torstai 23. joulukuuta 2021

Tilan maailma, maailman tila

[joulun aikaan]



Kyösti Salovaara, 2021.
Maapallolla on napa.
Entä laajenevalla universumilla?



Voimme elää jokapäiväistä elämäämme ymmärtämättä maailmasta juuri mitään.

- Carl Sagan


Miksi havaitsemme vain kolme ulottuvuutta ja yhden aikaulottuvuuden?

- Stephen Hawking


Voimme sanoa, että maailmankaikkeus oli 9 miljardia vuotta sitten paljon elävämpi kuin tänään, se oli paljon mielenkiintoisempi ollessaan yli puolet nuorempi kuin nyt.

- Pablo G. Pérez González


Vielä vaikeampi on ymmärtää että tämä nykyinen maailmankaikkeus on kehittynyt sanomattoman oudoista varhaisista olosuhteista, ja että sillä on edessään loputtoman kylmyyden tai sietämättömän kuumuuden kohtalo.

Steven Weinberg


Maantietä matkaa
kirjaton, karjaton mies.
Maan vai taivahan laps?

Tai helvetin hehkuun on ties!
- Eino Leino



Huh!

    Maailma on tila. Siihen tilaan mahtuu miljoonia ja biljoonia pienempiä tiloja.
    Tuo tila, nuo tilat eivät tarvitse ihmistä mittaamaan tilan reunoja, syvyyttä. Tila ei muuten paina mitään. Mutta tilassa oleva ja sen määrittelevä ”objekti” (aurinko, maapallo, jalkapallo, pingispallo…) painaa, vaikka sen viemä tila ei painakaan.
    Onko tuossa virkkeessä mitään järkeä?
    Jos tietäisi kaiken, olisiko helpompi elää? Vai mahdotonta?
    Tieto lisää tuskaa. Ei siksi että tieto lisää tuskaa vaan sen tietäminen ettei tiedä kaikkea eikä edes tarpeellista.


Onko tilasta puutetta? Vai miksimuuten Putin Venäjältä käsin määrittelee lännelle tilan rajat?

    Elintilan hamuamisella on huono maine, vaikka  kaikki itseään merkittävänä pitävät valtiot ovat lisää sitä hamunneet. Jopa pieni Suomi.
    ”Lebensraumilla” on vielä huonompi kaiku. En tiedä miten elintila sanotaan venäjäksi tai kiinaksi. Ehkä se selviää.
    Nyt tämä kirjoitus ryhtyy menemään väärään suuntaan.
    Jokaisessa tilassa on lukemattomasti suuntia mennä. Mutta jos aika otetaan huomioon, jos sekin on tilan vektori, ajassa pääsee vain eteenpäin vaan ei ohituskaistalla.


Ihminen on tilassa toimiva eläin.

    Hawking kysyi miksi havaitsemme kolme ulottuvuutta. Eikö niitä ole enempää? Tai miksi kaksiulotteinen maailma ei riitä. Se olisi helpompi havaita ja ymmärtää.
    Jotkut tiedemiehet väittävät, että ulottuvuuksia on paljon enemmän kuin kolme. He osaavat laskea sellaisen todellisuuden, sellaisen tilan. Hawking tosin epäili ettei sellainen todellisuus, tila, pysy kasassa, niin kuin kolmiulotteinen (tai kolmiulotteiselta näyttävä) pysyy painovoiman avulla. Jos ulottuvuuksia olisi 28, niin miten painovoima pitäisi ”jyvittää” niiden kesken?
    Entäpä kaksi ulottuvuutta? Miksi emme tyydy siihen?
    Hawkingilla on hauska esimerkki kaksiulotteisen todellisuuden mahdottomuudesta.
    Ajatellaan koiraa kaksiulotteisessa tilassa. (Susi ja kettu kelpaavat yhtä hyvin.)
    Piirretään koiran sivukuva paperille. Kaksiulotteinen koira kaksiulotteisessa maailmassa. Toisessa reunassa pää, silmät ja suu. Toisessa reunassa peräaukko.
    Oletettavasti koiran pitää syödä myös kaksiulotteisessa todellisuudessa, ja poistaa ruoansulatuksen jätteet.
    Jos kaksiulotteisen koiralla on ruoansulatussysteemi, jossa ruoka syödään toisesta päästä eläintä ja poistetaan toisesta päästä, peräpäästä, niin koirahan menee keskeltä halki eli ruoansulatuskanava jakaa koiraa kahdeksi puolikoiraksi. Toisella on silmät ja korvat ja toisella jalat. Koiran osat leijuvat erilleen.
    Ei taida sellainen elämä onnistua.


