Minähän sanoin!

[Mustan Joutsenen höyheniä]

                                          SALOVAARA 2015.
Potkukelkkakelien ennustajan ei
tarvitse turvautua Mustaan Joutseneen.

Jälkiviisaus on imelintä historian selittämistä.

    Siksi me turvaudumme siihen usein. Makean nälkää on mahdoton vastustaa.

    Minähän sanoin ettei Kreikka selviä veloistaan, kuulemme Timo Soinin toistavan. Minähän kirjoitin siitä Wall Street Journaliin jo vuonna 2011, hän muistaa muistuttaa. Tai jos kuuntelee Paavo Väyrystä, pitää vain ihmetellä miksi suomalaiset eivät tehneet niin kuin Paavo opasti. Väyrynen ei ole koskaan ollut väärässä.

    Jos Kreikka on ensi maanantaina ulkona eurosta, se ei yllätä ketään. Monella se huipentuu imelään itsekehuun. Minähän sanoin!

    Oliko vuoden 2008 kansainvälinen finanssikriisi oikea yllätys? Oliko se Nassim Talebin kuvailema ”Musta Joutsen”, jota kukaan ei arvannut edeltä, koska ihmisillä on tapana ajella elämän autoa eteenpäin ikään kuin tulevia mutkia peruutuspeilistä katsellen? Entäpä Neuvostoliiton hajoaminen? DDR:n katoaminen? Nokian kännyköiden häviö muille puhelinmerkeille?

    Talebin mukaan negatiiviset ”Mustat Joutsenet” ilmaantuvat äkkiä, yllättäen. Sen sijaan positiiviset ”joutsenet” ilmaantuvat vähitellen, niin ettei niitä huomaa lainkaan ennen kuin mustapukuinen lintu pörhistelee sulkiaan silmiesi edessä. ”Kas kummaa, näinkö radikaalisti maailma muuttui huomaamattani!” sanot ääneen. Kukapa olisi esimerkiksi 60-luvulla osannut ennustaa, että meillä jokaisella on vuonna 2015 mobiili puhelinlaite, jolla voi myös surffailla Internetissä (jota ei olisi kyennyt mitenkään hahmottelemaan mielessään tuolloin), ottaa valokuvia ja suunnistaa voimassa olevan tarkan kartan perusteella mihin sitten haluaakin - teknologian myönteinen Musta Joutsen!

    Mustan Joutsenen tunnusmerkkejä ovat harvinaisuus, äärimmäisyys ja jälkikäteen ennustettavuus (siis ei tulevan ennustaminen). Tuo jälkikäteen ”ennustettavuus” on sitä makeinta itseään, jälkiviisautta.

    Kirjassaan Musta Joutsen, Erittäinen epätodennäköisen vaikutus Taleb siis väittää, että maailmaa hallitsee äärimmäinen ja tuntematon ja erittäin epätodennäköinen – siis epätodennäköinen sen suhteen mitä tiedämme nykyhetkestä ja menneisyydestä ja mitä siitä ajattelemme. Vielä rankempi on Talebin toinen väite: Mustat Joutsenet ovat mahdollisia, koska ”tiedämme” niin paljon, koska meillä on niin paljon faktaa taloudesta ja ihmisten elämästä, ettemme näe lainkaan sääntöjä faktojen yläpuolella ja alapuolella, niiden välissä. Ihminen hukkuu toisin sanoen faktojen tyrskyihin, koska ei tajua etteivät yksittäiset faktat kannattele pinnalla.

    ”Ennen Australian löytämistä Vanhan maailman ihmiset olivat vakuuttuneet, että kaikki joutsenet olivat valkoisia, ja uskomus oli kiistaton, sillä empiiriset todisteet näyttivät vahvistavan sen kertakaikkisesti”, Taleb aloittaa kiehtovan, jos kohta (teoreettisesti) vaikeaselkoisen kirjansa.

Toukokuussa siivosimme viimeisiä tavaroita Museokadulla Sapokan rannalla Kotkassa ja otimme talteen papereita joilla saattaa olla joskus merkitystä, jos ei muuten, niin nostalgisesti kuitenkin.

