Myötävastaiseen

 [Genuss für Leib & Seele]

Kyösti Salovaara, 2022.

Myötätuuli myötätuuli

        eikö se vienyt myös foinikialaiset.

- Paavo Haavikko: Runoja matkalta salmen ylitse, 1973.

1. istunto

1.1

Kadun toisella puolella paistaa aurinko. Miksi siellä, kulkija kysyy, miksi ei täällä. Gene Kelly tanssii sateessa.

1.2

Vanhat roomalaiset olivat nuoria rakentaessaan teitä ja siltoja. Nyt heitä ei ole mutta sillat ja tiet.

1.3

Istuttaa annansilmiä ruukkuihin. Kasteleminen.

1.4

Kun lauantaina paistoi aurinko K. meni kaupungille jalkojensa kuljetettavaksi. Myös monet.

1.5

Ylhäältä katsoen kaupunki on hyvässä järjestyksessä. Kadulla se hajoaa. Näitä lankoja ei vedellä yhteen.

1.6

Mikä helpotus luopua sommittelusta. K. näppäilee kuvia harkitsematta. Pirstaleet ovat, eivät muutu kauneudeksi eikä laaduksi mutta myös sotkuista tulee etsiä.

1.7

Kun valokuvaaja turvautuu estetiikkaan saadakseen näkemäänsä harmoniaa ja järkeä, kuva muuttuu järjettömäksi, illuusioksi. Kumpi parempi?

1.8

Pitkien virkkeiden jälkeen nukuttaa.

1.9

Kaupungilla näkee.

1.10

Kadulla kuulee.

1.11

Kalalokki on Helsingin kansallislintu. Ei tarvita laulua. Presidentit tulevat varsinaissuomesta. Poikkeuksista ei kannata välittää.

1.12

Kun oikein yrittää, ei pääse eteenpäin. Foinikialaisia kadehtien mutta toisaalta: kuka hemmetti myötätuuleen haluaa? Sieltä ei ole paluuta.

1.13

Googlen mukaan olen ajanut maapallon ympäri. Tasaiselta on näyttänyt. Optinen harha? Vai määrittelykysymys?

1.14

Ei tarvitse lähteä ulos ollakseen sisällä.

1.15

Pidän tauon.

Kyösti Salovaara, 2022.

2. istunto

2.1

Pääministeri tulee julkisuuteen kuvina.

2.2

Se sopii someen kuin sormi suutarin nenään.

2.3

Voiko politiikan voittaa Instagram-päivityksillä? Jos voi, niin mitä voittaa? Pitäisi kysyä Sanna Marinilta, mutta tuskin vastaa.

2.4

Saska Saarikoski kutsuu pääministeriä Insta-idoliksi. Niin lähellä niin kaukana. ”Hän on tähti - yhtä suuri, yhtä kirkas, yhtä etäinen.”

2.5

Mediassa ympäri maailmaa. Englantilaiset, espanjalaiset, ruotsalaiset ihailevat hänen kasvojaan. Nahkatakkiin pukeutunut vie jalat alta.

2.6

Sitten juorulehden paparazzi ottaa pääministeristä kuvan takaapäin.

2.7

Some riehaantuu, paheksuu, tuomitsee, media paheksuu, asiantuntuntijatädit paheksuvat, asiantuntijasedät paheksuvat. Pääministeri on esittänyt itseään miljoonassa selfiessä. Se ei huolestuta ketään.

2.8

Eräässä kommentissa pääministeriä sanottiin huippuviisaaksi. Toinen vastasi, että ei ole. Ensimmäinen korjasi että on ainakin huippuälykäs. Hän ilmeisesti näki selfiessä syvemmälle.

2.9

Poliitikot eivät ajattele. He ovat.

Kyösti Salovaara, 2022.

3. istunto

3.1

Kultarannassa kansakunnan eliitti puhui niin paljon, että mitään ei tullut sanotuksi. Tyypillistä. Kun kaikki ovat oikeassa, ei kukaan ole.

3.2

Kenties he tiesivät ettei sanoa saanutkaan. Arkaluonteiset suhdanteet. Turvallisuuspolitiikan musta laatikko. Kun sinne pistää sanoja, ulos tulee lauseita.

