Myötävastaiseen

 [Genuss für Leib & Seele]

Kyösti Salovaara, 2022.

Myötätuuli myötätuuli

        eikö se vienyt myös foinikialaiset.

- Paavo Haavikko: Runoja matkalta salmen ylitse, 1973.

1. istunto

1.1

Kadun toisella puolella paistaa aurinko. Miksi siellä, kulkija kysyy, miksi ei täällä. Gene Kelly tanssii sateessa.

1.2

Vanhat roomalaiset olivat nuoria rakentaessaan teitä ja siltoja. Nyt heitä ei ole mutta sillat ja tiet.

1.3

Istuttaa annansilmiä ruukkuihin. Kasteleminen.

1.4

Kun lauantaina paistoi aurinko K. meni kaupungille jalkojensa kuljetettavaksi. Myös monet.

1.5

Ylhäältä katsoen kaupunki on hyvässä järjestyksessä. Kadulla se hajoaa. Näitä lankoja ei vedellä yhteen.

1.6

Mikä helpotus luopua sommittelusta. K. näppäilee kuvia harkitsematta. Pirstaleet ovat, eivät muutu kauneudeksi eikä laaduksi mutta myös sotkuista tulee etsiä.

1.7

Kun valokuvaaja turvautuu estetiikkaan saadakseen näkemäänsä harmoniaa ja järkeä, kuva muuttuu järjettömäksi, illuusioksi. Kumpi parempi?

1.8

Pitkien virkkeiden jälkeen nukuttaa.

1.9

Kaupungilla näkee.

1.10

Kadulla kuulee.

1.11

Kalalokki on Helsingin kansallislintu. Ei tarvita laulua. Presidentit tulevat varsinaissuomesta. Poikkeuksista ei kannata välittää.

1.12

Kun oikein yrittää, ei pääse eteenpäin. Foinikialaisia kadehtien mutta toisaalta: kuka hemmetti myötätuuleen haluaa? Sieltä ei ole paluuta.

1.13

Googlen mukaan olen ajanut maapallon ympäri. Tasaiselta on näyttänyt. Optinen harha? Vai määrittelykysymys?

1.14

Ei tarvitse lähteä ulos ollakseen sisällä.

1.15

Pidän tauon.

Kyösti Salovaara, 2022.

2. istunto

2.1

Pääministeri tulee julkisuuteen kuvina.

2.2

Se sopii someen kuin sormi suutarin nenään.

2.3

Voiko politiikan voittaa Instagram-päivityksillä? Jos voi, niin mitä voittaa? Pitäisi kysyä Sanna Marinilta, mutta tuskin vastaa.

2.4

Saska Saarikoski kutsuu pääministeriä Insta-idoliksi. Niin lähellä niin kaukana. ”Hän on tähti - yhtä suuri, yhtä kirkas, yhtä etäinen.”

2.5

Mediassa ympäri maailmaa. Englantilaiset, espanjalaiset, ruotsalaiset ihailevat hänen kasvojaan. Nahkatakkiin pukeutunut vie jalat alta.

2.6

Sitten juorulehden paparazzi ottaa pääministeristä kuvan takaapäin.

2.7

Some riehaantuu, paheksuu, tuomitsee, media paheksuu, asiantuntuntijatädit paheksuvat, asiantuntijasedät paheksuvat. Pääministeri on esittänyt itseään miljoonassa selfiessä. Se ei huolestuta ketään.

2.8

Eräässä kommentissa pääministeriä sanottiin huippuviisaaksi. Toinen vastasi, että ei ole. Ensimmäinen korjasi että on ainakin huippuälykäs. Hän ilmeisesti näki selfiessä syvemmälle.

2.9

Poliitikot eivät ajattele. He ovat.

Kyösti Salovaara, 2022.

3. istunto

3.1

Kultarannassa kansakunnan eliitti puhui niin paljon, että mitään ei tullut sanotuksi. Tyypillistä. Kun kaikki ovat oikeassa, ei kukaan ole.

