torstai 5. tammikuuta 2017

Kuka puhuu...

[ja ketä kiinnostaa?]



Järkeä vastaan ei ole silti luultavasti koskaan hyökätty niin rajusti kuin juuri omana aikanamme.”
    -Albert Camus, 1942

Kun ihmisestä tulee oman elämänsä päähenkilö, elämä lakkaa olemasta kiinnostava.”
    -Pierre Lemaitre, 2011


Vuosi vaihtui uudeksi. Vanha pysyi.
    Sunnuntaina tasavallan presidentti hahmotteli osallisuutta, suoraselkäisyyttä, vastuuta ja mietti pahan varjoja.
    Edellisenä iltana väkijoukot kerääntyivät Helsingissä buuaamaan tasavallan hallituksen pääministerille. Sadannen vuoden yhteinen juhla aloitettiin vihalla ja hampaiden kiristelyllä. Laulajatähtöset kikattivat kansakunnan kaapin päällä.
    Oliko liikkeellä helsinkiläinen roskaväki vai tavallinen kansa?
    Sopivasti tuo tilaisuus pidettiin Helsingin Sanomien lasipalatsin varjossa. Lehtihän on tehnyt osansa Juha Sipilän maineen ryvettämiseksi. Ja on jälkikäteen ihmettellyt miten on mahdollista, että pääministerin suosio on romahtanut ja sädekehä himmentynyt.
    Sananvapaus on hieno arvo, särkymätön. Kahvikuppi menee palasiksi pudotessaan lattialle. Aika on kuin lattialle putoava kuppi. Sirpaleiden summa.
    Tämän viikon tiistaina Hesari kirjoitti, että politiikassa tarvitaan paksumpaa nahkaa kuin mitä Sipilällä on.
    Niinpä.
    Uusi spartalaisuus myy muutenkin hyvin.


Aina kun mediaa syytetään asiattomasta politikoinnista, se kertoo olevansa vain peili. Ei pidä syyttää peiliä kun naama näyttää vinolta.
    On tosin jäänyt epäselväksi mistä kansa ammentaa mielikuvansa jos ei mediasta. Keksiikö se ne omasta päästään?
    Puolueeton media uskottelee olevansa ”puolueeton”. Mitä se sillä tarkoittaa? Aikanaan Helsingin Sanomat ilmoitti olevansa puolueellinen EU:hun liittymisen suhteen. Se oli hieno ilmoitus. Kannatti kannattaa.
    Tänään lehdellä tuntuu olevan oma agenda monien asioiden suhteen, vaikka se ei ilmoita että minkä. Tai ehkä eri kirjoittajilla on omat agendansa. Koska en oikeastaan usko salaliittoihin, ei kai tämäkään pidä paikkaansa. Rivien välistä lukiessa löytää sellaista mitä ei ole asetettu.
    Olisikin ihmeellistä jos laatulehdellä olisi "poliittinen" agenda. Miksi median pitäisi yrittää muuttaa maailmaa? Eikö peilin ”puolueettomuus” olekaan enää hyve? Mistä esimerkiksi Helsingin Sanomat tietäisi mikä on ”ainoa oikea” teko maailman muuttamiseksi? Kenelle se pitää muuttaa sopivaksi? Spartalaisille vai elämän nautiskelijoille? Vai jollekin tunteettomalle instituutiolle? Paksunahkaiselle organisaatiolle?
    Jos journalistinen asento on muuttunut, liittyykö se jotenkin populismin tuulahduksiin, vaikka laatumedia irtisanoutuu pontevasti populismista?
    Ranskalainen filosofi Bernard-Henri Lévy osui muutama päivä sitten populismin ytimeen. Lévyn mukaan populistit ensinnäkin väittävät, että kansalaiset tietävät aina mitä tahtovat. Ja toiseksi populistit opettavat, että kun kansalainen haluaa jotakin, hän on aina oikeassa. Niinpä mikään ei saa estää toteuttamasta tästä seuraavaa oikeutettua vaatimusta. 
    Politiikka on usein kehäpäätelmien tavaratalo.
    Lévy tiivisti populismin demokratioiden vanhuudensairaudeksi.
    Minusta tuntuu (näyttää), että populismin kiistävä media käyttää itsekin populismin keinoja (käänteisesti) osallistuessaan poliittiseen keskusteluun.


Ajelin viime viikolla Kotkaan päin, Valkmusan suolle pienelle luontoretkelle.
    Aurinko paistoi keskiviikkoaamuna, vähän pakkasta, Pyhtään lähestyessä kevyt lumi peitti peltoja ja metsäaukioita. Maisema oli kaunis kuin karamelli.
    Sitten puhelin soi.
    Serkkuni Maija oli tuohtunut Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla olleeseen Paavo Raution kolumniin. ”Miten ne voivat kirjoittaa tuolla tavalla eläkeläisistä”, hän parahti. ”Eikö eläkeläiset Hesarin mielestä ole ihmisiä lainkaan?”
    Serkkuni kertoi, että meinasi soittaa heti jutun luettuaan lehden asiakaspalveluun lopettaakseen tilauksen, mutta hetken ajateltuaan alistui siihen, että jostakin maailman menoa on seurattava. Hesari on kahle josta ei pääse eroon, vaikka se kepittää meitä herkeämättä, serkkuni ajatteli.
    Yleensä hauskan terävästi kirjoittava Paavo Rautio oli Merkintöjä-pakinassaan harvinaisen totinen. Lehden tai yleisen ilmapiirin eläkeläisiä vastustava agenda ilmeisesti painoi hartioita. Jutun otsikossa kerrottiin pääasia: Aloite minulle ja aloite muille. ”Eläkealoite on näyttö egoismista – itsekkyydestä”, Rautio piruili, ”ja eutanasia-aloite altruismista – pyyteettömyydestä.”
    Ottamatta kantaa itse asiaan, kuulostaa kummalliselta väittää, että puolentoista miljoonan (1 500 000) suomalaisen eläke-etujen parantamiseen ja oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen pyrkivät aloite (jonka allekirjoitti yli 80 000 suomalaista) on perimmiltään moraalittoman ”itsekäs”.
    Elämän olosuhteiden parantaminen on siis itsekästä; kuoleman tavoittelu pyyteetöntä. Ehkä, ehkäpä, kenties - riippuu näkökulmasta. Ja ovatko nämä edes vastakohtia?
    Mutta yhtä kummallista on ajatella, niin kuin Rautio ja Helsingin Sanomat (monissa artikkeleissa, pääkirjoituksissa jne.) tuntuvat ajattelevan, että vain aktiivisesti työssäkäyvät kansalaiset ja ryhmät saavat pyrkiä oman asemansa parantamiseen. Tietysti tämäkin on pelkkää filosofiaa. Miten yhteiskunnassa syntyvä vauraus jaetaan? Jakamisen hetkellä filosofia muuttuu politiikaksi.
    Kuinka paljon eläkeindeksin laskentatavan muuttamisen vastustus heijastaa sivistynyttä ikärasismia? Jos vaaditaan, että vanhan ihmisen pitää tyytyä olevaan ja olla kiltisti kiitollinen, niin kysymys jatkuu, että kenelle? Kapina kuuluu nuorille, ei vanhoille. Sellaistahan elämänkulku on. 
    Sananvapauden kannalta saattaa silti olla ongelmallista ettei yleisestä linjasta (olipa se millainen tahansa minkä tahansa asian suhteen) poikkeava ajatus läpäise laatumedian kynnystä. Somessahan saa höpistä mitä haluaa – ketä kiinnostaa?