    Poikani selaili äitini keräämiä sanomalehtiartikkeleita ja sieltä löytyi toukokuussa 2007 Kymen Sanomissa julkaistu kolumnini, jossa kerroin Espanjan ylikuumentuneesta asuntobuumista.

    ”Sinähän ennustit Espanjan pankkikriisiin viisi vuotta etuajassa!” Jaakko huudahti.

    Imelän jälkiviisauden hengessä julkaisen tuon kolumnin tässä nyt uudestaan. Olen päättelemällä ajoittanut sen sunnuntaille 20.5.2007, sillä lehtileike jäi Museokadun roskikseen eikä minulla ole sitä itsellänikään, koska kirjoitin jutun Aurinkorannikolla. Se että saan sen toistetuksi, johtuu tiedostosta jonka lähetin pojalleni espanjalaisesta nettikahvilasta Los Bolichesin kaupunginosassa Fuengirolassa. Nettikahvilan tietokoneessa ei tietenkään ollut skandinaavisia kirjaimia, joten kirjoitin niiden paikalle sovitut erikoismerkit, jotka Jaakko sitten Suomessa editoi ääkkösiksi ja lähetti juttuni eteenpäin Kymen Sanomien päätoimittajalle.

    Pääkirjoitussivulla julkaistu Ylänurkka-kolumni oli tällainen:

"Malmin raitti 16 G, 00700 Helsinki

Malmin raitti on kotikatuni neljättä vuotta. Malmi on kuin pieni kaupunki Helsingissä, ei kovin kaunis mutta elävä.
    Muutama viikko sitten pääkaupunkiseudulle syntyi miljoonas asukas. Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupunginjohtajat joivat kakkukahvit vastasyntyneen metropolikansalaisen kätkyen äärellä. Miljoonas asukas tekee alueesta, jota kukaan ei pysty rajaamaan tarkasti, metropolin, suurkaupungin jolla kelpaa kuulemma kilvoitella Euroopan suurkaupunkien kanssa. Kun vastasyntyneen metropolilapsen vanhempia haastateltiin, he kertoivat pian muuttavansa muualle - niin kuin yhä useammat lapsiperheet tekevät.
    Kirjoitan tätä Fuengirolassa, Aurinkorannikolla, itse asiassa toiseen kertaan koska Espanjan posti ei ensimmäistä yritystä pystynyt ajoissa toimittamaan Suomeen. Malmin raitti on kovin kaukana, mutta onko sittenkään.
    Hieman kuin Henrik Tikkasen osoiteromaaneja jäljitelläkseni teen kolmesta perättäisestä kolumnistani trilogian. Paikat paikkoja, nimet nimiä. En halua todistaa erilaisten paikkojen koluamista, vaan sitä, että olinpa missä tahansa, olen samassa paikassa, koska niin yhtä maailma näyttää olevan minussa, siis eurooppalainen ja länsimainen maailma joka tapauksessa.
    Myönnän: ehkä olen kyvytön näkemään yhteisen pinnan läpi syvemmälle.

