Antifasistinen pastapäivä

[ja tietämisen luuleminen]

    

Kyösti Salovaara, 2025.

Antifasistisena pastapäivänä Suomessa 25.7.2025.

 

In Napoli where love is king

When boy meets girl here's what they say.

When the moon hits your eye like a big pizza pie

That's amore

When the world seems to shine like you've had too much wine

That's amore

…

When the stars make you drool just like a pasta fazool

That's amore 

When you dance down the street with a cloud at your feet

You're in love

When you walk in a dream but you know you're not dreaming

Signore

Scuzza me, but you see, back in old Napoli

That's amore.

- Harry Warren ja Jack Brooks: That’s Amore, 1953. 

Välillä elämä yllättää. Luulemme tietävämme satavarmasti jonkin asian tai ilmiön olemuksen, kunnes sitten paljastuu, että luulemme vaan emme tiedä.

    Monet ihmisten arkipäivään kuuluvat ilmiöt ja arvot ovat luulemisen harmaalla alueella. Maailma ei ole niin yksinkertainen, ei niin mustavalkoinen kuin mielisimme tietää. Ihmiset, me kaikki, ovat laiskoja selvittämään asioiden perimmäisiä totuuksia, koska se ei hyödytä ketään tai ainakin niin ajattelemme. Siksi yleistämme subjektiivisia huomioitamme ja pidämme kuulemiamme kliseitä kovina totuuksina.

    Tällä johdatuksella pääsen asiaan. Kysyn: ovatko pasta ja pizza täysin perinteisiä italialaisia ruokalajeja? 

Onko Italia yksi monoliittinen kokonaisuus yhteisine tapoineen ja ruokatottumuksineen? Onko mikään maailman maa täysin harmoninen ja yhden kulttuurin entiteetti? Onko Suomikaan pelkkää Helsinkiä tai maaseutua?

    Italia on ollut yhtenäinen maa jotain 150 vuotta. Italialaisesta sapuskasta kirjan kirjoittanut Linda Doeser toteaa, että ”italialaisilla on sanonta, että ei ole olemassa sellaista asiaa kuin Italia, ja he pitävät itseään mieluummin roomalaisina, venetsialaisina, toscanalaisina, napolilaisina tai firenzeläisinä kuin italialaisina.” (Doeser: Maailman ruokia Italia, 2005.)

    On ollut vauras pohjoinen ja köyhä etelä. Niinpä pizzaa ja pastaa on enimmäkseen syöty etelässä. Risotto on vauraamman Italian perinneruokaa.

    Fasistisen Italian johtaja Benito Mussolini, Il Duce, vangittiin 25.7.1943.

    Seuraavina päivinä italialaiset ryhtyivät hurjalla riemulla valmistamaan pastaa, jota syötiin juhlamielellä kaduilla ja toreilla. Se oli näkyvä vastalause fasisteille, jotka olivat yrittäneet karsia pastan italialaiselta ruokalistalta. Fasistien mielestä pastan syöminen ei ollut isänmaallista, koska italialaiset emigrantit oppivat Yhdysvalloissa syömään pastaa (ja pizzoja) ja toivat ”amerikkalaiset” hullutukset mukanaan palatessaan Italiaan.

   Modernistien futurismiliike sympatisoi fasisteja. Futuristit väittivät ettei pasta sovi lautaselle, koska se on niin raskasta sulatettavaa ettei ihminen pysty ruokailun jälkeen miettimään rationaalisesti vaan antautuu helposti pasifistien ja puolueettomien johdattelemiksi.

    Parman yliopiston taloustietelijä Alberto Grandi, joka on tutkinut italialaista ”menua” muistuttaa, että pasta (ja pizza) kokivat ruokabuumin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Se tuli amerikkalaisten mukana, tavalla tai toisella. Grandin mielestä tunnettu pastaruoka carbonara on sekin amerikkalaisten sotilaiden ideoima. Grandin teos La cucina italiana non esiste (2024) oli monen italialaisen mielestä epäisänmaallinen provokaatio.

    Heinäkuun 24. päivänä El País kirjoitti kuinka Italiassa nykyään vietetään antifasistista pastapäivää 25.7 fasismista vapautumisen muistojuhlana. 