3.2

Kenties he tiesivät ettei sanoa saanutkaan. Arkaluonteiset suhdanteet. Turvallisuuspolitiikan musta laatikko. Kun sinne pistää sanoja, ulos tulee lauseita.

3.3

Suomessa on vapaa media, semminkin kahdella tavalla: saa kirjoittaa mitä haluaa ja kannattaa kirjoittaa samaa kuin kaikki kirjoittavat.

3.4

Meitä ei huijata. Teemme sen itse.

3.5

Monenlaiset hajut sietää, mutta tekopyhyyden imelä tuoksu ällöttää.

3.6

Presidentti puhuu radiossa. Presidentti puhuu televisiossa. Presidentti puhuu.

3.7

Alkukesästä leppäkertut ovat pieniä.

Kyösti Salovaara, 2022.

4. istunto

4.1

K. saapui perille iltamyöhään.

4.2

On pelattu kaksi viikkoa kansainvälistä jalkapalloa.

4.3

Pääministeri sanoi, Nato-hakemuksen prosessista, että täytyy pitää katse pallossa. Hän oli oikeassa väärässä.

4.4

Kun Romania hyökkäsi kahdella pelaajalla, Suomella oli boxissa kuusi puolustajaa. Romania eteni laidalta. Sieltä keskitys maalialueelle. Suomen puolustajat seurasivat silmä kovana palloa. Kukaan ei huomanut että toinen hyökkääjä juoksi selän takaa ja pukkasi pallon maaliin.

4.5

Kävikö Natohommassa samalla tavalla? Yllättävä pukkaus takapuolelta. Pelikenttä on iso tila. Se täytyy katsoa laidasta laitaan.

4.6

Kirjailija kirjoittaa: ”Aurinko paistoi. Venäläinen diplomaatti N.N käveli puiston keskellä, ihmisiä penkeillä ja ruohikolla. Kuohuviinipulloja. Sitten hän näki patsaan ja sen vieressä räikeitä ilmapalloja. Runeberg näytti nousevan historiasta.”

4.7

Konkreettisia sanoja todellisuudesta. Mikä fiktiossa on fiktiota? Ainakin se ettei venäläinen N.N ole todellisuutta. Miten hän voisi tarkkailla Espan puistoa?

Kyösti Salovaara, 2022.

5. istunto

5.1

K. otti kuvan purjeveneestä.

5.2

Kuvassa vene on aseteltu keskelle kuvaa. Se häiritsee. Niin ei saa tehdä. Todellisuutta ei saa halkaista kahdeksi.

5.3

Katson kuvaa vastentahtoisesti. Se on kiehtovan mystinen.

Kyösti Salovaara, 2022.

6. istunto

6.1

K. tulee löylystä, istuu kuistille, avaa baijerilaisen luostarioluen.

6.2

Aurinko väreilee lehvistön läpi.

6.3

Olutpullon kyljessä lukee: Genuss für Leib & Seele.

Kyösti Salovaara, 2022.

Pyllistetään sanojen merkityksille

[objektiivisen subjektiivista]

Kyösti Salovaara, 2019.
Jugendtyylinen kissatalo valmistui Riikaan v. 1909.

Sanat vangitsevat miettimään, kuvat katsomaan.

    Molemmissa merkitykset hilseilevät kuin maali vanhan talon seinässä.

    Riika on vanha kaupunki Latviassa. Otan valokuvia sattumanvaraisina katsahduksina. Historia tunkee esille. Sen voi välttää katsomalla muualle. Stalinin ”tyylin” pilvenpiirtäjän juurella kaupataan rättejä ja eroottista toritaidetta. Kollaasi komentotaloudesta kohti vapautta?

    Riian kaduilla ihmiset kääntävät katseensa vastaantulijasta. Eivät halua osallistua. Entisen Neuvostoliiton totalitaarinen menneisyys kopisee askelissa. Ollaan edelleen valppaita, vaikka nyt kävellään vapaina.

    Tai sitten kuvittelen. Näen mitä tahdon.