3.3

Suomessa on vapaa media, semminkin kahdella tavalla: saa kirjoittaa mitä haluaa ja kannattaa kirjoittaa samaa kuin kaikki kirjoittavat.

3.4

Meitä ei huijata. Teemme sen itse.

3.5

Monenlaiset hajut sietää, mutta tekopyhyyden imelä tuoksu ällöttää.

3.6

Presidentti puhuu radiossa. Presidentti puhuu televisiossa. Presidentti puhuu.

3.7

Alkukesästä leppäkertut ovat pieniä.

Kyösti Salovaara, 2022.

4. istunto

4.1

K. saapui perille iltamyöhään.

4.2

On pelattu kaksi viikkoa kansainvälistä jalkapalloa.

4.3

Pääministeri sanoi, Nato-hakemuksen prosessista, että täytyy pitää katse pallossa. Hän oli oikeassa väärässä.

4.4

Kun Romania hyökkäsi kahdella pelaajalla, Suomella oli boxissa kuusi puolustajaa. Romania eteni laidalta. Sieltä keskitys maalialueelle. Suomen puolustajat seurasivat silmä kovana palloa. Kukaan ei huomanut että toinen hyökkääjä juoksi selän takaa ja pukkasi pallon maaliin.

4.5

Kävikö Natohommassa samalla tavalla? Yllättävä pukkaus takapuolelta. Pelikenttä on iso tila. Se täytyy katsoa laidasta laitaan.

4.6

Kirjailija kirjoittaa: ”Aurinko paistoi. Venäläinen diplomaatti N.N käveli puiston keskellä, ihmisiä penkeillä ja ruohikolla. Kuohuviinipulloja. Sitten hän näki patsaan ja sen vieressä räikeitä ilmapalloja. Runeberg näytti nousevan historiasta.”

4.7

Konkreettisia sanoja todellisuudesta. Mikä fiktiossa on fiktiota? Ainakin se ettei venäläinen N.N ole todellisuutta. Miten hän voisi tarkkailla Espan puistoa?

Kyösti Salovaara, 2022.

5. istunto

5.1

K. otti kuvan purjeveneestä.

5.2

Kuvassa vene on aseteltu keskelle kuvaa. Se häiritsee. Niin ei saa tehdä. Todellisuutta ei saa halkaista kahdeksi.

5.3

Katson kuvaa vastentahtoisesti. Se on kiehtovan mystinen.

Kyösti Salovaara, 2022.

6. istunto

6.1

K. tulee löylystä, istuu kuistille, avaa baijerilaisen luostarioluen.

6.2

Aurinko väreilee lehvistön läpi.

6.3

Olutpullon kyljessä lukee: Genuss für Leib & Seele.

Kyösti Salovaara, 2022.

Vallin takana

 [puhetta ja kauhuja]

Kyösti Salovaara.
Omaha-rannan arkipäivää Normandiassa syyskuussa 2019.

Ideologit, kumoajat, demagogit ovat verbaalisia. Kun heitä sanotaan eräässä lauselmassa kirjallisiksi, niin se on samaa kuin todeta, että he ovat sanojen kahleissa, ei käytännön, sekä vailla historian tajua. Sen takia he ovat ’kaksiulotteisia’ oikeistolaisia.

- Paavo Haavikko Talouselämä-lehden haastattelussa 1972.

Borrell: Venäjä tuhonnut Ukrainan toiseksi suurimman viljavaraston

EU:n ulkopolitiikan korkea edustaja Josep Borrell sanoo Twitterissä, että Venäjä on tuhonnut ohjusiskulla Ukrainan toiseksi suurimman viljavaraston Mykolajivissa.

”Jälleen uusi Venäjän ohjusisku myötävaikuttaa maailmanlaajuiseen ruokakriisiin. Venäjän joukot ovat tuhonneet Ukrainan toiseksi suurimman viljavaraston Mykolajivissa”, Borrell kirjoitti maanantaina. ”Tällaisten uutisten valossa Putinin levittämä disinformaatio, joka torjuu syyllisyyden, näyttää yhä kyynisemmältä.”