Sinisen Välimeren rannalla olen lueskellut Giles Tremlettin matkakirjaa Espanjan aaveista, ilmiöistä jotka yhä vaikuttavat modernissa Espanjassa, totalitarismin ja anarkian haamuista joista kansakunta ei näytä pääsevän eroon. Pyrkimykset anarkiaan ja kovaan järjestykseen käyvät Tremlettin mielestä yhä kamppailua espanlaisten sieluissa.
    Tremlett suhtautuu massaturismiin kahtalaisesti. Samalla kun hän moittii Costa del Solin tolkutonta rakennusboomia, jota ilmeisesti on tuettu ja edistetty laittomalla rahalla, hän toisaalta ylistää Pedro Zaragoza Ortsia, jota pidetään Benidormin ja sitä mukaa koko Espanjan massaturismin isänä. Tuskin kukaan Benidormin - Beni Yorkin - hotellipilvenpiirtäjiä katseleva sanoo näkymää kauniiksi, mutta olen Tremlettin kanssa samaa mieltä, että Benidorm on mainettaan viehättävämpi paikka. Miksi muuten viisi miljoonaa turistia matkustaisi sinne vuosittain. Sekin kannattaa huomata, että Benidormin ja muiden turistikaupunkien turisteista huomattava osa on maan omia asukkaita. Tiheästi asutut paikat viehättävät espanjalaisia.
    Massaturismi syntyi lentoliikenteen kehittymisen myötä. Mutta bikinit vaikuttivat siihen yhtä paljon.
    Vuonna 1959 edellä mainittu Benidormin pormestari joutui katolisen kirkon "kiroukseen", koska hän salli bikinit Benidormin hiekkarannoilla. Espanjan massaturismi olisi ehkä kuollut ennen syntymäänsä ellei toimelias Zaragoza olisi hypännyt Vespansa selkään ja ajanut yhdeksän tuntia Madridiin tapamaan Francoa. Diktaattori antoi pormestarille täyden tuen bikiniasiassa ja turismi pääsi valloilleen. Franco ei ollut ihan "paska äijä", vaan liberaali ainakin bikininaisia katsellessaan.

Helsinki yrittää kasvaa metropoliksi suunnitelmallisesti Suomea syöden. Päämäärä on tarkoitus, vaikka kukaan ei pysty kunnolla perustelemaan mitä etua suuruus lopulta tuo. Helsinki on jo nyt suurempi kuin mikään muu Suomessa ja silti juuri Helsingissä jonot julkiseen terveydenhoitoon ovat pitkiä ja puuduttavia. Mitä suuremman suurentaminen enää auttaa?
    Minä kohtaan suuruuden varjopuolet aamuisin kun köröttelen Malmilta Espooseen töihin. Niin leveää tietä eivät insinööritkään osaa rakentaa, että metropolin asukkaat sinne mahtuvat ajelemaan.
    Costa del Solin kasvamista metropoliksi ei ole ehkä suunnitellut kukaan, paitsi grynderit, maanomistajat, kiinteistökauppiaat. He onnistuivat hullussa puuhailussaan, koska Pohjois-Euroopassa aurinko paistaa niukasti jos niinkään paljon.
    Virallisesti Aurinkorannikon asukasmäärä on noin 1,2 miljoonaa, mutta epävirallisesti asukkaita on noin kolme miljoonaa, koska vain pieni osa ulkomaalaisista kirjautuu seudun asukkaiksi. Jos kehitys jatkuu samanlaisena Costa del Sol on kohta Espanjan suurin kaupunki. Toisaalta, Aurinkorannikolla asuu 300 000 englantilaista, joten se on suurempi englantilainen kaupunki kuin Southampton tai Cardiff.
    Massaturismiin kyllästyneillä espanjalaisilla oli tapana "kiukutella", että heistä oli tullut pohjoiseuroopalaisten tarjoilijoita. Nyt Pohjois-Euroopan vauraat harmaat pantterit valloittavat Espanjaa ja tarjoilijoista on tullut ikääntyvien ulkomaalaisten hoivahenkilöstöä!
    Tilanne voi kuitenkin muuttua. Rahallakin on rajansa. El Pais kertoo, että viime vuonna täällä Espanjassa aloitettiin 800 000 uuden asunnon rakentaminen, mutta vain 400 000 uutta asuntoa myytiin samana vuonna. Suurien lukujen maksimointi on riskialtista. Metropolien ytimeen syntyy alueita ja kortteleita joihin rehellisellä rahalla ei enää ole varaa päästä asumaan. Metropolista tulee oman kasvuideansa uhri.
    Tänään Välimeri on tyyni, kaunis ja suloinen. Paseo Maritimolla kulkijat ohittavat toisensa kuin laivat, jotka eivät tiedä toistensa määränpäätä. On monta satamaa, mutta vain yksi elämä." 
         - Kyösti Salovaara, Kymen Sanomat 20.5.2007

Jos Kreikka ”luopuu” (so. pakotetaan luopumaan) eurosta ensi sunnuntaina, se ei ole aidosti Musta Joutsen, koska osaamme arvuutella tätä mahdollisuutta jo nyt. Kreikan umpikuja ei siis ole äärimmäinen ja epätodennäköinen yllätys, monellekaan. Paitsi ehkä niille kreikkalaisille jotka uskoivat Alexis Tsipraksen lupauksiin.