Kyösti Salovaara, 2021.
Katsoja luulee että purjevene seilaa maailman reunalla.
Tilan arvoitusta ei pysty päättelemään
ellei tiedä.


Kolme ulottuvuutta tarvitaan. Ainakin me tarvitsemme.

    ”On ilmeistä, että meidän tuntemaamme elämää voi olla vain niillä aika-avaruuden alueilla, jossa on kolme tilaulottuvuutta ja aikaulottuvuus ei ole kaareutunut liikaa”, Hawking päätteli.
    Ehkä muualla on toisenlaista elämää ja toisenlaisia ”ihmisiä”, jotka pystyvät elämään kaksiulotteisessa tilassa tai jopa 100-ulotteisessa maailmassa. Kun tässä meidän 3-ulotteisessa maailmassa dekkareita inhoava uuskriitikko moittii viihdyttävää romaania siitä, että sen henkilöt ovat latteita ja kaksiulotteisia, niin millä tavalla 100-ulotteisessa tilassa niuhottava kriitikko moittisi sikäläisiä viihderomaaneja? Moittiiko hän niiden kuvaamia henkilöitä 33-ulotteisiksi?
    Tätä emme saa koskaan tietää, sillä millaisia kirjoja 100-ulotteisessa tilassa voi ylisummaan painaa? Myös kännykän näytön tekeminen saattaa olla haastellisempaa kuin täällä.
    Maailmankaikkeus syntyi noin 14 miljardia vuotta sitten. Tai pitääkö sanoa, että meidän havaitsema ja ymmärtämä universumi sai silloin alkunsa?
    Kun universumi laajenee kolmiulotteisessa tilassa, niin se sisältäpäin näyttää  pullistuvalta pallolta, eikö vaan? Pieni ihminen ei osaa kuvitella, mitä pallon ulkopuolella on. Ei mitään merkittävää, opastaa kosmologi.


Tilat ovat tiloissa.

    Tuolla kaupungissa erään kadun varrella on taloja. Katu jakaa tilan, talot luovat uusia tiloja. Yhdessä talossa saattaa olla 6 kerrosta päällekkäin. Niin tila näennäisesti lisääntyy.
    Eräässä asunnossa asuu keski-ikäinen mies. Hänellä on kolme huonetta ja keittiö. Yhdessä huoneessa on massiivipuusta rakennettu lipasto. Lipastossa on laatikoita. Tilaa syntyy jokaiseen laatikkoon. Yhdessä laatikossa on sukkia, toisessa paitoja ja kolmannessa alushousuja. Järjestelmällinen tyyppi tämä Ismo - voimme kutsua häntä nyt Ismoksi.
    Massiivipuusta rakennetussa lipastossa on toisessa reunassa kaappi. Ismo avaa kaapin ja ottaa sieltä brandypullon. Sen kyljessä lukee, että brandy on jereziläistä.
    Ismo kaataa konjakkilasiin neljä senttiä brandyä.
    Se on pieni tila, ei edes nyrkin kokoinen.
    Mutta sitten Ismo tajuaa, että brandy on tehty Cádizin lahden toisella puolella sijaitsevassa Osbornen bodegassa El Puerto de Santa Marian pikkukaupungissa Atlantin rannalla.
    Töölöläisessä lipastossa oleva brandypullo on täynnä toisen paikan tilaa, tuhansien kilometrien päästä.
    Sitä paitsi, Ismon ostamaa brandyä on kypsennetty amerikkalaisissa tammitynnyreissä seitsemän vuotta. Ismo tajuaa, että neljän sentin brandydrinkki viittaa suureen metsään jossakin kaukana. Sitten hän ryhtyy miettimään mistä brandy on alkuaan tehty: jossakin on viinitarha mistä rypäleet on poimittu ja kuljetettu El Puerto de Santa Mariaan. Viinitarha sijaitsee kenties vuoren rinteellä, aurinkoon päin, Atlantin kosteita sumuja keräten.
    Ismo tuijottaammästyneenä brandylasia. Eihän tätä raaski juoda. Tilan tilat kasvavat lasista äärettömyyteen. Maiseman ja mielen tilan symbioosi.


