torstai 5. syyskuuta 2019

Hitzacker


[ajattelematta]


Kyösti Salovaara, 2019.
Roottoripurje pyörii ja pyörii -
ja työntää laivaa eteenpäin.


Roottoripurje pyörii itsensä ympäri 170 kilometrin tuntivauhdilla. Ilmanpaine-ero työntää ruotsinlaivaa eteenpäin.
    Turku katoaa Euroopan peräpeiliin.
    Tukholmassa autojonot seisovat tunnelissa. Suomalaiset lehdet väittävät, että tietullit ovat rauhoittaneet Tukholman liikenteen.
    Eivät ole käyneet paikalla tarkastamassa tilannetta.
    Politiikkaa tehdään huhupuheilla.
    Niistä ei kukaan jää kiinni.
    Kun liioittelee riittävästi, kaikki tuntuu uskottavalta.


Hitzacker, pieni kaupunki Elbellä, saaressa, vesien kiertämä. 5000 asukasta, talot kuin sadusta, mutta satuihin ei kannata uskoa. Niihin saa tietysti uskoa, jos se helpottaa.
    Keskiviikkoiltana kirjoitan Hitzackerissa enempää ajattelematta.
    Tänne on matkaa Hampurista kaakkoon 100 km ja Lyypekistä etelään 160 km.
    Vesien kiertämästä kaupungista tulee mieleen Colmar Elsassissa.
    Gasthausin edessä pari asiakasta juo äänekkäästi iltadrinkkejään.
    Päivän lämpö nousee taivaalle. Elbejoen rannassa hiirihaukka metsästää.
    Hitzacker ei sano mitään, mutta…


Kyösti Salovaara, 2019.
Elbe Hitzackerista katsottuna.
Joskus tässä kulki liberaalin vapauden
ja kollektiivisen pakon väkivaltainen raja.


Kummallisesti paikat syntyvät fiktiosta.
    Pysähdytään Götan kanavalle. Seisotaan kanavan töyräällä. Vihreänharmaa vesi tuo mieleen Sjöwall & Wahlöön ensimmäisen Martin Beck –dekkarin Roseanna vuodelta 1965. Romaanin kaunis uhri, amerikkalainen Roseanna murhattiin Götan kanavaristeilyllä.
    Hitzacker ei sano mitään, paitsi sitten kun luen Len Deightonin vakoiluromaanin Berliinin peli. Siinä itäsaksalaiset pakenevat länteen uimalla Elben yli Hitzackeriin, missä vapauden lämpöiset valot palavat kutsuvasti.
    Vuosien mittatilauspuku ei mahdu päälle. Muutama päivä sitten toisen maailmansodan syttymisestä tuli 80 vuotta. Normandian maihinnoususta on muutama kuukausi yli 75 vuotta ja Pariisi vapautettiin melkein näihin aikoihin 75 vuotta sitten.
    Kohta tulee 30 vuotta Berliinin muurin kaatumisesta.
    Vapautta on monta sorttia. Mitä vapaudesta tiedetään, jos historia unohtuu, vaietaan, jätetään sanomatta?


Hitzacker – kylä kuin sadussa, mutta vain niille jotka uskovat joulupukkiin.
    Saksalainen maaseutu on täynnä pikkukaupunkeja tai kyliä, joissa pääkadun varrella toistaan komeammat omakotitalot kilpailevat puutarhoidensa runsaalla kauneudella.
    Totta tai ei, mutta kun ohittaa Lyypekin ja ylittää entisen DDR:n rajan ja kääntyy nyttemmin vilkasta Schweriniä kohden, ei voi tammikujia ajaessa olla tuntematta maiseman historiallista apeutta. Omakotitalot ovat kyllä isoja, mutta jotenkin hengettömiä, pelkistettyjä ja puutarhat karuja – siitä huolimatta että muuri kaatui 30 vuotta sitten ja Saksa yhdistyi vuotta myöhemmin.
    Tunne voi olla kuviteltua. Luetun, ei koetun, väärin ymmärtämistä, kaikkeen uskomista.
    Hitzackerissa ollaan ”lännessä”. Kenenkään ei tarvitse enää uida Elben yli pakoon totalitääristä mielen ja ruumiin vankilaa.
    Nyt Schwerinissä ”itäsaksalainen” oluttuoppi maksaa 3,8 euroa.