-Uutinen Ylen nettisivulla 7.6.2022

Ida Sofia Hirvosen esikoisproosateosta on ehditty jo tituleerata kevään Instagramkirjaksi, mikä tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Ensinnäkin kirjan kansi erottuu edukseen loputtomasta somevirrasta ja toiseksi siinä käsitellään somessa kiinnostavia aiheita. Tällaisia ovat esimerkiksi horoskoopit, masennuslääkkeet, Tinder ja deittailu, psykedeelit ja suorittaminen.

- Piritta Räsänen Radalla-romaanin arvostelussa 6.6.2022 Helsingin Sanomissa

Jos yrittää ahtaa samaan lauseeseen menneisyyden ja tulevaisuuden, niiden väliin ei mahdu paljon muuta, ei edes Haavikon hellimää rahan muotoista aukkoa.

    Tulevaisuuksia on monta, menneisyyksiä yksi.

    Mutta kun tulevaisuus on valittu, sekin muuttuu yhdeksi ja ainoaksi.

    Sotaan lähtevä ei tiedä mihin päätyy.

    Rauhasta puhuva ei tiedä kuka kuuntelee.

    Sanoja toistetaan, ikään kuin kauhu katoaisi manaamalla.

Sinä kesänä Kyöstinpäivä osui Almanakassa tiistaille.

    Maanantai-iltana 5.6.1944 liittoutuneiden laivasto lähti merelle.

    ”Kun ne”, Antony Beevor kirjoittaa Normandia 1944 -teoksessaan (2009), ”jotka lähtivät matkaan illalla 5. kesäkuuta saattueissa, sotalaivoissa ja maihinnousualuksissa, suuntasivat katseensa Southamptonin vesille, hyökkäyslaivasto näytti ulottuvan taivaanrantaan saakka. Moni mietti, mitä saksalaiset mahtaisivat tuumia nähdessään tämän armadan, joka oli ylivoimaisesti suurin koskaan merelle lähetetty. Lähes viittätuhatta maihinnousalusta saattoi kuusi taistelulaivaa, neljä panssaritykkivenettä, 23 risteilijää, 104 hävittäjää ja 152 saattoalusta, ja lisäksi 277 miinanraivaajaa puhdisti kulkureittejä edessäpäin. Suurin osa laivoista oli brittiläisiä, yhdysvaltalaisia ja kanadalaisia, mutta mukana oli myös ranskalaisia, puolalaisia, hollantilaisia ja norjalaisia.”

    Ensimmäisessä hyökkäysaallossa 130 000 sotilasta pyrki murtamaan Atlantin vallin, Hitlerin puolustusmuurin jonka kerrottiin ylettyvän Norjasta Espanjaan. Mutta, kuten Beevor kirjoittaa, Atlantin valli oli ”pikemminkin propagandan riemuvoitto kuin aineellista todellisuutta. Hitler oli taas kerran langennut oman hallintonsa itsepetoksen uhriksi.”

    Eurooppaa pelastettiin. Omaha-rannaksi nimetty kaistale oli vaikein maihinnousualue. "Omaha oli pelottava paikka hyökätä". Omaha Beachin valtaaminen kuului amerikkalaisille sotilaille:

    ”Yhdysvaltain 1. ja 2. jalkaväkidivisioonan määränpää oli Omaha-ranta, joka oli pitkä, loivasti kaareutuva rantakaistale. Mereltä katsoen ranta päättyi oikealla valtaviin kalliojyrkänteisiin. Kuuden ja puolen kilometrin päässä lännessä sijaitsi Pointe du Hocin niemi. Siellä kommandopataljoona joutuisi nousemaan pystysuoraa kalliota vaientaakseen saksalaisen tykistöpatterin.”

Menneisyys ei muutu tulevaisuudeksi.

    Menneisyys on ohimenevä hetki, puhetta ja kauhua.

    Propaganda on aina loistavaa.

    Atlantin valli murtui. Hitler oli varmuuden vuoksi veikannut ennakoidulle maihinnousulle useita paikkoja. Sillä tavalla hän olisi lopulta oikeassa. Armeijan yksiköt kilpailivat Hitlerin suosiosta. Kampittivat toisiaan. Miksei ne jo tule, Göbbels kyseli.