    Kun lukee yllä olevan kolumnini, huomaa välittömästi ettei Espanjan pankkikriisi voinut tulla yllätyksenä kenellekään, sillä miten muuten satunnainen turisti olisi noteeranut tilanteen noin yksikäsitteisesti jo keväällä 2007? Kolumnissa ei ole juuri minkäänlaista ikiomaa oivallusta – olinpahan vain paikan päällä selaillut paikallisia lehtiä ja katsellut lukemattomia rakennustelineitä ja nostureita ja ihmetellyt valmiita taloja, joissa ei näkynyt asukkaita.

    Kesällä 2008 palasin talouskriisiin uudestaan - samalla kun hehkutin Espanjan jalkapallojoukkueen EM-voittoa - Kymen Sanomien kolunnissani Hola! España campeon! (20.7.2008). Kirjoitin nyt jalkapallon ohella mm. pääministeri José Luis Rodríguez Zapateron johtamasta sosialistien puoluekokouksesta: ”Kolmas iso asia Espanjassa on talouskriisi, joka johtunee rakennusbuumin hiljentymisestä. Nyt jo Zapaterokin myönsi kriisin. Silti Aurinkorannikolla rakennetaan yhä valtavasti, ikään kuin rahoituskriisiä ei olisi olemassakaan. Kaikissa rannikon kaupungeissa, Marbellaa lukuunottamatta, asuntojen myyntihinnat ovat kuuden viime kuukauden aikana laskeneet huomattavasti.”

    Espanjan pankkikriisi 2012 ei ilmestynyt tyhjästä Mustan Joutsenen höyhenissä.

    Miksi espanjalaiset eivät tehneet ongelmalle mitään vuonna 2007 tai 2008 tai 2009 jne. on toinen juttu. Ehkä samasta syystä kuin miksi suomalaisiltakin kesti niin pitkään tajuta, että huonot ajat eivät johdukaan (pelkästään) suhdanteista vaan (myös) rakenteista.

    Faktoja toki kerättiin, käänneltiin ja laskettiin, mutta sääntöjä niiden takana ei huomattu tai tajuttu tai uskottu mahdolliseksi.

    Taleb: ”Emme opi spontaanisti, että emme opi, että emme opi. Ongelma liittyy mielemme rakenteeseen: emme opi sääntöjä, vain faktoja ja yksinomaan faktoja... Halveksimme abstraktia ja halveksuntamme on intohimoista.”

Lähteenä:
Nassim Nicholas Taleb: Musta Joutsen – Erittäin epätodennäköisen vaikutus. (The Black Swan, The Impact of the Highly Improbable 2007.) Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita 2007.

_____________________________________________________________________________________________

                                      SALOVAARA 2014.
Osbornen
"musta härkä"   -
jatkuvuuden symboli
Andalusiassa?

Epäjohdonmukaisesti

[hyppelehtien]

                                                                                Kyösti Salovaara 2013, Pontevedra.
Silta yli mielen virran.

Niin että miksi pitäisi olla johdonmukainen?

     Euroopassa tammikuussa 2015.

     Ilotulituksien Ateenassa: 300 miljardin euron potti käytetty, lisää tarvitaan.
     Angelan syytä koko juttu. Pihi muija.

     Suomessa joka näyttelee eurooppalaista.

     Venäjän karhun kainalossa.

     Helsingissä joka ei unohda tsaariaan.

     Harmaassa säässä harmaalla vyöhykkeellä, Bysantin ja Lännen välissä.

