kohtaan.
      Eri ihmisiähän nämä diasporajuutalaiset ovatkin, moni on maallistunut eikä ajattele syntyperäänsä sen kummemmin, kunnes siitä taas kerran muistutetaan.

      Kun uusnatsismista alkoi kuulua, niin ajattelin ensin, että jaahas nuoret kapinoivat nyt tällaisella äärimmäisellä tavalla ollakseen varmasti eri mieltä kuin vanhempi sukupolvi, mutta pian oli pakko nähdä, että kyse on jostain paljon vakavammasta.

      Poista
  5. Ripsa ja Marjatta - mitäpä muuta voi sanoa, kuin ihmetellä ihmistä ja ihmisten kulttuuria, meitä ihmisiä koska ei kai tässä kukaan ole täysin synnitön.

    Eiköhän rasimin taustalla ole aina pelkoa - historiallisessa katsannossa järkevääkin silloin, kun maailmasta tietämätön ihminen asui pienissä kylissä ja jokainen vieras oli uhka.

    Maailma on täynnä erilaisia kulttuureja, ja niin kuin monet antropologit ja kulttuurien tutkijat ovat todistaneet, enemmän näissä kulttuureissa on yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia. Ja silti vieläkin, vuonna 2019, yhä uudestaan syntyy tavalla tai toisella syrjiviä liikkeitä.

    Monet "uusnationalistisista" (laitan varmuuden vuoksi lainausmerkkeihin) liikkeistä ovat niin monimuotoisia, että eräänlaista "rasistista" luonnetta on vaikea hahmottaa. Esimerkiksi Katalonian itsenäisysliike on tämmöinen; siinä erottelu hyvään ja pahaa tehdään, ei ulkonäön perusteella vaan sillä mitä kieltä ihminen puhuu. Kielen sitten ajatellaan yhdistävän jonkinlaisen erinomaisen porukan, jonka pitää päästä eroon keskusvallasta.

    VastaaPoista