Kun Helsingin Sanomien – ja vaikkapa myös Yleisradion – agendaa yrittää ymmärtää, sieltä pelkistyy eräänlainen kukkahattutätien (*) uusi journalismi, joka asettuu tavallisen kansalaisen yläpuolelle. (Muuten, tällä journalismilla on vastineensa poliittisissa puolueissa, kaikissa niissä.)
    En väitä, että kukkahattutätien journalismi leimaisi median sisällön laidasta laitaan. Mutta se näkyy niin kuin kukka hatun koristuksena. Ja voi olla niinkin, että kukkahattutädit ovat se moraalinen keskus, joka tarvitaan yhteiskunnan keskipakovoimien vastavoimaksi. 
    Tarkoitus on hyvä. Joka ei sitä ymmärrä, kärsiköön nahoissaan. Karttakepillä sormille ja sitä rataa. 
    Kukkahattutäti tietää kuinka persoja olemme makealle ja epäterveelliselle. Me syömme liikaa, juomme liikaa, liikumme liian vähän, luemme liian vähän hyviä kirjoja, tuhlaamme rahaa kauppakeskuksissa, emme osallistu riittävästi yhteiskunnan rakentamiseen, emme ymmärrä kuinka kalliiksi tulee hoitaa lapsia kotona (naiset töihin ja pennut päiväkoteihin, hemmetti), emme tajua että meidän tulisi lopettaa lihan syönti ja autoilla ajaminen.
    Eläkeläiset ovat tässä suhteessa se pahin joukko, koska heillä on aikaa tehdä pahaa 24/7 sekä makrotaloudelle että globaalille taloudelle. Sitä toimituksen kukkahattutäti ei kuitenkaan huomaa, että vanheneva ihminen elää jo laina-ajalla... ja jonakin päivänä, se voi olla tänään illalla tai huomenna auringon noustessa, askel pysähtyy ja ”turha” kulutus loppuu kuin seinään, pyyteettömästi.
    Kaupallisessa mediassa tilanne ei sittenkään ole näin musta-valkoinen.
    Luulen että myös Sanomatalossa kiemurrellaan moraalisen ja kaupallisen ristipaineen solmussa, jonka kirvoittamiseen Aleksanteri Suurikaan ei pysty.
    Yhtäällä on kukkahattutädin vankkumaton tietoisuus siitä, kuinka ihmisen pitää elää ollakseen kunnollinen ihminen. Toisaalla on taloudellinen paine, sillä mistäpä muualta lehti saisi mainostulonsa kuin ”epätervettä” elämää mainostavien yritysten kassasta. Samalla kun yhdellä sivulla paheksutaan uuden alkoholilain vapauttavia henkäyksiä, toisaalla testataan parhaita samppanjamerkkejä ja haarukoidaan sopivaa punaviiniä kinkun seuraksi. Samalla kun yhdessä pääkirjoituksessa paheksutaan lihan syömistä, toiselle sivulle repäistään koko sivun mainos viikonlopun pihvitarjouksista. Ja lihaisia ilmoitusliitteitä riittää.
    Elämä on ristiriitainen juttu. 
    Osallistuvaa uus-journalismia harrastava lehti on puun ja kuoren välissä: sisäisen pakon (moralismin) ja ulkoisen paineen (kustannusrakenteen vaatimus) ahdistama toimittaja on kuin suohon vajonnut Münchhausen, joka yrittää tukastaan vetämällä pelastaa itsensä ja hevosensa suosta kuivalle maalle.
    Eivät edes pakkaset pelasta.
    Mutta eläkeläisiä kannattaa kurmottaa. Ne eivät tee kapinaa. Tilaavat pirut lehteäkin, toisin kuin nuoriso.

Tämähän menee surkutteluksi.
    Jos Paavo Rautio kadotti huumorinsa, taitaa käydä niin minullekin.
    Vuosi vaihtui uuteen, vanha pysyi. Naurettava huomio.
    "Synkkinä aikoina /lauletaanko silloinkin", kysyi Bertolt Brecht, "silloinkin lauletaan / synkistä ajoista."
    Mutta eiväthän nämä ole synkkiä aikoja. "Loppiainen lopsahtaa, kaalikuppi kopsahtaa", sanottiin ennen. Ei sanota enää.
    Yksipuolinen, kaksipuolinen, toispuolinen, tasapuolinen, monipuolinen!
    Pelkkiä sanoja. Sitä paitsi: olenko minäkään tasapuolinen?
    Miksi pitäisi?
    Muidenkaan.
     


____________________________________________

(*) "Kukkahattutäti" ei ole sukupuolinen ilmaisu vaan henkisen, yhteistä hyvää tarkoittavan mutta ihmisen yksilöllisyydestä piittaamattoman asennoitumisen määrittely.

Bertolt Brecht: Runoja 1914-1956. Valikoinut ja suomentanut Brita Polttila. Tammi, 1973, 4.p.
Albert Camus: Kapinoiva ihminen. Valikoinut Maija Lehtonen. Suom. Ulla-Kaarina Jokinen ja Maija Lehtonen. Otava, 1971.
Pierre Lemaitre: Alex. (Alex, 2011.) Suom. Sirkka Aulanko. Minerva, 2015.
Paavo Rautio: Aloite minulle ja aloite muille. Helsingin Sanomat, 28.12.2016.
Bernard-Henri Lévy: ¿Qué es el populismo? El País, 30.12.2016.

30 kommenttia:

  1. Kun Paavo Rautio mainitsee nämä kaksi aloiteta peräkkäin, niin tulee sellainen olo, että hänestä olisi paras, jos ikänsä isoja veroja maksanut ihminen hakisi heti eläkkeelle jäätyään eutanasiaa. Kun se ei ole (vielä) mahdollista, voisi jättäytyä laumasta, panna ovi säppiin ja jäädä kämppäänsä kuolemaan. Jos haluaa näyttävämpää loppua, voisi osoittaa altruistisuutensa kapuamalla vuoren huipulle kuolemaan. Siellä voi jättäytyä luonnon kietrtokulkuun eikä tule myöskään siivottavaa, kun korppikotkat hoitavat asian.

    VastaaPoista
  2. Joo. Mietin minäkin sitä kuinka paljon meitä on. Kun siis ollaan suuria ikäluokkia. On meistä aika paljon jo kuollutkin, viikoittain tulee vastaan tuttuja kuolinilmoituksissa. Ne ovat usein Hesarissa, koska sinne kai ihmiset jostain syystä päätyvät, halusivat tai eivät.

    Ikäluokkia oli 1945-51 noin suunnilleen 100 000-75 000/vuosi. Ja siihen jos panee lisää ehkä vuoden tai pari ja vielä ynnää joukkoon työkyvyttömät ja muut pakoilijat, niin kyllä niistä yli miljoona tulee äkkiä.

    Olen törmännyt aika usein nuorten sukupolvien käsitykseen siitä, että suuret ikäluokat ovat ahneita. Sitten aina sen jälkeen joku ilmoittaa, että eläkkeet ovat keskimäärin ehkä noin 1500 euron maissa/kk, ja vähemmän ilmeisesti enemmän, niin että mitenkä sitä on onnistuttu ahnehtimaan?

    No täällä kävi kylässä lapsi ja auttoi siivoamaan ja korjasi itse käsityötunnilla tekemänsä kellon. Se sitten nakuttaa aikaa vähän lisää. Ei kai sitä voi sanoa muuta kuin että toistaiseksi. Kissa tuli juuri tervehtimään, pitää mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Vauvoista tulee lapsia, lapsista teini-ikäisiä, teini-ikäisistä nuoria, nuorista keski-ikäisiä, keski-ikäisistä varttuneita, varttuneista vanhoja ja sitten ei mitään. Silti omassa päässä saattaa tuntua ettei vanhene lainkaan! (Unohtaessaan peilin tarkoituksella.)

      Tavallaan, koko biosfäärin kannalta jokainen elettey elämä on "ahne", kaikkeen siihen verrattuna mikä on kuollut pois.

      Mutta kukapa meistä on kyvykäs ja moraaliltaan kaapin päällä moittimaan toisia kanssaeläjiä heidän puutteistaan ja pyrkimyksestään järjestää elämä omalle mallilleen. Tätä muiden "priorisointia" kuitenkin koko ajan yritetään - ja itse piiloudutaan. Ollaan ja ei, semmoisia ja tämmöisiä ihmisiä.

      Pakkanen jäädytti kuistin ikkunan - ulos ei näe, mutta siellä se on. Luulen.

      Poista
  3. Ai niin, tuli mieleen tuosta Marjatan ajatuksesta, että jossain päin Tiibettiä noin juuri onkin: vanhukset kannetaan vuorelle ja jätetään sinne. Muistaakseni vesileili on mukana.

    Olen tavaillut silloin tällöin Kuolleiden kirjaa, tuota Tiibetin buddhalaista kuolemanopasta, joka oli vielä kymmenisen vuotta sitten hirveän puistattava kirja, mutta ei enää. Vaikka meitä ihmisiä on yli maapallon kantokyvyn jo, niin kyllä tuo ihmisten käyttäytymisen moninaisuus on ällistyttävä asia edelleen.

    VastaaPoista
  4. Kirjoitus herätti monia ajatuksia. Tartun niistä (alkuun?) yhteen: eläkkeisiin. Työelämässä yhä olevana en ehkä ole täysin asianosainen, vaikka eläkeikää tiukasti lähestyvänä ehkä sitten aika paljon kuitenkin.

    Pidin Raution kirjoituksesta. Ei se edustanut koko totuutta, ainoasta nyt puhumattakaan, mutta hyvä keskustelupuheenvuoro se oli. En ymmärrä sellaista herkkähipiäisyyttä, että kun lehdessä esitetään joku omista arvoista eriävä mielipide niin heti ollaan lopettamassa tilaus. Eikö luontevampi tapa olisi vastata, argumentoida. Arvojen vaihtelu meidän ihmisten kesken kun ei ole inhottavaa, vaan elämää rikastuttavaa monipuolisuutta.

    Ei tämä eläkeasiakaan ole mitenkään yksioikoinen. Kyösti kirjoittaa, että aloite pyrkii oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen. Mutta mikä onkaan eläkkeissä äärimmäinen oikeudenmukaisuus, jota kohti pyrimme? Suomessa on nyt, taloudellisesti hieman vaikeampina aikoina, paljon ihmisryhmiä, joille lisärahoitus olisi tarpeen. Eikö meidän tulisi pyrkiä parantamaan näiden kaikkien elämää?

    Kiljusen eläkealoitteen kun voi nähdä perustellusti myös toisin: eläkeläisten etujen parantamisena muiden kustannuksella. Sekö siis on oikeudenmukaista? Vai voisiko niukat resurssit kohdistaa pikemminkin vain kaikkein köyhimpien eläkeläisten tukemiseen?

    Tämän kirjoitettuani täytyy ehkä tasapainon vuoksi todeta sekin itsestäänselvyys, jota harvoin ääneen sanotaan, että ylipäätään koko työmarkkinajärjestelmän voi nähdä itsekkyytenä, eri ryhmien itsekkyyksien kilvoitteluna. Niin minä sen näen, vaikka ymmärrän toki hyvin miksi järjestelmä on tuollaisena olemassa.

    Yhteiskunnassa on epäilemättä jonkin verran ikärasismia, niin kuin paljon muutakin erilaisiin ryhmiin kohdistuvaa rasismia. En koe, että eläkeläiset olisivat aivan erityinen rasismin kohde. Vastustakaamme kaikkea rasismia (käytän sanaa siinä nykyisin yleistyneessä laajassa merkityksessä, joka on irtaantunut alkuperäisestä lähtökohdastaan), mutta kannatetaan senkin edestä avointa, erilaisia mielipiteitä suvaitsevaa keskustelua.

    Eläköön eläkeläiset, eläköön kukkahattutädit!

    VastaaPoista
  5. Pekka, kaikilla näkemyksillä on pointtinsa. Kunnioitettakoon niitä. Kunnioitan.

    Pakinassa en niinkään yrittänyt pohtia tätä eläkealoitetta sinänsä, vaan sitä että Hesari (ja myös Yle) on täysin kieltäytynyt pohtimasta asiaa juuri tuon oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. (Ja sitä että lehdellä tuntuu olevan muistakin asioita tiukka linja jossa sillä on poliittinen agenda.) Raution juttu ei ollut yksittäinen poikkeus vaan lehden valitseman linjan johdonmukainen esiintymä. Tästä tuskin voit olla eri mieltä jos syvennyt niihin artikkeleihin ja pää- ja jälkikirjoituksiin joita lehdessä on ollut. (Siis, ei ole Kiljusen aloitteesta yhtäkään myötämielistä artikkelia kirjoitettu. Päinvastaisia monta.)

    En haluaisi olla aina oikeassa - enkä tietysti olekaan - mutta jos lukee tämän loppiaispäivän Hesaria, niin eikö tuo kukkahattutätien "totalitarismi" tihku melkein jokaiselta sivulta niin läpi niin, että alkaa miettimään... että onko meillä yksilöillä enää mitään vapautta valita elämänsä muotoa. Edes sitä mitä saa syödä, ajatuksista puhumattakaan.

    Tässäkin voi tietysti sanoa, että media kuuntelee vain sitä mitä ihmiset ajattelevat. Hyvä puolustus mutta samalla tavalla 30-luvun Saksassa saatettiin ajatella kun nuoriso uhrattiin valtiolle ja propaganda keskittyi yhden ja ainoan terveellisen elämäntunnon maksimointiin. Siinä naapurikin pantiin matalaksi, omaa "oikeaa" ajatusta noudattamaan. Tarkoitan että laatumedia ei pääse pälkähtästä linnoittautumalla "kansan" tunteiden tulkiksi.

    Mutta se oikeudenmukaisuus - josta en aikonut sen enempää sanoa.

    Yhteiskunnassa syntyy koko ajan varallisuuden kasvua. Sen tekevät ihmiset ja koneet. Yhä enenevässä määrin koneet.

    Tätä vaurauden kasvua on jaettu kansalaisille työehtosopimuksin, henkilökohtaisin palkankorotuksin ja erilaisin yhteiskunnan jakamien tukien myötä. Monet kulttuurin ja tieteen sarat ovat saaneet osansa tuottavuuden kasvusta, yhteiskunnan rikastumisesta.

    Oikeudenmukaisuus on tässä jaossa tietysti poliittinen teko, ei hyvä eikä paha vaan jotakin mikä pitää tehdä.

    Jos eläkeläisiltä kielletään oman osansa saaminen hyvinvoinnin, yhteiskunnan vaurauden kasvusta, niin sekin on poliittinen teko. Yhtä hyvin tietysti voisi päättää ettei urheilulle eikä kirjastoille eikä taiteelle anneta mitään enempää kuin oli annettu vaikkapa vuonna 1995. Paitsi elinkustannusindeksillä korjattuna.

    Eli, olen edelleen sitä mieltä, että kysymys on filosofisesta (lopulta poliittisesta) ajatuksesta sen suhteen mikä on oikeudenmukaista silloin kun yhteiskunta vaurastuu. Yhtä vakuuttunut olen siitä etteivät meikäläiset eläkeläiset halua juuri muuta kuin terveyttä, mutta sitä kun ei voi itse valita vaan pitää tyytyä kohtalon ohjaukseen.

    Sain alkuviikosta Englannista Eric Rohmerin 6 elokuvaa, otsikolla "Moraalisia tarinoita". Jos hyvä yhteiskunta on mahdollinen, jos Jumala on mahdollinen, niin eikö Pascalin idean mukaan kannata veikata sen puolesta vaikka todennäköisyys siihen (yhteiskunnan hyvään, Jumalan olemassaoloon) olisikin todella pieni? Tästä Rohmerin filmit puhuvat. Ehkä minäkin, jonkin ajan päästä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Kyösti, asiallisesta vastauksestasi. Nämä ovat suuria ja monimutkaisia asioita, joihin ei ole yksioikoisia vastauksia. Kiljusen eläkealoite ja eläkkeiden oikeudenmukaisuus ei ollut kirjoituksesi pääaihe, mutta sivujuonteena kuitenkin yksi aihe, johon en malttanut olla tarttumatta.

    On paljon yhteisiä uskomuksia, joita ainakin kansan sivistynein osa hellii, ja tällaisista uskomuksista, luulen, muodostuu myös Helsingin Sanomien ja Yleisradion "linja", ei niinkään mistään määrätietoisesta agendasta. Uskomukset myös muuttuvat ajan myötä. Pääosin nämä uskomukset istuvat minunkin ajatusmaailmaani, mutta aina välillä nousee protestimieli.

    "Kukkahattutätejä" kannatan, sillä hehän ajavat juuri näitä yleisiä, hyviä asioita. Tietenkin he ovat monessa suhteessa vähän sokeita maailman raadollisuudelle eivätkä joskus muista suhteellisuutta ja asioiden monitahoisuutta. Orpo olo tulee aina, kun itse huomaa olevansa eri mieltä kuin ns. yleinen mielipide, sillä eihän kukaan kuuntele tai ainakaan kuule. Sitä tärkeämpää olisi luoda keskustelukulttuuri, jossa aidosti ja avoimesti kuunnellaan ja kunnioitetaan kaikkia mielipiteitä. Nythän kehitys tosin tuntuu kulkevan toiseen suuntaan, kun asenteet jyrkkenevät ja sitä myötä kansa jakautuu yhä enemmän erillisiin ryhmiin.

    Mitä tulee siihen Kiljusen aloitteeseen niin en koe, että eläkeläiset olisivat yhteiskunnassamme erityisen kaltoinkohdeltu ryhmä (vaikka joillakin eläkeläisillä tiukkaa onkin). En koe, että taitettu indeksi olisi suuri vääryys, ainakaan tällä hetkellä. Ei se tarkoita, että eläkeläisiä haluttaisiin sortaa. En näe, että saavutetuista eduista luopuminen olisi aina ja kaikkialla epäoikeudenmukaista.

    On totta, että liian vähän keskustellaan siitä, mikä olisi oikeudenmukainen eläkkeiden taso. Miten syntyvä varallisuus tulisi jakaa? Miten huonojen aikojen leikkaukset tulisi kohdistaa? En ole huomannut Sinunkaan perustelevan sitä, miksi juuri eläkeläiset tarvitsevat näinä taloudellisesti haastavina aikoina lisää rahaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, pulmallisia kysymyksiä, usein vailla selkeää vastausta.

      Oikeastaan, ja ihan rehellisesti, en ole sitä mieltä että juuri nyt taitettu indeksi vaatisi korjausta, koska eiväthän palkat ole pitkään aikaan paljon nousseet eivätkä ehkä nousekaan, joten nykyinen tapa laskea eläkkeiden korotukset takaa elintason pysymisen ennallaan ihan hyvin verrattuna muihin ryhmiin. Sitten kun palataan (jos palataan) suurempien inflaatioiden aikaan (ja suurempien palkankorotusten aikaan), tilanne on toinen. Joten, kantani tässä on kyllä aika periaatteellinen.

      Jotenkin - voi olla todella huono perustelu - näen eläkeläisyyden olevan oleellinen jatkumo palkkatyönvaiheelle, jolloin ajattelen että sen ikään kuin pitäisi jatkua samansuuntaisen eläketulon muodossa (siis kun palkkatuloa on piennetty tietty määrä, riippuen tehdyistä työvuosista). Joku oli laskenut, että hänen maksamillaan eläkemaksuilla hän saisi täyttä eläkettä 13 vuotta, eräs toinen laski että 22 vuotta. Makrotasollahan eläkefirmat näyttävät laskevan erilaisen jatkumon - en tiedä mikä sitten on totuus.

      Pulmallisempaa on sitten verrata ryhmän a) oikeutettua osuutta kansatulosta ryhmään b), enkä sitä osaa tässä nyt ryhtyä miettimään. Tottakai voisi ehdottaa että eläkkeitä pienennettäisiin ja raha siirrettäisiin vaikkapa opiskelijoille tai kirjastoille tai... mutta edellisen perusteluni mukaan tällaista vertailua ei kannata tehdä. Eli piilouden eräänlaiseen kehäpäätelmään, hah.

      Kukkahattutädeistä - poikani irvaili eilen että ilmeisesti haluan, että poliittiset päätöksen tehdään "pahassa tarkoituksessa" kun moitin hyvää tarkoittavia kukkahattutätejä. En ehkä kuitenkaan sitä tarkoita.

      Katsoin eilen filmin Dalton Trumbosta - siinähän Hollywoodin kommareita jahtaavaat poliitikot saivat median tukea nimenomaan Hollywoodin juoruämmältä Hedda Hopperilta, jota taidettiin sanoa "hatuksi". Sen johdosta että hänellä oli aina tyylikäs tai mauton hattu päässään, joskus ihan kukkahattu. Tuli mieleen että tuoltako tämä ilmaisu "kukkahattutäti" periytyy. En tiedä. Kaipa Hopperkin kuvitteli olevansa oikealla, hyvällä asialla puolustaessaan omia arvojaan ja tuhotessaan vasemmistolaisten käsikirjoittajien ja ohjaajien elämän.

      Poista
  7. Pekka: kysymys on nimenomaan näistä aivan surkean pienen eläkkeen varassa sinnitteleviltä, jotka ovat käsittääkseni hyvin suuri ryhmä. Muistaakseni takuueläke on noin 500 €, jolla ei kyllä sekä elä että maksa vuokraa saati lääkkeitä.

    Minä saan käteen eläkettä 1100 €, toinen ihminen vähän yli 500 €. Vuokra on yli 800 €. On tuossa tekeminen. Tuo toinen meni silmäleikkauksien jälkeen uudestaan töihin ja saa siitä melkein 250 €/kk, mikä oikeasti auttaa.

    Tuo ylläoleva on siis anekdootti, mutta käsittääkseni tulomme ovat suunnilleen keskimääräiset, siis eläketulot. Asumistukea emme saa, koska olisimme joutuneet myymään ensin perimäni pienen mökin (arvo n. 5000€), johon ei voi suostua ihan vain lastenlasten vuoksi.

    Sitä varten tuo Raution juttu herätti huomioni. Töissä käyvät ovat ehkä vieläkin jossain määrin suojassa, koska sentäs jonkinmoinen ay-liike on vielä olemassa. Eläkkeensaajia ei suojaa mikään.

    Silti: on paljon muitakin suojattomia, esimerkiksi lapset ja nuoret, joiden ahdingosta joutuu lukemaan koko ajan. Heillä ei taida olla isovanhempiakaan suojana. Kuka puhuu lasten puolesta, entä koulutuksen, entä yliopistojen puolesta? Tulevaisuuden kysymykset ovat yhtä lailla tärkeitä.

    Tietenkin: jos ajatellaan että me vanhat olemme täysin tarpeettomia, niin ehkä se tuo eutanasia sitten vielä tulee...