    Vähitellen opin ottamaan ”huonoja” valokuvia, jotka paljastavat. Syntyykö huonoista kuvista uudenlaista ”taidetta”: sekavia asetelmia mielen maisemasta?

    Riian kissatalosta kerrotaan tarinoita. Varakas kauppias ei päässyt kauppiaskillan jäseneksi. Hän rakennutti talon, jonka katolla kissat pyllistävät kauppiaskillalle. Toistakin kerrotaan. Juttuja historiasta, taloista ja valtiaista, mahtimiehistä ja kauppapuksuista.

    Merkitykset hilseilevät. Sanat pyllistävät todellisuudelle.

Sanotaan että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Toisaalta yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Näin järkeili Erno Paasilinna.

    Siispä meillä on jo kaksituhatta väitettä sanasta ja kuvasta, tosia ja valheita tai siltä väliltä.

    Sanojen merkitykset hilseilevät kuin maali vanhan talon seinässä. Tältä tuntui seurata hallituskriisiä. Antti Rinteen hallitus kaatui sanoihin, ei tekoihin. Ei kerrottu mitä ajateltiin. Ei sanottu mitä tehtiin. Puhuttiin toista.

    Luottamus – komea sana. Kunhan tietää mitä se tarkoittaa. Antti Rinteeltä loppui luottamus. Eikä Rinne luottanut Sirpa Paateroon. Kun luottamus meni kaksi kertaa, Paatero erosi ja Rinne sitten.

    Mutta kuin tuhkassa kytevistä kekäleistä he nousivat uudelleen vallan koturneille. Paaterosta tuli uuden hallituksen ministeri. Rinne äänestettiin eduskunnan ensimmäiseksi varapuhemieheksi, valtiojärjestyksen ja etiketin mukaan merkittäväksi ”luottamusmieheksi”.

    Kukaan ei enää tiedä mitä sana ”luottamus” tarkoittaa. Väitetään että luottamusta joko on tai ei. No onko? Vaiko ei?

    ”Yhtä ainakin voi toivoa”, summasi Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Jussi Pullinen (HS, 9.12): ”Kun poliitikot käyttävät sanoja kuten ’luottamus’, he voisivat kertoa meille, mitä he tarkalleen ottaen tarkoittavat.”

    Vai onko helpompaa antaa sanojen merkityksien hilseillä?

Kyösti Salovaara, 2019.
Totalitäärinen menneisyys hilseilee
Baltian "Pariisissa".

Muuttuiko hallitustragedia farssiksi?

    Media hehkuu kuin induktiohella. Mitä enemmän siihen koskee, sitä kuumemmaksi se käy.

    Uusi pääministeri Sanna Marin tulkitaan mediassa ja somessa äärimmäisen vasemmistolaiseksi liberaaliksi. Mediassa puretaan vaalikoneiden vastauksia. Marin näyttäytyy vihreämpänä kuin vihreät, sosialistisempana kuin sosialistit. Sitten Hesari julkaisee vaalikonevastauksiin perustuvan kaksiulotteisen arvograafin, jossa Sanna Marin on liberaaleista liberaalein.

    Miten se on mahdollista? Voiko äkkijyrkkä sosialisti olla liberaali?

    Mitä sana merkitsee ylisummaan? Liberaali lienee vapaamielisen synonyymi, tarkoittaa melkein samaa. Vai tarkoittaako sittenkään? Sotketaanko tässä amerikkalaisen poliittisen keskustelun tarkoittama ”liberaali”, joka merkitsee ”vasemmistolaista” suomalaiseen sanan merkitykseen, joka tarkoittaa vapaamielistä ja avarakatseista, siis ahdasmielisen vastakohtaa?

    Vaalikoneen vastauksissa Sanna Marin on valmis kieltämään ja rajoittamaan liberaaliin yhteiskuntaan kuuluvia perusvapauksia, kuten vapautta liikkua ja oikeutta itse päättää mitä syö. Marin on valmis kiristämään verotusta valtion hyväksi yksilön vapauksia vastaan.

    Voiko Marinin kaltainen sosialisti olla liberaali?