Kyösti Salovaara, 2019.
Borgholm Öölannissa - 1200 luvun jäljet.
Elinvoiman merkit!


Aloitan Heikki Pursiaisen pamfletin Olette kaikki väärässä (Tammi, 2019).
    Pursiainen on liberaali, joka ei ole koskaan väärässä.
    Mutta onko sellaisia liberaaleja olemassa?
    Aluksi Pursiainen seisottaa Antti Nylénin liberaalin huoneensa nurkaan häpeämään.
    Pursiainen on kyllä oikeassa. Itsensä kansakunnan kaapin päälle korottanut Nylén ei todellakaan tajua mitä yhteiskunnassa tavaroiden ja palveluiden vaihdanta tarkoittaa. Vaikka Nylén olisi kuinka hyvä kirjoittaja tahansa, siitä ei millään järkevällä logiikalla seuraa, että yhteiskunnan pitäisi maksaa ”kuukausipalkkaa” Nylénille siitä, että hän kirjoittaa mainoita esseitä.
    ”Muut eivät anna meille meidän tarvitsemiamme asioita, siksi, että me tarvitsemme niitä”, Pursiainen kirjoittaa, ”vaan siksi, että me annamme heille niitä asioita, joita he puolestaan tarvitsevat… Aikuisten maailmassa elanto saadaan tarjoamalla jotakin, joka on muista tärkeää, joka palvelee muiden intohimoja, haluja ja taloudellisia tarpeita… Poliisien palkkaamisen syynä ei ole poliisien elättäminen, vaan yhteiskunnallisen turvallisuuden ylläpito.”
    Aikuisten maailmassa… kuka nykyään tunnustaa elävänsä siellä ?


Joskus historian huomaa, toisinaan ei.
    Viime viikolla Hesarissa lainattiin uutista 50 vuoden takaa elokuun viimeiseltä päivältä 1969. Kerrottiin kuinka suomalaiset maantiet ruuhkautuivat lomalaisten palatessa kaupunkiin. Kesä oli ohi, mutta vasta elokuun viimeisenä päivänä.
    Tänä vuonna kesä lopetettiin Suomessa elokuun alkupuolella koulujen alkaessa. Lämpömittarin lukemilla ei ole väliä. Kesäterassit sulkeutuvat, saaristoajelut loppuvat, maauimalat menevät kiinni.
    Yllättäen Ruotsissa näyttää käyvän samalla tavalla. Eteläisessä Karlshamnissa saaristoristeilyt on lopetettu, vaikka aurinko paistaa täydeltä terältä ja väki kulkee polvihousuissa. Borgholmin rauniolinnalla Öölanissa turistit ihmettelevät miksi turistinähtävyyden ravintola on sulkenut itsensä ja avaa ovensa vasta ensi kesänä.
    Lehmät makaavat Öölannin karulla nurmikolla.


Kyösti Salovaara, 2019.
Karlshamn.


Pohjoismaiden kansat ovat liika viisaita.
    Pää tulee kipeäksi kaiken ajattelemisesta. Lasketaan niin paljon ettei tiedetä mitä laskettiin. Ynnäys sujuu: lopputulosta ei tajua kukaan.
    Rømøn saarella Tanskassa saksalaiset asuntovaunut vieri vieressä tuulen tuivertaessa hiukset päässä.
    Pohjanmeren upealla rantahiekalla saa ajaa luvallisesti autolla. Niinpä luonnontilaisten dyynien viereltä autot syöksyvät aaltoja kohti veden viiruttamaa hiekka-asfalttia pitkin.
    Ihminen on järjessään järjetön.
    Se on kauheaa, mutta lopulta lohduttavaa.
    Ajattelematta sen enempää…


Kyösti Salovaara, 2019.
Rømø - autoilu sallittua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti