torstai 31. joulukuuta 2020

Hidas muutos, suuri kriisi

  [nojatuolifilosofiaa]



Kyösti Salovaara, 2019.
Puente Romano ylittää Guadalquivir-joen Córdobassa.
Roomalaiset rakensivat sillan keisari Augustuksen aikana;
muslimihallinto uudisti ja korjasi sen 700-luvulla.
Silta yli vuosisatojen!


Näiden menneiden yhteiskuntien monumentaaliset rauniot ovat meistä romanttisen kiehtovia… Miten aikoinaan mahtava yhteiskunta päätyi romahdukseen? Millaisia olivat sen yksittäisten kansalaisten kohtalot? Muuttivatko he muualle, ja miksi, jos niin kävi, vai kuolivatko he jollakin epämiellyttävällä tavalla? Romanttisen arvoituksen takana on sitkeä ajatus: onko oman vauraan yhteiskuntamme kohtalo viimein vastaava?

    - Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä. 2005.


Roomassa kaikki alkoi väestön vähenemisestä. Imperiumi menetti alueita ja niiden mukana väestöä. Samalla syntyvyys laski ja kuolleisuus kasvoi sotien ja tautien myötä. Väestön vähetessä myös kauppaa käytiin vähemmän ja verokertymä pieneni. Keskusvallan pienentyneet resurssit alkoivat näkyä kaikkialla. Paikat niin sanotusti repsottivat… Taloudellinen aktiivisuus on riippuvainen siitä, kuinka paljon on ihmisiä käymässä kauppaa, myymässä ja ostamassa. Ei ole mallia hallitusta alaspäin menemisestä. Sen takia esimerkiksi degrowth-keskustelu on mielenkiintoista. Siinä sanotaan, että pitäisi olla vähemmän, mutta ei sitä, että mitä sitten, kun on vähemmän.

    - Taloushistorian ja strategian professori Juha-Antti Lamberg Helsingin Sanomissa 9.7.2017.


Useimmat maamme kalat ovat alkuperältään eteläisiä ja nauttivat lämmöstä. Jos ahvenet, kuhat ja särjet saisivat itse päättää, ne pulikoisivat meillekin mukavissa yli 25 asteen lämpötiloissa.

    - Luonto laskeutuu talveen. HS, 26.12.2020.



Nojatuolistani näkee lähelle: pensaita, puita, pienen parkkipaikan takana pari vanhalta näyttävää puutaloa.

    Mielikuvitus lentää pidemmälle.
    Niinpä tuumailen Suomen tulevaisuutta muinaisen Rooman tuhoutumisen kautta. En välttämättä ennusta Suomen tuhoa.
    Mielenkiintoista kuitenkin on, että Rooman imperiumi hajosi ”kestävyysvajeen” rappioittamana. Kun Suomi toipuu koronaviruksesta, sillä on ratkaistavana samanlainen ongelma: miten ikärakenteen muuttuessa radikaalisti hyvinvointivaltio säilyttää taloudellisen toimeliaisuutensa, joka avaa paluutien normaalitilaan.
    Pakinoitsijan nojatuolista voi vetää laajoja kaaria.
    Niinpä vedän.


Aloitetaan Roomasta.

    Tai ei, menenkin Espanjaan.
    Barcelonalaisessa La Vanguardia lehdessä kerrottiin uudesta arkeologisesta tutkimuksesta, jonka mukaan Pohjois-Espanjassa, Cantabriassa, on löydetty kymmeniä uusia roomalaisajan tukikohtia.
    Tiedossa on aikaisemminkin ollut, että roomalaiset legioonat joutuivat Cantabrian sodassa (29-19 eaa), pohjoista ja luoteista Espanjaa valloittaessaan opettelemaan sissisodan menetelmiä. Uudet kaivaukset paljastavat kuinka järeitä, vuoristoon hajautettuja tukikohtia sissisota roomalaisilta edellytti.
    Kun roomalaiset valloittivat Cantabriaa, keisari Augustus matkusti Pohjois-Espanjaan v. 26 eaa varmistamaan, että Rooman valtakunnan hallinto saatiin asettautumaan luoteis-Espanjaan. Pontimena oli Astorgan kaupungin lähellä sijaitsevien kultaesiintymien haltuunotto.
    Las Médulaksen kultakaivoksista tuli sitten Rooman imperiumin tärkein kultavaranto.


Kyösti Salovaara, 2017.
Roomalainen amfiteatteri Espanjaan vievän
muinaisen Via Roman varrella Etelä-Ranskassa, Nîmesin
kaupungissa Provencessä, on yksi parhaiten säilyneistä.
 Se oli aikanaan imperiumin suurimpia amfiteattereita. 



Usein ajatellaan, että valtakunnan tai valtion tuhoutuminen tapahtuu yhdellä iskulla, yhden hävityn taistelun tuloksena. Niinpä Roomankin tuhoutuminen kirjataan tiettyihin vuosiin, joihinkin yksittäisiin tapahtumiin.

    Faktoja ja mielikuvitusta yhdistellen elämää saattaa kuitenkin katsoa myös kansalaisten ja instituutioiden näkökulmasta. Roomaa ei rakennettu vuodessa eikä se tuhoutunut vuodessa. Päinvastoin sen tuhoutuminen, rappeutuminen kesti satoja vuosia. Uudet valloittajat, niin kuin visigootit, sopeutuivat roomalaisten elämään ja roomalaiset sopeutuivat uusien vallanpitäjien elämään. Yhden ihmisen kannalta juuri mikään ei hetkessä muuttunut, tuskin edes hänen elinaikanaan.
    Keisari Augustus (63 eaa - 14 jaa) perusti Lounais-Espanjaan Emerita Augustan (nykyään Merida) hallintokaupungin, josta tuli Lusitanian pääkaupunki. Emerita Augustaan sijoitettiin kunnialla eläkkeelle päässeitä legioonalaissotureita.
    Rooman rappio alkoi reuna-alueilta. Ei ollut rahaa maksaa eläkkeitä eikä ylläpitää infrastruktuuria. Väki vanheni ja väheni, taloudellinen toimeliaisuus hiipui.
    Espanjalaisen "kantaväestön" piti sopeutua roomalaisiin valloittajiin, sitten visigootteihin ja lopulta maureihin, jotka valloittivat Andalusian 700-luvun alkupuolella. Mutta myös valloittajien piti sopeutua paikalliseen elämään. Muslimivalta tuli Espanjaan kun Umaijadien dynastia hallitsi Damaskoksen seudulla. Abbasidien dynastia syrjäytti Umaijadien kalifaatin v. 750. Abbasiedien imperiumi kesti vuoteen 945.
    Espanjassa muslimi-imperiumien valta kesti kuitenkin yli vuosituhannen vaihtumisen ja jatkui pois hiipuvana Kolumbuksen Amerikan löytöjen aikoihin saakka. 
    Näin ollen muslimien valtaa kesti heikentyneenäkin Espanjassa satojen vuosien ajan; se ei romahtanut yhdessä yössä. Tavallinen andalusialainen tuskin huomasi kaukaisen Abbasidien dynastian romahtamista. 700 vuotta on ruohonjuuritasolta katsoen äärettömän pitkä aika.


Rooman valtakunta tuhoutui, rappeutui, hajosi lopulta moneksi. Tämä on hallinnollinen näkökulma. Mitä ihmisten arkielämälle tapahtui? Vai huomasivatko he oikeastaan mitenkään elämän muuttumista?

     Kirjassaan Sivilisaatio Niall Ferguson sanoo, että arkeologisten todisteiden mukaan Rooman rappio näkyi kehnompina asuntoina, alkeellisempana keramiikkana, metallirahan vähentymisenä ja pienempinä karjaeläiminä.
   ”Johtuiko Rooman kaatuminen siitä, että samat vanhat, muuttumattomat barbaarit odottivat aina Rooman keisarikunnan rajoilla ja että he eivät voineet voittaa ennen kuin Rooma heikkeni jonkin taloudellisten, poliittisten, ympäristöllisten ja muiden ongelmien yhdistelmän seurauksena?” kysyi Jared Diamond Romahdus-teoksessa.
    Nykytutkimus vastaa Diamondin kysymykseen professori Juha-Antti Lambergin toteamuksella, että kaikki alkoi väestön vähenemisestä. kimäärän kutistuminen aiheutti taloudellisen toimeliasuuden vähenemisen ja sitä mukaan verotulojen supistumisen. Ei ollut varaa pitää yllä imperiumia. Rappeutuminen alkoi reuna-alueilta ja päätyi lopulta Rooman ytimeen.
    Yrittikö Rooman keisari Konstantinus I pelastaa uppoavan laivan vuonna 312 kutsuessaan luokseen taitavaksi sotapäälliköksi osoittautuneen ja hyvästä roomalaisesta perheestä hteneen Marcellinus Bonifatiuksen ja antaessaan tälle viestin vietäväksi Astorgaan?
    Viestissä määrättiin, että kullantuotanto piti kolminkertaistaa Las Médulaksen kaivoksilla. Bonifatius sai turvakseen kolme kokenutta ja luotettavaksi todettua ratsumiestä.
    Ei ole tiedossa, pääsikö Bonifatius koskaan perille. Ehkä hänen matkansa pysähtyi Córdobaan tai Emerita Augustaan. Ehkä hän sairastui jo aikaisemmin matkatessaan Herkuleen tietä Carthago Novasta (nyk. Cartagena) länttä kohti.
    Sitä paitsi, Bonifatius on kenties nojatuolissa istuvan pakinanikkarin mielikuvitusta. Eikä kolminkertainen kultamääräkään - jos se onnistuttiin lähettämään Rooman keisarille - pelastanut taloudellisesti kuihtuvaa imperiumia. Konstantinus vähensi rahauudistuksessa kolikoiden kultapitoisuutta ja siirsi imperiumin pääkaupungin itään Bysanttiin.


Kyösti Salovaara, 2003.
Forum Romanum oli aikanaan
Rooman valtakunnan henkinen ja taloudellinen keskus.


Muutama viikko sitten eläkeyhtiön Varman toimitusjohtajalta Risto Murrolta kysyttiin Ylen ajankohtaisohjelmassa miten Suomi selviää koronan jälkeisestä ajasta.

    Risto Murto on terävä tyyppi. Hän ei vastaa vaikeisiin kysymyksiin korulauseilla eikä sanoja pyörittelemällä.
    Niinpä Murto totesi, että Suomessa osataan reagoida äkillisiin, yllätyksellisiin kriiseihin nopeasti ja tarmokkaasti. Niistä selvitään yhteistyöllä, kuten koronaviruksen kohdalla on käynyt ilmi. Mutta hiipuviin, hiljakseen kehittyviin kriiseihin Suomessa ei osata tai haluta tarttua ajoissa, joten niistä toipuminen näyttää vaikealta ellei jopa mahdottomalta.
    Murto ennusti, että jos hiljakseen hiipivää suomalaista kestävyysvajetta ei huomioida - jos sille ei tehdä mitään, koska poliittiset päätökset ovat niin vaikeita - tavallinen suomalainen huomaa muutaman kymmenen vuoden päästä asuvansa pienemmässä asunnossa, ajavansa pienemmällä ja vanhemmalla autolla ja saavansa huonompia terveyspalveluja kuin mitä meillä nyt on vuonna 2020.
    Eikö siis Suomessa pienessä skaalassa tapahdu juuri samanlainen hiipivä ja hiipuva kehityskulku kuin mikä romahdutti Rooman valtakunnan talouden?


Suomi ei ole kuitenkaan mahtava Rooman imperiumi, ei edes EU:ta voi verrata Roomaan, joka valloitti puoli maailmaa hallintaansa. EU perustettiin v. 1992; sitä edeltävä Euroopan hiili- ja teräsyhteisö sekä Euroopan yhteisö perustettiin 1950-luvulla. Näin lyhyttä ajanjaksoa on mahdoton verrata Rooman imperiumin 600 vuoden kukoistukseen tai muslimien 700 vuoden valtakauteen Andalusiassa.
    Nojatuolista näkee lähelle. Se on ihmisen arkipäivän perspektiivi.
    Kauas voi vain ajatella, mietiskellä, spekuloida.
    Vanha vuosi väistyy uuden tieltä. Ihminen, minä ja sinä, emme huomaa kellon lyödessä 24:00 minkään muuttuvan. Mutta muutos ympärillä jatkuu, hyvään tai huonoon.
    Vasta myöhemmin, vuosikymmenten päästä joku historioitsija kirjoittaa tutkimuksessaan: ”Vuonna 2020 hyvinvoiva ja vakavarainen Suomi ei ymmärtänyt taloutensa pohjavirran juoksua ja siksi se köyhtyi 2030-luvulle tultaessa niin, että hyvinvointivaltiosta piti luopua, koska yhteiskunta oli rappeutunut verotulojen kuihtuessa.”



Kyösti Salovaara, 2020.
"Ikuista" Roomaa Méridassa (ent. Emerita Augustus)
Lounais-Espanjassa. Täältä kulki Hopeatie pohjoiseen
kultakaivosten tykö.

7 kommenttia:

  1. .. Eli meidän on saatava lisää työikäistä väkeä ja heille työtä.

    Minusta me voisimme kehittää esim. matkailua paljon nykyisestä sitten kun taas voimme. Paikallaan pysyneet ihmiset lähtevät mielellään sinne missä on toimivat systeemit ja palveluhenkistä ammattiväkeä. Lapissa on paljon mahdollisuuksia kaikentasoiseen matkailuun.

    Mitä ratkaisuja pakinoitsija nojatuolistaan näkee kriisiin?

    Onnellista uutta vuotta, Kyösti!

    (Nyt kyllä toivoisi jonkun mustan joutsenen positiivisen ilmentymän yllättävän meidät. Enemmän on varmaan niitä negatiivisia yllätyksiä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Marjatta!

      Ai että nojatuolifilosofin tulisi ratkaista Suomen kestävysvaje? Hehheh.

      Perusratkaisuhan on, että pitää saada enemmän työpaikkoja (yksityiselle sektorille) ja tulee saada ihmiset niihin myös hakeutumaan. Koska jo nyt on avoimia työpaikkoja, joihin ei saada työntekijöitä, melko varmasti tarvitaan ammattitaitoisten maahanmuuttajien houkuttelemista Suomeen. Se ei liene helppoa, kun sama kestävyysvajeongelma koskee koko Eurooppaa. Kananariansaaret yrittää houkutella 30 000 etätyöntekijää saarille. Meneekö joku ohjelmoija mieluumin Las Palmasiin kuin Helsinkiin tai Ouluun? Luulenpa että suuressa määrin menee. Joku extremisti sitten eksyy tännekin.

      Suomessa taitaa olla pienyrittäjiä huomattavasti vähemmän kuin Ruotsisa tai Saksassa. Pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät enemmän kuin suuryritykset. Miten suomalaiset saataisiin yrittämään? Enpä tiedä.

      Jos ilmastomuutoksen hillitseminen hoidetaan huonosti, kestävyysvaje vain pahenee. Monet asiat ovat todella hiuskarvan varassa. Metsäteollisuus tuo Suomen viennistä n. 20 %. Eli on oleellinen osa hyvinvointivaltion rahoituksesta. Se työllistää kaikkineen n 74 000 ihmistä, mikä sinänsä on vähän verrattuna metsäteollisuuden volyymiin. Jos metsien "suojelun" intoilu menee tietyn rajan yli ja metsäteollisuus kaikkoaa Suomesta, sitten voi muitakin pillejä alkaa pistää pussiin. Sitä paitsi EU-tasolla ei vältämättä tehdä Suomele edullisia päätöksiä ilmastotilanteeseen nähden.

      Kaikkein arkaluonteisin kysymys koskee sitä miksi ihmiset eivät totaalisesti hankkiudu töihin. Tällehän jotain pitää tehdä tai sitten käy, niin kuin Murto aprikoi.

      Pitääkö ihmisiä pakottaa esimerkiksi muuttamaan kotiseudultaan sinne missä on töitä? En osaa sanoa.

      Kun minä 60-luvun lopulla tulin opiskelemaan yliopistoon ATK-alaa (nyk IT), oli itsestään selvää ettei kotikaupungissa Kotkassa ole ohjelmoijille ja suunnittelijoille avoimia työpaikkoja, joten työ pitäisi hankkia muualta. Sama koski suurta osaa maaseudulta lähteneitä opiskelijoita.

      Tänään minusta olisi parempi ratkaisu, että Kotkan tapaiset kaupungit nostettaisiin tavalla tai toiselle kuihtumiskierteestä. Mutta miten sen pystyisi tekemään? Nykyisestä asuinpaikastani Helsingissä ajaa vähän yli tunnissa Kotkaan. Miksi sinne ei synnyt uusia yrityksiä ja työpaikkoja, vaikka se on paljon lähempänä mahtavaa Helsinkiä kuin monet muut kasvavat alueet?

      Johtuneeko pitkästä perinteestä jossa Kotkan kaupunki suosi vain suurteollisuutta ja pienyrittäjiä karsastettiin?

      Poista
    2. Voi voi Kyösti, nyt petit minut, kun sinulla ei ole ratkaisua tähän.

      Niin, ongelmahan on juuri se, että Suomi ei elvy ellei Eurooppa elvy ja siihen taas vaikuttavat monet asiat myös Euroopan ulkopuolella.
      Meidän pitäisi täsmäkouluttaa ihmisiä, että edes ne kaikki nuoret jotka nyt ovat opiskelemassa valmistuisivat oikeisiin olemassa oleviin ammatteihin, joihin työntekijöitä tarvitaan. Pitäisi valistaa selkeästi siitä, mille aloille kannattaa hakeutua.
      Itsekin olin opiskelemassa hieman toisenlaista aineyhdistelmää, mutta kun kuulin, millaisia opettajan virkoja peruskouluihin perustetaan, niin korjasin ainevalintaani sen mukaan. On kiva opiskella kaikkea sellaista mitä rakastaa, mutta yleisneroille ja hatvinaisia aloja opiskelleille ei ole työpaikkoja.
      Sitten toiseksi pitäisi käyttää hyväksi kaikkien niiden Suomeen ulkomailta jo tulleiden panos, joilla on hyvä koulutus omassa maassa, mutta suomen taito puuttuu. Pakolaisina tulleissa on osa korkeasti koulutettuja.
      Tehokas rekrytointi voisi olla kolmas keino. Meille Kouvolaan saatiin houkutelluksi hammaslääkäreitä Espanjasta mainoskampanjalla ja rekrytointireissuilla Espanjasta. Puolet heistä jäi paikkakunnalle pysyväisluonteisesti, ovat perustaneet perheenkin.

      Kouvolassa on sama juttu kuin Kotkassa. Tästä on hyvät yhteydet Helsinkiin. Miniä käy siellä toimittajan hommissa, junalla ja harvemmin autolla, ei tosin joka päivä, koska hänellä aikakauslehden toimittajana on keikkoja monella taholla ja on kätevää tehdä myös etätyötä. Meiltä lopetettiin kääntäjien laitos, mikä oli suuri menetys kaupungille, ja olisko ammattikorkeastakin, Xamkista, supistettu valintoja. Isot tehdasalueet seisovat tyhjillään. Missä on se guru, joka keksisi niille käyttöä?
      Ei minusta ole järkevää pitää palveluja yllä aivan korpipaikkakunnilla, mutta kyllä koko Etelä-Suomi pitäisi pitää elinvoimaisena.

      Minusta tuntuu, että tällä hetkellä nuoret ammatteihin valmistuvat ovat aika lailla valmiita muuttamaan muualle työpaikan mukaan, mutta vielä joku aika sitten osa oli sitä mieltä, että heidän pitää saada ensin valita missä asuvat ja sitten pitää löytyä se työ, mieluiten sopivasti läheltä. Minullakin oli kollegoja, jotka olivat mieluummin sijaisina ja pätkätöissä kotipaikkakunnalla kuin hakivat vakipaikkoja jostain muualta. Koitin kannustaa ja ehdottaa, että opettajan virka Korvatunturin koulussa voisi olla varsinkin nuorelle perheettömälle seikkailu, mutta turvallisuus ja vanhempien kodin läheisyys voitti.

      Poista
    3. Lisään vielä, että kyllä jostain korpipaikkakunnastakin voi tulla kukoistava, jos vaikka löytyy kaivostoimintaa. Venäjällä syntyi Kostamuksen kaupunki rautamalmikaivoksen ympärille. Sen ansiosta Kuhmokin kukoisti ja oli kuin eri kaupunki kymmenkunta vuotta. Täällä nykyisellä kotiseudullani on ollut samanlaista kukoistusta pitempään tehtaiden kulta-aikana. Kohtalonani on näemmä asua kuihtuvilla paikkakunnilla.

      Poista
    4. Sorry etten ratkaissut Suomen kestävyysvajetta.

      Tuo täsmäkouluttaminen on tärkeä pointti, mutta eiköhän sekin ole näistä poliittisesti melkein mahdottomista ratkaistavista asioista yksi.

      Kun tietyt metalliteollisuuden firmat sanovat, että tuotekehitys ja ehkä koko tuotanto loppuu kun nuorista ei enää löydy insinöörejä ja tekniikan taitajia, niin samaan aikaan mediakoulutus ja taiteiden koulutus kerää opiskelemaan pyrkiviä kasapäin vaikkei työpaikasta noilta aloilta ole mitään varmuutta.

      Kuinka pitkälle ihmisellä on oikeus valita opiskelusuuntansa yhteiskunnassa, jossa valtio ja kunnat maksavat opiskelun kustannukset? Haastava kysymys. Mutta aikamoinen autoritäärinen valtio olisi sekin, jossa opiskelijat ohjataan (pakotetaan) sellaiselle opiskelusuunnalle, johon esimerkiksi erilaiset testit hänet ohjaisivat.

      Toinen mielenkiintoinen asia olisi tietää, miksi jotkut paikkakunnat kehittyvät ja toiset surkastuvat. Siihen kaiketi vaikuttaa niin monet tekijät ettei kukaan tiedä "oikeaa" vastausta.


      Yksi yhdistävä tekijä kuihtuvissa teollisuuspakoissa on se, että poliittisesti niissä oli pitkän aikaa ylivahva vasemmistolainen, paljolti sosialidemokraattinen edustus, varsinkin kuntatasolla. Mutta olihan esimerkiksi Kotkassa myös kokoomus vahva puolue.

      Selittääkö kuihtumista jonkinlainen paikallinen perinne suhtautua muutokseen ja yritysmaailmaan? "Kutsetin" mies käy mieluummin töissä Kutsetilla kuin jossakin nyrkkipajassa - kunnes Kutsettia ei enää ole olemassakaan. Haluavatko kuihtuvien paikkojen ihmiset ennemmin takuuvarman (elinikäisen) työpaikan kuin mahdollisesti sellaisen kiehtovankin työn jossa firma saattaa innovatiivisena menestyä hyvin, mutta riski epäonnistua on suuri?