    VastaaPoista
  8. Tuota Paavo Raution kolumnia ei nyt voi populismista syyttää. Hänhän kertoo vain tosiasian, etteivät nykyiset työeläkeläiset ole maksaneet sellaista eläkettä kuin saavat. Vielä selvemmin tämän voisi sanoa niin, että Kyöstin ja Maijan ja tuhansien muiden työeläke on ilman omaa ansiota ainakin viidenneksen liian korkea. Kun Kyösti on aikanaan maksanut palkastaan jotain 14-16 % eläkemaksua, maksavat nykyiset palkansaajat sitä palkastaan lähelle neljänneksen ja kaikki menee suoraan nykyisille eläkeläisille, rahastoon ei kerry mitään. Lisäksi kaikki rahaston tuotot käytetään eläkemaksuihin, eivätkä ne kerrytä rahaston pääomaa lainkaan. Ei tunnu lainkaan oikeudenmukaiselta. Rautio käyttää lievää ilmaisua ”valmiiksi vino”.

    Ja herra paratkoon, tämäkään ei riitä! Kyllä itsekkyys ja ahneus ovat tässä ihan asiallisia termejä. Ihan oikein Rautio toteaa eläkealoitteen olevan näyttö egoismista. Ei siinä ole mitään piruilua eikö ole populismi lähelläkään. Olen pitänyt joitakin eläkealoitteen tekijöitä täyspäisinä poliitikkoina mutta eivät näytä olevan. Ovatkin suuren luokan populisteja. Yhtäkään ei pidä kenenkään täysjärkisen äänestää.

    PS. Selvyyden vuoksi. Kommenttini koskee työeläkkeitä, ei muita eläkelajeja, joita taitaa olla jonkin verran. Itse saan yrittäjäeläkettä ja sehän on sen suurunen kuin on itse aikoinaan valinnut.

    VastaaPoista
  9. Niinhän se on, että meitä täysipäisiä ja varsinkin täysipäättömiä riittää joka junaan eikä siihen Helsingin ratapihakaan riitä.

    Tietysti tuossa on oma logiikkansa, J, mutta ei ole tämän meidän ns. hyvinvointialtion idean mukainen. Jos eläkkeelle jääminen romahduttaisi eläkkeen ja siirryttäisin sen jälkeen kunnalliskotiin tms. jonne ennen vanhat vietiin, niin silloin monet muutkin yhteiskunnan kustantamat (veronmaksajien maksamat) palvelut ja edut kannattaisi riisua. Päädyttäisiin todella entiseen malliin (talon vanha isäntä istuu tuvan seinustalla ja saa puukupista kaalisoppaa syödäkseen kunhan pysyttelee aloillaan eikä metelöi) tai johonkin Pohjois-Korean malliin. Sinnekö sinun mielesi vetää? En usko. Ja tiedän että ei vedä.

    Hyvinvointiyhteiskunta on monimutkainen sopimus, jossa eri osapuolet ajallaan ja voimillaan osallistuvat systeemin pyörittämiseen. Ja keskituloinen maksaa joka kuukausi niin paljon veroja, suoria ja välillisiä että hirvittää - sopimuksen mukaan jonka perusteella sitten itse saa ajallaan takaisin jotakin, jos elää tarpeeksi kauan.

    Minäkin maksan niin helkkarista edelleen veroa, että ihan kummastelen että kahteen kertaanko tässä ihannemaassa pitää verotkin maksaa, ensin työssä ollessa ja sitten vielä samasta rahasta toiseen kertaan eläkkeellä. Kyllä pitää. Leikilläni takavuosina sanoinkin, että maksamillani veroilla elätän myös eläkkeellä olevan äitini, koska hänellä oli kohtuullisen (=kohtuuttoman) pieni eläke. Ja jäi vielä yli muillekin jaettavaa.

    En kai muuten kutsunut Rautiota populistiksi vaan käänteiseksi semmoiseksi, jolla on, siis medialla, populismin keinot, siis ne mitä Bernad-Henri Levy kuvailee. ("Tiedän mitä haluan. Olen aina oikeassa. Tapahtukoon tahtoni.")

    Täysipäättömänä minä kyllä tiedän ja myönnän etten ole aina oikeassa. Yritän kuitenkin. Ainakin näyttelen.

    VastaaPoista
  10. Jaa-a. Olen liian pieniaivoinen päättelemämään, saanko liian korkeaa eläkettä. J.S. olenkos mää muuten tuo Maija (ei täällä keskustelussa ole muilla Maria-johdannaisia nimiä), kun sanot Kyöstin ja Maijan saavan viidenneksen liian korkeaa eläkettä?

    Olen tehnyt kyllä kovasti töitä, opiskeluaikoina kaikki kesät töissä ja välillä iltatöitä opiskelun ohessa, sitten 35 vuotta kuntien palveluksessa yhtä päätä ilman pidennettyjä äitiys- ja vuorotteluvapaita, pysyin terveenä enkä jäänyt kotiin mgreenistä tai pikku flunssista. Tein sivutöitäkin, vaikka niistä meni veroa yli 40 prosenttia.

    Se mitä nyt jää eläkkeestä kukkaron pohjalle siirtyy suoraan nuorisolle kahdessa sukupolvessa, kun huomaan heidän tarvitsevan apua. Tiedän näin olevan monen muunkin kohdalla. Nykyelämä vaatii enemmän kuluttamista, ollaan totuttu parempaan elintasoon. Mieheni toppuuttelee, että "arkkurahat" on pidettävä säästössä. Ja arkkurahat sisältää myös epämääräisen pituisen kalliiksi hinnoiteltujen palvelujen ostamisen, kun vanhuus koittaa. Palvelutaloasuminen on hurjan tyyristä, jos sellaiseen koskaan pääsee. Ennen sanottiin vaivaistalo, sitten vanhainkoti ja nyt koko vanhuus pitää piilottaa. Kun ensimmäisen kerran kuulin termin palvelutalo, luulin, että se tarkoittaa jotain kaikkien kuntalaisten mnonitoimitaloa.

    Ainoa mikä kismittää on, että olen ollut isoilla veroillani rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaa ja nyt kun alan tarvita terveyspalveluja niitä pihdataan. Terveyskeskus priorisoi ja ajaa meidät vanhat yksityisille. Se on todella epäreilua.

    Ripsa saa aivan liian pientä eläkettä, se on ainakin varma.

    J.S. sinä olet ilmeisesti osannut valita oikein ja olet tyytyväinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J. tarkoittaa minun serkkuani Maijaa, jonka tuohtuneesta puhelinsoitosta tämä pakinan idea syntyi. Tuollahan se kyllä mainitaan.

      Mutta itse asiassa tässä ei edes probleemana ole eläkkeen suuruus;ne nyt vaan ovat sitä mitä vuosien mittaan "kolmikannassa" sovittu ja miten niissä otetaan ansioiden suuruus huomioon. Eihän tästä ole kauaa taaksepäin, kun eläke määräytyi muutaman viimeisen työvuoden ansioiden mukaan.

      Mutta vaikka olisikin käytössä jokin J:n kaipaama eläkeleikkuri, niin tämä sama probleema olisi edessä silloinkin: miten eläkkeelle jääneen ihmisen eläkettä korotetaan suhteessa yhteiskunnassa syntyvään vaurauteen? Sillä ei kai voi ajatella, että kerran eläkkeelle jäätyään, sitä eläkettä ei sentilläkään nostettaisi, ei vaikka ihminen eläisi 25 vuotta eläkkeellä.
      ---
      Äitini asui viimeisen elinvuotensa kaupungin palvelutalossa. Hänen asuntonsa oli myymättä ja siitä piti tietyst maksaa vastiketta. Viranomaiset eivät tätä ottaneet lainkaan huomioon vaan koko äitini eläke perittiin palvelutalon vuokraan ja hoivakuluhin, niin että hänen säästämänsä "arkkurahatkin" hupenivat hyvää vauhtia.

      Enpä tiedä, huomasiko Paavo Rautio millaisen ajatusketjun hänen kolumninsa synnytti kun siinä vastakkain laitettiin eläkkeiden korotukset ja eutanasia.