    Liittoutuneiden joukot etenivät Normandian rannikolta syvemmälle Ranskaan ankarasti taistellen. Sota ei loppunut maihinnousun läpimurtoon. Pariisiin päästiin vasta elokuun lopulla. Sota jatkuisi Euroopassa seuraavan vuoden toukokuulle.

    Ensimmäisenä maihinnousupäivänä ranskalaisia siviilejä kuoli 3 000; se oli tuplasti enemmän kuin maihinnousujoukkojen sotilaita. Liittoutuneet pudottivat maihinnousun ensimmäisen tunnin aikana 13 000 pommia, mutta yksikään niistä ei pudonnut Omaha-rantaa puolustavien saksalaisjoukkojen niskaan. Maihinnousuoperaation sivuvaikutuksena kuoli 15 000 siviiliä ja loukkaantui 19 000.

    Eurooppa vapautettiin. Kaupunkeja tuhottiin. Ihmisiä kuoli.

Diktaattorit hallitsevat propagandan.

    Sillä siivotaan julkisuutta. Piilotetaan kuolleet, uhrataan viholliseksi katsotut. Mutta usein, tai aina, diktaattori on oman propagandansa uhri.

    Mitä diktaattori ajattelee?

    Tavoittaako ”merkkimiesfiktio” joskus myös Vladimir Putinin ajatukset?

    Olen suhtautunut skeptisesti muotiin tulleeseen merkkimiesfiktioon, siihen että kirjailija kuvittelee tietävänsä mitä joku suurimies tai hänen vaimonsa on ajatellut. Ja eikö autofiktiokin ole eräänlaista merkkimiesfiktiota, nurin käännettyä?

    Tässä on tietysti muistettava, että suuret kirjailijat, kuten Shakespeare ja Strindberg, ovat kirjoittaneet hallitsijoista huikeita näytelmiä. Tai Paavo Haavikko Suomessa vallasta ja sen pitelemättömyydestä kirjoittaen.

    Mutta kenen ajatuksia hallitsijat, ruhtinaat, tyrannit ja muuten vaan vallassa olevat noissa näytelmissä puhuvat? Omiaan vai vieraitten?

Kyösti Salovaara, 2019.
Colleville-sur-Mer, Normandia.
Amerikkalaisten sotilaiden hautausmaa.

Kyösti Salovaara, 2019.

Kerrotaan että Hitler ei lainkaan surrut eräitten saksalaiskaupunkien tuhoa. Hyvä että pommittivat maan tasalle, Hitler sanoi kun Köln oli raunioina, rumat kaupungit olisi kuitenkin pitänyt rakentaa uudestaan.

    Hitlerille estetiikka oli tärkeämpää kuin ihmishenki.

    Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kestänyt yli sata päivää.

    Australialaisen yliopiston tutkimuksen mukaan ihmisellä on vuorokaudessa keskimäärin 6000 ajatusta.

    Jos Putin on keskimääräinen ihminen, hän on aloittamansa sodan kuluessa saanut päähänsä yli 600 000 ajatusta! Mikä niistä pitäisi noteerata? Tietääkö Putin itsekään mikä hänen ajatuksistaan on ollut merkittävin? Ja miksi hän on niin ajatellut?

    Kun jonakin päivänä joku taitava kirjailija ryhtyy kirjoittamaan merkkimiesfiktiota Putinista, miten hän pystyy löytämään Putinin ajatuksien punaisen langan, sen joka aloitti ensimmäisen sodan Euroopassa sen jälkeen kun toinen maailmansota päättyi?

    Vai onko ainoa mahdollinen tapa tarkastella diktaattorin ajatuksia seurata hänen jalanjälkiään? Teot puhuvat, eivät ajatukset. Kauheita eivät lopulta ole visiot vaan niiden toteutus.

Amerikkalainen kirjailija Paul Auster mietti New York -trilogiansa kolmannessa romaanissa Lukittu huone (1986, suom. 1989) ihmisen perimmäistä vaikeaselkoisuutta: ”Olemme ehkä olemassa itseämme varten, ja joskus jopa aavistamme keitä olemme, mutta emme voi koskaan olla aivan varmoja, ja elämän jatkuessa meistä tulee yhä vaikeaselkoisempia itsellemme, entistä tietoisempana omasta hauraudestamme. Kukaan ei voi ylittää itsensä ja toisen välistä rajaa – jo senkin vuoksi ettei kukaan saa selkoa itsestään.” 

