torstai 26. helmikuuta 2015

Unelma

[Helmikuun Fitzgerald]

                                                                   Kyösti Salovaara 2014.


Gatsbyn talo oli tyhjillään...

Vietin lauantai-iltani New Yorkissa...

Viimeisenä iltana... menin vielä kerran katsomaan läheltä tuota sekavaa, suunnatonta talon kuvatusta....

Useimmat rannan suuret talot olivat nyt autioina eikä näkynyt juuri muita valoja kuin salmen toiselta puolen kimmeltävät liikkuvan lauttalaivan valorivit. Ja kun kuu nousi ylemmäksi, alkoivat epäolennaisilta näyttävät talot haihtua olemattomiin, kunnes vähitellen tajusin, miltä tämä saari oli näyttänyt, kun se kerran kukkeana, uuden maailman tuoreen vihreänä etuvartiona houkutteli hollantilaista merenkävijää... Ohimenevän lumotun tuokion ajan ihminen oli varmaan pidättänyt henkeään esteettisen elämyksen vallassa, jota hän ei ymmärtänyt eikä odottanut, nähdessään edessään viimeisen kerran historiassa jotakin sellaista, joka veti vertoja hänen kyvylleen tuntea ihmetystä.
     Ja kun istuin siinä pohtien vanhaa, tuntematonta maailmaa ajattelin Gatsbyn ihmetystä hänen nähdessään ensimmäisen kerran Daisyn laiturin päässä palavan vihreän valon. Hän oli kulkenut pitkän matkan saapuakseen tälle siniselle nurmikentälle, ja hänen haaveensa oli silloin täytynyt tuntua olevan niin lähellä toteutumistaan, että sen olisi miltei mahdotonta enää liukua hänen käsistään. Hän ei tietänyt, että se oli jo jäänyt hänen taakseen, jonnekin suurkaupungin takaiseen suureen pimeyteen, missä laajat lakeudet loittonivat yöhön.
     Gatsby uskoi vihreään valoon, siihen täyttyvään tulevaisuuteen, joka vuosi vuodelta väistyy tieltämme. Se väisti meitä kerran, mutta mitäpä sillä väliä – huomenna juoksemme nopeammin ja kurotamme kätemme kauemmaksi... Ja jonakin kauniina aamuna...
     Niin me kamppailemme, vastavirtaan kuin veneet jotka alituisesti ajautuvat takaisin menneisyyteen.”


-F. Scott Fitzgerald: Kultahattu. (The Great Gatsby, 1925. Suom. tuntematon. Otava, 2.p 1974.)

_______________________________________________________________
Ajastettu 18.2.2015

3 kommenttia:

  1. Onpa hieno tuo loppu: täyttyvä tulevaisuus ja vastavirtaan kamppailevat veneet.

    Täyttyvä tulevaisuus tuo mieleeni istumisen selkä menosuuntaan junassa, mikä tuo minulle aina turvattoman olon. Kasvot menosuuntaan tuo (valheellisen) hallinnan tunteen, kun näkee, mitä sieltä edestä avautuu.

    Gn! It's late here in Finland. I guess you're still in Miami.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sanna ja Marjatta. Fitzgeraldilla on syvällisiä ajatuksia vaikk a elämän pintaa näyttikin kuvaavan. Täällä ocean drivellä kämpän netti on hidas ja just nyt tuli rankka sadekuuro.

    VastaaPoista