      No, koko pakinan idea kuitenkin oli pohtia miksi esimerkiksi Hesarissa tätä eläkeasiaa on tarkasteltu vain ja ainoastaan yhdellä ajatuksella: Kiljusen aloite kumoon! Ja väitin että tämä on vain yksi esimerkki siitä kuin media pyrkii poliittikkojen pöksyihin (kuvaannollisesti) hoitelemaan näiden päätöksiä kun "tunarit" eivät lehtimiesten mielestä osaa niitä, eduskunnalle kuuluvia päätöksiä oikein tehdä.

      Samalla kun puhutaan sananvapaudesta, ollaan liukumassa (tai halutaan liukua) harmaalle alueelle, jossa edustuksellinen demokratia ei enää toimikaan niin kuin on tarkoitus. Tästä syystä vastustan kaikenlaisia kansanäänestyksiä, koska niissä jos missä media saa pukinsorkkansa jokaiseen päätökseen mikä tuollaisella vaalilla tehdään.


      Poista
    2. Marjatta, problemaattinen asia tämä. Olemme Ripsan kanssa jokseenkin samassa asemassa tässä eläkejutussa ja saman kaltaisista syistä, luulen. Kummatkin tulemme koulutetuista perheistä joissa varmasti aikanaan puhuttiin 'kunnollisen' ammatin tärkeydestä. Teimme taloudellisesti epäviisaita ratkaisuja joista varoitettiin. Samaa puhuttiin äidillenikin aikoinaan kun hänen teki mieli ryhtyä lukemaan jotain estetiikkaan liittyvää. Bertta, isoäitini ei sitä sallinut: "Naisen on pystyttävä elättämään itsensä". Olen samaa mieltä. Jos lähdet riskejä ottamaan niin niistä myös itse omalla vastuullasi myös maksat. Yksi lapsistani on kokenut saman hänkin. Taiteen maisteri on joutunut opiskelemaan uuden ammatin.

      En tiedä saako Ripsa 'liian' pientä eläkettä, ehkä niin? Ihminen tekee ratkaisunsa itse. Tuntemattomia tekijöitä on. Mikä on oikeudenmukaista? Pitääkö monien 'tylsiin' insinöörin, veturinkuljettajan tai siivoojan ammattiin kouluttautuneiden ja niissä itsensä elättäneiden, asuntohin säästäneiden maksaa myös 'ihanassa' tai 'tärkeässä' kutsumusammatissa taidetta värkkääviän elatus? Minä pidän sitä jotenkin kohtuuttomana, ainakin epäselvänä. Omalla kohdallani on juuri näin, niin nukun kuin aikanaan petasin ja siitä on onneksi yhteisymmärrys kotona. Olen tietysti tehnyt tavallista ammattityötäkin, oli pakko, aika ajoin. Riskiammatit merkitsevät juuri sitä. hh

      Poista
    3. Ai niin, unohdin Maija-serkun, kun en lukenut Kyöstin kirjoitusta uudestaan, kuten olisi pitänyt.

      Tämä on mutkikas juttu ja keskustelu on rönsynnyt Kyöstin alkukysymyksestä sivupoluille.

      Kyösti eihän asiantuntemusta nykyään arvosteta oikein missään. Huomasin opettajan työssä viimeisinä vuosina, että kaikki muut tiesivät siitäkin työstä kaiken paremmin kuin me, jotka teimme sitä.Työrauhan antaminen ja kunnioittaminen ovat valitettavasti vanhanaikaisia arvoja.
      Kuka enää ryhtyy poliitikoksi!

      Eläkerahastosta kuulee aivan monenlaista tietoa perusteluineen. En pysty ottamaan siitä selvää. Sitä en kuitenkaan usko, että nykyiset eläkemaksut siirtyisivät suoraan nykyeläkeläisille, ei se kirstu niin tyhjä ole.

      Poista
  11. Enpä ole mikään eläkeasiantuntija. Käsitykseni työeläkejärjestelmän tulevaisuudesta perustuu ihan median seuraamiseen ja arkijärkeen. Neljännes työtulosta eläkemaksuun tuntuu ihan inhimilliseltä ylärajalta. Työttömiä taas patistetaan yrittäjiksi ja sitä tietä yrittäjien eläkejärjestelmään. Siinä eläkemaksun saa melko vapaasti valita ja lähes kaikki valitsevat pienen maksun ja siitä aikanaan seuraavan pienen eläkkeen. Näin minäkin tein mutta eläkkeen pienuus ei ole järjestelmän vika. Syyllinen kun näkyy peilistä. Omaa tilannettani helpottaa vähän se, että ehdin olla toistakymmentä vuotta toisen palveluksessa ja se kasvattaa eläkettä.

    Sitten tulevat nämä pätkä-, silppu- yms epätyypilliset työsuhteet ja jakamistaloudeksi kutsuttu elämänmuoto. Jotain eläkemaksuja niistäkin varmaan maksetaan muttei varmasti neljännestä tuloista. Niinpä näyttää kovasti siltä että työeläkkeen maksajien määrä vähenee nopeammin kuin työeläkettä saavien määrä. Korottaa ei voi ja maksajia vähemmän. Ei siitä voi muuta seurata kuin työeläkkeiden aleneminen.

    Viskipullo vetoa, että näin on tapahtunut viimmeistään vuonna 2027! Toivotaan että sotejärjestelmä pitää meidät siihen asti hengissä. Oikeastaan muu ei meitä voi pelastaa kuin massiivinen maahanmuutto. Siihen taas ei taida olla poliittista rohkeutta.

    Miten sitten selvitään jos elämää riittää? Kenellä on omistusasunto niin se myyntiin ja muutto vuokralaiseksi sinne missä asunnot ei enää käy kaupaksi. Kyllä sillä aika kauan vuosittain alenevia vuokria makselee.

    VastaaPoista
  12. Ainahan vetoa voisi lyödä mutta onko sitä lunastamassa v 2027 on toinen juttu.

    Huomasin äsken, että Yle on koonnut nettisivulleen aika kiihkottoman faktapaketin eläkkeistä. Siellä kyllä ollaan vahvasti sitä mieltä ettei eläkkeiden maksamisessa ole mitään ongelmia tulevaisuudessakaan. Ja pohditaan myös tuota ajatusta isojen eläkkeiden pienentämisen järjestä tai järjettömyydestä.

    Löytyy osoitteesta: http://yle.fi/uutiset/3-9391151

    VastaaPoista
  13. Toisaalta muistan viime vuodelta valtiovarainministeriön ylijohtajan Markus Sovalan kirjoituksen Helsingin Sanomista. Siinä hän totesi mm., että käynnissä on ennen näkemätön julkisten menojen uudelleen kohdennus muilta ikäryhmiltä ikääntyneille. Luulisi virkamiehen kirjoittavan jonkinlaisella virkavastuulla, siinä missä poliitikot ja asianosaiset ajavat omaa asiaansa?

    Maallikon on toki hyvin vaikea arvioida todellista tilannetta, kun hyvin erilaista tietoa liikkuu julkisuudessa. Niinpä moni tyytyykin noteeraamaan omia näkemyksiään tukevan tiedon ja sivuuttaa kaiken muun. Se on kovin helppoa näinä totuudenjälkeisinä aikoina.

    Olennaista on, että MITÄÄN kansanosaa ei saa kohdella kaltoin. Yhteiskunnan tulee vaalia oikeudenmukaisuutta ja pitää myös heikoimmistaan huolta. Tästä seuraa tietysti myös se, ettei minkään kansanosan osuus jaettavasta varallisuudesta saisi nousta kohtuuttoman korkeaksi. Mikä sitten on oikeus ja kohtuus juuri tänä päivänä? En osaa sanoa, ja siksikin olkoon keskustelu avointa, kaikki näkökohdat huomioivaa!