    Jos ihminen, kirjailija, ei tunne edes itseään, miten hän uskoo voivansa kuvata objektiivisesti toisen ihmisen ajatuksia?

    Englantilainen Graham Greene kuvasi omaa kirjoitusprosessiaan teoksessa Pakoteitä (1980, suom. 1982), ja sanoi ettei pysty käyttämään todellisia henkilöitä romaaniensa henkilöinä. ”Tiedän hyvin kokemuksesta että minun on mahdollista käyttää todellista henkilöä mallina vain ohimeneville sivuhenkilöille”, Greene sanoi. ”Todellinen henkilö on mielikuvituksen tiellä. Voin ehkä käyttää jonkun puhetapaa tai jotain ulkoista piirrettä, mutta en voi kirjoittaa kuin muutaman sivun ennen kuin huomaan, etten tiedä tarpeeksi henkilöstä voidakseni kirjoittaa hänestä, vaikka hän olisi vanha ystäväkin. Mielikuvitushenkilöstä voin olla varma…”

    Kertooko muodissa oleva merkkimiesfiktio (ja autofiktio) kirjailijoiden mielikuvituksen puutteesta? Vai siitä että mielikuvitusta ei uskalleta käyttää?

    Vallin takaa kuuluu puhetta...

Kyösti Salovaara, 2019.

Pätkä ei ole pitkä

 [irti päästettyjä lauseita]

Jaakko Salovaara, 2013.
Ystäväni ystävä Romi noin kahdeksanvuotiaana.
Voiko Romin ulkonäöstä päätellä sen luonteen?
Onko se kiltti vai vihainen, tottelevainen vai jääräpäinen?

Kirjailijan tehtävänä on kutsua kissaa kissaksi. Jos sanat ovat sairaita, meidän on parannettava ne.

- Jean-Paul Sartre

Viime vuosina on puhuttu paljon totuudenjälkeisestä ajasta, mutta Pinkerin mielestä suurempi ongelma on niin kutsuttu omahyväisyysharha. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihmiset arvioivat vastapuolen argumentteja kriittisesti mutta suhtautuvat löperösti tietoon, joka kyseenalaistaisi omat virheelliset näkemykset.

- Steven Pinker Helsingin Sanomien haastattelussa 

Olemme kehittyneet kokemaan maailman kertomuksina. Osittain siksi, että todellisuus on liian monimutkainen ymmärrettäväksi. Kertomukset yksinkertaistavat kaiken. Ne myös motivoivat meidät nousemaan aamuisin sängystä ylös nujertamaan esteet ja viholliset. Meillä on taipumus uskoa mieluummin ’faktoja’ jotka myötäilevät aivojen sankarillista mielitarinaa meistä itsestämme ja porukastamme kuin faktoja totuudesta.

-Will Storr

Kesän korvalla ei korvia palele.

    Hälyäänet kuitenkin vihlovat. Eurooppa on järkytyksen kourissa.

    Kirkuvat tervapääskyt puuttuvat yhä Suomen taivaalta. Yksi pääsky ei tee kesää.

    Asiantuntija kertoo tuttua tarinaa. Tervapääskyt ovat vähentyneet. Ihmisen syytä. Pitäisi laiduntaa karjaa ulkona. Sillä tavoin syntyisi ravintoa myös tervapääskyille.

    Seuraavana päivänä sama asiantuntija, kenties, antaa toisen haastattelun. Nyt hän vaatii karjankasvatuksen lopettamista. Pitäisi siirtyä vihreään sapuskaan. Tämä on toinen tarina, vaikka kuulostaa samalta.

    Tarinankertojan ei tarvitse olla johdonmukainen. Yksittäisistä faktoista ei voi päätellä totuutta, ja jokainen kirjailija tietää sen. Mutta myös asiantuntijat tietävät kuinka tarinoita kerrotaan ja lumous luodaan.