    Jos voi, kuka on antanut tämän merkityksen sanalle?

    Tieto on valtaa. Vielä suurempaa valtaa käyttää se joka pääsee leipomaan sanalle merkityksen.

Vapaus ja vapauden tunne ovat yksilön suhde muuhun maailmaan, konkreettiseen ja henkiseen. Se ei ole valtion eikä kunnan eikä luonnon näkökulma, asenne. Valtio, kunta ja luonto ovat kollektiivin kehys, jossa yksilö on tai tuntee olevansa vapaa. Liberaali ihminen suo kaikille ihmisille vapauden olla vapaa. Lupaa siihen ei tarvitse kysyä papilta eikä poliitikolta.

    Terävästi purevassa esseekokoelmassaan Olette kaikki väärässä Heikki Pursiainen käy sosialistin kanssa keskustelua siitä mitä liberaalina oleminen tarkoittaa, ja milloin on mahdollista olla liberaali. ”Sori, Teivo Teivainen, sosialisti ei voi olla liberaali”, Pursiainen otsikoi esseensä, jossa lähtökohtana on Hesarin vaalikoneen xy-koordinaatisto, missä yhdellä akselilla vastaajia luokiteltiin konservatiiveiksi vs. liberaaleiksi ja toisella akselilla vasemmistolaiseksi vs. oikeistolaiseksi.

    Pursiaisen mielestä käsitteeseen liberaali pitää kuulua myös taloudellinen (ja aineellinen) ulottuvuus. Ei voi olla liberaali, jos haluaa rajoittaa vapaata kaupankäyntiä, yksityistä omistusta, markkinataloutta. Liberalismiin kuuluu peruslähtökohtana se, että ”jokaisella ihmisellä on oikeus tavoitella omia päämääriään, omia tärkeitä asioitaan, pyrkiä omasta mielestään hyvään elämään.”

    Hyvä yhteiskunta tarjoaa ihmiselle parhaat mahdollisuudet tähän, Pursiainen lisää. Ja sanoo, että hajautettu omistus on välttämätöntä vapauksien säilymiselle: ”Jos resurssit keskittyvät valtion kontrolliin, vaikka tämä olisi demokraattinenkin, seurauksena on vapaudelle myrkyllinen vallan keskittyminen.”

    Voiko Sanna Marinia kutsua liberaaliksi?

    Ei voi, jos hänen julkiset kannanottonsa ottaa todesta, jos sanat merkitsevät sitä mitä niiden luullaan merkitsevän. Mutta mehän emme tiedä mitä Marin todella ajattelee.

Kyösti Salovaara, 2019.
Vuoden 1905 vapaustaistelijoiden patsas,
 taustalla Latvian kansalliskirjasto. Historian kerrostumia:
Tsaarin Venäjä, kommunistien Neuvostoliitto, vapaa Latvia
Väinäjoen rannalla.

Kaikki filosofia on kielen kritiikkiä, Ludwig Wittgenstein sanoi.

    Mitä poliittinen puhe sitten on? Onko siinä tarkoitus kertoa vai peittää? Ohjata vai eksyttää? Vietellä vai karkottaa?

    Voiko oikeiden sanojen merkityksiä säätää poliittiseen tilanteeseen sopivaksi?

    Tällä viikolla Ylen ykkösaamussa (radiossa) haastateltiin uuden hallituksen valtionvarainministeriä, keskustapuolueen Katri Kulmunia, joka korosti että hallituksen pitää edistää paikallista sopimista yritystoiminnan kilpailukyvyn edistämiseksi. Haastattelun päätyttyä Ylen toimittaja ihmetteli, miten Kulmunin ”oikeistolainen” mielipide paikallisen sopimisen edistämisestä sopii vasemmistolaisen Sanna Marinin hallituksen linjaan.

    Toimittajan huomautus on käsittämätön. Mitä tekemistä paikallisella sopimiselle on sen enempää oikeistolaisuuden kuin vasemmistolaisuudenkaan kanssa? Onko avioliittosopimuskin ”oikeistolaista” politiikkaa? Jos on, mitä politiikkaa on asunnon vuokrasopimuksen allekirjoittaminen? Erittäin paikallista ja sitä mukaa, Ylen antamalla merkityssisällöllä, oikeistolaista toimintaa. Niinkö?