Kyösti Salovaara, 2011.
Päämäärä ei ole tärkeää
vaan tie!


Ihminen kulkee tilassa, asuu tilassa, kuolee tilassa tilaan.

    Jotkut pitävät avarasta maisemasta. Kun näkee pitkälle, on turvassa. Toiset taas asuvat mielellään puiden ja pusikkojen suojassa. Kun on katseilta piilossa, on turvassa.
    Muutama viikko sitten kirjoitin Kongon altaan Iturin metsäalueella asuneesta Kengestä, joka vietti elämänsä niin tiheässä metsässä ettei pystynyt lainkaan tajuamaan miltä avara paikka näyttää.
    Ovatko suomalaiset pääosin Kengen kaltaisia pusikkoihmisiä? Julkisesta keskustelusta päätellen ovat, mutta ehkä toisenlaisiakin suomalaisia on. Niitä jotka kapteeni Ahabin tavoin purjehtivat avarille vesille. Tai, ovatko meikäläiset Don Quijoten sukua? Taistelevat nyrkki taskussa avarille seuduille rakennettuja tuulimyllyjä vastaan. Oikeastaan luulen, että suomalaiset ovat enemmänkin kuin Sancho Panza, ritarin mielistelevä apulainen, vähän niin kuin Pekka Puupään kaveri Pätkä.
    Suomessa tilaa piisaa.
    Niin luulisi kun puusta katsoo.


Mitä jouluun tulee niin se tulee.

    Alussa lainaamani espanjalainen astrobiologi Pablo G. Pérez González kirjoitti muutama päivä sitten El País -lehdessä, että valitettavasti maailmankaikkeus laimentuu. Hän muistutti, että uusia tähtiä syntyy vähän. Esimerkiksi linnunradallamme, jossa on 100 miljardia tähteä, syntyy vuodessa vain yksi auringon kaltainen uusi tähti.
    Pérez González vertasi universumia 80-vuotiaaseen mieheen. Linnunradan tähdistä 90 % syntyi ennen kuin maailmankaikkeus oli saavuttanut 20 % iästään. Se tarkoittaa, että maailmankaikkeus oli melkein valmis silloin kun mies oli 17-vuotias! Sen jälkeen ei ole tapahtunut juuri mitään.
    Onko myös maailmankaikkeudella kestävyysvaje?
    Astrobiologi lopetti juttunsa toteamalla, että maailmankaikkeutemme päättyy (tai muuttuu) uuteen universumiin, mikä on kokonaan toisenlainen kuin tämä nykyinen. Uusi universumi on nykyistä kylmempi, säkkipimeä, siellä vallitsevat energiat ovat ihmiselle vihamielisiä ja mahdottomia nykyisenkaltaisen elämän säilymiseen, ja siksi ihmiskunta poistuu tragedian näyttämöltä ennen kuin uusi universumi koittaa.
    Tähän ei kuitenkaan sovi lopettaa pakinaa, ei jouluna.