Kävelimme Mannerheimintiellä.

    Eduskuntatalon kohdalla kaveri totesi, että tuolta graniitin sisältä valta ei pääse pakoon. Siellä se on turvassa. Katseilta piilossa.

    Miksi kansanvallan ydin on rakennettu bunkkeriksi?

    Eikö parlamenttirakennuksen tulisi avautua fyysisesti kansalle, ihmisille joiden edustajina valtaa käytetään? Jostakin syystä myös demokratioissa parlamenttirakennukset muistuttavat yksinvaltiaiden palatseja. Niihin harva pääsee sisään.

    Erno Paasilinna vinoili, että jos vallan jakaa kahdelle miehelle, valta ei lisäänny vaan puolittuu. Kun vallan jakaa 200 kansanedustajalle, kuinka paljon kukin sitä saa? Kolme kiloa vain kymmenen metriä? Mitä jää äänestäjän hyppysiin? Ehkä vallan tuoksu, jonka tuuli vie.

    Jos asiaa tiedustelee sattumanvaraisesti parlamentin pylväiden välistä kirkkaaseen auringonpaisteeseen astuvalta kansanedustajalta, tämä vastaa silmiä siristellen: ”Vihreä siirtymä.”

    Tarinoita on monta, yksi kerrotaan.

On faktoja.

    Niistä saa erilaisia tarinoita. Monta.

    Mutta on vakuuttavampaa jos kaikki kertovat samaa tarinaa. Niin se käy uskottavaksi. Kaikki eivät voi olla väärässä. Eivätkä ole, sillä faktoja piisaa.

    Tarina maapallosta kiehtoo ja pelottaa.

    Kun sataa, se johtuu ilmaston muuttumisesta, päästöistä. Kun on tyyni, jotakin on muuttunut systeemissä eikä tuulimylly tee sähköä. Kun myrskyää, se johtuu siitä että ilmasto lämpenee. Koska kaikki faktat sopivat tarinaan, se selittää kaiken eikä ole syytä epäillä.

    Tiistaina tosin kerrottiin, että Ilmatieteen laitoksen tutkijan Terhi Laitalan tuoreen väitöskirjatutkimuksen mukaan tuulisuus ja myrskyisyys eivät ole muuttuneet viimeisen 40 vuoden aikana Suomessa ja Pohjolassa. Tässä suhteessa ilmasto on pysynyt entisellään. Onko tämä "huono uutinen"? Se ei pönkitä ennakkoasenteita.

    Nähtäväksi jää miten tämä fakta sovitetaan suureen tarinaan maapallon tuhoutumisesta.

HS Visio, 28.5.2022.
Niko Kettunen ajoi Jaguarilla,
joka maksaa 91 300 euroa.

Epäilenkö?

    En tietenkään. Kunhan päästelen lauseita irti. Niitä ei tarvitse repiä seinästä eikä kaivaa kiven alta. Saunamummot taapertavat turvassa.

    Media kertoo optimistia uutisia kuinka sähköistettyjen autojen (täysi ja ladattavat hybridit) osuus myytävistä autoista kasvaa. Tarinaa on mukava kertoa. Suomi pelastaa maailman. Niin kuin voitti jääkiekkokisat. Seuraavien voittoisten pesäpallon MM-kisojen jälkeen särjetään muutakin kuin Kappelin kalusto ja uusi katto. Ennen kaadettiin maitolava.

    Mutta henkilöautojen myynti vähenee. Sähköistettyjen osuus kasvaa kun muita myydään vähemmän. Käytännössä se tarkoittaa autokannan vanhenemista hyvää vauhtia. Samalla päästöt lisääntyvät, suhteellisesti, siihen nähden mitä tapahtuisi jos uusia bensiini- ja dieselautoja myytäisiin enemmän. Sama tapahtuu kaikkialla. Luin että Espanjassa lähes puolet autoista on yli 15 vuotiaita. Suomessa autojen keski-ikä on melkein 13 vuotta. Sähköautojen myynti ei tätä ikääntymistä paranna. Hyvä jos päästöt pysyvät edes ennallaan. 