    Tässä keskustelussa on tullut esille myös huoli siitä, että eläkeläiset koettaisiin yhteiskunnassa jonkinlaisena rasitteena, joka vie varoja muilta. On jopa vihjattu siihen, että eutanasia-aloitteen yhtenä tavoitteena olisi vanhusten painostaminen "vapaaehtoiseen" eutanasiaan. Kaamea ajatus. Onneksi mistään sellaisesta en sentään näe merkkejä, vaikka ikärasismi sinänsä onkin yksi nykypäivän ikävistä ilmiöistä.

    VastaaPoista
  14. On mukava, että täällä keskustellaan tärkeistä asioista. Keskustelu on tosin jäänyt pyörimään vain yhteen Kyöstin ansiokkaan kirjoituksen monista aiheista, eläkkeisiin (taidanpa olla siihen osasyyllinen itsekin).

    Kirjoituksessa käsiteltiin kuitenkin vielä sitäkin isompia aiheita, kuten sananvapautta ja populismia ja kaikkea sellaista. Mitkä ovat vapaan tiedonvälityksemme sokeita pisteitä? Miksi on niin vaikea saada yleisestä "oikeasta" näkemyksestä poikkeavaa mielipidettä esille, vaikka sananvapaus onkin sosiaalisen median myötä ennätyksellisen laajaa? Miksi hyvää tarkoittava yhteiskunta ei sittenkään osaa keskustella avoimesti?

    Onko se osaltaan juuri some, joka on vienyt kohti populismia? Kun kenen tahansa verkkokeskustelussa heittämä löysä herja tuntuu olevan yhtä arvokas kuin asiantuntijan tietoon ja harkintaan perustuva näkemys?

    Kuten Marjatta totesi: asiantuntijoita ei enää arvosteta. Täytyy olla kiitollinen niille järki-ihmisille, jotka (ideologiasta riippumatta) vielä viitsivät ryhtyä poliitikoiksi, niin epäkiitollista hommaa kuin se on. Miten he jaksavatkin kaiken sen sättimisen? On enemmän totta kuin koskaan, että tyhmyyttä vastaan itse jumalatkin taistelevat turhaan.

    VastaaPoista
  15. Hannu (hh) selvitti vähän kummankin meidän taustaa. Kai siihen pitää lisätä, että kulttuurin korkeakoulutus on takana, siis ainakin minulla. Siihen vaikutti ennen kaikkea kotitausta.

    Vanhemmat kuolivat niin varhain, etteivät he oikein ehtineet esittää vastalausetta kun minä esikoisena lähdin jo pois, ensin yliopistoon, sitten Tukholmaan ja sitten Ameriikkaan. Ja edelleen olen sitä mieltä että se kannatti. Ajatelkaa nyt: olen köyhä ja kipeä ja kohta vanhakin, mutta voin minä ainakin muistella jotain!

    Pekka muistutti aivan oikein, että Kyösti nyt puhui muustakin kuin eläkkeistä. Minulle ainakin oli aikamoinen herätys tajuta ettei Yle ole ollenkaan niin riippumaton, kuin olen kuvitellut. Mutta en ole myöskään ymmärtänyt sitä toista aspektia, vaikka olen ollut siitä tietoinen: Suomi on ollut aina näihin asti maailman sananvapauden ykkösiä ja lisäksi suhteellisesn korruptiovapaa maa.

    Sillä lailla tulin herätetyksi, että *jos* ja *kun* pääministeriä kohdellaan silkkihansikkain niin vakavassa kysymyksessä kuin jäävinä tekemään päätöksiä - ehkä? - niin ei kansalaisten rahoittama Yle saisi olla kädetön.

    Olen ollut sanomalehdissä senttarina ison osan elämääni, niin että olen katsellut sitä elämää aika läheltä. En politiikan puolella, vaan kulttuurin. Sekin on meidän kaikkien oma, siis kansallinen kulttuuri, oikeus siihen.

    Olen katsonut kulttuurijournalismia läheltä sekä Ruotsissa että USA:ssa jotka kumpikin ovat paljon kaupallisempia kuin mitä meidän on ollut. Ei sitä pitäisi päästää kokonaan lipsumaan. Suomi on maailman suuria kieliä ja sillä tarkoitetaan semmoisia kieliä, jolla voi tehdä kaiken ja aivan kotomaassa: opiskella, kirjoittaa, puhua kaikkialla ja ennen kaikkea nauttia sananvapaudesta. Tarkoittaa siis sitä että suomi on niiden 100 suurimman kielen joukossa. Se on paljon.

    VastaaPoista
  16. Oikein sanot Pekka, me täällä itsekkäästi käytämme Kyöstin blogia ja sananvapauttamme väärin juttelemalla ihan omiamme, väärin se on mutta "sydämen kyllyydestä se suu puhuu", tai puhuisi jos ei olisi tuo Outilta saatu äkäinen flunssa niskassa. Olisin puhunut juuri liiasta somesta ja liiasta vapaudesta, siitä että ne ehkä pirstovat rauhattomuudellansa maailmamme ja sillä tavoin muuttavat sen impotentiksi? Populismista mitä itsekin lopulta olemme, kätkemme sen vain helposti hiukan komplisoituneempien ajatusrakennelmien taakse.
    Täytynee etsiä tuo Raution artikkeli. Luulen myös Sipilän muuttuvan kunnon mieheksi kun vertauskohdaksi otetaan Juncker-niminen pitkänaamainen. hh

    VastaaPoista
  17. Asiantuntijat, politiikka, some, media, tietäminen, populismi, eliitti, keskiluokka, hyvinvointivaltio - ihmisiä.

    Niinpä, kaikestahan tässä puhellaan ja mietiskellään ja mikä sen parempaa? Sanahan on vapaata, ajatukset hienoja. Jokainen niistä, yhdessä ja erikseen.

    Kummallisella tavalla aina jokin "asia" tai "ilmiö" on kaikkien suussa, meillä ja muualla. Tässä suhteessa ajat eivät muutu vaikka ajat muuttuvat. Kohta tuo populismikin (josta minäkin on vähän väliä vinoillut) on niin kuolleeksi puhuttua ettei jää mitään kielen päälle.

    Mikä rooli tässä sitten on somella - sillä että itse kukin missä vaan ja milloin vaan ja mistä syystä tahansa saa ikioman äänensä kuuluviin? Vaikea sanoa, semminkin kun useimmat äänet kuitenkin hukkuvat kohinaan, niin kuin emme ennenkään tienneet mitä Esson baareissa puhuttiin, vaikka kaikenlaisia huhuja kuultiin.

    Tietysti voi esittää hypoteesiin (vähän kuin minäkin kai esitän), että media on tavallaan ottaakseen pesäeroa somesta löytänyt uudenlaisen yksipuolisen tavan suhtautua esimerkiksi politiikkaan. Tämäkin hypoteesi voi olla kuviteltua.

    Viime aikoina on esimerkiksi moneen kertaan syytetty (median suunnasta, lakimiesten suunnasta) nykymenoa siitä, että lainvalmisteluun ja säätämiseen liittyy "poliittista ohjausta". Tätä on esitetty ikään kuin kritiikkinä. Kysymys tietysti kuuluu, että mitä muutakaan lakien säätäminen on kuin "poliittista" toimintaa? Eihän se mikään tekninen rekkikieppi tai kolmella kierteellä suoritettu uimahyppy ole. Eduskunta on poliittinen instituutio joka tekee poliittisia päätöksiä. Demokraattiselle mandaatilla.

    Kaikessa on ironiaa ja paradokseja ja kun ne huomaa, niistäkin saa oman huvinsa.