Viime vuosisadan alkupuolella Italiasta muutti Yhdysvaltoihin viisi miljoonaa ihmistä. Näistä neljä miljoonaa lähti Napolin seuduilta köyhästä Italiasta. Niinpä Yhdysvalloissa kehittyi Etelä-Italian keittiö monissa muodoissaan, pizzoinen ja pastoineen.

    Saku Tuominen, Luca Platania, Tuukka Koski ja Kimmo Kivilahti kertovat italialais-amerikkalais-italialaisesta pizzan historiasta kirjassaan Pizze (Otava, 2015) näin: ”Pizzan suosio laajeni Yhdysvalloissa käsi kädessä sen kanssa, mihin kaupunkeihin suurimmat italialaiset yhteisöt syntyivät. Laajat eteläitalialaiset yhteisöt ja sitä kautta syvä pizzakulttuuri syntyvät esimerkiksi New Yorkiin, Chicagoon, Philadelphiaan ja St Louisiin. Ja tämän pizzakulttuurin ytimen muodosti nimenomaan napolilainen, ei roomalainen pizza.”

    Italia-Amerikka-Italia: pizzakulttuurin prosessi!

    ”On totta”, Tuominen & Co sanovat, ”että yhdysvaltalainen pizzakulttuuri syntyi napolilaisten ansiosta, mutta samaan aikaan nykyaikaistuva italialainen pizzakulttuuri sai runsaasti vaikutteita Amerikasta.”

    Edellä mainittu Parman yliopiston professori Alberto Grandi on herättänyt kohua Italiassa väittäessään, että perinteisen italialaisruokien pizzan ja pastan yleistymiseen Italiassa vaikuttivat keskeisesti amerikkalaiset toisen maailmansodan jälkeisinä aikoina.  

    Grandin mukaan ”maailman” ensimmäinen pelkästään pizzaa tarjoava ravintola avattiin New Yorkissa vuonna 1911. Grandi sanoo englantilaisen lehden haastattelussa, että hänen isälleen pizza oli vielä 1970-luvulla täysin eksoottinen ruoka, yhtä outo kuin sushi on meille. 

    Koska pizzat ja pastat yleistyvät koko Italiassa vasta toisen maailmansodan jälkeen, osittain amerikkalaisten ja amerikanitalialaisten maahan tuomana, Dean Martinin vuonna 1953 esittämä That’s Amore kuvaa mainiosti ruokakulttuurien globalisoitumista - ja näin ollen maailman kulttuurien globalisaatiota.

Miksi sitten niin usein luulemme tietävämme vaikka tosiasiassa vain luulemme, mitä maailmassa tapahtuu tänään ja tapahtui 80 vuotta sitten?

    Ehkä kaikki palautuu biologiaan ja evoluutioon.

    ”Ihmisaivot ovat miljoonien vuosien evoluution tuote”, sanoi ruotsalainen Hans Rosling teoksessaan Faktojen maailma (2018), ”ja meidät on ohjelmoitu vaistoilla, jotka ovat auttaneet esi-isiämme elämään pienissä metsästäjä- ja keräilijäryhmissä. Usein aivomme ryntäävät nopeasti päätelmiin suuremmin ajattelematta, mikä on auttanut meitä väistämään välittömiä vaaroja. Olemme kiinnostuneet juoruista ja dramaattisista tarinoista, jotka ovat olleet ainoa uutisten ja hyödyllisen informaation lähde.”

    Roslingin toteamus herättää mielenkiintoisen ja jopa koomisen rinnastuksen: Jos primitiivinen ihminen luotti juoruihin, niin onko moderni ihminen ikään kuin palannut juorujen ja dramaattisen tosikertomusten todellisuuteen Tiktokin ja videokulttuurin viettelemänä? Keräilijäihminen on korvautunut urbaanissa kuplassaan elävällä ihmisillä. 

    Juhlapuheissa vannotaan rationaalisen ja objektiivisen journalismin nimeen, mutta onko sellaisen journalismin kulta-aika taakse jäänyttä elämää?   

Kyösti Salovaara, 2023.

Napolilaistyylistä pizzaa Espanjassa.
Ristorante Romeo & Julieta, Fuengirola.