    Toinen kiinnostava asia on, että eniten myydyt lataushybridit ovat kalliita merkkejä, Volvon ja Bemarin mallit johtavat tilastoja. Kuka ostaa 90 000 euron hintaisia autoja? Eliitti pelastaa itsensä. Kuka tai mikä kansan pelastaa?

    Huvittaa myös Helsingin Sanomien lauantaisivun koeajot. Kahtena viimeisenä lauantaina toimittajat ovat nauttineet ajamisesta yli 90 000 maksavilla lataushybrideillä.

    Tätäkin on mukava kertoa. Maailma pelastuu tarinoilla, ei sähköautoja ajamalla.

Ei ole koiraa karvoihin katsominen, sanoo vanha viisaus.

    Nyt tämä on todistettu Massachusettsin yliopiston mittavalla tutkimuksella.

    Uusin Tekniikan Maailma (25.5.2022) kertoi tutkimuksesta otsikolla Rotu ei kerro koirasta kovin paljon. Tutkimus selvitti 18 000 koiran perimän ja sen suhteen koiran käytökseen. Vain 9 % koiran käyttäytymisestä selittyy rodulla. Sillä on tutkimuksen mukaan erittäin vähäinen merkitys esimerkiksi koiran aggressiivisuuteen.

    TM löysi uutisensa Nature-julkaisusta.

    Naturessa kerrotaan, että ihminen ryhtyi kesyttämään koiria yli 10 000 vuotta sitten. Aikojen alussa pyrittiin ”jalostamaan” koiria joista oli hyötyä, esimerkiksi karjan paimentamisessa, asumuksen vartioimisessa tai reen vetämisessä.

    Nykyaikainen koiranjalostus alkoi vasta 200 vuotta sitten Englannissa. Tässä jalostuksessa kehitettiin nykyiset koirarodut esteettisin perustein. Oleellista oli miltä koira näyttää, ei se mitä se tekee.

    Yleisesti on ajateltu, että koiran ulkonäkö eli rotu selittää sen luonteen.

    Massachusettsin tutkimus kumoaa tuon ajattelun. Koiran luonnetta ei voi päätellä sen rodusta. Korkeintaan vain 9 % koiran käyttäytymisestä selittyy rodulla.

    Tämäkin tarina siis pitää muuttaa. Koirat ovat yksilöitä. Niiden geeniperimä on pääosin paljon vanhempi kuin Victorian ajan Englannista alkaneen jalostuksen tuottama esteettinen ”DNA”.

Muuan kirjoittaja kertoi Guardian-lehdessä tuskastuneensa tv- ja suoratoistosarjoihin, joissa tehdään ”fiktiota” todellisista henkilöistä. Kirjoittaja totesi, että tällaiset elokuvat ovat latteita sekä historiallisen totuuden että fiktiivisen luovuuden kannalta.

    Jos ja kun realitysarjat valtaavat myös ns. fiktion, niin mitä tarinaa tällä pyritään kertomaan? Johtuuko tosielämätarinoiden suosio niiden kertojien taidoista vai katselijoiden ”laiskuudesta”. Hamuaako katsoja yhdellä kertaa sekä totuutta ja että valhetta, fiktiota? Onko aivojen biologinen tarinankertomistaipumus päästetty täydellisesti valloilleen, kun fiktio ei ole fiktiota eikä totuus totuutta?

    Mitä sitten kirjailija ajattelee tekevänsä, kun hän kirjoittaa romaanin jostakin tunnetusta historian henkilöstä? Yrittääkö hän väittää ”tietävänsä” paremmin tuollaisen henkilön ajatukset kuin historiankirjoittaja, joka on päässyt kaiken mahdollisen lähdeaineiston äärelle? Vai ajatteleeko kirjailija, että totuudella ei ole väliä, koska hän osaa kietoa historian aivan uudenlaiseksi tarinaksi omien ajatustensa mukaisesti? Siinä missä Ptolemaios kehitti maakeskeisen maailmanmallin, nykykirjailija kehittää narsistisen yhteiskuntaselityksen.

    Maalari maalasi taloa, sinistä ja punaista. Illan tullen sanoi hän: ”Nyt mä lähden tästä talosta pois.”

Kyösti Salovaara, 2022.
Vallan turvallinen piilopaikka?