     Journalismin silakkaparvessa joka kääntyy.

Kreikkalaisten suuri päivä.

     Ilotulituksien päivä.

     300 miljardia käytettiin. Minne raha meni kun se ei tehnyt pesää?

     Piti keksiä syntipukki: pankit jotka rahan antoivat ja takaisin halusivat.

     Merkelin ja Suomen syytä vetinen stifado. Niuhoa porukkaa.

     Edisonin fonografina Paavo Arhinmäki toistaa epäjohdonmukaisia kliseitä: rahat annettiin eikä pesää syntynyt. Euroopan vika. Ahneet pankit. Elvytystä kehiin!
     Amerikassa Nobel-Paul tietää mistä pulu pissii.

     Tennistossut jalkaan ja menox.

Viime perjantaina Ruben Stillerin Pressiklubissa Yle Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Pekka Ervasti hellitteli Paavo Väyrysen bysanttilaisia ajatuksia. Aiheena suomalaiset herhiläiset Virossa, karhun naapurissa surisee. 
     Suomi ei kuulu länteen vaan karhun kainaloon.

     Hiki ei haise vaan pelko. Viis Krimistä; mitä Ukraina meille kuuluu.

     Harmaalla alueella ei aurinko paista.

     STT:n politiikan toimituksen esimies Johanna Vesikallio osallistui Väyrysen mielistelyyn. Kökkötraktorin tönäisemä Stiller tiesi paikkansa.

     Väyrystä ei parane enää kiusata, koska mielipidekyselyt puhaltavat hänen palttoonsa pullolleen.

     Nyt kannattaa kiusata Stubbia.

     Journalismin hiljainen itse-tuntemus adaptoituu silakkaparvessa; vaaran uhatessa parven reunalla silakka muuttaa suuntaa ja kohta koko parvi seuraa kyljet välkelhtien. Primitiivinen itsesuojeluvaisto voimistuu. Silakkaparven keskellä ei ole varaa eikä aikaa kysellä mitä nyt, mitä nyt.

     Jos jokainen haili ryhtyisi miettimään mihin uida, mitä siitä tulisi?

     Ei mitään, pelkkää suomusotkua. Silakoitten kolareita, katkenneita eviä ja mutkalle menneitä pyrstöjä.

     (Silakka on sillin nälkämuoto.)

     Pressiklubista jäi mietityttämään, että mistä Väyrynen niin hyvin tiesi Ervastin mökkiasiat. Kavereitten keskenkö siinä Alexanderia tölvittiin? Kytköksiä, punoksia, sidoksia – kenties.

     Itsenäinen journalismi huutaa äitiä apuun.

Tammikuussa kyyninen mielentila valtaa mielen.

     Eräässä kirjeessä vuonna 1885 Friedrich Engels sanoi, että menneiden vallankumousten runous ei myöhemmin juuri koskaan  kuulosta vallankumoukselliselta, koska voidakseen vaikuttaa joukkoihin, runouden täytyy kuvastaa joukkojen silloisia ennakkoluuloja.

     Engelsin ajatuksen voi laventaa koskemaan kirjallisuutta ylipäänsä ja erityisesti journalismia. Onkohan tuossa myös sanottu se miksi ajankohtainen ”kriittinen” kaunokirjallisuus niin nopeasti vanhenee?

     Muodinmukainen ajattelu edellyttää ennakkoluuloihin kietoutumista.

     Mikään ei vanhene nopeammin kuin median heijastamat ennakkoluulot. Onneksi uusia piisaa.

     Joku sanoi joskus jossakin, että utopiat ovat vaarallisia toteutettavaksi, koska ne ovat totalitaarisia, siis perimmältään vapauden vastakohta. Utopialla on vain yksi totuus. Unelmasta painajaiseen.

     Demokratian kotikylä repeää ylpeydestä.

     Ateenassa ilotulituksia: ”Annoitte meille 300 miljardia ja me poltettiin se. Miksi ette antaneet enempää? Kelvottomat kurinpitäjät!”