    Sanojen merkitykset hilseilevät.

    ”Voiko valtiovalta tietää yksittäistä ihmistä paremmin, mikä tälle ihmiselle on hyvinvointia ja mikä ei?” kysyi Ruurik Holm teoksessaan Yksilönvapaus. Vaikka joskus ehkä voi, yleisesti ottaen ”on kuitenkin vaikea nähdä, millä perusteella valtiolla olisi oikeus tehdä pakottavia päätöksiä sen suhteen, mikä kullekin yksilölle on parhaaksi, jos yksilö itse ei tällaista oikeutta ole valtiolle luovuttanut.”

    Holm sanoo, että on jo lähtökohtaisesti ongelmallista, jos valtio tai muu kollektiivi määrittelee yksilöiden ’todelliset’ tarpeet ja halut. ”Jokainen ihminen on itselleen paljon tärkeämpi kuin valtiolle.”

    Miksi valtiokollektiivin ylivaltaa ja komentovaltaa kannattavia poliitikkoja harhaannutaan sanomaan ”liberaaleiksi”? Onko se valepuku? Troijan puuhevonen? Ja jos on, niin missä tarkoituksessa?

Kun sanojen merkityksiä vaihdetaan suhdanteisiin sopivaksi, kun niitä käännellään kuin lettuja paistinpannulla, niin ketä tästä pitäisi syyttää? Poliitikkoja vai mediaa? Molempia vai ei ketään?

    Kun pyllistää yhtäälle, kumartaa toisaalle.

    Karusellissa voi pyllistää ja kumartaa vuorotellen kaikkiin suuntiin.

    Ihmiset käyttävät kieltä omaksi hyväkseen. Myös poliitikot ja toimittajat käyttävät kieltä. Johtopäätös: hekin ovat ihmisiä!

    Roland Barthes  - ranskalainen merkkien ja merkityksien tutkija - oli sitä mieltä, ettei ole olemassakaan realistista kirjoitusta, joka voisi raportoida tosiasiat puolueettomasti. Kielenkäyttö, sanojen merkityksen ymmärtäminen, kantaa mukanaan kulttuurikoodeja, joiden alaisuudessa kirjoittaminen ja sanominen tapahtuu. Maailma tulee ilmi kulttuurikoodien läpi, ei niiden ohi.

    Barthesin mielestä ihminen on kieltä käyttäessään ”kielen vanki”. ”Barthesin mukaan emme voi koskaan tuntea todellisuutta itsessään, koska voimme tavoittaa sen vain omien kulttuurikaavojemme ja kulttuurikoodiemme kautta”, tiivistää Damien Lecarpentier Barthesin ajatuksen esseessä Strukturalismista pragmatismiin teoksessa 1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria.

    Mutta kun sosialisti (poliitikko tai toimittaja) väittää olevansa liberaali, yrittääkö hän kääntää Barthesin ajatuksen nurinniskoin ja tehdä kuulijoistaan ja lukijoistaan oman kielensä ja niille antamiensa ”itsevaltaisten” merkityksien vankeja ja uhreja?

Kyösti Salovaara, 2019.
Latvian tiedeakatemian pilvenpiirtäjä
1950-luvun lopulta.
Stalinismin ja eroottisen
toritaiteen liberaali anakronismi.

Ruurik Holm: Yksilönvapaus. Tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi. Into, 2017.

Damien Lecarpentier: Johdanto: Strukturalismista pragmatismiin. Teoksessa 1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria. Toim. Miikka Pyykkönen & Ilkka kauppinen. Gaudeamus, 2015.

Heikki Pursiainen: Olette kaikki väärässä. Yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa. Tammi, 2019.

Ludwig Wittgenstein: Tractatus Logico-Philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma. Suom. Heikki Nyman. WSOY, 1971.