[Menneisyyden hallintaa
eli
Vergangenheitsbewältigung]
| Kyösti Salovaara 2014. Onko menneisyys madonreikä nykyhetkeen? Nord Stream mallikappale Katariinan meripuistossa Kotkassa. |
Miksi
menneisyyttä pitäisi hallita?
Eihän
se, menneisyys välitä mitä siitä ajattelemme tai olemme
ajattelematta. Mutta koska menneisyys on fakta, jonka voi unohtaa,
mutta jota on mahdoton paeta, lienee syytä yrittää tulla toimeen
menneisyytensä kanssa, yksilönä ja kansana.
Menneisyys
on muistissa. Ihmisen päässä, kirjoissa, elokuvissa, lauseissa ja
kuvissa, rakennuksissa ja raunioissa, kaduilla ja toreilla, lauluissa
ja loruissa – siis kaikkialla.
Miten
hallita menneisyyttä, kas siinäpä kysymys.
Jonnekin on perustettu totuuskomiteoita selvittämään, mitä menneisyydessä
tapahtui, kuka oli syyllinen, kuka syytön. Välinpitämättömiä ei
koskaan tuomita, koska välinpitämättömyyttä ei pidetä tekona, vaikka monet pahat
asiat johtuvat siitä.
Niin tai
näin, menneisyyttä hallitaan lauseilla ja virkkeillä.
Puhdasoppisessa
Ruotsissa on juuri muutettu 45 vuotta vanhat Peppi Pitkätossu
-tv-elokuvat sopimaan nykyhetkeen. Elokuvista on leikattu pois tällä erää ”pahat
sanat”, niin kuin neekeri ja neekerikuningas. Huomenna sitten toiset sanat kielletään.
Näinkö
menneisyys otetaan haltuun?
Valehtelemalla! Väärentämällä! Hurskastelemalla!
Kuurattu menneisyys ei tee kipeää.
| Kyösti Salovaara 2014. Talo Sapokan rannalla Kotkassa. |
| Kyösti Salovaara 2014. Menneisyys talossa. |
Olin neljä
päivää Kotkassa hallitsemassa menneisyyttä.
Siihen
tarvittiin ahkeraa talkooväkeä, koska menneisyyden hallinta olisi muuten käynyt liian raskaaksi. Tarvittiin myös hanskoja ja vuokrattu
pakettiauto, jonka sai pariksi päiväksi kohtuuhinnalla; sekin oli
nähnyt maailmaa jo monelta kantilta ja siksi tiesi minne kulkea.
Otat
menneisyyden kouraasi ja viskaat sen pihalle. Lastaat pakuun ja viet
kaatopaikalle. Oleellista on lajittelu: puutavara, klapit ja risut,
sekajäte, maalit ja öljyt, rautaromu, sähkölaitteet.
Hallitse
menneisyyttä, lajittele se.
| Kyösti Salovaara 2014. Hallittu menneisyys? |
Neljä
päivää – hikinen urakka menneisyyden parissa.
Kellarin
tyhjennys Museokadulla. Äitini asunto, isäni asunto, hänen äitinsä
asunto, minunkin kotini vuosien takaa. Yhdeksänkymmentä
vuotta ”salovaaroja” ja mitä kellarissa oli?
Yhteinen
menneisyys sirpaleina, rojuna, hajuina, ajan homeena, välähdyksinä
joita ei oikeastaan näe edes silloin kun nakkaat hienot Gilbert-hokkarisi (ne
olivat hienot noin vuonna 1960) pihalle.
Tätäkö
Thomas Mann tarkoitti laittaessaan Buddenbrookien alaotsikoksi: Erään
suvun rappeutumistarina.
Kyllä
ja ei, luulen.
Me
kaikki olemme nyt muualla, elossa tai ei, yhteinen menneisyys
Museokadulla palasina vielä hetken. Sahapukki kellarin lattialla.
Sillä sahasit isän tilaamia koivuhalkoja. Hyvää treeniä, isä
sanoi. Halvempaa kuin valmiiksi pilkotut klapit, sinä ajattelit.
Tartut
rukkasilla sahapukkiin ja jääkiekkomailaan (special-jotain) ja
heität ne pihalle, pois silmistä, pois mielestä. Hallitset
menneisyyttä mainiosti; paku tulee täyteen ja sitten kaatopaikalle
dieselin hyristessä rauhoittavasti.
Hyvin
lajiteltu, tunnustaa kaatopaikan vastuuhenkilö pojalleni.
Niinpä
niin, näin hyvin me osaamme menneisyyttä hallita.
| Kyösti Salovaara 2014. Ja silti keittimet ja koneet jymisevät yhä yötä päivää Sapokan vesipuiston taustalla! |
Jokainen
tavara viittaa jonnekin muualle. Sen kun tajuaa, eilistä ja
toissapäivää on helpompi hallita.
Kotka on
hieno kaupunki, täynnä menneisyyttä, tehtaita jotka eivät enää
ole tehtaita, vanhuksia jotka eivät enää ole nuoria, komeita
puistoja jotka eivät enää ole kaatopaikkoja, meri joka on yhä
meri.
Pitkä rollaattorimarssi.
Älä
itke, Kotka!
En
minäkään.
Neljä
päivää kellarissa, menneisyydessä ja kellarin luukusta pilkottaa
Sapokan-lahti, nyt hehkuva puisto, 50-luvulla melkein kaatopaikka
jonne satamasta tuotiin lumet ja sen mukana kaikki roska,
hiilimurikoita ja laudanpätkiä. Niitä isän kanssa keväällä
lumien sulettua kerättiin. Piti löytää jotain palavaa hellan-uuniin.
Eivät
ruusut kukkineet silloin, mutta satama oli täynnä laivoja ja
tehtaiden piipuista savu ja hajut levisivät kaikkialle. Sellutehtaan menneisyys ei häpeä rahan hajua. Ei ole tarvis juosta karkuun.
Kuuntele
kellarin seiniä, niiden puhetta, vaikene itse, kuuntele.
Muistatko
kun pommi putosi tuohon talon viereen ja seinät järkkyivät ja
hillopurkit kilisivät kylmäkellarissa paksun rautaoven takana?
Rakoja hirsien välissä, yhä tuulen käydä sisään?
Muistatko
kuinka hirsitalo tärisi, mutta pysyi pystyssä?
En
muista.
Ei
minua silloin ollut.
| Kyösti Salovaara 2014. Brutaali kaiku Kotkan öljysataman menneisyydestä. |
_________________________________________________________________
Museokadun asukkaista olen kirjoittanut aikaisemmin täällä äidistäni Meristä ja täällä isästäni Osmosta. Tämän jälkeen voinkin puhua Sapokka-trilogiasta.




