Joskus tuntuu, kirjoitti George Orwell 30-luvulla.

     ”Joskus tuntuu, että silkat sanat 'sosialismi' ja 'kommunismi' magneettisella voimalla vetävät puoleensa kaikkia Englannin hedelmämehun juojia, nudisteja, sandaalinkäyttäjiä, seksimaanikoita, kveekareita, 'luonnonhoito'-puoskareita, pasifisteja ja feministejä.” (Tie Wiganin aallonmurtajalle. Suom. Leevi Lehto. WSOY 1986.)

     Ei pidä takertua sanoihin; ”sosialismin” ja ”kommunismin” voi vaihtaa paremmin sopiviin. Tammikuussa 2015 tai myöhemmin.

     Älymystön konformismi on vahva magneetti.

     Silakkaparvessa välähtää kun parvi väistää vaaraa.

     Ateenassa taivaalle ammutut raketit palaavat maahan.

     Kiihtyvyys on noin 9,8 metriä neliösekunnissa. Yksinkertainen laskutoimitus.

     Muuten: meni 380 000 vuotta Big Bangista ennen kuin valo muuttui silmin nähtäväksi.

Jos hyppäisi valon selkään, pääsisi nopeasti hyvin kauas.

     Kuka haluaa niin kauas?

     Sitä paitsi pitäisi ensin muuttua hiukkaseksi, joka ei paina mitään.

     Ihme ettei journalismi ole jo pitkällä.

     Suomi on, kirjoitti Yrjö Ahmavaara vuonna 1987.

     ”Suomi on itäeurooppalainen maa ja sen sivistyneistö on itäeurooppalaista sivistyneistöä, jonka poliittisten ajattelutapojen juuret ulottuvat Bysantin välityksellä syvälle arkaaisten yhteiskuntien historiaan.” (Esseitä tästä ajasta. WSOY 1987.)

     Hetken ajattelin, että väite kaipaa päivitystä.

     Nyt totean ettei päivitystä tarvita.

     Thomas Alva Edisonin fonografi Arhinmäen sylissä.

     Journalismin silakkaparvi kyljet välkkyen. Kun yksi kääntyy, muut myötäilevät liikkeen synkronia.

     Ajatus turvassa.

     Ei pidä uida väärään suuntaan.
______________________________________________________________

PS.

Muuten - olen sitä mieltä että... pässinpäistä ei ole puutetta.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkoiltana rakennuttaa Helsinkiin keskustakirjaston noin 100 miljoonalla eurolla.

Näitä päättäjiä me äänestäjät olemme edustajiksemme valinneet.

Sitä saa mitä tilaa. Palautusoikeutta ei ole.

Kauheaa on kuunnella hurskastelua, että uudesta kirjastosta ”hyötyy” koko Suomi. Miten niin? Miten kehäkolmosen takana asuva suomalainen voisi edes teoriassa hyötyä tästä kirjastopalatsista?

Puhumattakaan käytännöstä. Muualla asuvat maksavat kuitenkin helsinkiläisten narsismista 30 miljoonaa euroa.

Tuleeko uuden miljoona-kirjaston sisälle jotakin mitä ei löydy mistä tahansa suomalaisesta kirjastosta? Ei, ei tule. Miten voisi tulla? Ei kirja hyllyn paikasta tai ulkonäöstä miksikään muutu.

Joten pitää harhauttaa.

Politiikassa ” hyvän asian puolesta valehtelu ” on sallittua ja hyväksyttyä yhteisten asioiden hoitamista. Moraalin perään ei kannata huutaa kun sitä ei ole.

Jos digi-hemmoja on uskominen, muutaman vuoden päästä kirjat julkaistaan e-muodossa joten tuleva kirjasto on aikansa e-elänyt ennen valmistumistaan. Mitä hemmettiä helsinkiläiset sen jälkeen tekevät kirjasto-nimisellä rakennuksella?

Jumppasalinko?

Ok, nehän muotia ovat.

Harmi ettei Sinnemäki tyytynyt kirjoittelemaan runoja.