Silmäilin Uuden testamentin ”joulukertomuksia”.

    Niissä tapahtuu paljon tilassa.
    Hätkähdyttävää on, että evankeliumit eivät oikeastaan kerro lainkaan millainen tila Jeesuksen ympärillä on. Ollaan melkein kuin kamarinäytelmässä – puhutaan ja kerrotaan mutta ei kuvailla miljöötä. Se on olemassa, mutta sen kuvaus puuttuu.
    On kaksi porukkaa.
    Paimenet kuulevat kedolla juuri syntyneestä lapsesta. He lähtevät Betlehemiin katsomaan lasta seimessä (Luukas).
    Mutta toisessa evankeliumissa (Matteus) idän tietäjät näkevät tähden ja lähtevät etsimään vastasyntynyttä. He ajautuvat poliittiseen konfliktiin kuningas Herodeksen kanssa, koska tämä haluaa käyttää tietäjiä vakoilijoinaan.
    Tietäjät seuraavat tähteä Betlehemiin, löytävät lapsen mutta eivät kerro kuninkaalle mistä löytävät.
    Jälkimmäinen tarina on kiehtovampi. Tähden seuraaminen on ihmiskunnan haaveilevan liikkumisen metafora. Evankeliumissa tila ryhtyy elämään, koska sen rajaamiseen sotketaan valtapolitiikkaa. Herodes pelkää elintilansa ja etupiirinsä menettämistä
    Kun raja vedetään, tila tarkentuu mutta ei lisäänny.
    Vertauskuvallisena rituaalina mutta myös käytännön toimenpiteenä joulu on kolmiulotteisen tilan ja sopivasti kaareutuvan ajan pyhittämä juhla. Jouluna tilaa pienennetään yhtäällä asettautumalla kodin seinien sisään, mutta laajennetaan toisaalla keräämällä erilaisten kulttuurien monenlaisia tapoja aika-avaruudesta yhteen iltaan ja muutamaan päivään.
    Niinpä: Hyvää Joulua!



Kyösti Salovaara, 2021.
Jos ihminen poistuu paikalta,
säilyyko tilan harmonia
vai onko kultainen leikkaus pelkästään
mielentila?
Jos on, mistä se mieleen tuli?

8 kommenttia:

  1. Totta, aikamoista kulttuurista omimista koko joulun vietto, mutta aika vähän on niitä, jotka vaativat olkia lattialle ja pirun näköistä pukkia piiskaa antamaan (onko sellainen sysisuomalaista perimää?).
    Anyway, hyvät joulut Kyösti sinulle omassa tilassasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, kiitos samoin!

      Tämän viikon Roman Schatzin ohjelmasta opin kuinka "monimutkaisesti" joulupukki on syntynyt. Ensin katolisen Nikolai-piispan kuva, sitten protestantit ottivat hahmolta koristelut pois, takki oli harmaa. Suomessa taas oli "oikea" pukki (sarvineen) joulun merkki. Sitten tuo mieshahmo tuli Saksasta pohjoismaiden kautta suomeen, jossa entisen sarvipukin ja uuden joulumiehen hahmosta tuli joulupukki (vaikka sarvet puuttuivat). Tässä vaiheessa joulupukilla oli harmaa takki, yhä. Sitten, 1900-luvun alkupuolella USA:ssa syntyi hollantilaisten siirtolaisten viemänä puna-asuinen joulupukki. Tämä hahmo valui sitten Eurooppaan ja Suomeen nykyisen kaltaiseksi.

      Ai, niin että mitä kysyitkään? Joo, on se!

      Näinä oikeoppisuuden ja ehdottomien identiteettien aikana on riemullista tietää kuinka monenlaisia kulttuurisia piirteitä joulupukki hahmona ja joulu tapoina liittävät yhteen. Siksi sitä voi juhlia olipa oma vakaumus mitä tahansa.