    60-luvulla vasemmisto (me vasemmistolaisesti ajattelevat) syytti virkamieskuntaa ja asiantuntijoita (tiedemiehiä jopa) siitä, että näeännäiseen puolueettomuuteen ja asiantuntemukseen piilotettiin oikeistolainen ajatus ja porvarillinen tapa toimia. Määräenemmistösääntöjä pidettiin taantumuksellisina, ne estivät radikaalit yhteiskunnan muutokset, perustuslaeista puhumattakaaan.

    Nyt, 50 vuotta myöhemmin, punavihreä vasemmisto syyttää virkamiehiä siitä että nämä ajavat muutoksia, perustuslaeista piittaamatta. Radioon ja telkkariin löytyy koko ajan tiedemiehiä väittämään, että hallitus ei välitä "puolueettomasta" tieteestä vaan tekee poliitikkaa. Siis: se mikä 60-luvulla oli unelmoitu hyve, on nyt muuttunut konkreettiseksi pahaksi. Haluttiin tieteeseen lisää poliitiikkaa, haluttiin politiikkaan lisää tiedettä. Kun ne saatiin, se onkin vääränmerkkistä ja siksi tuomittavaa.

    Vuonna 1970 Yrjö Ahamavaara esitti haastavan kysymyksen, jonka sekä perinteiset tiedemiehet, mutta myös useimmat vasemmistolaiset tuomitsivat väärin esitettynä ja vastattuna. Näin se meni: "Voidaanko objektiivisista yhteiskunnallisista lainalaisuuksista johtaa arvopäämääriä yhteiskunnalliselle toiminnalle?" Perinteinen tieteellinen vastaus kuului: EI!

    Yhteiskuntatieteellinen debatti näyttää yhä käyvän läpi tätä kysymystä, vaikka sitä ei suoraan noilla sanoilla ilmaista.

    VastaaPoista
  18. En malta olla vielä kerran kommentoimatta, vaikka olen jo oman määräni tässä keskustelussa hyvinkin täyttänyt. Aihe kun on vain niin kiinnostava.

    On aivan totta, että julkisuuteen tuntuu mahtuvan aina vain yksi asia ja oikea mielipide kerrallaan. Kriittiset vastaväitteet eivät tahdo mennä läpi, ja vaikka menisivätkin, eivät ne hetkauta tyytyväistä oikeassa olemista millään lailla. Meillä on vielä paljon oppimista aidosti moniäänisestä keskustelusta.

    Sosiaalinen media, jonka ansiosta saamme kaikki äänemme kuuluville, on aikamme upeita ilmiöitä. Se on myös aikamme turhauttavimpia riesoja. Siellä, jos missään, toista ei kuunnella eikä kuulla, ja lisäksi hyökkäävä tyyli ja huonot käytöstavat tuntuvat kuuluvaan asiaan. On toki poikkeuksia, kuten tämä Kyöstin blogi, mutta kovin iso osa somesta on sellaista, että olen oppinut sitä välttelemään. Tulee vain paha mieli.

    Mitä tulee yhteiskunnan kehittämiseen, niin sehän on nimenomaan politiikan tehtävä. On kummallinen ajatus, että päätökset tehtäisiin teknokraattisesti, virkamiesten ja asiantuntijoiden voimin. Kyllä heilläkin oikeasti on taustalla jonkinlainen ideologia, vaikka sitä ei ääneen sanottaisikaan. Miksi ideologia halutaan ikään kuin piilottaa?

    Ripsa muistutti siitä tärkeästä asiasta, että olemme maailman kärjessä sekä sananvapaudessa että korruptiovapaudessa. Nämä ovat suuria arvoja, joista kannattaa pitää kiinni. Ne eivät ole myöskään itsestäänselvyyksiä, vaikka se saattaa meiltä aina välillä unohtua. Eikö se kuitenkin voisi meitä yhdistää, nyt kun kansa tuntuu yhä enemmän jakaantuvan? Se tosin vaatisi, että eriäviä mielipiteitä vähintäänkin siedettäisiin, ja siinä olisi monelle oppimisen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sananvapaus. Omasta puolestani olen yrittänyt pitää kiinni Voltairen kautta julkiseksi omaisuudeksi tulleesta lauseesta "Vastustan jyrkästi tuota mitä sanotte mutta panen henkeni alttiiksi sen puolesta että saatte sanoa sen!" Tämmöisi'ä lauseta harrastettiin silloin, mikäs siinä. Fakta kuitenkin on että meillä ei ole sanan vapautta. Sen kummemmin perustelematta viittaan tässä Timo Vihavaisen kirjoitukseen 5.1. nimeltä "Kiihotuslaki".

      Joku ehkä muistaa sveitsiläisen dekkaristin Dürrenmattin filosofoinnin 'laki on valtaa, valta on lakia'. (hdcanis 3.1.) No, nyt tämä meillä voimassa oleva 'kiihotuslaki' antaa tuomarille mahdollisuuden juuri mielivaltaan. Asia ei muutu siitä, että lainkäytön kohteena on ollut 2 ehkä vähemmän miellyttävää henkilöä tai sillä, että joku toinen osapuoli kenties loukkaantuu herkästi. Samantyyppistä lainsäädäntöä on pyritty julkisuuteen tulleiden viranomaisten taholta lisäämään. Tarkoitus voi olla ns. hyvä mutta minulle tulee kyllä mieleen tietty maa keskisessä Euroopassa 30-luvulta.

      Julkisuudessa asia on ollut suhteellisen vähän vaikka kyse on kai tärkeimmästä oikeudesta minkä länsimaiset ihmiset ovat viimeisten vuosisatojen aikana itselleen hankkineet. Sen sijaan täällä ollaan huolissaan jonkun Breivikin vankilaolosuhteista, miehen jonka ei pitäisi olla olemassa ollenkaan. hh

      Poista
  19. Hannu, Breivikin kaltaista ihmistä ei pitäisi olla olemassa. Mutta hän kuitenkin on olemassa ja vaikuttaa edelleen.

    Hänen elämästään olen oppinut että lapsuus on ollut täynnä ongelmia. Se että ongelma oli äiti ei yllätä. Isä oli lähtenyt pois. Semmoista tapahtuu Suomessakin: lapsuus vaikuttaa hirveän kauan ihmisten aikuisuuteen asti.

    Mutta sairaiden ihmisten ei pitäisi vaikuttaa ainakaan enentävästi poliittisiin valtasuhteisiin. Mitäs sille voisi tehdä?

    VastaaPoista
  20. Kyöstillä on jo uusikin kirjoitus, mutta tekee vielä mieli tulla huokaisemaan tänne toivomukseni, että sanat ääripäät ja jakautumien häipyisivät vähitellen kielestä. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin kaikkea muuta, ja näiden termien tiuha toistuminen saa maailman näyttämään mustavalkoisemmalta kuin se on.

    Toinen huokaus, tuo mitä Ripsa sanoo kommenttinsa lopussa. Tämä tuli mieleen, kun luin Trumpin puheista tiedotustilaisuudessa, yhdessä harvoista, mies kun tyytyy tviittaamaan ja samaa alatyyliä oli kieli tässäkin, ja venäläisten mahdollisesti hallussaan pitämistä kiristysvideoista. Voi voi...

    VastaaPoista
  21. Kyllähän keskustelua voi jatkaa, tietysti.

    Muuan lukija kiitti sähköpostiviestissä tätä keskustelua henkeväksi. Kiitos siitä kuuluu teille, hyvät ystävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Minun panostani tällä ei tarkoiteta (vieläkin naurattaa tuo oma pöljyyteni "olenko mää tuo Maija?"), mutta muutoin olen samaa mieltä sähköpostiin kirjoittaneen kanssa. Ja kaikkihan lähtee hyvästä blogikirjoituksesta, joka innoittaa ottamaan kantaa.

      Poista
    2. No, äläs nyt tuota murehdi. Ja sitä paitsi, kaikki lasketaan, sitähän se keskustelu tarkoittaa.

      Poista