[unohtamalla muistettu]
 |
| Kyösti Salovaara, 2023. |
Minua kiehtoo Euroopan pitkä muisti… Täällä käsittää jonain päivänä, että se on kunkin omaa historiaa, että jokainen itse on pannut kiven kiven päälle, esi-isiensä käsien kautta… Täällä voi kulkea odottamatta jonkun kulman ohi, ja äkkiä muisti palaa… Muisti antaa varmuutta ja tietoa siitä, kuka kukin on ja minne ollaan menossa. Tai minne ei olla menossa… Muistin puolustaminen on yhtä kuin vapauden puolustaminen. Vain enkeleillä on varaa pysytellä sivustakatselijoina.
- Arturo Pérez-Reverte: Rummunkalvo.
Pirullisuudesta saattaa olla tietoa, mutta ei uskoa siihen, sillä pirullisuutta ei voi olla enemmän kuin tiedetään.
- Kafka: Keisarin viesti.
Tuntuu siltä, että monen henkilökohtaista mielenmaisemaa hallitsee kaksi ajatusta: minä olen universumin keskipiste, ja asiani ovat huonosti.
- Kari Enqvist Ylen kolumnissaan.
Vain markkinat mahdollistavat yksilöille vapaan toiminnan ja vapauden solmia sopimuksia toisten yksilöiden kanssa riippumatta kollektiivisen entiteetin tahdosta.
- Ruurik Holm: Yksilönvapaus – tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi.
Ollakseni pirullinen, piruilen.
Journalistien kustannuksella se käy vaivattomasti.
Suuri osa median poleemisesta kirjoittelusta on loogisesti epäloogista. Kerätään faktoja, syntyy fiktiota. Ei ehkä tarkoituksella vaan vahingossa.
Ihmisen muisti valikoi.
Kun muistaa vähän, unohtaa paljon.
Kysyn: onko toimittajilla huono muisti vai ”paha” tarkoitus?
Pirullisesti vastaan: Ei, ei ole. He vaan ujuttavat poliittisen kantansa objektiiviselta näyttävään journalismiin.
Totinen torvensoittaja on päivän nimi.
Niin kuin Aleksis Salusjärvi Ylellä, Mari Koppinen Helsingin Sanomissa ja Hesarin pääkirjoituksen kirjoittaja(t). Melkein naurattaa.
Salusjärvi kysyi (3.11) Ylellä : ”Kuka muistaa enää haaveilla yhteiskunnasta, joka on kaikille hyvä? Kova markkinatalous tuntuu vakiintuneen ainoaksi yhteiskunnan malliksi, mutta vain osa meistä on kutsuttu sen juhliin mukaan. Syrjäytyvät ovat massaa, jonka näemme enää toivottomana ongelmana.”
Löysä väite: hyvinvointiyhteiskunta on kadonnut, kuihtunut. Joskus sitä muka oli enemmän. Milloinkohan niin pääsi tapahtumaan?
Salusjärvi perustelee näkemystään syrjäytyneiden määrällä. Ja sillä että ”työelämä koostuu suoritteista ja tuntuu vain kovenevan. Epätyyppilliset ja pätkätyösuhteet ovat yleistyneet, alustataloudessa jokainen on enemmän tai vähemmän itsensä työllistäjä. Idylli vakituisesta vakaasta työpaikasta työsuhde-etuineen on totta harvemmille kuin ennen.”
Etteikö muka ennenkin työ koostunut suoritteista? Etteikö muka ennen satamassa työskentelevän ahtaajan työsuhde kestänyt vain päivän kerrallaan, koska se piti uusia joka aamu uudestaan? Etteikö muka ennen työläisiä pystynyt irtisanomaan milloin tahansa sen enempiä korvauksia maksamatta? Ettäkö kuusipäiväinen työviikko ja kymmentuntinen työpäivä olivat mukavampia kuin nykyiset lyhyet työviikot ja pitkien lomien työvuodet? Ettäkö oli turvallisempaa kun ei ollut työeläkkeitä eikä kelakorvauksia? Ettäkö...
Koska Salusjärvi ei muista eilisen taakse tai ei halua muistaa, maailma näyttää hemmetin pahalta paikalta. Ja se, markkinatalous, on kaiken pahan alku! Vaikka, niin kuin Ruurik Holm totesi: Markkinatalous vapauttaa yksilön, koska se ei vangitse kollektiivin käskyvaltaan, ajatusten ja ideoiden pakkopaitaan.
Esimerkiksi eilen keskiviikkona verottaja kertoi, että suomalaiset yritykset ovat maksaneet viime vuonna veroja enemmän kuin koskaan. Siihen yhteiseen kassaan, josta Salusjärvi voi jakaa rahaa sinne sun tänne.
Ai että työelämä on kovaa?
Pari päivää sitten muuan etätyötä tekevä kertoi Ylen uutisissa, että hänellä on muitakin vastuita kuin tehdä työtä työnantajalle. Siksi etätyö on hyvä juttu: hän pystyy päivän mittaan "taukojen" aikana hoitamaan lapsiaan ja muita asioitaan. Tuntuu ihanalta järjestelyltä: työnantaja maksaa myös lastenhoidon yms. palkansaajan "henkilökohtaiset" vastuut, joita työntekijä päivän mittaan hoitelee työn lomassa.
 |
| Kyösti Salovaara, 2023. |
Mutta en kenties huomaa oleellista.
Ja miksi huomaisin, koska olen yksi niistä tylsimyksistä, jotka kuuntelevat Yle Suomen musiikkiohjelmia.
Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Mari Koppisen mielestä (5.11) Elämän biisi -ohjelmassa oli vieraina viisi tylsimystä: ”Suomi tulee saamaan johtajakseen ennalta-arvattavan tylsimyksen, mikäli joku näistä herroista satuttaisiin valitsemaan presidentiksi.”
Koppisen mielestä tylsää musiikkia kuuntelevat ihmiset ovat tylsämielisiä: ”Mutta minkäs teet, kun ehdokkaat olivat valinneet enimmäkseen keskitien musiikkia, Radio Suomen soittolistoille sopivaa.”
”Tai sitten syy on se, mitä eniten pelkään: että studiossa istui viisi tavattoman tylsää ihmistä”, Koppinen jatkoi.
Koppisen mielestä mielenkiintoiset ja terävät ihmiset kuuntelevat musiikkia, joka on korkeintaan 3 kuukauden ikäistä. Vain uusi on radikaalia Hesarin kulttuuritoimituksen mielestä. Vanha, menneisyyttään muistava ja esittelevä on tylsää, tylsimysten kulttuuria.
Mutta jos ollaan objektiivisen aikuisia eikä omaa napanöyhtää tonkivia lapsia, niin Ylen musiikkitarjonta - sekä kevyessä että painavassa musiikissa - ylettää pitkälle menneisyyteen. Iskelmiä ja viihdemusiikkia soitetaan noin 100 vuoden kaarelta, klassista tietysti kauempaa. Ei kai paljon monipuolisempaa musiikkia ole olemassakaan kuin mitä Yle lähettää.
Onko se tylsää?
Vai onko Hesarin kulttuuritoimittajalla niin lyhyt muisti ettei se tunnista eilistä, toissaviikkoisesta puhumattakaan.
Maailma jakautuu ahneisiin ja uupuneisiin, kirjoitti Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan (4.11) - ja jatkoi näin pahan olon journalismiaan.
Hesari viittasi kyselytutkimuksiin, joissa länsimaissa ihmiset valittavat huonoa oloaan, niin Suomessa kuin muualla. ”Kansainvälisessä vertailussa optimistit löytyvät kehittyvistä talouksista, pessimistit vanhoista vauraista maista”, Hesari kertoi. ”Singaporessa, Indonesiassa ja Intiassa yli 75 prosenttia ihmisistä katsoo maan olevan matkalla oikeaan suuntaan, kun taas Euroopan maissa vähintään 60 prosenttia pitää maansa suuntaa huonona. Pessimistien kärkijoukkoon kuuluvat ruotsalaiset, joista peräti 79 prosenttia arvioi maansa olevan matkalla väärään suuntaan.”
En tiedä kuinka paljon kyselytutkimuksiin kannattaa perustaa, mutta jos jotakin perustaa, niin on syytä huolestua: Ovatko hyvinvointivaltioiden ihmiset todellakin kyllästyneet hyvinvointiinsa ja sen tuomiin vapauksiin?
Hesari näyttää olevan Salusjärven linjalla: markkinatalouden tuottama yksilöiden vapaus on huono juttu. Hieman piruillen tekee mieli kritisoida Hesarin pääkirjoittajan laatusanojen valintaa. Onko paremman tulevaisuuden toivominen todellakin ”ahneutta”?
Jos Hesari on oikeassa siinä, että yhä useammat suomalaiset pyrkivät vähentämään työntekoa ja kulutusta, niin ei tarvitse piruilla, koska sillä tiellä piru perii hyvinvointivaltio Suomen aivan varmasti.
Oliko joskus siis paremmin?
Kun Francis Fukuyama kirjoitti ”historian lopusta” (1992), hän ei väittänyt että liberaali yhteiskuntamuoto on väistämättä ja lopullisesti voittanut. Että se säilyy itsestään, ilman jatkuvaa puolustamista.
Fukuyama kysyi: Jospa maailma ikään kuin täyttyy liberaalisista demokratioista eikä jäljellä ole enää hirmuvaltiaita eikä sortoa joita vastaan voisi taistella – mitä sitten tapahtuu?
"Kokemus näyttää osoittavan”, Fukuyama sanoi, ”että elleivät ihmiset voi taistella oikean asian puolesta, koska tuo oikea asia sai voiton jo aikaisemman sukupolven aikana, he ryhtyvät taisteluun oikeata asiaa vastaan. He ryhtyvät taisteluun taistelun itsensä takia.”
Fukuyaman mielestä ihmiset ryhtyvät ”taisteluun jonkinmoisen ikävystymisen ajamina: he eivät nimittäin pysty kuvittelemaan elämää ilman taistelua. Ja jos suurimmassa osassa heidän maailmaansa vallitsee rauhallinen ja vauras liberaalinen demokratia, he ryhtyvät taisteluun tuota rauhaa ja vaurautta ja siis demokratiaa vastaan.”
Ryhtyvät kaikkeen kyllästyneinä taistelemaan rauhaa ja vaurautta vastaan!
Hieman ilkeästi kysyn, että tälläkö tiellä Aleksis Salusjärvi, Mari Koppinen ja Hesarin pääkirjoittaja(t) talsivat mieli mustana ja vaurasta Suomea inhoten.
”Tuntuu siltä, että monen henkilökohtaista mielenmaisemaa hallitsee kaksi ajatusta: minä olen universumin keskipiste, ja asiani ovat huonosti”, sanoi Kari Enqvist.
On tietysti aikamoinen uutinen, jos Helsingin Sanomat vastustaa markkinataloutta. Semminkin kun lehden pääkirjoitukset ovat lehden julkituoma kanta asioiden tolaan.
Toisinaan siltä kuulostaa.
 |
| Kyösti Salovaara, 2023. |