      Poista
  2. Joululla, kuten elämälläkin on monet kasvot...
    Harmonista ja omanoloista joulua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on.
      Kiitos samoin - kenties joulun ja jopa elämän kultainen leikkaus on jossain lähellä, ajatuksena ainakin.

      Poista
  3. Hyvää joulua!

    Raamatun kerronta on tosiaan usein hyvin tapahtumakeskeistä, keskitytään olennaisiin tapahtumiin ja laajemmat kuvaukset jäävät pois...olen itse joskus kommentoinut itämaan tietäjiä tieteen ja politiikan (ja uskonnon) suhteiden kuvauksena, tieteelle annetaan arvoa tasan niin kauan kuin se palvelee poliittisia tarkoitusperiä mutta kun se ei niin tee, kaikenmaailman dosentit saavat syytöksiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäköhän johtuu että kerronnasta puuttuu miljöön kuvaus, onko sinulla siitä tutkittua tietoa?

      Onko tuo antiikin ajan yleinen kerrontaperiaate? Vai kuvastaako se sitä, että Raamatun sisältö on "editoitu" myöhemmin, sellaisten toimesta jotka eivät ole olleet paikalla näkemssä vuorien rinteitä ja ketojen aamuruskoa?

      Tuo on mainio huomio tieteen ja politiikan suhteesta!

      Poista
    2. Ainakin se on leimallistä läpi Raamatun: Vanhan testamentin kerronnallisessa tyylissä on jonkin verran vaihtelua mutta yleisesti ottaen sitä leimaa taloudellisuus, keskitytään siihen mitä tapahtuu ja kaikki mukana olevat kuvaukset ja esittelyt ovat yksinkertaisia ja liittyvät jollain tavalla tapahtumiin: jonkinlainen äärimmäisyyteen viety Tsehovin ase, jos se mainitaan niin sitä jollain tavalla myös käytetään.
      Ja tämähän eroaa kyllä selvästi vaikka Homeroksesta, joka voi käyttää sivuja kertomaan tapahtumasta jonka Raamatun kertojat kuittaavat yhdellä rivillä (niin, Vanhassa testamentissa myös soditaan aika paljon, mutta taistelukuvauksia ei harrasteta).
      Oikeastaan ainoa poikkeus on dialogi, jolle annetaan enemmän tilaa (ja sekin on tietysti toimintaa itsessään).

      Toinen iso ero helleeneihin on, että eri sosiaaliluokille ei käytetä eri rekisterejä, ylhäisille sankareille yhtä tyyliä ja maajusseille toista, Jaakobista ja Ruutista kerrotaan samassa sävyssä kuin kuningas Daavidista tai Salomosta (ja paimenet ja itämaan tietäjät ovat samalla viivalla).
      Ja nuo lapsuuskertomukset löytyvät Matteukselta ja Luukakselta. Matteus noudatti muutenkin samaa aika minimalistista linjaa kerronnassaan ja viittaili jatkuvasti Vanhaan testamenttiin, ja myös Luukas erityisesti juuri lapsuuskertomuksissa käytti hyvin vanhatestamentillista tyyliä.

      Kuvailuja harrastetaan enemmän runoudessa, vaikka psalmeissa tai Laulujen laulussa...mutta ehkä tuo taloudellinen kerronnallinen tyyli tukee sitten myös suullista perinnettä, ja mahdollistaa paremmin suullisessa kerronnassa tehtävän laajennuksen ja kommentoinnin tilanteisiin ja tulkintoihin sopiviin suuntiin.

      Poista
    3. Kiitos valaisevasta selvityksestä!

      Tavallaanhan tuo on "modernia" behaviorismia, mutta ehkä kuitenkin toisessa tarkoituksessa, tai, olipa Aristoteleenkin resepti tragedialle kertoa mitä ihmiset tekevät, ei sitä mitä he ovat.

      Poista