      Poista
    5. No, saat anteeksi. Nobel meni nyt sinulta ohi.

      Mutta minäpä keksin käytön meidän tyhjälle UPM:n tehdaskompleksille. Aiemmin kuvittelin siihen kävelyilläni yliopistokampuksen, mutta nyt toivon lääketehdasta.
      On aika pelottavaa, että esim. penisilliini tehdään muutamassa harvassa jättitehtaassa halpatuotantomaissa. Jos Euroopassa olisi omaa lääketuotantoa, eikä kaikkea olisi keskitetty Kiinaan ja Intiaan, niin voi olla, että meillä olisi jo ihmiset rokotettu koronavirusta vastaan.

      Paikallinen perinne oli ainakin Inkeroisissa vahva vielä silloin, kun aloitin siellä opettajana vuonna 2000. Varsinkin poikia oli vaikea saada suhtautumaan vakavasti opiskeluun, koska he olivat sitä mieltä, että jatkavat tehtaalla kuten iskä ja isoisä ("Miä meen tehtaalle."), tienaavat hyvin ja hankkivat parikymppisenä omakotitalon, auton ja vaimon. Jotkut opettajat jo varoittelivat, että tilanne muuttuu, mutta ennustukset eivät poikia huolettaneet.
      Tunnelma oli yhtä luottava kuin maatalojen vanhimmilla pojilla ennen vanhaan, loppuelämän suunnitelma ja leipä varma.

      Joo, kyllä nuoruuteen kuuluu sekin, että saa "opiskella elämää varten" ja tehdä valintojaan melko vapaasti vapaasti. Niinhän se itselläkin kävi, mitä nyt opiskelukaveri vinkkasi, ettei yhdistelmä englanti ja kirjallisuus tuo töitä, vaan pitää valita myös ruotsi. Minähän "hukkasin" kaksi vuotta. Aloitin Tampereella, sitten vietin vuoden USA:ssa, jonka jälkeen vasta siirryin haahuilusta päämäärätietoiseen opiskeluun.

      Nyt on yksi mielenkiintoien ala, oman elämänsä raportoinnilla eläminen somessa ja tuotteiden mainostaminen niin että soluttaa ne elämäänsä ja esittelee seuraajilleen. Jotkut tubettajat elävät näin hulppeasti, saavta mainetta kansainvälisestikin, mutta saattavat sairastua stressiin. Julkkiksen ammatti on toinen itse räätälöity työ, aloittaa vaikka osallistumalla johonkin hömppäohjelmaan ja kohta on juontajana. Tämä kaikki on sellaista maailmaa, josta en jaksa kiinnostua.

      Poista
    6. Uutiset ettei rokotteita riitäkään kaikille kevään aikana (Suomessa, muuallakin?) kuvastaa kuinka lääketeollisuus on keskittynyt, joten lääketehdas sopisi hyvinkin UPM:ltä jääneisiin tiloihin.

      Ei tässä vielä tiedä mitä hemmetin oppeja joudutaan nielemään ennen kuin elämä alaa raiteilleen.

      Minäkin ihmettelen: kuka noita elämäntapatubettajia oikein seuraa. Ja miksi?

      Yhtä paljon ihmettelen että telkkarista tulee yhä enemmän ohjelmia joissa julkkikset itkevät - ja lehtien mukaan jopa katsojatkin. Mistä tämä "muoti" kertoo. Julkisten loputtomasta omahyväisyydestä?
      Toimittajien harhasta että yhdessä itkeminen on jotenkin muodissa olevaa hokemaa yhteisöllisyydestä? Vai pelkästä psykologisesta pornosta?

      Poista